Olenko liian tiukkis?

Hämärä todellisuus

Haluaisin kuulla ulkopuolisten mielipiteitä, ihan asiallisia sellaisia, tilanteestani. Olen itse jämpti ja todella luotettava, mutta miesystäväni ei kykene (välitä?) olemaan juuri koskaan ajoissa.

Koen hänen myöhästelynsä yms. tilanteet muuttuu-selittelyt ja tuli mutka matkaan-kommentit loukkaavina minua kohtaan. Toki ymmärrän, ettei aina voi olla minuutilleen ajoissa, mutta että lähes aina on vähintään puoli tuntia myöhässä sovitusta tapaamisesta.

Esimerkiksi tänään taas pahoitin mieleni. Olimme sopineet, että hän tulee kaverinsa luota käymästä tiettynä aikana, jolloin söisimme yhdessä ja viettäisimme juhannusta.

Sovittuun aikaan mennessä miestä ei näkynyt ja soitin siis hänelle kysyäkseni onko tullut mutkia matkaan. Hän ei vastannut, mutta soitti takaisin jonkun ajan päästä ja sanoi myöhästyvänsä sen puoli tuntia. Kuulin, että hän oli aikamoisessa humalassa, vaikka oli ollut puhe "rauhallisesta" yhdessäolosta, siis ihan normimeiningistä, ei kännisekoilusta.

En jaksanut odottaa miestä joka oli jo yli tunnin myöhässä ja lähdin ulkoilemaan yksikseni. Lopulta 2 tuntia myöhässä ollut mies sitten sekoili kotona palatessani ja tivasi missä olen ollut. Ruoka meni hukkaan, ei oikein maistunut enää vihaisena.

Mies vetosi siihen, että piti auttaa kaveria (on hieman sairas). Väitti olleensa vain puoli tuntia myöhässä 2 sijasta. Syytti todella ikävään sävyyn minua epäreiluksi ja haistatteli ja piti itsekkäänä, kun en ymmärrä että hän auttaa muita. Olivat siis ryypänneet ja saunoneet yhdessä. Hän vain intti, että eihän minulla mitään hätää yksin kotona ollut. No eipä ollut ei, mutta kyllä sapetti, kun täydessä tällingissä ykköset yllä ruoka valmiina odottaa turhaa.

Mies käy tämän kaverinsa luona lähes JOKA päivä. Lähtiessään siis sanoi vain käyvänsä ja että haluaa tulla nopeasti takaisin viettää aikaa kanssani.

Riidan päätteeksi sanoi menevänsä "ostamaan tupakkaa", mikä tarkoittaa siis sitä, että lähti jatkamaan ryyppäystä ja tulee yöllä kotiin aivan jurrissa. Huoh.

Olinko todella itsekäs, kun olisin toivonut, että hän kerrankin asettaisi minut etusijalle ja viettäisi kanssani kivan päivän kuten olimme sopineet? Ehditään viettää melko vähän aikaa muutenkin yhdessä.

Hän saa minut tuntemaan itseni ikäväksi ihmiseksi tällaisissa tilanteissa. Onko se vaan hänen tyylinsä saada itsensä näyttämään viattomalta tällaisissa tilanteissa, vai olenko todella täysin joustamaton nalkuttava akka?

4

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kok.on

      Olet tavallaan itsekäs, mutta niin on mieskin. Luulenpa, että hän ei kunnioita sinua tarpeeksi, jotta pitäisi kiinni sovitusta. Toisaalta, sinun mielestäsi jostain ajasta on sovittu, miehelle se voi olla jotain ihan muuta (about).

      Mieti haluatko seukata tuon miehen kanssa vai oisko aihetta päättää suhde. Jos jatkuvasti muut menevät edelle niin pahoitat vain joka kerta mielesi. Lakkaa siis odottelemasta häntä, elä omaa elämääsi kuten hänkin.
      Onko juominen hänelle ongelma?

      Sellainen kommentti kuitenkin, että kukaan ei saa sinua tuntemaan oloasi miksikään, ne ovat omat ajatuksesi, oletuksesi, odotuksesi, ennakkoluulosi jne., jotka sinussa saavat aikaan tietyt tuntemukset. Älä syytä siis miestä, vaan itseäsi - tunteista, joita tunnet.

    • täysin nolla

      No sulla on just sellanen mies jota naiset ihannoi. Pettävä, valehteleva, epäluotettava mies joka ei pidä lupauksinaan ja valehtelee just aina kun sinä tarvit apua jotain korjatakseesi. Turhaan huolit tollasen idiootin takia.

    • älä suostu 2:ksi

      Tee sille miehelle selväksi että tulet ykkösenä.

    • 16+13

      Ehkä miehesi yrittää mielyttää kaikkia, eli ei osaa sanoa ei kavereille...oletteko olleet kauan yhdessä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4782
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3483
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2410
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1299
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1192
    8. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      22
      1154
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    10. 165
      1069
    Aihe