Yksin asuvat laiskempia kuin parisuhteessa asuvat

Syy on yksinkertainen, parisuhteessa asuva "työtön" ei saa yhteiskunnalta tukia koska puolison tulot lasketaan tuloksi, tämä siis jos puoliso on työelämässä.
Eli, parisuhteessa asuvan kannattaa tehdä timä tahansa työtä.

Yksinasuvissa taas paljon laiskoja, jotka laskevat että päivätyön ja loisimisen välinen rahallinen erotus on liian pieni jotta kannattaisi vaivautua töihin.
7112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pahin kombinaatio on pariskunta, joista kumpikin on työtön. Toinen menee töihin niin silloin toiselta loppuu avustukset, jos töihin menevän kk tulot 2-3 tonnia kuussa.

Harvassa taitaa olla pariskunnat joista kumpikin ulkona työelämästä, juoppoja tai afrikan sarven asukkaita

Äänestä

"Yksinasuvissa taas paljon laiskoja, jotka laskevat että päivätyön ja loisimisen välinen rahallinen erotus on liian pieni jotta kannattaisi vaivautua töihin."

Joku kalevi taas kerran teeskentelee että ei ole kuullutkan maassa vallitsevasta kroonisesta palkkatyöpaikka pulasta. Semmosesta 300 000 - 400 000 palkkatyöpaikan pulasta.

Ja kalevi on muka olevinaan tietämätön siitä että laki työttömyyskorvauksista ei anna työttömälle yhtään valinnan varaa siinä meneekö töihin vai jatkaako työttömänä jos palkka tai palkaton työpaikka jostain kohdalle osuu.

Joista mainituista syistä johtuu että parisuhteessa elävillä kuten muillakin työttömyyteen on tasan tarkaan yksi syy ja se syy on palkkatyöpaikkapula. Ja edelleen muistammehan että avointen palkkatyöpaikkojen määrästä päättävät työnantajat eivät työttömät.

Köyhyyttä se on kalevin henkinenkin köyhyyskin.

Äänestä
  • Itse en kyllä tunne tai tiedä yhtään pariskuntaa jossa kumpikin olisi työtön samanaikaisesti. Ehkä maaseudulla tilanne toinen jos joku tehdas lakkautettu ja molemmat olleet saman työnantajan leivissä

    Äänestä

Onko tämän suurempaa loista ja siivellä eläjää suomessa, kuin
40 vuotias sairaseläkkeellä oleva mies, joka ei viitsi käydä edes kaupassa, vaikka autolla kaupan oven eteen pääsisi.
Tämä vaatii yli 75 vuotiasta isäänsä ostamaan hänelle ruokaa, eikä ole edes maksanut gluteenittomasta ruokavaliosta kertynyttä 100 euron laskua isälleen, vaikka saa yli 700e/kk.
Luulisi maksavan edes omat ruokansa, kun ei ole tarvinut koskaan maksaa asumiseen liittyviä kuluja.
Itse olen nollatuloinen ja tosiaan ärsyttää tällainen asenne, kun ei maksa edes ruokiaan, vaikka on rahaa, millä maksaa, eikä ole edes mitään muitakaan rahanmenoja.
Jos isä pyytää tältä jotain pientäkin apua, niin vastaus on, ei kuulu minulle.
Vastaavasti tämä vaatii, että hänen vaatimuksiin suotutaan.

Äänestä
  • Kerroppa meille kaistapää uskotko itse nuo juttusi?
    Sinähän puhut ihan päättömiä:
    "gluteenittomasta ruokavaliosta kertynyttä 100 euron laskua isälleen"
    Käväiseppä taas kerran siellä psykiatrin juttusilla ja kerro nuo visiosi hänelle, varmasti saat apua.

    Äänestä

Tää on totta. Toisaalta lasikuuteni sinkkuna ei rajotu pelkästää
työn tekemättömyyteen vaan kaikkeen.

Äänestä

Saamattomuuttaan sitä jäädään sinkuksi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Faktaaaaa kirjoitti:

Syy on yksinkertainen, parisuhteessa asuva "työtön" ei saa yhteiskunnalta tukia koska puolison tulot lasketaan tuloksi, tämä siis jos puoliso on työelämässä.
Eli, parisuhteessa asuvan kannattaa tehdä timä tahansa työtä.

Yksinasuvissa taas paljon laiskoja, jotka laskevat että päivätyön ja loisimisen välinen rahallinen erotus on liian pieni jotta kannattaisi vaivautua töihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu