petin..

Eli petin minun poikaytävääni pari päivää sitten. Olemme olleet yhdessä kolme kuukautta ja rakastan kyllä poikaystävääni mutta näin silti kävi. Olin siis juomassa kavereiden kanssa ja soitin työkaverilleni joka on minua 12v vanhempi ja olemme katselleet sillä silmällä toisiamme töissä. no soitin hänelle ja juteltiin puoli tuntia ja en tiennyt vielä siinä vaiheessa mitä tulee tapahtumaan. Menimme kaverieni kanssa baariin ja soitin taas tälle miehelle ja hän tuli hakemaan minut ja ajoimme hänen luo ja minä vielä itse sanoin hänelle että me ei sitten harrasteta seksiä mutta minä itse typerä tein alotteen ja sitten harrastimme seksiä hänen kanssaan koko yön ja vielä aamullakin jolloin en ollut edes päissäni ja huomasin kyllä silloin ajattelevani vaan koko ajan poikakaveriani..no hän toi minut sitten kotiin koska asun kotona ja jätkäni oli juuri matkalla ollut viikon jo ja oli edelleen.
Minun poikakaveri on maailman ihanin mies siis hän käyttää minua syömässä ja ostaa lahjoja ja meillä sujuu seksi paitsi tartutin suhteen alussa häneen klamydian niin hän on ollut vähän erilaisempi siitä lähtien!! Mutta minun rakkaus varmaan alkaa hiipua häneen tai jotain mutta syitä joita olen yrittänyt miettiä että miksi petin niin näen monta...ensinnäkin olen huomannut että en voi oikeastaan olla 100% sesti oma itseni hänen seurassa siis kun kiroilen jonkun verran ja en ole niin sivistynyt kuin hän ja en siis saa kiroilla tai esim kaupungilla vähän nipistää hänen pyllyä kun hän vetää herneen siitä niin sanotusti nenään...ja en saisi käydä oikein juomassa tai kun hän ei ole ikinä ollut kunnon humalssa niin sitten en minäkään. Minun kaveritkin ovat sanoneet että miksi minä olen sen kanssa kun en voi olla normaalisti hänen kanssaan verrattuna kun olen kaveriden kanssa niin nauran ja olen vapautunut..en tiedä ymmärtääkö tätä minun juttua kukaan mutta haluan purkaa sen johonkin!!
Ja olen päättänyt että en aijo sanoa tätä poikakaverilleni koska se oli yksi ja ainoa hairahdus mutta tänä iltanakin olen menossa tämän vanhemman miehen luokse siis käymään,,ei muuta! minusta tuntuu että en minä oikein osaa olla suhteessa siis kun jos isken johonkin ihanaan mieheen silmäni niin se on sitten menoa silloin.....:(
31504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taidat vaan valehdella itsellesi, kun sanot että menet taas "käymään" vaan siellä.. niinkuin kävi viimekin kerralla. Jos olisit järkevä et soittaisi sille työkaverillesi etkä menisi käymään siellä!
Varsinkin kun tiedät mitä viime kerralla kävi.

Kirjoituksestasi päätellen sinulla ei ole minkäänlaista itsekuria tai hallintaa itseäsi kohtaan. Ajattelet vain hetkellistä mielihyvää.

Kirjoituksestasi päätellen myös olet aika erilainen ihminen poikaystävääsi verrattuna, joka on rakastunut luultavasti sinuun vähän säälivällä tavalla, "olet naapurin tyttö, joka on kokenut kovia, mutta sisimmässäsi sykkii lämmin sydän". Poikaystäväsi haluaa muuttaa sinut "naapurin tytöksi". Sinä taas olet rakastunut häneen sillä tavalla, niinkuin sanoit rakastuvasi aina uuteen ihmiseen, kun sellaisen NÄET. Vaikutat henkisesti aika nuorelta tai ainakin käyttäydyt niin.

Näkisin parhaaksi vaihtoehdoksi KIRJOITUKSESI PERUSTEELLA, että sinun poikakaverisi tulisi löytää joku uskollisempi ja hänenlaisensa tyttöystävä tai sinun tulisi muuttaa oma asenteesi ja ajattelu tapasi kokonaan.

nimimerkki kokemusta on

Äänestä

Kirjoitukses perustella taidat olla aika nuori likka ja siten et ole vielä kypsä vakavampaan suhteeseen. 3 kk ei vielä suhdetta synny. Ainakaan aikuisten suhdetta. :)

Ota "ero" ja jaa peppuus nyt. Sitten vanhempana voit alkaa kattoo vakavampaa suhdetta. Jos silloinkin vielä sama meno jatkuu niin se on jo huolestuttavampaa.

Hyvää kesää!

Äänestä

tämän vois laittaa parisuhde palstalle myöskin...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


böö kirjoitti:

Eli petin minun poikaytävääni pari päivää sitten. Olemme olleet yhdessä kolme kuukautta ja rakastan kyllä poikaystävääni mutta näin silti kävi. Olin siis juomassa kavereiden kanssa ja soitin työkaverilleni joka on minua 12v vanhempi ja olemme katselleet sillä silmällä toisiamme töissä. no soitin hänelle ja juteltiin puoli tuntia ja en tiennyt vielä siinä vaiheessa mitä tulee tapahtumaan. Menimme kaverieni kanssa baariin ja soitin taas tälle miehelle ja hän tuli hakemaan minut ja ajoimme hänen luo ja minä vielä itse sanoin hänelle että me ei sitten harrasteta seksiä mutta minä itse typerä tein alotteen ja sitten harrastimme seksiä hänen kanssaan koko yön ja vielä aamullakin jolloin en ollut edes päissäni ja huomasin kyllä silloin ajattelevani vaan koko ajan poikakaveriani..no hän toi minut sitten kotiin koska asun kotona ja jätkäni oli juuri matkalla ollut viikon jo ja oli edelleen.
Minun poikakaveri on maailman ihanin mies siis hän käyttää minua syömässä ja ostaa lahjoja ja meillä sujuu seksi paitsi tartutin suhteen alussa häneen klamydian niin hän on ollut vähän erilaisempi siitä lähtien!! Mutta minun rakkaus varmaan alkaa hiipua häneen tai jotain mutta syitä joita olen yrittänyt miettiä että miksi petin niin näen monta...ensinnäkin olen huomannut että en voi oikeastaan olla 100% sesti oma itseni hänen seurassa siis kun kiroilen jonkun verran ja en ole niin sivistynyt kuin hän ja en siis saa kiroilla tai esim kaupungilla vähän nipistää hänen pyllyä kun hän vetää herneen siitä niin sanotusti nenään...ja en saisi käydä oikein juomassa tai kun hän ei ole ikinä ollut kunnon humalssa niin sitten en minäkään. Minun kaveritkin ovat sanoneet että miksi minä olen sen kanssa kun en voi olla normaalisti hänen kanssaan verrattuna kun olen kaveriden kanssa niin nauran ja olen vapautunut..en tiedä ymmärtääkö tätä minun juttua kukaan mutta haluan purkaa sen johonkin!!
Ja olen päättänyt että en aijo sanoa tätä poikakaverilleni koska se oli yksi ja ainoa hairahdus mutta tänä iltanakin olen menossa tämän vanhemman miehen luokse siis käymään,,ei muuta! minusta tuntuu että en minä oikein osaa olla suhteessa siis kun jos isken johonkin ihanaan mieheen silmäni niin se on sitten menoa silloin.....:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu