työpaikalla puhuminen

Voiko pomo kieltää työpaikalla muusta puhumisen kuin työasioista? toiset saavat kyllä puhua mutta minä en. kirjallinen varoitus. voiko pomo myös kieltää että varoituksesta ei saa puhua edes vapaa-ajalla?
122127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sellaista sääntöä ei voi tehdä, ettei muusta saa puhua kuin työasioista. Työpaikkalla esimiehien kuuluu kohdella alaisiaan tasavertaisesti.
Varoituksesta voi puhua luottamusmiehelle ja kysyä käytäntöjä.
Tietenkään koko työaikaa ei saa käyttää muiden asioiden puimiseen, mutta sehän on sanomattakin selvää.

Äänestä

Se olisi lain vastaista: "Työnantajan on kaikin puolin edistettävä suhteitaan työntekijöihin samoin kuin työntekijöiden keskinäisiä suhteita.".

Varoituksen voi kuitata vastaanotetuksi, mutta sen peruste tulee aina kiistää! Jos pelkästään otat varoituksen vastaan, etkä kiistä sen oikeutusta, niin myöhemmin voidaan katsoa sinun hyväksyneen sen. Eli jos pyydetään kuittausta varoituksen kopioon, niin kirjoita siihen että "varoitus on aiheeton/perusteeton" ja vasta sitten vastaaottokuittaus. Sinänsä varoituksesta ei voi valittaa.

Äänestä

No, mistähän sinä sitten olet puhunut?
Oletko mennyt kiusaamismielessä panettelemaan jotakuta toista työntekijää? Oletko kiroillut? Oletko puhunut hävyttömiä, esittänyt härskejä vitsejä, loukannut jotakuta toista?

Kyllä kai sitä saa puhua, mutta hyvän maun ja toisten kunnioittamisen rajoissa! Työpaikkakiusaamiseksi menee, jos rupeat toisia panettelemaan!

Onko edes totta sun aloitukses, ja ainakin jotain puuttuu jos totta on!

Äänestä

Tuossa varmasti on kyse siitä, että aloittaja on harjoittanut työpaikkakiusaamista pahan puhumisella ja työnantaja on katsonut asiakseen puuttua epäasialliseen käytökseen.

1Äänestä

Kuules kuullostaa silt, onko se vanha kamuni DVD nyt siinä asialla?

Äänestä

Riippunee ihan siitä, onko pomo vinksahtanut ja jos on, niin mihin suuntaan. Eräässä työpaikassa esimiesnainen oli sanonut alaiselleen, että tämä ei puhu tarpeeksi omista asioistaan, mikä kuulemma aiheutti ahdistusta pomossa ja tämän kamualaisissa. Pomoeukko oli itse hyvin lapsellinen täti, joka ei pystynyt asialliseen toimintaan, eikä kestänyt, että kukaan sitä häneltä edellytti.

Äänestä

Jos olet juoruillut työtovereistasi mustamaalaavaan sävyyn, kielto ja varoitus ovat täysin oikeutettuja.

Äänestä
  • En ole koskaan työpaikalla törmännyt puhekieltoon.
    Kannattaa miettiä, mitä on tullut sanottua ja siivota kielensä.

    Äänestä

Meillä on työpaikalla henkilö, joka nuhteista huolimatta jatkaa toisten asioiden puimista ja ihmisten haukkumista. Ihminen ei vain näe mitään väärää toiminnassaan. Olisi armotta psykiatrin avun tarpeessa.

Äänestä

Minusta kaikista saa puhua pahaa ja mustamaalata, kuten teemme myös omilla sivuillamme.
Käykää lukemassa.

Äänestä
  • D Oliko tuo parasta mitä keksit? :D

    Äänestä

Oletko kenties juoruämmä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työssäkäyvätoistaise kirjoitti:

Voiko pomo kieltää työpaikalla muusta puhumisen kuin työasioista? toiset saavat kyllä puhua mutta minä en. kirjallinen varoitus. voiko pomo myös kieltää että varoituksesta ei saa puhua edes vapaa-ajalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu