miten saada mies

uskomaan ero?

Osaatteko kukaan selittää minulle, mitä järkeä mieheni mielestä on jatkaa tällaista suhdetta: en ole rakastanut häntä aikoihin (myös sanonut tämän), emme harrasta seksiä, koska sekin tuntuu mielestäni jopa pahalta (parisen vuotta mennyt näin, kyllä minä nyt pystyn kerran kuukaudessa tai parissa siihen, kun lopulta tuntuu, että pakko nyt jossain välissä). Koskaan seksi ei ole ollut mitään ilotulitusta välillämme, edes alussa. Kolmanneksi aika tärkeä asia, hän ei ole kovinkaan empaattinen eikä koskaan ole ymmärtänyt mm. erästä sairautta, joka on itselläni sangen krooninen (niskasta kiinni ottamisen ja reipastumisen pitäisi auttaa). (Olen kyllä yrittänyt kovasti reipastua ja joten räpeltää elämässä eteenpäin, hakenut apuakin, velvollisuuteni tehnyt jne. kaikesta huolimatta.)

Olen ottanut eron puheeksi jo monesti, mutta mies haluaa aina yrittää, koska ei halua heittää puolta vuosikymmentä hukkaan. Nyt vain itselläni alkaa olla mitta täysi. Olen aika nuorikin kaiken lisäksi, vasta hieman päälle 20-vuotias. Pitäisikö tässä nyt vielä yrittää ja mitä? Muuttuvatko kaikki suhteet muutamassa vuodessa yhtä tylyiksi, eli onko tässä nyt vain totuteltava ja hyväksyttävä kohtalonsa... Onko vastaavasta tilanteesta onnellisiksi palanneita suhteessa pysyen?

6

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siis mitä tarkalleen ottaen haluaisit saada hänet ymmärtämään? Jos haluat erota niin laita prosessi käyntiin. Olet nuori, teillä ei ole lapsia ja tuon perusteella ei kuulosta, että olisi mitään syytä jatkaa huonossa ja seksittömässä suhteessa.

      Jos asutte yhdessä niin asunnon haku on varmaan ensimmäinen asia mikä pitää laittaa vireille.

    • lähinnä tarkoitin

      sitä, että mies vain uskoo meidän tulevaisuuteemme, eikä missään nimessä halua meidän lähtevän eri teille. Hänen nähdäkseen kaikki, ihan kaikki, suhteet muuttuvat jossakin vaiheessa tällaisiksi. Kai katson itse asioita vielä liian vaaleanpunaisten lasien läpi, kun uskon myös toisenlaisiin rakkauskertomuksiin? Urbaanit legendat kertovat, että jotkut olisivat toisistaan kiinnostuneita vielä vuosien ja vuosikymmentenkin tähtäimellä...olenko vain naiivi, siihen kai halusin saada vastauksen? Niin tyhmä en toki ole, että kuvittelisin ns. alkuhuumien säilyvän missään suhteessa, mutta edes sen välittämisen tunteen ettei toinen muuttuisi samantekeväksi.

    • ja annoin nyt

      ensimmäisessä viestissä turhankin negatiivisen kuvan, hyvää suhteessamme on se, että kykenemme keskustelemaan ja arki on ihan mukavaa, kunhan ei tarvitse sotkea siihen parisuhde-elementtejä.

      • nakke negatiivi

        Se on sitten kaverisuhde. Yhtä hyvin voisit asua kämppiksen kanssa noilla kriteereillä.

        Miesten on monesti vaikea luopua suhteesta vaikkei se enää tuottaisikaan kuin harmia. Monella on lisäksi pelko siitä löytääkö enää ketään tai sitten ollaan yhdessä tottumuksen voimasta kun kaikki uusi pelottaa.

        Jos sun on huono olla ja kaipaat rakkautta, eroa ennen kuin katkeroidut ja petät miestäsi. Jos haluat elää "kaverin" kanssa, jatka toki valitsemallasi linjalla.


      • Kuin meillä

        Samanlaista soutamista ja huopaamista omien tunteiden kanssa.. joita ei ole. Olen kylläkin mies ja nelikymppinen jo mutta kovin tutulta tuo kuullostaa. Kaksi vuotta olen päättänyt erota ja sit yrittänyt ajatella että ihan hyvinhän tässä menee. En viitsi enää kuluttaa elämääni näin.
        Ilmoitin avokille toissapäivänä että lähden juhannukseksi mökille YKSIN ja asiasta ei keskustella. Eka kertaa elämässäni aion ryypätä ja rällätä välittämättä muista paskan vertaa. Kaljaa ja kossua on niin paljon että ei lopu kesken. Ensi viikolla kun tulen kotiin niin lopetan tämän suhteen.
        Voi kuullostaa aika tylyltä ja harkitsemattomalta mutta harkittu tämä on ja pitkään. Miksi pitäisi kitua suhteessa jota ei halua. Jos joudun olemaan loppuikäni yksin niin sitten olen, Parempi sekin kuin tällainen henkinen näivettyminen.
        Tiedän että kohta tämän palstan viisaat nostavat äläkän ja haukkuvat mut... mutta miettikää omalle kohdallenne miten pitkään jatkaisitte täysin kuolleessa suhteessa?
        Mukavaa kesää vaan.


    • 15

      Eiköhän tuo ole molemmille hyväksi kun lopetatte tuollaisen myrkyllisen suhteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      126
      9392
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5383
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      34
      3893
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      131
      3585
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2644
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1572
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1557
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      73
      1418
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe