Kirje

Nimet muutettu.

Moi Henri,
mitähän sulle kuuluu nykyään? Mulle ei koskaan selvinnyt, miks halusit erota etkä korjata tilannetta. Uskon, että isälläni oli sormet pelissä, mutta en tiedä miten. Siitä asti halusit erota kun hänet tapasit, mutta et saanut sitä tehtyä. Loukkaannuin silloin jo syvästi, koska et kertonut syytä ja omalla taustallani oli myös "traumaattisia" eroja, kai se nosti vanhoja tunteita pintaan. Luulitko tosiaan, että olen elämäntapapettäjä niinkuin Oskari? Maailma ei ole niin mustavalkoinen, usein se onkin niin, että kuka vannoo olevansa uskollinen, hairahtaa itse. Mutta se ei tee kenestäkään elämäntapapettäjää (ei omatunnon tuskia) tai sivusuhteissa muuten painivaa ihmistä. Ihminen tekee valintoja ja niitä voi aina muuttaa ja etsii ratkaisut suhteelle muualta. Tiiän, et meil oli monii ongelmii ja mun tarpeet ei tyydyttyny suhtees. Sust en tiiä. Et koskaan tullu mua vastaan, tuntui ettet kuunnellut mua koskaan, jos mulla oli huolia meistä. Tuntui, että halusit vain sovittaa mut elämääsi ja että kun sait viimeisen kimmokkeen pettämisestäni, lähdit menemään ja hylkäsit mut. Tosin, en tiedä miks odotin sun puhuvan mun kanssa, jos et puhunut mun kanssa suhteessakaan niistä asioista, jotka vaivasi mua, miks h*lvetissä oisit niistä puhunut pettämisen jälkeenkään? Säälin itseäni, että olin niin tyhmä. Nyt tiedän, että niin oli parempi että erottiin enkä voisi olla onnellisempi nyt. Pidin sua hyvin selkärankaisena tyyppinä, mutta loppujenlopuks selvis, että säkin vain pelkäät asioita ja vihaat epäoikeudenmukaisuutta. Siks harmittaa, että et kyennyt mun kanssa asioita selvittämään. Vieläkään, vaikka tarkoitus ei olisi palata yhteen. Oot liian täynnä vihaa, masennusta ja ikäviä kokemuksia, etten sua pysty auttamaan. Ja vielä lisäsin sun katkeruuspankkias. Löysitkö paremman ja halusit erota? Vai oliks se petos liian suuri vaan? Molempien pitää oppii pitää itsestään huolta kyl. Mä en vieläkää oo uskaltanu tai halunnu liikkuu eteenpäin.

Musta tuntu pahalta, ku viihdyit paremmin muiden seurassa ku mun. Musta tuntu pahalta, ku kehuit muita naisia kauniiks ja mua vaan kritisoit. Musta tuntuu, et meil on erilainen ajankäyttö. Mua petettiin mont kertaa aiemmin, mulle tuli kriisi ja mulla oli paineita elämän muutoksista. Mä en koskaan antanu sulle syytä siihen, miks petin, ku en tienny itsekään. En suostunu kohtaa todellisuutta. Siitä sulle kiitos, et pakotit omalla tavallas mut siihen.
Sä et tajunnut koskaan, miten paljon mun elämä oli muuttunut ja miten nopeassa tahdissa. Sä et koskaan suostunut kuuntelemaan. Olit aina menossa. Ehkä oisin enemmän tarvinnu terapiaa ja koska kärsin edellisestä miehestä, joka oli pettänyt mua, niin kai mä osittain kostinkin sitä sulle. En vaan tajunnut sillon.

Mietin, et jos mua kaduttaa, miten tää päättyi, kaduttaako suakin. Mä oon oppinut paljon ja varmaan säkin, toivon. Tää on kasvattanut mua ja saanut ymmärtää monia asioita.

Mul oli se Tom sillon ennen sua. Se oli todella turmiollinen suhde. Ei seurusteltu, mut omalla tavallaa se petti mua. En koskaa myöntäny itelleni paljonko se sattui. Uskottelin itelleni tietäväni, mitä se on. Mun valintani ja tunteeni ei todellakaan oo sun vastuulla tai sun vikas. Ite oon valintani aikoinaan tehnyt, sunkin kanssa.

Tomista tajusin, ettei se oo ainoa, kenen kanssa käyny näin. Kaikki alkoi yhest Jaakost. Mä peitin kriisini, muhun ei sattunu. Päätin aikaa sitten, ettei ykskään mies enää satuta mua. Pelkäsin menneisyyttäni. Sun kans ongelmat ei ollu isoja, mut ne pisti bensaa liekkeihin. Annoin sattumisen pitkään anteeks. Halusit erota useammin kun jaksan laskea, ja lopulta siitäkin tuli vaan loukkaamiskeino, sitten lähti seksuaaliset halutkin. Tapeltiin ja sovittiin, mutta koskaan mistään ei puhuttu eikä mikään muuttunut. Annoin anteeksi, mutta mun tynnyrini alkoi vuotaa yli. Kunnes satutin sua ja satutin samalla itteeni. Sen lisäks en tiennyt mistä tuulee, ku kaipasin muuta. Syytin elämää ja olosuhteita, sitä että oli elämä vain muuttunut niin nopeasti ja oli stressiä koulusta ja töistä, olin lopettanut pitkän juomisputken ja aloittanut normaalin elämän.. Hakeuduin lopulta väärän ihmisen luo, sen joka oli tähän asti tukenu ja kuunnellu, ainoo joka ei tuominnu, jonka kans oli hyvä olla. Se on harvinaist herkkuu. Tiiät paljon mua on tuomittu ja kiusattu menneis. Ja niin tais tietää tää Oskarikin. Mut nyt ku mietin, niin tää oli jo pitkään nähtävissä, et petän. Kaikki muut sen tajus, paitsi mä. Jos Oskarii ei ois ollut, oisin sen tehnyt jonkun muun kans. Ennemmin tai myöhemmin.