Olen pitkään lukenut palstaa ja alkanut kummastella, miksi nykypäivän perheet eivät tunnu selviävän omillaan.
Nyt on lasten hoito parhaimmalla mahdollisella tavalla. Jokainen lapsi saa päivähoitopaikan tarvittaessa, äitiyslomat ovat pitkiä, kotiäidille maksetaan äitiyspäivärahaa ja muita tukia. Työtä ei menetä, vaikka jää kotiin. Työnantajan velvollisuus on tarjota työ äidille hoitovapaan jälkeen.
Neuvolat ovat kaikkien ulottuvilla, tarhat ja koulut lähituntumassa.
Aina ei ole näin ollut.
Mutta perheet eivät selviä. On keksitty uusi termi "parisuhteen hoito", joka on esteenä perheen yhteisille viikonlopuille ja lomasuunnitelmille. Asennoidutaan siihen, että perheessä on "kahden kerroksen" väkeä, eli vanhemmat ja lapset.
Vanhemmilla on oma elämänsä, johon he eivät ota lapsiaan, vaan siirtävät hoitovastuun isovanhemmille, monissa perheissä hyvinkin säännöllisesti.
Miten lapset kokevat sen, että vanhemmat lähtevät kotoa ilman heitä parisuhdettaan hoitamaan, ja he joutuvat mummulan ahtaisiin ja erilaisiin ympyröihin ja käytäntöihin, usein viikonlopuksi, jolloin lapsillakin olisi mahdollisuus nauttia kotona olemisesta ilman päivähoidon tai koulun paineita.
Vanhempina lapsille varmaan sälytetään viikonloppuina taloustyöt, koska vanhemmat ovat työstään väsyneitä ja parisuhde on hoitamatta. Vain aikuiset väsyvät, ja kuitenkin lapsien päivä on yhtä pitkä kuin heidän vanhempiensa. Päivähoito ja koutunnit ovat työpäivän pituiset.
Kysyykö kukaan koskaan lapsilta, missä he viettäisivät aikansa, jos saisivat valita. Miltä tuntuu lapsesta, kun hän näkee, että taas ollaan pakkaamassa pyjamaa reppuun? Tai vaihtoehtoisesti: Miltä tuntuu lapsesta, joka huomaa kiintyneensä isovanhempiinsa niin että kaipaa heidän läheisyyttään joka viikonloppu, jonka joutuu olemaan kotona?
Lapsilla on vaikeuksia tuoda esille omia ajatuksiaan ja fiiliksiään, kun vanhemmilla on aina meno tiedossa. Kiire on, tavarat kasaan, lähtö!
Milloin vanhemmat oikein ovat lastensa seurassa? Milloin he omistautuvat lapsilleen, kun isovanhempien apu on niin välttämätön?
Miten isovanhemmatkin ovat menneet mukaan tähän lapsia raastavaan järjestelmään. Eivätkö he ajattele ollenkaan lapsen tunteita? Isovanhemmat omivat lapset ja kohottavat omanarvontuntoaan sanomalla, että nuoret eivät selviäisi ilman isovanhempia, aina ollaan valmiit auttamaan.
Miksi ollaan?
Miten nykyajan lapset kasvatetaan, kun he eivät tunne ylpeyttä siitä, että selviävät ilman muiden apua omassa elämässään! Kuinka aikuiset ihmiset ovat niin avuttomia, että pyytävät omilta vanhemmiltaan apua, jopa rahallista, vaikka vanhemmat ovat jo yhden pesueen aikoinaan elättäneet, kasvattaneet ja kouluttaneet.
Turhaan valitetaan, että työ stressaa, kiireet painavat, velat lankeavat, paineet kasvavat.
Niin on aina ollut. Ei minkään sukupolven elämä ole ollut ruusuilla tanssimista.
Mitä mieltä ollaan?
Vanhemmat ja lapset
11
351
Vastaukset
- eok894052ewoj
minä ainakin olen tehnyt lapseni ihan itseäni varten, en isovanhempia varten. ehkä yleistät nyt turhan paljon. monet nuoret perheet pärjäävät vallan mainiosti eivätkä kaipaa jatkuvaa apua isovanhemmilta.meillä ainakin niin päin, että mummot vinkuu lapsia hoitoon kun en tarpeeksi usein anna :)
mutta toki on niitäki, jotka eivät pärjää, siinä pitäisi sitten ehkä isovanhempien katsoa peiliin. mitä on tehty väärin kun omat lapset eivät tunnu omillaan pärjäävän.- Perustellaanpa
En minä yleistä, van mietiskelen tuntojani näiden palstakirjoitusten pohjalta.
Kirjoittaako tänne vain epäonnistuneet ihmiset, joilla on vaikeuksia anoppi/miniä - äiti/mummu- suhteissaan.
Ihmettelen, että näitä kohtaloita on niin paljon ja ne ovat aina aikuisten kannalta, lapset heittopusseina ja riitakapuloina siinä välissä.
Ketään syyttelemättä toivoisin pohdiskelua siihen, miksi yhteiskuntamme on muuttunut tähän suuntaan.
Mainitset isovanhempien antaman kasvatuksen. Huomion arvoinen seikka.
- cycy
Sitä mieltä että tämän kirjoituksen voisi siirtää isovanhempien jutut- osastolle.
- näköala
Oikein asiaa , vielä lisäisin , että on lämpimät asunnot mukavuuksin , upeat keittiöt ja ei ehditä tekemään ruokaa , ollaan aina menossa jonnekin .
Kauppakeskuksissa on lapsia äiteineen hampurilaisaterioilla , otetaan ne jumboannokset ,mitä silläkin rahalla saisi muuta ruokaa , voihan ottaa vaikka terveelliset eväät matkaan .
En ymmärrä sitäkään , että juhlitaan juhannukset ja vaput ja lapset laitetaan mummolaan hoitoon , eikö perhejuhlat ole osa elämää , mitkä ovat lastenlastemme saamat perinteet , mitä muistavat aikuisina ?
Samoin , myös monet mummot ja papat saavat ymmärtää , että heidän pitää hankkia lapsenlapsille harrastusvälineet , pyörät , puhelimet , tv t yms , eli kaikki pitää saada tuosta noin vaan .
Olen itse sitä mieltä , että nuorten perheiden eron syynä on tämä itsekkyys ja monet äidit turhautuvat kotona lapsen kanssa 3 vuotiaaksi , kun eivät osaa muuta kuin shoppailla ja normaalit arjen työt eivät kiinnosta ,pitää olla vaan hauskaa , sitten viihteellä löydetään uusi kumppani.
No tämä koskee vain osaa , mutta silti .. suureneva joukko .
Tärkeä asia on ,mitä lapsenlapset saavat perinnöksi ja malliksi elää ? - vastuutomat
Näin valitettavasti on jo nämä vanhemmat ovat syntyneet n.1975-1985, jokin aika sitten mediassa sanottiin sukupolvi joka syyllistää kaikki muut menneestä olevasta ja tulevasta.
- itkee ja itkee
valivalivalivali.... Meillä lapsi käy kerran vuodessa mummolla yökylässä ja silloinkin jos oikein penätään...
"...sukupolvi joka syyllistää kaikki muut menneestä olevasta ja tulevasta."
Hmm... aika syyllistämiseltä tämäkin valitusvirsi-ketju kuulostaa. Aika hauskaa hirveän paatoksen jälkeen syyttää meitä syyllistämisestä... - cycy
Kukahan tämän sukupolven kasvatti, eikös vika ole juuri nimenomaan siellä? Katse peiliin mummot!
- Lopputulos
No meilläpäin mummot viettävät bileitä ja itse raadamme töissä, viikonloput vapaalla aina lasten seurassa.. Lomia on vietetty kahdestaan tasan 3 kertaa eli itselle on kalleinta ja miehelle nimenomaan perheen kanssa vietetty aika. Oli se missä tahansa. Sitten viikonloppuisin pitäisi löytyä aikaa mummoille ja muille ystäville jne. Ellei löydy, olet huono miniä..
- Pärjään kyllä
Pakko nyt kommentoida tätä ketjua kun ottaa niin päähän. Meillä ainakin isovanhemmat vinkuu lapsiani yökylään useammin kuin annan (koska ei ole tarvetta joka viikonloppu tai edes joka kuukausi). Sitten he mainostavat ylpeänä(?) omille siskoilleen ja veljilleen kuinka taas hoitivat mun lapsiani ja maukuvat samaan hengenvetoon kuinka ei ole ehtinyt sitä ja tätä ja tuota tehdä itse kun on koko viikonlopun viettänyt mun lasten kanssa. Tää ei tunnu musta ollenkaan hyvältä! Ja monesti oon miettinyt että sukulaiset saa minusta näiden puheiden perusteella juuri sellaisen kuvan kuin aloittaja kirjoitti.
Olenkin todennut että meillä isovanhemmat eivät osaa irrottautua. Ensin roikkuivat aikuisissa lapsissa ja nyt heidän lapsissa. Ehkä isovanhemmatkin voisi tässä kohtaa katsoa peiliin.
On kyllä myös totta, että on niitä vanhempia, jotka käyttävät isovanhempia lastenhoitajana, maksajana, taksikuskina... Ja tässä kohtaa vanhempien pitää katsoa peiliin. Mutta toisaalta... jos tilanne on kaikille ok miksei anneta ihmisten elää niin kuin haluaa. Toisille se sopii: Vanhemmat saa kaipaamansa omaa aikaa joka viikonloppu (kärjistäen) ja isovanhemmat saa tyydytyksen tarpeellisuuden tunteelleen. - mirre q
Ihan niin , olen samaa mieltä kanssasi. Annetaan ihmisten elää omilla edellytyksillään, ilman että vaaditaan jotain mallia suhteeseen.
Latenlapset ovat rakkaita jokaiselle mummolle ja vaarille ja totakai haluvat olla heidän kanssaan. Sillä juuri ilman näitä vanhoja ei olisi näitä uusiakaan ihmisiä.
Ja vertaus miten anoppia on kannettu kauppa kassissa pienenä ja unohdettu nostaa kivien kohdalla, kokemuksestako tämä esimerkki tuli kirjoittajan mieleen. Kaksi kypsää ihmistä pärjää toisensa kanssa aina kun ei ole kysymys kilpailusta jossa joku haluaa olla se paras ja voittaja vaikka motiivi on hyvin lapsellinen. Halveksitaan puolison vanhempia, ja puolustetaan itseä kun sihen ei ole edes syytä. Muutos lähtee AINA omasta itsestä, sillä muita ei voi muuttaa. - ´JK
EN MITÄÄN
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652