Parisuhteeseen vai ei?

Olen parinkympin puolessa välissä oleva nainen, joka on ollut lähes aina sinkkuna - tapailua lukuunottamatta. Olen tapaillut paljon, mutta lähes aina sitoumuksetta. Nyt tapasin ensimmäistä kertaa miehen, jonka kanssa voin kuvitella tasapainoisen, normaalin parisuhteen - ilman pelailua, epäluottamusta yms.

Hän ottaa minuun yhteyttä monta kertaa päivässä ja olen selkeästi hänen unelmiensa nainen. Hän tekee kaikkensa puolestani. Kun olen hänen seurassaan, olen aina sitä mieltä, että olen häneen todella, todella ihastunut: hänen seurassaan tunnen oloni rennoksi, turvalliseksi, hauskaksi ja rakastetuksi.

Mutta kun emme ole yhdessä, alkaa minua ahdistaa: haluanko kuitenkaan kunnon parisuhdetta hänen kanssaan? Voinko sitoutua yhteen ihmiseen oikeasti ja alkaa seurustelusuhteeseen?

Luulen, että kaikki tämä johtuu siitä, että olen aina tottunut pettymään suhteissa ja tottunut siihen, että minulla vain pelataan. En siis ole enää tavallaan uskonut siihen, että joku aidosti välittäisi minusta ja haluaisi normaalin parisuhteen kanssani. Hänen kanssaan minun ei tarvitse ylittää itseäni ja yrittää olla parempi kuin mitä olen, enkä ole tottunut sellaiseen. Hänelle riittää se, mitä minä olen. Ja se tuntuu oudolta, koska sellaista ei ole tapahtunut ennen.

Nyt mietin siis, että kannattaako minun oikeasti heittäytyä suhteeseen ja koittaa parisuhde-elämää? Vai onko se niin, että hän ei ole minulle se oikea, kun joudun näin epäröimään? Vai voiko se oikeasti johtua vain menneisyydestäni ja sitoutumiskammostani, että näitä hetkittäisiä hurjia ahdistuksen hetkiä tulee...

Mitä minun tulisi tehdä?