Olen toiminut noin 20v raskaan liikenteen kuljettajana ammattiliikenteessä.Ajaessa pitkiä matkoja näkee liikenteessä monenlaisia asioita ja on myös aikaa mietiskellä.
Eräs ilmiö johon törmää melkeinpä päivittäin sompailessa rekalla muun liikenteen seassa on askarruttanut mieltäni ja olen koettanut löytää siihen vastausta eri vaihtoehtoja mielessäni puntaroiden,mutta huonolla menestyksellä.
Nimittäin on kyse joidenkin henkilö-autoilijoiden käytöksestä heidän saavuttaessa edellä ajavan rekan.
Ohi on päästävä välittömästi asenteella "vaikka oma tai jonkun toisen henki menisi".
Keltainen sulkuviiva vaikuttaa olevan näille henkilöille paremminkin kehoitus kaahata ohi,kuin kielto.Väliä ei ole,vaikka näkyvyyttä eteen ei olisi lainkaan.
Kaiken huippu on kuitenkin se,kun ohi on päästy,niin heti kohta saatetaan kääntyä pienemmälle sivutielle,eli ohituksessa ei ole pienintäkään järkeä.
Motarilla myös usein esiintyvänä ilmiönä voi mainita,kun takaa tuleva auto ohittaa ja ajaakin välittömästi rekan keulaa hipoen oikealle erkanevalle rampille poistuen motarilta,voi kysyä:Mitä järkeä?
Kysyn nyt jos joku teistä tämän kuvatun liikennekäytöksen omaava tunnistat tästä itsesi,niin mihin tämä juttu perustuu?Kiinnostaisi kovasti tietää.
Esitän muutaman vaihtoehdon valmiiksi,kerro myös jos se syy on joku muu,kuin näistä esitetyistä.
A.Sinulle on tullut tapa ajotavastasi,et edes ajattele koko asiaa?
B.Olet kiireinen ja uskot matkaasi jouduttavan kyseinen ajotyylisi?
C..Koet raskaan liikenteen ärsyttävänä tien tukkona ja purat kiukkuasi?
D.Rekat on sinulle kuin punainen vaate härälle Espanialaisella härkätaistelu areenalla?
E.Sinulla on henkilökohtaisessa elämässäsi vaikeuksia ja purat liikenteessä kiukkuasi?
F.Saat tyydytyksen,eli punainen sulka hattuun jokaisesta mielettömästä ohituksestasi?
G.Muijasi istuu pelkääjän paikalla ja haluat näyttää hänelle,kuinka ajetaan?(Oletus,että mies ratissa voi olla myös toisinkin päin)
H.Tahdot koulutta takapenkillä istuvia mukuloitasi oikealla asennekasvatuksella raskasta liikennettä kohtaan?
Tässäpä näitä vaihtoehtoja.Kiitän rehellisistä vastauksista.Vielä tähän loppuuun yksi kysymys suottehan? Miksi niinkin kalleista ja hyvin varusteluista automerkeistä,kuin Audi ja Bemari näyttää usein suuntavilkku puuttuvan?
Rekka:Punainen vaate?
17
174
Vastaukset
- Ford-ka
Ö: En ohita REKKAA ilman reken antamaa merkkiä ohituksen turvallisuudesta.
- ford-ka
Kiitos yhdistelmä kuljettajat kun annatte tuon vilkku merkin niin uskallan mennä ohi.
- Kun rekkakuski
ford-ka kirjoitti:
Kiitos yhdistelmä kuljettajat kun annatte tuon vilkku merkin niin uskallan mennä ohi.
tajuaa että takana on Ford Ka valmistautumassa ohitukseen, ei ohitusmerkkiä uskalla kertakaikkiaan näyttää sillä niin pitkiä vapaita suoria on kovin vähän tarjolla että Ford ehtisi kiihtyä tarpeeksi.
- huomio rekoista.
Miksi tullaan metrinpäähän takapuskurista rajotinta vasten. Ei se turvaväli aikaa paljon lisää... Ohi et junala pääse kumminkaan..
- 436437375845845845
I: Henkilöautolla saa ajaa 100km/h ja rekkojen nopeusrajoitus on 80km/h noin yksinkertaisuudessaan.
Sitäpaitsi niistä lentelee likaa/kiviä, sade/loskakelin kurasta puhumattakkaan. En minä silloin ohita jos aion pian kääntyä mutta muuten rekasta on hyvä päästä mahdollisimman pian ohi. - 243536362
Väittääkö aloittaja että rekka jää taakse köröttelemään jos joku ajaa edessä 80 nopeusalueella 60 km/h???? Tuskin.
Ihan samasta syystä ajan henkilöautolla heti ohi kun rekka on edessä 100 alueella.- Kyrjen Alli
Aloittajasta en tiedä mutta minä väitän. Ottaa hetken aikaa ennenkuin yhdistelmä siivitetään ohitukseen ja ohitettavan ohi. Rajallinen näkyvyys sekä vastaantulijat estävät tehokkaasti ohitukset
- The Köle
Kyrjen Alli kirjoitti:
Aloittajasta en tiedä mutta minä väitän. Ottaa hetken aikaa ennenkuin yhdistelmä siivitetään ohitukseen ja ohitettavan ohi. Rajallinen näkyvyys sekä vastaantulijat estävät tehokkaasti ohitukset
Kun tuolla liikenteessä on ajanut lähes miljoona km. henkilöautolla, niin sellaisíakin tosiasioita on tullut nähtyä, että rekka ohittaa hitaammin ajavaa! -toki nuo vaaran paikkoja ovat, mutta ymmärrän, että näitäkin sattuu......
-Itse olen tullut siihen tulokseen, että valitettavan moni tyytyy hitaasti ajavan nopeuteen tyytyvän, jolloin syntyy ensinnäkin kovin hitaasti ajavia jonoja, ja siitä johtuvia kamikaze ohituksia, kun muuten jonoja ei edes olisi........ - Kyrjen Alli
The Köle kirjoitti:
Kun tuolla liikenteessä on ajanut lähes miljoona km. henkilöautolla, niin sellaisíakin tosiasioita on tullut nähtyä, että rekka ohittaa hitaammin ajavaa! -toki nuo vaaran paikkoja ovat, mutta ymmärrän, että näitäkin sattuu......
-Itse olen tullut siihen tulokseen, että valitettavan moni tyytyy hitaasti ajavan nopeuteen tyytyvän, jolloin syntyy ensinnäkin kovin hitaasti ajavia jonoja, ja siitä johtuvia kamikaze ohituksia, kun muuten jonoja ei edes olisi........Ohi mennään kyllä kun sauma tulee, niitä vain on kovin harvassa niillä nurkilla missä itse kuljen. Myös kuorman määrä vaikuttaa hyvin paljon, eikä nuo ronkkelit tyhjänäkään varsin hyökkääviä ole. Pelimerkit on kokolailla vähissä kun autoja tulee harvakseltaan vastaan ja mummo pihtiputaalta köröttelee 60km/h tunnissa yleisnopeusrajoituksilla. Jos ns. heittämällä pääsee niin silloinhan ohitus sujuu kyllä.
Tuohon aloittajan kysymykseen ei ole vastauksia tullut, mistähän mahtaa johtua?
- 36662464374332
Eihän se rekalla ohitus suju ihan helposti mutta tilaisuuden tullen ihan varmasti rekkakuskitkin ohittavat edessä 20km/h alinopeutta ajavan. Samasta syystä henkilöautotkin ohittavat rekat 100-alueella.
- ohi vain
aina olen antanut merkin vilkulla takanani kuljialle että voi mennä turvalisesti ohi. en voi itse ajaa kovempaa. usen ajan 75 että saan alamäessä vielä oikastua koko yhdistelmän. ja ylä mäessä jo paino vetää nopeutta alas mukavasti. joten toivon että kaikki jotka takana kulkee menee ohi. en itse kovin hyvin pysy toisten rekkojen takana, juuri ton mm. hiekan takia.
- 38 v liikenteessä
Tuskinpa se rekka sinällään mikään punainen vaate on. Näille tietyille autoilijoille kaikki heitä hitaammin ajavat ovat se punainen vaate, oli kyseessä sitten rekka, henkilöauto tai mikä tahansa. Kaikki hitaammin ajavat ovat heidän matkan tekoaan hidastavia tien tukkoja, joista pitää päästä ohi heti, eikä vasta seuraavassa turvallisessa paikassa.
- matti94
Rekkakuskeille mopoautot tuntuvat olevan punainen vaate. Mopoautolla ajaessa tulee miettineeksi, että pääseekö kuka tahansa oikeasti ajamaan rekkaa vai aiheuttaako rekan kopissa istuminen aivovamman?
Rekkakuskit ohittavat mopoauton vaikka näkisivät auton tulevan vastaa ja siinä vaiheessa kun auto on kohdalla mopoauto pakotetaan ulos ajoradalta. Eikö teidän läskien amisten mielessä käy, että jos mopoauto ei pystykkään väistämään tai on yhtä jääräpää kuin tekin niin rekan takarengas osuu mopoautoon ja kärry hyppää todennäköisesti kyljelleen joko mopoauton tai vastaantulijan päälle. Eipä niitä asioita varmastikkaan mietitä siellä rekassa, koska siellä kopissa on omasta mielestään turvassa muulta liikenteeltä.
Olisi mielenkiintoinen nähdä moniko rekkakuski saisi pitää korttinsa, jos poliisit käyttäisivät mopoautoa siviilipoliisiautona. Ainakin itse näen tällaista käytöstä lähes jokaiselta rekkakuskilta, tosin poikkeuksiakin löytyy.
Haluaisin tietää miksi mopoautoilla ajavien nuorten henki on teidän mielestänne arvottomampi kuin muiden. Johtuuko se siittä, että niillä ajavat ovat yleensä teitä ylemmän yhteiskuntaluokan edustajia ja yritätte tuhota kaikki mopoautot ettei teidän täytyisi selittää lapsillenne ettei teillä ole varaa ostaa sellaista? Haluaisin ilmoittaa teillä, että oma isäni on myös rekkakuski joten minusta tulee todennäköisesti joskus samanlainen duunari kuin teistäkin ehkä jopa rekkakuski, mutta toisin kuin te minä en aio yrittää tappaa ketään vaikka heillä olisikin jokin ajoneuvo josta en tykkää.
Ennen kuin alatte valittamaan muiden tienkäyttäjien asennoitumista muuhun liikenteeseen, miettikää miten itse käyttäydytte. Te olette ammattilaisia liikenne asioissa, joten teidän täytyisi näyttää esimerkkiä muille liikkujille. En toki tuomitse kaikki rekkakuskeja, mutta silti kaikkien pitäisi miettiä omaa käyttäytymistään.
En tarkistanut tekstiä joten siellä voi olla joitain virheitä, mutta toivottavasti asiani tulee esille ja mitään väärinkäsityksiä ei synny. - BMW 320dA -09
En ohita turhan jos olen heti kääntymässä.Silloin on vain parempi antaa välimatkaa.Mutta,muuten,ohitan kyllä juuri tuon kuran,veden ja loskan takia.Autopaskasena alta aika yksikön.
Moottoritiellä puolestaan saatan ohittaa tyylillä "ohi ja heti poistumisrampille" siitä syystä että jos se rekka sattuisikin tulemaan samaan suuntaan,näin vältän ettei tarvitse jäähä köröttelemään rekan taakse.Ja vilkku löytyy ja käyttetään kyllä vaikka muissa saman merkississä ei aina tunnu olevan. - Berun
Kuka on niin typerä, että väittää rekkojen ajavan hiljempaa kuin tavalliset henkilöautot? Totuus on se, että rekat ohittavat henkilöautot. Ylikuorma on 95% tapauksista huonosti kiinnitetty ja rajoituksia noudattamalla jää rekoista kauas taakse. Lisäksi rekat ajavat liikennevaloissa punaisia päin. Onko mitään syytä olla näkemättä punaista?
- gittygutty
Asiahan on niin että ohitella ei saa jos joutuu ylinopeutta ajamaan. Polttoaineen kulutus kasvaa, ja ajansäästö on oikeasti aivan olemattoman pieni, jollei puhuta satojen kilometrien matkasta.
Hieman sivutan aihetta, mutta vähän aikaa sitten jouduin Raumalta kulkemaan töissä Turussa. Siinä kasitiellä ajeli joka aamu sama musta Golf, joka ohitteli aivan idioottimaisesti kaikki autot. Vauhtia kokoajan varmasti yli 110km/h paitsi teitysti kameroiden kohdalla. Noh, Turun keskustassa sitten siinä Koulukadun ABC:n kohdalla se Golf odotteli valoissa.
Itse ajoin rajoitusten mukaan, kulutus jossain 5-6 litran hujakoilla, Golffila varmasti paljon enemmän. Ja missä kuski säästi? Ei ainakaan ajassa.
Takaisin aiheeseen; itse ohitan rekan jos sillä on vauhtia selvästi liian vähän itseeni nähden. Mutta jos nyt tietää että pari kilsaa joutuu vaan ajamaan perässä niin mikäs siinä körötellessä. Onpa ainaki iso riistapuskuri edessä turvana jos hirvihirviö hyppää eteen.
In a nutshell, ohittaminen lisää kulutusta ja onnettomuusriski nousee. Ei kannata ohitella jos siihen ei oikeasti ole tarvetta.- Kimi & Michael
Perässä ajaminen on nöyryyttävää ja takana on huonompi kuski. Siksi on päästävä edelle heti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672