Haluaisin kuulla saman kohtalon kokeneilta, miten teillä on mennyt sen jälkeen kun mies tekaisi lapsen toiselle naiselle?
Itse en enää ajattele lasta joka päivä, koska mies ei tapaa niin usein lastaan. Itse en tiedä voinko koskaan tavat lasta, koska saan pelkästä ajattelustakin paniikkiklohtauksen. Myös tämän naisen yhteydenotoista. Menen täysin paniikkiin, sydän hakkaa, henki ei kulje , pyörryttää ja jalat menevät veltoiksi. Mitään pahaa en heille halua, ja olenkin koittanut pysyä edes asiallisissa väleissä lapsen äitiin, joka siis ottaa minuun ja mieheeni jatkuvasti yhteyttä.
Olen siis tyytynyt kohtalooni, että miehellä on lapsi toisen kanssa enkä koskaan pääse heistä eroon. Lapsi ei muistuta isäänsä ollenkaan, mutta mies kyllä kiltisiti kävi velvollisuutensa hoitamassa ja tunnustamassa isyytensä, sen jälkeen kun nainen oli käynyt hänet nimeämässä isäksi lapselleen.
Nainen haluaa miehestäni lapselle täyspäiväistä isää. Mies ei halua, vaan haluaa keskittyä meidän omaan perheeseen.
Emme juurikaan puhu naisesta tai lapsesta. Mies tapaa lastaan kerran viikossa parissa.
Yritän vaan ajatella, että olishan tuo voinut lähteä ja jatkaa elämäänsä tämän naisen ja tämän ei niin suunnitellun lapsen kanssa, jos olis halunnut. Petoksista suurin on tullut toteen tämän viattoman lapsen muodossa. Naisen pörhistelee rintaansa miten tämä lapsi on niin tärkeä isälleen. Voi olla niin.
Onko mitään tukiryhmiä saman kokeneille, että vois jakaa kokemuksia?
kun lapsella ei saa miestä
6
251
Vastaukset
- lapsen silmin
Hyvä, jos miehesi on hyvä isä lapselleen. Lapsi on viaton, ajattele niin. Jos tapaat lasta, ole hyvä ja ystävällinen. Lapsi on hieman erikoisessa tilanteessa ja aikuisten pitää auttaa häntä selviytymään mahdollisimman hyvin. Onnea teille kaikille! Kaikki menee hyvin.
- häh?
ei se ole hyvä isä. eihän se halua olla isä, kuin kerran viikossa tai jotain. siittäjiksi sellaisia kutsutaan.
- Älä roiku
Kannattaa varmaan jättää taakseen tommonen suhde jossa on kohtia joista saat paniikkikohtauksia. Miehes on kuitenkin naiskennellut toisen kanssa ja sinuun se sattuu, mikset vain lähde siis?
Ei sinun mies miksikään muutu ja lapsi on ja pysyy. Meinaatko panikoida sitten loppuelämäsi kun voisit oikeastikkin olla onnellinen? - vaikea tilanne
Tietenkään tänne syntynyt lapsi ei voi valita vanhempiaan. Olet järkevä ja vastuullinen ihmien kun ymmärrät tämän. Itse olisn voinnut kyllä jättä miehen, mutta onhan hänellä sinunkin kanssa jälkeläsiä. Väkisinkin lapset ovat ne eniten kärsivät tuollaisessa tilanteessa. Luulen että tämä nainen halusi lapsen, mutta olisko hänellä toivomus saada myös tämä isä omakseen. Niin ainakin kuvaamasi käytös antaisi ymmärtää.
- Ajattelinvaan
Mistä tiedät,ettei lapsi muistuta isäänsä jos et ole sitä nähnyt?
- Testiin heti....
Lapsesta on otettava DNA-testi, josta selviää onko lapsi todella miehen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481229Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101169- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753