Pähkäilyä eron jälkeen

ero joulukuussa

Olin suhteessa peäti 23 vuotta eli koko tähänastisen aikuiselämäni itseäni 9 vuotta vanhemman miehen kanssa. Ero tuli viime joulukuussa, kun en kestänyt miehen saamattomuutta ja minun jatkuvaa mitätöintiäni ja seksittömyyttä. Meillä on 6 vuotias lapsi. Tapaamme sangen usein, koska lapsi asuu vuorotellen molempien luona. Miehellä on vielä asuntoni avain, koska hän on kuljettanut lasta eskarista ja "käyttänyt" eskarin lähellä olevaa asuntoani välipalan teossa jne. Olen jo pyytänyt omaa avainta häneltä, mutta ei ole vielä antanut. Toisaalta minulla on myös hänen asuntonsa avain sen varalta, että hänelle sattuu vaikka jotain lapsen siellä ollessa tms. Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta ja mitä mieltä olette tästä? Olemme vieläkin lähestulkoon kuin perhe. Tietysti poliisilla uhkaamalla tai avaimen uudelleen sarjoituksella saisin kämppäni "lukittua". Mies on aika aggressiivinen ja uhkaavakin joskus suuttuessaan enkä jaksaisi alkaa tapella joka asiasta. Toisaalta vaikka on onneton luuseri omien asioiden hoidossaan välittää lapsesta aidosti ja haluaa olla tämän kanssa. Pitäisikö erossa aina laittaa sukset lopullisesti ristiin ja heittää ex konkreettisesti pihalle ja olla olematta missään tekemisissä tämän kanssa? Pakkohan lapsen asioissa on olla tekemisisä ja parempi minusta on keskustella kasvokkain kuin sähköpostin välityksellä niin kuin jotkut tekevät. Näin toimimalla ero kyllä konkretisoituu kaikille mutta pelkään sen myrkyttävän suhteet pitkäksi aikaa. Miten minun tulisi suhtautua exään? En ole jaksanut ajatellakaan uutta suhdetta. Pitäisikö alkaa pokata uutta, jotta ex uskoisi, että ero on lopullinen ja suhde on finito? Toivoisin "lapsellisilta" eronneilta asiallisia viestejä.

0

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Stefu LOISTAVAA!

        Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1998
      2. Msisa on eronnut

        Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        29
        1037
      3. Missä sinuun mies voisi

        näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
        Ikävä
        69
        877
      4. Venäläisiä keksintöjä?

        Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
        Maailman menoa
        261
        763
      5. Tiedän että on aika luovuttaa

        En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
        Ikävä
        65
        751
      6. Raviskalla tappo?

        Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
        Oulainen
        13
        725
      7. Katumuksesta

        Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
        Sinkut
        132
        686
      8. Sun mies on mun

        Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
        Ikävä
        83
        685
      9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

        Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
        Ikävä
        26
        669
      10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

        KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
        Maailman menoa
        210
        668
      Aihe