Tätäkö se sinkkuna olo nyt sitten on?
Kihlattu jätti 2 kuukautta sitten ja nyt vasta olen herännyt tähän karuun yksinäiseen arkeen.
Kaikki kaverit seurustelevat joten olen nyt sitten se ainoa sinkku joka ei kuulu joukkoon. Jos joskus haluaisi jonnekin lähteä niin yksin on mentävä. Ei ole automaattisesti sitä mukanalähtijää vierellä. Niinkin yksinkertainen asia kuin kaupungilla syönti tuntuu ylivoimaiselta.
Ja ne yksinäiset illat. Istut yksin kotona sohvalla ja katson teeveetä. Voiko enempää enää olla elämä hukassa.
Sitten kun on jotenkin saanut päivän rämmittyä niin ei muuta kun yksin petiin nukkumaan. Ei ole kainaloa ei.
Ja kaikista suurin pakokauhu on tullut iästä. Vaikka sitä on kertynyt "vasta" 24 vuotta niin hermostuttaa joka tapauksessa. Aina olin haaveillut että ensimmäisen lapseni teen kun täytän 25, että on sitten elämää lasten jälkeenkin. Aina olen sanonut että minusta ei sitten tule sitä kolmekymppistä ensisynnyttäjää.
No, lasketaanpas: Olen siis 24. Tästä suhteesta toipuminen vie aikansa, oletettavasti jotain pari vuotta. Silloin olen 26. Ja sen oikean miehen etsintäänkin pitää varata aikaa. Jos oikein hyvin käy niin sen voisi löytää vuodessa. Eli päästään 27. Ihan samantien en ala lapsia pakertamaan etten yhtäkkiä olekin yksinhuoltaja. "Tutustumiseen" pitää varata jokunen vuosi. Ja hups vaan. Siinä sitä sitten ollaankin jo 30. Ja tuskin asiat menee ihan noin hyvin putkeen joten muutama vuosi menee kuitenkin ylitte.
Ja niin hyvin kun mulla olikin jo "pullat uunissa".... Että se siitä. Minusta tulee vanhapiika. Tarvii hommata kissa.
Kihlattu jätti 2 kuukautta sitten ja nyt vasta olen herännyt tähän karuun yksinäiseen arkeen.
Kaikki kaverit seurustelevat joten olen nyt sitten se ainoa sinkku joka ei kuulu joukkoon. Jos joskus haluaisi jonnekin lähteä niin yksin on mentävä. Ei ole automaattisesti sitä mukanalähtijää vierellä. Niinkin yksinkertainen asia kuin kaupungilla syönti tuntuu ylivoimaiselta.
Ja ne yksinäiset illat. Istut yksin kotona sohvalla ja katson teeveetä. Voiko enempää enää olla elämä hukassa.
Sitten kun on jotenkin saanut päivän rämmittyä niin ei muuta kun yksin petiin nukkumaan. Ei ole kainaloa ei.
Ja kaikista suurin pakokauhu on tullut iästä. Vaikka sitä on kertynyt "vasta" 24 vuotta niin hermostuttaa joka tapauksessa. Aina olin haaveillut että ensimmäisen lapseni teen kun täytän 25, että on sitten elämää lasten jälkeenkin. Aina olen sanonut että minusta ei sitten tule sitä kolmekymppistä ensisynnyttäjää.
No, lasketaanpas: Olen siis 24. Tästä suhteesta toipuminen vie aikansa, oletettavasti jotain pari vuotta. Silloin olen 26. Ja sen oikean miehen etsintäänkin pitää varata aikaa. Jos oikein hyvin käy niin sen voisi löytää vuodessa. Eli päästään 27. Ihan samantien en ala lapsia pakertamaan etten yhtäkkiä olekin yksinhuoltaja. "Tutustumiseen" pitää varata jokunen vuosi. Ja hups vaan. Siinä sitä sitten ollaankin jo 30. Ja tuskin asiat menee ihan noin hyvin putkeen joten muutama vuosi menee kuitenkin ylitte.
Ja niin hyvin kun mulla olikin jo "pullat uunissa".... Että se siitä. Minusta tulee vanhapiika. Tarvii hommata kissa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
no, mulla on siinä mielessä sama tilanne että munkin kaikki kaverit seurustelevat ja sinkkuna olen ollut reilut 2 kuukautta. tuntuu joskus ikävältä, ku haluaa baariin ja on vaikeaa löytää mukaantulevia kavereita. mut isäksi en halua 25-vuotiaana. enkä 26-vuotiaana. :) enkä ota mitään paineita löytää uuden naisen. mä oon siinä elämäntilassa, että on parempi olla sinkku. pitää hommata lopputyö nyt syksyllä-keväällä, ja sen jälkeen suunnistan todennäköisesti ulkomaille. Tulee yksinäisiä iltoja joo, mut niitä voi käyttää urheilemiseen ja muuhun kivaan toimintaan/harrastuksiin. ja kannatta harrastaa pinnallisia deittisuhteita (rebounds), piristää kummasti!
tsemppiä nyt vaan, nyt kiukuttelet ilman syitä. :)
no, mulla on siinä mielessä sama tilanne että munkin kaikki kaverit seurustelevat ja sinkkuna olen ollut reilut 2 kuukautta. tuntuu joskus ikävältä, ku haluaa baariin ja on vaikeaa löytää mukaantulevia kavereita. mut isäksi en halua 25-vuotiaana. enkä 26-vuotiaana. :) enkä ota mitään paineita löytää uuden naisen. mä oon siinä elämäntilassa, että on parempi olla sinkku. pitää hommata lopputyö nyt syksyllä-keväällä, ja sen jälkeen suunnistan todennäköisesti ulkomaille. Tulee yksinäisiä iltoja joo, mut niitä voi käyttää urheilemiseen ja muuhun kivaan toimintaan/harrastuksiin. ja kannatta harrastaa pinnallisia deittisuhteita (rebounds), piristää kummasti!
tsemppiä nyt vaan, nyt kiukuttelet ilman syitä. :)
Oon myöskin 24 vee, mutta mies ja kokenut melkein saman. Ainoo vaan, että ero tapahtu jo vuos sitten eli vuoden verran tässä toivuttu.
Toi yksinäisyyden tunne oli just samanlainen, mutta nyt kun vuoden ollut sinkku niin siihen on tottunut jo täysin. Mutta oli siinä kyllä totuttelemista ! Tohon kyllä autto ajan lisäksi se, että sitä oli vaan pakko keksiä itelleen pari uutta harrastusta ja yrittää saada uusia kavereita ja niin niitä sitten alkoi saamaankin.
Sohvalla istuskelua kannattaa koittaa välttää koska silloin just tuntee isensä yksinäiseks ja ajattelee kaikkee paskaa. Tietty pakkohan se on joskus sohvallakin levähtää.
Mutta jos jotain hyvää haluu tosta etsiä niin nyt mulla on ainakin enemmän kavereita, pari mukavaa harrastusta ja osaa olla itsenäisempi ja osaa myös nauttia omasta seurasta. Eli mun mielestä ihan terveellistä ollut loppujen lopuksi tämä sinkkuus ja yksin asuminen.
Eli jos nyt yhtään lohduttaa niin kyllä tohon tottuu ajan kanssa, koska minäkin totuin ! Kaikki toitottaa just tota, että "aika auttaa" tohon, mutta nyt itekin kyllä allekirjoitan sen. Ja tosiaan kaverit ja harrastukset on mun mielestä myös isossa avainasemassa.
Mullakin oli ennen tavoitteita siitä missä iässä on omia lapsia, oma talo, meen naimisiin yms. Mutta ei tommosia toivoitteita pysty millään antamaan itelleen, koska se on kiinni muustakin kuin itsestä.
Ja ite uskon, että kaikki voi kyllä tapahtua hyvinkin nopeesti. Onhan sitä paljon semmosta, että ensitapaamisen jälkeen häät ovat jo vuoden päästä, lapsia seuraavana vuonna ja silti liitto kestää onnellisena todella pitkään.
Mutta siis tsemppiä ja voimia sulle !!
...mainita että asun keskellä "ei mitään". Töitten perässä tullut tänne maalle ja kaikki kaverit jäänyt kaupunkiin. Harrastus mahdollisuudet on lähellä nollaa ja mahdolliset rebound-suhde ehdokkaat on rajottunu noin kymmeneen hankkijan lippistä pitävään peräkamarin poikaan. Ja ihan niin epätoivoinen en ole että niihin sekaantuisin.
Että paremminkin tietysti vois mennä...
Ihan ensimmäiseksi; yksinkin voi pitää hauskaa ja nauttia olostaan. Sitä minäkin teen usein. Ystäviä tietty aina tarvitsee, mutta mun mielestä ainakin on joskus ihanaa käydä yksin kahvilla ja katsella ihmisten menoa kaupungilla. Saa oman rauhan keskittyä omaan ajatuksiinsa ja omiin asioihinsa.
Yksinäisyys on paskamainen homma.. Vaikka kaikki ystäväsikin seurustelevat kuulut silti joukkoon. Mun mielestä ystävyys on ystävyyttä eikä se mitenkään liity seurusteluun. Joskus saattaa tuntea olonsa ulkopuoliseksi, mutta.. Loppujen lopuksi me jokainen ollaan itsenäisiä persoonia. Jokainen yksin. Keskity nyt omaan elämääsi. Harrastuksiin, sukulaisiin ja kaikkeen mihin haluat.
Äläkä rupea laskemaan noita vuosia.. Elämä menee niinkun sen kuuluukin. Älä stressaa tuollasseesta.
Kissa on hyvä idea.. :) Mutta älä vaivu epätoivoon. Jos olet yksinäinen kissa on hyvä vaihtoehto. Minullakin on kissoja. Ne antavat kyllä syyn nousta sängystä aamulla vaikka kuinka masentaisi.
Sä et voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Se voi tuoda paljon ihania asioita mutta tämä huonompi kausi on vain elettävä.
Ei nykynainen lapsentekoon miestä tarvitse. Sinun tarvitsee ainoastaan marssia reippaasti spermapankkiin etsimään sopivia geenejä omaavaa spermaa.
Löydettyäsi sopivan ei muuta kuin mällit ja munasolu koeputkeen, ja hetken kuluttua sinulla on hedelmöittynyt munasolu. Tämän jälkeen se vain istutetaan sun kohtuusi. Sitten "pullan" annetaan muhia "uunissa" 9 kuukautta ja voilá: sinusta on tullut trendikäs yh-äiti - ja halutessasi alta kolmekymppisenä.
Onnea lasten leivonnalle. Nauti naisena olosta, se on niin kivaa kun voi toteuttaa unelmansa. Mukavaa ja kivaa.
- Adolf -
Ei nykynainen lapsentekoon miestä tarvitse. Sinun tarvitsee ainoastaan marssia reippaasti spermapankkiin etsimään sopivia geenejä omaavaa spermaa.
Löydettyäsi sopivan ei muuta kuin mällit ja munasolu koeputkeen, ja hetken kuluttua sinulla on hedelmöittynyt munasolu. Tämän jälkeen se vain istutetaan sun kohtuusi. Sitten "pullan" annetaan muhia "uunissa" 9 kuukautta ja voilá: sinusta on tullut trendikäs yh-äiti - ja halutessasi alta kolmekymppisenä.
Onnea lasten leivonnalle. Nauti naisena olosta, se on niin kivaa kun voi toteuttaa unelmansa. Mukavaa ja kivaa.
- Adolf -
Ei nykynainen lapsentekoon miestä tarvitse. Sinun tarvitsee ainoastaan marssia reippaasti spermapankkiin etsimään sopivia geenejä omaavaa spermaa.
Löydettyäsi sopivan ei muuta kuin mällit ja munasolu koeputkeen, ja hetken kuluttua sinulla on hedelmöittynyt munasolu. Tämän jälkeen se vain istutetaan sun kohtuusi. Sitten "pullan" annetaan muhia "uunissa" 9 kuukautta ja voilá: sinusta on tullut trendikäs yh-äiti - ja halutessasi alta kolmekymppisenä.
Onnea lasten leivonnalle. Nauti naisena olosta, se on niin kivaa kun voi toteuttaa unelmansa. Mukavaa ja kivaa.
- Adolf -
P.S. Suomi24:n ylläpito voisi oikeastaan juosta perseeseen. Viesteistä häviää nykyisin valtaosa nettiavaruuden limboon ilman mitään järkevää syytä. Vain spämcop pelaa.
Sinä olla ottanut väkijuoma? Puhua aivan sekavia monta kertaa jonossa! Limu on hyvä näin kuuma päivä!
Mitä vikaa siinä on jos tekee ekan lapsen kolmekymppisenä.. en kyllä ymmärrä, voihan sen lapsen tehdä vaikka 37-vuotiaana, mitä vikaa siinä on
Niinpä niin,kihlattu jätti 7 kk sitten,ohops,
kyllä aika rientää vaikka tuntuu toisinaan,
että se pysähtyi siihen päivään kun heräsi
omassa kämpässä eikä ollut ketään kainalossa.
Ja 31 tuli just mittariin,no,onneksi tuli
nyt sentään hommattua kissa.Ei tartte seinille
höpistä,kun saa päivän rämmittyä ja tulee
tyhjään kotiin.Baarintiskilläkään on turha
notkua kun sieltä ei mitään pysyvää löydy ja
kun sitä asuu kans keskellä-ei-mitään,niin
yksinhän tässä on tyhjän päällä
No ainakin olet sentään ollut kihloissa, joten eiköhän sulle se toinenkin kihlattu löydy tuota pikaa...
Eikä ne ihmiset maailmasta lopu, vaikket sä niitä tekiskään...
Kissan hankinta ei ole hassumpi ajatus, saati koiran tai molemmat. Vielä kun pääsisi asumaan hieman maaseutumaisempaan ympäristöön tai maaseudulle, niin avot. Kaikkeen tottuu vähitellen, yksinäisyyteenkin.
Vai että 2 kuukautta sitten? :D 6 vuotta sinkkuna sen jälkeen kun erosin kihlatustani...tosin parempaa päätöstä en ole koskaan tehnyt. Onneksi tajusin ajoissa, ettei nyt tarvitse kirjoitella "avioero" -palstalle. :D Ei vain mene jakeluun miksi ihmiset ottavat hirveitä paineita jostain seurustelusta, se on vain osa elämää loppujen lopuksi. Oma elämäni on ainakin mennyt vain parempaan suuntaan ollessani sinkkuna, joten en osaa todellakaan kaivata moista "ongelmaa" itselleni. Hommaa kissa ja unohda lapsien hankkiminen kokonaan. :)
Paskin homma on jos käy niin kuin mulla, että ei vain yksinkertaisesti uskalla etsiä itselleen naista. Mieli tekisi saada oma kulta, mutta sitten tulee aina mieleen hylkäämisen pelko. Entä jos se jättää ja taas toinen jne. jne...
Se on aina sama juttu joka kerta...mutta onneksi olen niin epä onninen että ei minulla ole edes mahdollisuuksia naiseen. Ei vaan satu. Kohtaloa.
Ja loppu peli menee siten että tukehdun omaan hulluuteeni omassa yksinäisyydessä ja tapan itseni. Alan tulla jo niin vitun mielisairaaksi tämän itsensä elämisen kanssa että ei vittu.
Kun joka perkeleen paska työpäivä on ohi, menen nuhjuiseen yksiööni, juon viinaa ja katson jonkun perkeleen sairaan teurastus leffan ja sammun saatana lattialle. Tulen auttamatta hulluksi!
Tääl on nyt kaikenmoista kommenttia, mut halusin vaan omalta osaltani lohduttaa. Toisaalta voi tuntua vähän tyhmältä, et kerron kuinka ihanan miehen itse olen löytänyt, MUTTA haluan vaan sanoa sen, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko! Pitkän aikaa roikuttuani ja entisestä poikaystävästäni erottuani olin aivan varma, etten löydä enää ikinä ketään. En osaa/halua olla yksin. Unelmieni mies käveli kuitenkin elämääni muutaman kuukauden päästä erosta. Ja samaten, asun myös erittäin korvessa.
Elikkäs, älä luovuta vaan anna uusien tuulien puhaltaa. Elämä potkii joskus päähän, potki takas :)