Aloitin kesätyöt 11.päivä ja jatkan heinäkuun 6. asti. Päiväni ovat 7 tuntia pitkiä, joten 5 päivän viikkoihin mahtuu tasan 35 tuntia. Palkkani on 7€/h, ja se maksetaan kahdesta viikosta kerrallaan kahdessa erässä.
Olen oikeutettu ainakin kahden päivän lomaan tai lomakorvaukseen (?). Heinäkuun puolelle tulevasta yhdestä viikosta kertyy tasan 35h, joten olenko oikeutettu erilliseen lomakorvaukseen niistä tunneista tämä nojalla:
"Jos työntekijä on sopimuksen mukaisesti työssä niin harvoina päivinä, että hänelle ei tästä syystä kerry ainoatakaan 14 työssäolopäivää sisältävää kalenterikuukautta tai vain osa kalenterikuukausista sisältää 14 työssäolopäivää, täydeksi lomanmääräytymiskuukaudeksi katsotaan sellainen kalenterikuukausi, jonka aikana työntekijälle on kertynyt vähintään 35 työtuntia tai 7 §:ssä tarkoitettua työssäolon veroista tuntia."
Kuinka tämä lomakorvaus lasketaan? Yhtä kuukautta koskeva on tasan 9% kokonaispalkasta, mutta entä tässä tapauksessa, jossa työjakso ei osu kokonaisen kalenterikuukauden kohdalle?
Työnantajani on haluton maksamaan tietämättömyytensä vuoksi kyseistä korvausta. Voidaanko tuntipalkalla työskentelevä todella erottaa tästä turvasta jollain tavoin?
Korvaus kahdesta kuukaudesta?
3
126
Vastaukset
- Trying to help
Käsittääkseni sun pitäisi jotain korvauksia saada. Takuuseen en mene. Kannattaa soittaa kesäduunari-infoon (kesaduunari.fi) sieltä osaavat varmasti neuvoa sua.
- Helenia
Pitäisi tulla lopputiliin lomarahojen kertymä automaattisesti. Alle 35 tunnin myös maksetaan lomakorvausta, mut se on sen pykälän 7 mukaista sit.
- kormts
Lomapalkka: 49,00 (keskipäiväpalkka)*3,6 (4 päivän vuosilomakerroin) = 176,4€
Lomaraha: 50% lomapalkasta, mutta riippuu täysin työehtosopimuksesta onko työnantaja velvollinen maksamaan tätä
Ja ei taida ihan tietämättömyys riittää työnantajalle syyksi jättää lomakorvauksia maksamatta, joten ei muuta kuin työsuojeluhallintoon tms. yhteyttä jossei ala korvauksia sitten aikanaan kuulumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668