Kaikka pakkomaksut ovat laittomia, perustuslain vastaisia

Sanokoot nykyiset päättäjät mitä tahansa, niin Äärioikeiston propagandatoimiston Yle:n mediamaksu on LAITON. Se on Suomen Perustuslain vastainen.

http://yle.fi/uutiset/yle-vero_voimaan_2013/6189266

Toivoisi rikostutkijoitten vievän tuon asian oikeuteen. Köyhiä tapetaan taas. Tämä on sitä Äärioikeiston kahden Kokoomuksen=Persut=Kokoomus "kommunismia".
2083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Alkaa näköjään kirjoitusvirhe vaivaamaan, KAIKKI siis on se sana otsikossa.

Äänestä

Sikamaista touhua, että köyhiä ja syrjäytettyjä pakotetaan maksamaan jotain, kyllä oli surkeinta touhua ja on, munattomien meininkiä ryöstää varattomilta.

Äänestä
  • Mutta sehän ei ole maksu, vaan vero! Eli laillisesti pätee. Moraalisesti ei.

    Muta sen lisäksihän näitä maksuja ja pakkoja sataa näiltä EU-hallituksilta joka päivä jotain- kohta on kai jo kävelyajokortti ja kenkien katsastukset pakollisia?

    Likakaivoja tuunataan keskellä korpia, kun samaan aikaaan kepulaisten keroostalon kokoiset suurtilan lehmänpaskat valuu 20 metrin päässä järveenlaskevasta ojasta ihan vapaasti. Siinä o enemmän kuin tavallisista talouksista tulee 20 vuodessa likakaivosta...

    Lista on loputon.

    Kyllä, pakkomaksut on laittomia.

    Äänestä

  • Minä ymmärsin, että köyhät pääsevät tästä ilmaiseksi ja meitä rikkaita verotetaan heidänkin edestä. Olenko ehkä ymmärtänyt jotakin väärin?
    Tulosta tekevä yritys saa maksaa kolme tonnia, vaikka ei olisi edes televisiota. On se niin väärin?

    Siinä mielessä olet oikeassa, että viime kädessä asiakas maksaa kohonneet hinnat.
    Firmalle sinänsä on sama paljonko sille lätkäistään maksuja, jos tuotetta ei voi korvata halpatuonnilla, kuten monen tuotteen kohdalla valitettavasti on.

    Miettikää nyt, miksi Suomessa ei enää tehdä tulitikkuja? No tietysti siksi, että niitä ei voi mitenkään valmistaa sellaisella hinnalla, että joku ostaisi.
    Niin käy yhä useammalle tuotteelle.
    Siinä ohessa menevät työpaikat.
    Valtio tappaa lypsylehmät.

    Äänestä

  • Hispano kirjoitti:

    Minä ymmärsin, että köyhät pääsevät tästä ilmaiseksi ja meitä rikkaita verotetaan heidänkin edestä. Olenko ehkä ymmärtänyt jotakin väärin?
    Tulosta tekevä yritys saa maksaa kolme tonnia, vaikka ei olisi edes televisiota. On se niin väärin?

    Siinä mielessä olet oikeassa, että viime kädessä asiakas maksaa kohonneet hinnat.
    Firmalle sinänsä on sama paljonko sille lätkäistään maksuja, jos tuotetta ei voi korvata halpatuonnilla, kuten monen tuotteen kohdalla valitettavasti on.

    Miettikää nyt, miksi Suomessa ei enää tehdä tulitikkuja? No tietysti siksi, että niitä ei voi mitenkään valmistaa sellaisella hinnalla, että joku ostaisi.
    Niin käy yhä useammalle tuotteelle.
    Siinä ohessa menevät työpaikat.
    Valtio tappaa lypsylehmät.

    Ammattiliitot ovat tappaneet työn kannattavuuden.

    Äänestä

  • "Sikamaista touhua, että köyhiä ja syrjäytettyjä pakotetaan maksamaan jotain, kyllä oli surkeinta touhua"

    Niin on, ja ei pelkästään YLE vaan tuo tuntuu oikein olevan se todellinen Kokoomuksen, vihreiden, Kepun ja RKP:n politiikka.

    =Suomalaisvastainen politiikka.

    Äänestä

Se pakkomaksu, tai pakkovero, millä nimellä tahansa se onkin, jos se vietäisiin Valtakunnanoikeuteen, se peruttaisiin.

On tosiaan raukkamaista johtamista Yle:ssä ja valtionjohdossa, kun pitää pakottamalla pakottaa televisiottomat, köyhät ja sairaat rahoittamaan typeriä ohjelmia, joita yle nykyisin suoltaa. sieltähän on kaikki parhaat ohjelmat vähitellen lakkautettu ja tilalla on täyttä roskaa.

Äänestä

Milloin kuulit viimeksi että mitään oleellista olisi viety valtakunnanoikeuteen?

Valtakunnanoikeus on käytännössä lakkautettu, se on vain kulissina räikeille valtionpetoksille joita tapahtuu varmaan taas tänään ainakin yksi.

Äänestä

Kohta viedään. Kun kansalle lopullisesti valkenee, että viime eduskuntavaaleissa läpimennyt Petosjytky=kahden Kokoomuksen taktiikka, oli veroparatiiseista suunniteltu kansanpetos, kansa kostaa.

Äänestä
  • Äärioikeisto=Persut=Kokoomus ovat maahanmuuton aloittajia, ylläpitäjiä, kulttuurien pakkosekoittamisen takana, "työperäisen maahanmuuton" tekopyhällä, kaksinaamaisella, katolisella virrellään ja ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN perässä.

    Porvarit pettävät aina.

    Äänestä

  • PersKok haisee kirjoitti:

    Äärioikeisto=Persut=Kokoomus ovat maahanmuuton aloittajia, ylläpitäjiä, kulttuurien pakkosekoittamisen takana, "työperäisen maahanmuuton" tekopyhällä, kaksinaamaisella, katolisella virrellään ja ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN perässä.

    Porvarit pettävät aina.

    ja muiden tahojen.

    Kaikki puolueet samaa.

    Vain kansannousu tuo muutoksen. Toivotaan että Euroopassa räjähtää ja EU hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Nyt on 4 suurta Roomassa- jospa eivät pääsisi sopuun.

    Äänestä

Ja on vittumaista että rehellisiltä kansalaisilta otetaan väkisin rahaa jota syydetään sitten kaiken maailman kelan ja sossun kautta laiskalle paskasakille.

Äänestä
  • en kansalaisten tyhmyys on niin suurta että se on rikollista.

    KAIKKI Kokoomus- ja EU-hallitusten päätökset on rikollisia rikoksia, joita ei kenenkään tarvitse noudattaa. Eli ainakin viime 10 vuotta tehdyt päätökset ja lait.

    Suomen laki ei salli koko EU-touhua, ja vaalitulokset on pelkkiä rikoksia joissa puolueiden omat jäsenet on ne jotka valvoo vaaleja ja haamuäänet ratkaisee. Vaalitulostarkistuksia ei ole koskaan vaadittu....

    Kaikki Suomen 2000-luvun jälkeiset lait on rikollisia rikoksia, joita ei tarvitse kenenkään em perustelujen takia noudattaa. Mutta suomalaiset on niin tyhmiä että ei ymmärrä tätäkään, vaan luulevat moisten rikollissakkien olevan oikeutetut tätä maata tuhoamaan hallituksessa...

    Äänestä

Loiseliitti ei töitä tee, vaan asustelee Cayman saarilla ja kansa maksaa.

Äänestä
  • On vittumaista, että viime eduskuntavaaleissa kansaa petettiin raskaasti, nyt maata johtaa kaksi Kokoomusta=Persut=Kokoomus: toinen löhöää lahnana oppositiossa VALEVASTUSTAMASSA kaikkea, että toinen Kokoomus saa sen varjolla ryöstää kansan rahat.

    Äänestä

Tei olla pakko maksa meille mucho miljardi kun me olla EU.

Si, me naura mucho!

Heil Katainen, meil rahat!

Äänestä

Katainen=Soini, veroparatiiseista suunniteltu kansanpetos, jossa toinen Kokoomus=Persut VALEVASTUSTAA kaikkea oppositiossa, seiskapäivääshowta ylläpitämällä, että toinen Kokoomus saa sen varjolla ryöstää kansan rahat.

Nyt Pers=Kok suunnittelevat Natoon menoa, yhdessä Venäjän Bilderberg johdon kanssa. Se tarkoittaisi tuhansien miljardien loputonta laskua kansalle, loppujenkin perustuslaillisten oikeuksien rikkomista, nälkää ja kurjuutta.

Äänestä
  • kiä?

    Äänestä

  • Juu. Oletkin lukenut lehdet ja kuunnellut uutiset tarkasti. Venäjä menee natoon ja Putin kehotti Niinistöäkin liittämään Suomen natoon. Eikös ole hyviä uutisia, vasemmistolaiset?

    Äänestä

Eläinuutisia viihdehengessä, niitä maksetaan nyt ihmishenkien kustannuksella, Bilderberg-Yle:n valkoisissa 100 v juhlissa.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14930499/valkoinen-yle-100-v-kok-temonen-ulkolinjan-mainos

On todella järkyttävää, että köyhien ihmisten kantelumahdollisuudetkin JSN:oon, on käytännössä estetty, vaatimalla tunnistautumista, vaikka peustuslain mukaan, valittamisen pitäisi olla mahdollista, myös alisteisessa asemassa oleville, taloudellisen väkivallan kohteille. Tein valituksen Oikeusministeriöön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valtakunnanoikeuteen kirjoitti:

Sanokoot nykyiset päättäjät mitä tahansa, niin Äärioikeiston propagandatoimiston Yle:n mediamaksu on LAITON. Se on Suomen Perustuslain vastainen.

http://yle.fi/uutiset/yle-vero_voimaan_2013/6189266

Toivoisi rikostutkijoitten vievän tuon asian oikeuteen. Köyhiä tapetaan taas. Tämä on sitä Äärioikeiston kahden Kokoomuksen=Persut=Kokoomus "kommunismia".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu