korkeastikoulutettuja ihmisiä toisenasteen amiksen opiskelleita enemmän?
Arvostatko oppineisuutta
23
237
Vastaukset
En arvosta. Ihmisen koulutukset ja tittelit ei tee muhun mitään vaikutusta. Ei minkäänlaista wau-efektiä. Se mimmonen ihminen on persoonana ja muita ihmisiä kohtaan taas vaikuttaa pidänkö ihmisestä vai en.
Suomessa on ylikoulutettua sakkia. Vähemmälläkin pänttäämisellä pärjää elämässä ja monessa ammatissakin. Tietysti monet ihmiset tykkää opiskella harrastuksenaan, vaikkei sitä koulutusta oikeasti koskaan missään tarvitsisi.- Ainoastaan
itse oppineet ovat oikeita oppineita. Muut ovat opetettuja.
- Yliopiston käyneet
ovat ihan turhaa sakkia. Eivät ole koskaan tehneet mitään oikeaa työtä. Eivät ymmärrä mitään käytännön töistä tai osaa tehdä mitään käsillään.
- lukijohomo
Nyt on aika katkeraa yleistämistä. Eiks niillä amiksen papereilla tullutkaan duunia jossa saa yli 9000€ kuussa?
- Ihan turha kysymys
Luonnollisesti korkeakoulutetut arvostavat OMAA koulutustaan ja vähemmän koulutetut puolestaan eivät arvosta MUIDEN koulutusta.
Turha tuollaista on kysellä.Miksi jotain koulutusta pitäisi arvostaa? Omaa tai muiden jotenkin erityisesti? :-)
Sehän on jokaisen henkilökohtainen asia ja valinta, jos tykkää tai ei tykkää päntätä. Ei se kuitenkaan ihmisarvoa laske eikä nosta. Joten samalla viivalla ollaan kaikki silti. :-)- vaahtis#
Koulutus on mielestäni hyvä juttu, mutta sen nostaminen jalustalle ihmisarvoa määrittävänä tekijänä on täysin turhaa. En siis katso itseäni korkeammin koulutettuja ylöspäin. Ihan samalla pallolla silti kaikki eletään ja ilmaa hengitetään. Aion tästä kouluttaa itseäni ylöspäin, en ihmisten arvostuksen saamiseksi, vaan siksi että tämä amistason koulutus ei yksinkertaisesti pysty vastaamaan tiedonjanooni tältä alalta. On pakko jatkaa, muuten jäisin suosiolla tähän.
- yksi opiskellut
En todellakaan.Pääasia on se että ihminen on opiskellut ja saavuttanut ammatin itselleen.Elättää itse itsensä.
- Amis antaa
Samanlaiset reijät niillä on, mutta amis antaa helpommin.
- Juuri näin.
ja amisnainen on harvemmin feminismin saastuttama, joten on "palvelualtiimpi" kuin korkeakoulutettu nainen, joka ei halua
tulla "hyväksikäytetyksi"
- Mies1985
Arvostan oppineisuutta. Oppineisuutta saa lukiosta, kansalaisopistosta ja muista sivistävistä opinahjoista. Yliopistokin on ensisijaisesti ammattikoulu. Toki siinä sivistyy sillä alalla mitä opiskelee kuten amiksessakin.
- -----
Huvittavaa hevonkakkaa suollat katkerana kun en läpäise pääsykokeita.
- varazombi
Riippuu tilanteesta eli siitä minkä alan ammattilaisen palveluksia kulloinkin tarvitsen.
- enempi vähempi
Enpä voi sanoa, että automaattisesti arvostaisin jotakin ihmistä hänen akateemisuutensa vuoksi. Minuun ei tee wwauu-vaikutusta tieteen maisteri, mutta ei myöskään amis. Arvostan kyllä hyvää yleistietoa ja käytöstapoja. Tietysti ihmisen on oltava myös sellainen, että hän juuri minusta tuntutuu huumorintajuiselta ja mutkattomalta tyypiltä. Yleistäen voi sanoa, että korkeasti koulutetuilta löytyy tietämystä ja heillä on kiinnostuksen kohteina usein muutakin, kuin elämän peruspilarit. Toisaalta esim. esimieheni on maisteri, mutta huonolla tavalla simppeli ja hämmästyttävän tietämätön tapaus, jolla ei ole tapana ajatella nenäänsä pidemmälle.
Arvostan ihmisiä jotka oikeasti osaavat jotain ja tietävät ja ymmärtävät asioita.
Se voi olla yliopistoprofessori, lahjakas amis, tai lukutaidoton afrikkalainen joka ymmärtää jotain elämästä.
Toisaalta itseään täynnä olevat ylikoulutetut idiootit ärsyttävät valtavasti, kun ovat lukeneet kaiken mutta eivät siltikään ole ymmärtäneet mitään.
Kun älykkyyteen lisätään runsaasti tietoa, niin siitä usein on seurauksena, viisaita upeita, loistavia ihmisiä jotka eivät esitä olevansa muita parempia, mutta kun idioottia yritetään opettaa, seurauksena on vain idiootti joka oppii paremmaksi idiootiksi.- 27
Samaa mieltä olen. Karmeimpia tapauksia ovat omaan ylimielisyyteensä tikahtuvat yksisilmäiset öykkärit, jotka eivät näe mitään arvoa toisenlaisen taustan omaavissa ihmisissä. Ja heitä löytyy siis kaikenlaisista koulutustaustoista ja ammateista.
- hah.
En lähtökohtaisesti. Monet akateemiset ja yo-opiskelijat on ihan vítun tyhmiä ja sosiaalisesti vajaita ääliöitä, jotka eivät herätä minkäänlaista arvostusta. Ihmetyttää miten valtavaa panostusta heiltä on mahtanut vaatia että ovat onnistuneet pääsemään sisään ja kursseista läpi. Ja jos ulkonäöstä puhutaan niin miehistä 9/10 on ulkonäöltään oksennussarjaa. Useimmat naisetkin on rumia, läskejä ja tyylittömiä.
Itte kyl luen yo:ssa todella hyvää pääainetta ja arvostan omaa (tulevaa) koulutustani.- Nivalan Nixon
"Ja jos ulkonäöstä puhutaan niin miehistä 9/10 on ulkonäöltään oksennussarjaa"
Sinä sen sijaan olet spermanlentosarjaa? Hienoa! Mikä on pääaineesi (kokoomusnuoreilun ohella)? - naputtaja
Kuten näemme, korkeakoulutettujen joukossa on myös täysiä k*sipäitä, jotka eivät pahemmin arvostusta ansaitse.
Ylipäätään on mielestäni hölmöä arvioida ihmisiä heidän viiteryhmänsä perusteella. Itse en arvosta mitään ihmisryhmää, vaan yksilöitä, jotka arvostuksen ansaitsevat.
- Ei koulutus
Henkilö itse ratkaisee....ei koulutus!
- Aka(ton)teeminen
Seurustelukumppaniksi en kyllä voisi kuvitella ottavani "amista". Koulutustaso määrittää yllättävän vahvasti sitä, voiko ihmisen kanssa päästä samalle aaltopituudelle. Arvostuksella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
Nykyään, kun ainoastaan (epätodennäköinen) pukille pääsy kiinnostaa, en tosin kiinnitä naisen koulutustasoon juuri mitään huomiota Mulla on aina ollut jalka niin duunari- kuin yliopistomaailmassakin... ja eroja on, mutta ne liittyvät lähinnä siihen, mistä tasolla asioista pitää keskustella että tuntee olonsa rennoksi. Kaikien kanssa joka asiasta tieteellinen väitteleminen ja "intellektuelleissa sfääreissä" leijuminen ei vaan toimi, sille on oma paikkansa ja aikansa...
Hauska huomata, että kaikissa piireissä on samalla tavalla fiksuja ja vähemmän fiksuja ihmisiä, lähinnä se aihepiiri mistä keskustellaan vaihtelee, duunariporukassa yleensä jotenkin välittömämpi tunnelma ja voi olla oma itsensä vaikka sielläkin esiintyy jatkuvaa kilpailua supliikkitaidoilla.
Tärkeintähän on kuitenkin se, mikä tuntuu omalta... varmasti joillekin oma persoona on niin koulutukseen kytköksissä että helpointa hengata täysin samanhenkisten kanssa, toiset taas ovat leveäspektrisempiä. Itse jubaan kahvipöydässä sujuvasti niin proffien kun duunareiden kanssa, mutta tuntuu siltä että naiset ei kiinnostu oli ne sitten yliopisto- tai autokorjaamo-kahvimukit kädessään.Siis arvostan yleisesti halua oppia, mutta ei minulta saa koulutuksella jotain automaattisia pisteitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770