Ukko Ylijumalaa, Juhannushan on vanha pakanallinen juhla ennen kristinuskon aikaa. Katoliset vain yrittivät omia sen. Nyt olisi Suomalaisten juhlinnan ohessa hyvä muistaa juurensa ja vanha pakanauskonsa jam iettiä suhdettaan siihen.
Juokaamme Ukonmalja hänen kunniakseen Juhannuksena.
Juhannus käsillä muistakaa
48
90
Vastaukset
- Hirvi.
Se, että Juhannusta vietetään rankemman kaavan mukaan juhlien on muuten pakanallista perinnettä. Mekastuksen ja Juhannustulien tarkoitushan on karkottaa pahoja henkiä. Ukonmaljat siis sopivat Juhannukseen varsin mainiosti. Juhlimisen on katsottu pakanallisella ajalla olleen yksi tapa kunnioittaa Jumalia ja luonnonhenkiä. Tämä kai piti tehdä kuitenkin tarkasti määritellyissä tilanteissa.
Alkoholin nauttiminen paitsi Juhannuksena oli tapana myös karhun kaadon yhteydessä. Kaadetun karhun sappea sekoitettiin yhteisvatiin kaadetun viinan joukkoon ja vati kiersi mies ringissä josta jokainen ryyppäsi vuorollaan. Tämä oli tapa kunnioittaa Ohtoa Eli Karhujumalaa josta myös ihmisen katsottiin polveutuneen.
Minun puolestani juhlikaa reippaasti juhannuksena. - kaarne
Tänään on pisin päivä ja oikea juhannus. Olen jo hakenut vihdakset ja kohta sidon muutaman vihdan. Ensi yönä aion saunoa seisaushetken yli ja ottaa ryypyn.
- kaarne
Ensi joulun aattovihta on nyt pakkasessa. Hyvä päivä tänään :-)
- teewarit
höpöhöpö hihhuli
kaikssa kulttuureissa on jo kymmeniä tuhansia vuosia tunnettu ilmiöt,
kesä- ja talvipäivän seisaus, jolloin maapallon akseli kääntää kulmaa aurinkoon nähden ja etelä- ja pohjoispuoliskot vaihatavat vuodenaikaa
Juuri tänään aurinko käy zeniitissä ts paistaa tasan kohtisuoraan keskellä taivasta
Kravun kääntöpiirissä saakka joka on 23,5astetta päiväntasaajasta
eteläpuoliskolla Kauriin kääntöpiiri.
Se on pelkästään tähtitieteelinen ilmiö
Suomen virallinen kellonaika täsmäisi Venäjän puolella, sillä tähtitieteellisesti
kello olisi 12:00 Joensuun kohdilla, idempänä Pietariakin
Mytologiat ovat antaneet omia sepitelimiänsä hihhulismissa
Kuten, että jeesus syntyi talvipäivänseisauksena ja Johannes Kostaja myös
tasan kesäpäivänseisauksen aikaan--siitä nimikin .Juhannus- Marjamaat7.
Juhannus oli alunperin Suomessa eläneiden Muinaispakanoiden kesäpäivänseisauksen juhla. Katolinen kirkko vain vaihtoi sen paikalle Johannes kastajan päivän. Katson Suomipakanan voivani juhlia juhannusta. Joulua en vietä.
- vähäinen palvelija
Marjamaat7. kirjoitti:
Juhannus oli alunperin Suomessa eläneiden Muinaispakanoiden kesäpäivänseisauksen juhla. Katolinen kirkko vain vaihtoi sen paikalle Johannes kastajan päivän. Katson Suomipakanan voivani juhlia juhannusta. Joulua en vietä.
Muinais-suomalainen uskonto oli jo ennen jeesuksi ja johanneksia
ennen kristinuskoa, joka tuotettiin Suomeen olikohan noin 1200 luvulla piispa
Henrikin lanseeramana--Turussa pakkokastetiin Kupiittaan lähteellä
sopivasti lähellä Kupiittaan mielisairaalaa
Käännynnäisetkin varoiksi tekivät muinaisuskonnon rituaaleja
uhrilahjoja jumalille--Pellervo-jumala takasi peltojen sadon, Tapio-metsän jumala
metsän antimia -Ahti jumala soi muiihkuloit kalakukkoloihin
Ukko ylijumala ja muija jumalatar Akka.........nykyään Aino tossut:)
Miksi muuten hihhulien mielestä muiden mytologiat ovat _pakanallisia_
Harhaoppien evankelistat ja profeetat ovat samaa huuhaahulluutta - ...
vähäinen palvelija kirjoitti:
Muinais-suomalainen uskonto oli jo ennen jeesuksi ja johanneksia
ennen kristinuskoa, joka tuotettiin Suomeen olikohan noin 1200 luvulla piispa
Henrikin lanseeramana--Turussa pakkokastetiin Kupiittaan lähteellä
sopivasti lähellä Kupiittaan mielisairaalaa
Käännynnäisetkin varoiksi tekivät muinaisuskonnon rituaaleja
uhrilahjoja jumalille--Pellervo-jumala takasi peltojen sadon, Tapio-metsän jumala
metsän antimia -Ahti jumala soi muiihkuloit kalakukkoloihin
Ukko ylijumala ja muija jumalatar Akka.........nykyään Aino tossut:)
Miksi muuten hihhulien mielestä muiden mytologiat ovat _pakanallisia_
Harhaoppien evankelistat ja profeetat ovat samaa huuhaahulluuttaMinuakin kiinnostaisi tietää miksi raamatun vanha testamentti käskee tappamaan muita uskontoja harjoittavat.
- .....
vähäinen palvelija kirjoitti:
Muinais-suomalainen uskonto oli jo ennen jeesuksi ja johanneksia
ennen kristinuskoa, joka tuotettiin Suomeen olikohan noin 1200 luvulla piispa
Henrikin lanseeramana--Turussa pakkokastetiin Kupiittaan lähteellä
sopivasti lähellä Kupiittaan mielisairaalaa
Käännynnäisetkin varoiksi tekivät muinaisuskonnon rituaaleja
uhrilahjoja jumalille--Pellervo-jumala takasi peltojen sadon, Tapio-metsän jumala
metsän antimia -Ahti jumala soi muiihkuloit kalakukkoloihin
Ukko ylijumala ja muija jumalatar Akka.........nykyään Aino tossut:)
Miksi muuten hihhulien mielestä muiden mytologiat ovat _pakanallisia_
Harhaoppien evankelistat ja profeetat ovat samaa huuhaahulluuttaUkko Ylijumalan naisvastineesta on käytetty myös nimeä Rauni.
- teewarit
..... kirjoitti:
Ukko Ylijumalan naisvastineesta on käytetty myös nimeä Rauni.
Ilmeisesti hihhulifemakkojen ja lepsojen idoli?
- Alho.
vähäinen palvelija kirjoitti:
Muinais-suomalainen uskonto oli jo ennen jeesuksi ja johanneksia
ennen kristinuskoa, joka tuotettiin Suomeen olikohan noin 1200 luvulla piispa
Henrikin lanseeramana--Turussa pakkokastetiin Kupiittaan lähteellä
sopivasti lähellä Kupiittaan mielisairaalaa
Käännynnäisetkin varoiksi tekivät muinaisuskonnon rituaaleja
uhrilahjoja jumalille--Pellervo-jumala takasi peltojen sadon, Tapio-metsän jumala
metsän antimia -Ahti jumala soi muiihkuloit kalakukkoloihin
Ukko ylijumala ja muija jumalatar Akka.........nykyään Aino tossut:)
Miksi muuten hihhulien mielestä muiden mytologiat ovat _pakanallisia_
Harhaoppien evankelistat ja profeetat ovat samaa huuhaahulluuttaPakkokasteesta tuli mieleen, että mistä Hämeen Katumajärvi on saanut nimensä.
Hämäläisiä käännytettiin 1200-luvulla kristinuskoon ja eräässä tapauksessa joukolle Hämäläisiä annettiin vaihtoehtona ottaa kaste tai tulla mestatuksi. Osa mestattiin ja osa otti vastahakoisen pakkokasteen.
Käännyttäjien lähdettyä pakkokäännytetyt pesivät pakkokasteen pois Katumajärvessä, siitä nimi. - teewarit
Alho. kirjoitti:
Pakkokasteesta tuli mieleen, että mistä Hämeen Katumajärvi on saanut nimensä.
Hämäläisiä käännytettiin 1200-luvulla kristinuskoon ja eräässä tapauksessa joukolle Hämäläisiä annettiin vaihtoehtona ottaa kaste tai tulla mestatuksi. Osa mestattiin ja osa otti vastahakoisen pakkokasteen.
Käännyttäjien lähdettyä pakkokäännytetyt pesivät pakkokasteen pois Katumajärvessä, siitä nimi.Jo 700-luvulla islamilaiset pyrkivät valtaamaan Euroopan
Mutta Kaarle Martell (=vasara) löi arabit Poitiersin (puatjee) taistelussa----jos Martell olisi hävinnyt taistelun...niin
olisikohan hämäläisiä käännytettykin islamin uskoon
Pakkokäännyttämisen perinnettä mestauksen uhalla jatkaa Kaarle Martellin
pojan , kuningas Pipin Pienen jälkeläiset , Vähäinen Palvelija Yakov
http://fi.wikipedia.org/wiki/Poitiers'n_taistelu_(732) - teewarit
teewarit kirjoitti:
Jo 700-luvulla islamilaiset pyrkivät valtaamaan Euroopan
Mutta Kaarle Martell (=vasara) löi arabit Poitiersin (puatjee) taistelussa----jos Martell olisi hävinnyt taistelun...niin
olisikohan hämäläisiä käännytettykin islamin uskoon
Pakkokäännyttämisen perinnettä mestauksen uhalla jatkaa Kaarle Martellin
pojan , kuningas Pipin Pienen jälkeläiset , Vähäinen Palvelija Yakov
http://fi.wikipedia.org/wiki/Poitiers'n_taistelu_(732)http://fi.wikipedia.org/wiki/Poitiers'n_taistelu_(732)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Poitiers'n_taistelu_(732) - Marjamaat7.
Alho. kirjoitti:
Pakkokasteesta tuli mieleen, että mistä Hämeen Katumajärvi on saanut nimensä.
Hämäläisiä käännytettiin 1200-luvulla kristinuskoon ja eräässä tapauksessa joukolle Hämäläisiä annettiin vaihtoehtona ottaa kaste tai tulla mestatuksi. Osa mestattiin ja osa otti vastahakoisen pakkokasteen.
Käännyttäjien lähdettyä pakkokäännytetyt pesivät pakkokasteen pois Katumajärvessä, siitä nimi.Minulla taas on tiedossa, että Hämeenlinnan katumajärveä käytetään edelleen samaan tarkoitukseen. Jotkut Suomenuskoon tulleet ovat aivan oikeasti käyneet siellä pesemässä kristillisen kasteen pois 2000-luvullakin.
- Mari.
Kertokaa joku juhannustaika.
- puskalisko
mene terassille, juo itsesi kolmen promillen humalaan ja näet puolisosi. Jos se ei satu olemaan oma puolisosi, se on kuitenkin jonkun muun puoliso eli toimii.
- buddy-love ´
puskalisko kirjoitti:
mene terassille, juo itsesi kolmen promillen humalaan ja näet puolisosi. Jos se ei satu olemaan oma puolisosi, se on kuitenkin jonkun muun puoliso eli toimii.
Näinhän minutkin puolisoni Ödlan löysi kolmen promillen tenussa
- Nasdaq
Kyllä kyllä.
Mutta mä menisin vielä vähän pidemmälle ja poistaisin kaikki jumalat ja viitteet tällaisiin "hahmoihin". Tilalle mä laittaisin kiistattoman auringon. On tietysti pitkiäkin ajanjaksoja, joissa tämä näytelmä himmenee tai poistuu jopa kokonaan, mutta on aivan varmaa, että se on siellä... jossain.
Hyvä perse
http://www.youtube.com/watch?NR=1&feature=endscreen&v=PDBCg5qeSqs- Nasdaq
Jessus!
Nyt vasta mä hokasin, että toi lyydia näyttää ihan mun exältä.
(koomista naurua) - Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
Jessus!
Nyt vasta mä hokasin, että toi lyydia näyttää ihan mun exältä.
(koomista naurua)Olikohan sillä noin hyvä perse? En minä stna muista.
- Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
Olikohan sillä noin hyvä perse? En minä stna muista.
Siiinä on muuten hyvä esimerkki oudosta suhteesta, sillä vaikka me ollaan tekemisissä vain pintapuolisesti, niin mä kuulen muilta tahoilta meidän harrastavan aivan samoja juttuja (paitsi tämä) toisistamme tietämättä.
Minusta sellainen sattuma on helppo ymmärtää. - Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
Siiinä on muuten hyvä esimerkki oudosta suhteesta, sillä vaikka me ollaan tekemisissä vain pintapuolisesti, niin mä kuulen muilta tahoilta meidän harrastavan aivan samoja juttuja (paitsi tämä) toisistamme tietämättä.
Minusta sellainen sattuma on helppo ymmärtää.Miksiköhän meille tuli bänät? En minä vaan muista. Olen vissiin blokkaamisen mestari.
(yskivää naurua)
- Kastepiste.
Ei ihminen pelkällä vedellä ja leivällä tai auringonpalvomisella elä.
Tai elää kyllä, muttei kovin pitkään.
Vai meneekö se tuloskehitys maailman vanhimmasta henkilöstä yhtää rataa juoksuennätysten kanssa? "Sadasosia ennätystä parannettu (1 vuosi enemmän eletty)! Kyllä se valonnopeus (ikuisuus) siitä vielä siintää!".
Siitä huolimatta nostan viinimaljan (unkarilaista arabialaisesta) tämän vuoden vuodenaikaan nähden harvinaisen kauniille säälle. - Ukon paalvontaa
Ukonmalja on juotu nyt paikallisessa kapakassa, kiitos ja kunnia hänelle.
- teewarit
Liekö sattumaa, kun eteläisessä egyptissa, samoissa kohdissa, kuin vanhin ihmisen luurank on löytynyt, on kravun kääntöpiiri ja ainoa päivä vuodessa, kun aurinko on zeniitissä eli tasan keskellä taivasta?
Egyptin tärkein jumala oli auringonjumala Ra
Hihhulit miettimään hyviä selityksiä nyt
http://fi.wikipedia.org/wiki/Muinaisen_Egyptin_mytologia - Kastepiste.
teewarit kirjoitti:
Liekö sattumaa, kun eteläisessä egyptissa, samoissa kohdissa, kuin vanhin ihmisen luurank on löytynyt, on kravun kääntöpiiri ja ainoa päivä vuodessa, kun aurinko on zeniitissä eli tasan keskellä taivasta?
Egyptin tärkein jumala oli auringonjumala Ra
Hihhulit miettimään hyviä selityksiä nyt
http://fi.wikipedia.org/wiki/Muinaisen_Egyptin_mytologiaMikään katoava maallinen tai aurinkokunnallinen ei ole palvonnan arvoinen.
Kun katoamattomiakin on siis ja nykyäänkin tarjolla.
Ra-jumala oli aurinko eli nykyään palava vetypallo. - Nasdaq
Kastepiste. kirjoitti:
Mikään katoava maallinen tai aurinkokunnallinen ei ole palvonnan arvoinen.
Kun katoamattomiakin on siis ja nykyäänkin tarjolla.
Ra-jumala oli aurinko eli nykyään palava vetypallo.Kummallista pimeyttä.
Kerro tuo matkallesi ei mihinkään.
(pakananamaan karttaprojektio)
http://www.youtube.com/watch?v=3iBLK2TWC6s - Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
Kummallista pimeyttä.
Kerro tuo matkallesi ei mihinkään.
(pakananamaan karttaprojektio)
http://www.youtube.com/watch?v=3iBLK2TWC6sMutta tässä on kaiken avain: ihmisen kysymys itselleen.
Hän itse on loppujen lopuksi vastuussa kokonaiskuvasta. Se rajaa meitä, meidän käsityksemme taivaanpiiriä.
Cuul - Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
Mutta tässä on kaiken avain: ihmisen kysymys itselleen.
Hän itse on loppujen lopuksi vastuussa kokonaiskuvasta. Se rajaa meitä, meidän käsityksemme taivaanpiiriä.
CuulVittu sä oot äijä. Siis millainen stara dorkien seassa.
Mikä sun motiivisi on? - Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
Vittu sä oot äijä. Siis millainen stara dorkien seassa.
Mikä sun motiivisi on?Perverssin opetuksellinen.
(continentaalia naurua) - teewarit
Kastepiste. kirjoitti:
Mikään katoava maallinen tai aurinkokunnallinen ei ole palvonnan arvoinen.
Kun katoamattomiakin on siis ja nykyäänkin tarjolla.
Ra-jumala oli aurinko eli nykyään palava vetypallo.Kun Aurinkunta katoaa, katoavat myös hihhulien harhat joa aikaisemmin
nykysellä tahdilla ei vuonna 2025 Suomessa ole ainuttakaan hihhulia
muualla.kuin mielisairaaloissa.
Aurinko räjähtää supernovaksi noi 2miljadrin vuoden kuluttua, kun vety pala
oppuun.
Ehkä ennen sitä ihmiset pystyvät matkustamaan avaruudessa
Aurinkokuntakin on suhteellisen nuori -4 miljardia vuotta vanha ja vain rippeitä
jostain vanhemmasta räjähdyksestä.
joten on mahdollista, että jossain oli kultturia jo ennen sitä
Mietipä hihhuli miten paljon sellainen kulttuuri on edellä meitä?
Osaavat ehkäpä aikamatkailunkin
Ainakaan ne eivät mitään Uutta Jerusalemia etsi - Nasdaq
teewarit kirjoitti:
Kun Aurinkunta katoaa, katoavat myös hihhulien harhat joa aikaisemmin
nykysellä tahdilla ei vuonna 2025 Suomessa ole ainuttakaan hihhulia
muualla.kuin mielisairaaloissa.
Aurinko räjähtää supernovaksi noi 2miljadrin vuoden kuluttua, kun vety pala
oppuun.
Ehkä ennen sitä ihmiset pystyvät matkustamaan avaruudessa
Aurinkokuntakin on suhteellisen nuori -4 miljardia vuotta vanha ja vain rippeitä
jostain vanhemmasta räjähdyksestä.
joten on mahdollista, että jossain oli kultturia jo ennen sitä
Mietipä hihhuli miten paljon sellainen kulttuuri on edellä meitä?
Osaavat ehkäpä aikamatkailunkin
Ainakaan ne eivät mitään Uutta Jerusalemia etsiEn ole koskaan ymmärtänyt sitä paatosta ja emotionaalista essesiointia aiheesta loppu.
Lopun nyt näkee ja kokee kun katsoo ikkunasta ulos. Mikä tässä on se uutinen? - Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt sitä paatosta ja emotionaalista essesiointia aiheesta loppu.
Lopun nyt näkee ja kokee kun katsoo ikkunasta ulos. Mikä tässä on se uutinen?Nomämerronsulle.
Ihmisen hatara ymmärrys ikuisuuden mysteeristä liittyy geneettisesti häneen itseensä.
Olet ikuisuus. Mutta tiedät, että et ole. - Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
Nomämerronsulle.
Ihmisen hatara ymmärrys ikuisuuden mysteeristä liittyy geneettisesti häneen itseensä.
Olet ikuisuus. Mutta tiedät, että et ole.Siis olet miljardeja vuosia vanha lässytyksen tulos, mutta et halua uskoa sitä, koska se kuulostaa koomiselta.
(naurua vitriinistä) - Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
Siis olet miljardeja vuosia vanha lässytyksen tulos, mutta et halua uskoa sitä, koska se kuulostaa koomiselta.
(naurua vitriinistä)Nyt (ainakin minä) olemme keskellä mitättömyyttä sen suurimmassa fokuksessa: olemassaolossa.
Miltä tuntuu? Kuvittele vaikka huviksesi millainen duuni on ollut siinä kun sinut saatiin tähän puhumaan tästä. - Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
Nyt (ainakin minä) olemme keskellä mitättömyyttä sen suurimmassa fokuksessa: olemassaolossa.
Miltä tuntuu? Kuvittele vaikka huviksesi millainen duuni on ollut siinä kun sinut saatiin tähän puhumaan tästä.Hetikiten käymme sen arvon kimppuun.
MIkä arvo?
Mikä tulos?
Missä olet, kun aurinko sulaa käsiisi? - Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
Hetikiten käymme sen arvon kimppuun.
MIkä arvo?
Mikä tulos?
Missä olet, kun aurinko sulaa käsiisi?Arvo
Sinä
Kaikkeus
(aika simppeliä, eikö totta) - teewarit
Nasdaq kirjoitti:
Siis olet miljardeja vuosia vanha lässytyksen tulos, mutta et halua uskoa sitä, koska se kuulostaa koomiselta.
(naurua vitriinistä)Nasdag lienee yksi niistä sadoista tuhansista jumalista, jotka ovat saaneet alkunsa kamelin pierusta
- Nasdaq
teewarit kirjoitti:
Nasdag lienee yksi niistä sadoista tuhansista jumalista, jotka ovat saaneet alkunsa kamelin pierusta
Kamelit haisevat.
En oikein tule toimeen kyseisen elikon kanssa, sillä he kantavat sekä vettä että minua.
(naurua) - Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
Kamelit haisevat.
En oikein tule toimeen kyseisen elikon kanssa, sillä he kantavat sekä vettä että minua.
(naurua)kamelin äo on jotain itseni tasoa, sillä he kykenevät löytämään vettä vielä silloinkin kun kaikki jo nuokkuvat Cokis-automaatia.
- Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
kamelin äo on jotain itseni tasoa, sillä he kykenevät löytämään vettä vielä silloinkin kun kaikki jo nuokkuvat Cokis-automaatia.
Älykkyyden, mutun ja totaalisen ymmärtämättömyysen yhdistelmä, ihminen ei selviä kymmentä kilometriä omin avuin. Mutta tämä vehnäpää selviää.
Kysy tätä Jumalilta, joita ovat juokseva vesi, auringon palo ja erilaiset hiiliyhdisteet. - Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
Älykkyyden, mutun ja totaalisen ymmärtämättömyysen yhdistelmä, ihminen ei selviä kymmentä kilometriä omin avuin. Mutta tämä vehnäpää selviää.
Kysy tätä Jumalilta, joita ovat juokseva vesi, auringon palo ja erilaiset hiiliyhdisteet.Chakra
Näytä kyntesi, tiikeri. Juokse vain kun on pakko.
Olet silmissäni jokirannan heinää. - Nasdaq
Nasdaq kirjoitti:
Chakra
Näytä kyntesi, tiikeri. Juokse vain kun on pakko.
Olet silmissäni jokirannan heinää.Kaisloja ne varmaan olivat. No mä en ole mikään ornitologi.
(naurua kaislikossa) - Kastepiste.
teewarit kirjoitti:
Kun Aurinkunta katoaa, katoavat myös hihhulien harhat joa aikaisemmin
nykysellä tahdilla ei vuonna 2025 Suomessa ole ainuttakaan hihhulia
muualla.kuin mielisairaaloissa.
Aurinko räjähtää supernovaksi noi 2miljadrin vuoden kuluttua, kun vety pala
oppuun.
Ehkä ennen sitä ihmiset pystyvät matkustamaan avaruudessa
Aurinkokuntakin on suhteellisen nuori -4 miljardia vuotta vanha ja vain rippeitä
jostain vanhemmasta räjähdyksestä.
joten on mahdollista, että jossain oli kultturia jo ennen sitä
Mietipä hihhuli miten paljon sellainen kulttuuri on edellä meitä?
Osaavat ehkäpä aikamatkailunkin
Ainakaan ne eivät mitään Uutta Jerusalemia etsiSupernova, 2-4 miljardia vuotta, matkustaminen avaruudessa, aikamatkailu.
Utopistisia asioita joita et ole kokenut ja et tule kokemaan vaikka kuinka odottaisit.
Ainoa konkreettinen asia viestissäsi oli vain mielisairaala. Vähän vielä kun odotat niin pääset ehkä sinne.
Tai jos kärsivällisyys ei riitä mene vaihtoehtoisesti kokouksiin. Heidän ja kaltaisiensa (ulkoavaruudellisten) joukkoon jotka etsivät Uutta Jerusalemia. Mitä menetettävääkään sinulla olisi?.
- Jussia näinkin.
Juhannusta:) tämä näky pysäytti tänään missä olen.
http://www.aijaa.com/0048210411719
Kyhäelmä on koristeltu karkkipaperein.- Nasdaq
Siis onko ton tarkotus palaa tänään?
- Jussia näinkin.
Nasdaq kirjoitti:
Siis onko ton tarkotus palaa tänään?
Tuossa se seisoo edelleen pystyssä.
Nuoret istuvat siinä lähellä pitäen hauskaa. Heidän tarkoitus on tuo polttaa kuulin.
Olen Ruotsissa. - Jussia näinkin.
Jussia näinkin. kirjoitti:
Tuossa se seisoo edelleen pystyssä.
Nuoret istuvat siinä lähellä pitäen hauskaa. Heidän tarkoitus on tuo polttaa kuulin.
Olen Ruotsissa.Jään kyttäyslinjoille, huomenna uusi tilannetiedote.
- Nasdaq
Jussia näinkin. kirjoitti:
Jään kyttäyslinjoille, huomenna uusi tilannetiedote.
Ihan jees, jos se ei ala kirkumaan.
Jussia joo.
Täällä nyt mitään jussia oo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671