Muuhun lopputulokseen ei voi päätyä kun jo toistamiseen heille on annettu mahdollisuus vastata tähän aivan yksinkertaiseen ja heidän lempiaiheeseensa olennaisesti kuuluvaan kysymykseen. Mikä olisi se todiste jonka saatuasi myöntäisit evoluution todelliseksi ilmiöksi?
Katsokaa minkä valtavan määrän tekstiä kretut ovat jo kirjoittaneet aiheeseen vastaamatta yksinkertaiseen kysymykseen.
Tähän ei ole kuin yksi selitys: He tietävät sisimmässään, että jos he uskaltautuisivat tuon kertomaan niin sellainen todiste löytyisi. He siis tietävät elämänfilosofiansa virheelliseksi, mutta eivät voi siitä luopua. MIKSI?
Minä en sitä voi ymmärtää koska en ole maailmankuvaani fakkiuttanut mihinkään moodiin vaan kaikki vaihtoehdot ovat avoinna. Olen vain äärimmäisen kriittinen siitä mitä ja ketä uskon, näytön pitää olla vahva.
Kreationistit tietävät olevansa väärässä
27
74
Vastaukset
- JC
"Mikä olisi se todiste jonka saatuasi myöntäisit evoluution todelliseksi ilmiöksi?"
Palstan aihepiirin kannalta se on todistaa jonkin, edes yhden, lajin syntyneen evoluution kautta. Koska tätä ei ole Luomakunnassa tapahtunut ja lajit ovat luodut lajilleen, tuo todiste puuttuu.
"He tietävät sisimmässään, että jos he uskaltautuisivat tuon kertomaan niin sellainen todiste löytyisi."
Tuon kertominen on aivan helppoa. Mistä tuollainen "todiste" voisi löytyä ja miksi sellaista ei ole kuitenkaan esitetty? Epäselviin lajimäärityksiin perustuvia spekulaatioita ja outoja luonnonoikkuja ja yms. on kyllä yritetty uusina lajeina tarjota.
Luvalla sanoen: käsityksesi omasta maailmankuvastasi ei vaikuta siltä, mitä kerrot sen olevan. Jos ollaan äärimmäisen kriittisiä ja vaaditaan vahvaa näyttöä, evoteoria pitää unohtaa kokonaan. Se hyväksyminen vaatii aivan toisenlaisia ajattelutapoja.- Sikamaster
"Palstan aihepiirin kannalta se on todistaa jonkin, edes yhden, lajin syntyneen evoluution kautta."
http://www.talkorigins.org/faqs/faq-speciation.html
Siinä on. Uskot siis tästä eteenpäin evoluutioon. Ja jos et, niin voisitko selittää miksi nämä esimerkit lajiutumisesta eivät kelpaa? Etenkin kun ne kelpaavat kaikille maailman biologeille sekä koko joukolle ihmisiä jotka itseasiassa ymmärtävät evoluutioteoriaa ja siten myös uskovat siihen. Mikä tekee sinusta niin erityisen että pystyt vain suorilta käsin hylkäämään sinulle esitetyt todisteet?
" Epäselviin lajimäärityksiin perustuvia spekulaatioita ja outoja luonnonoikkuja ja yms. on kyllä yritetty uusina lajeina tarjota."
Ei. Lajimääritykset eivät ole epäselviä kuin teille kreationisteille. Joten jos voisit kertoa mitä laji sitten noin määritelmällisesti tarkoittaa niin voimme sitten täällä päässä katsoa onko niitä syntynyt lisää ja löytyykö siitä todisteita. Ja siis tietenkin löytyy. Oli lajin määritelmä mikä tahansa pystymme osoittamaan että uusia on syntynyt koska biodiversiteetti on niin laaja että jollet suurinpiirtein määritä kaikkia eläimiä samaksi lajiksi niin silloin niitä on pakottamalla syntynyt lisää.
"Jos ollaan äärimmäisen kriittisiä ja vaaditaan vahvaa näyttöä, evoteoria pitää unohtaa kokonaan. Se hyväksyminen vaatii aivan toisenlaisia ajattelutapoja."
Mitä on tämä vahva näyttö? Mikseivät DNA-tutkimus, fylogenetiikka, risteytys- ja perinnöllisyystutkimus kelpaa? Miten vahvaa näyttöä tässä oikein haetaan? Miksette luota omiin standardeihinne vaan muutatte aina vaatimuksia kun todisteita teille esitetään?
Siksi koska aloittaja on oikeassa.
- kr
Ihan mikä tahasa tieteen vahvistama todiste evoluutiosta riittää käännyttämään minut ateitiksi. Luulemiset eivät riitä.
Joten annahan tulla yksi, vain yksi. Mutta muista antaa ne perustelut mukaan, pelkkä ilmoitus siitä että fossiilisto sen todistaa, ei riitä. Tarvitsen yksityiskohtaista tietoa, en mitään arvailua peiponnokista.- Sikamaster
"Ihan mikä tahasa tieteen vahvistama todiste evoluutiosta riittää käännyttämään minut ateitiksi. Luulemiset eivät riitä."
http://www.sciencedaily.com/releases/2008/04/080417112433.htm
Siinä on tieteelliseen havaintoihin perustuva, kattavasti dokumentoitu, todiste siitä että lajiutumista ja siten evoluutiota tapahtuu. Tämä perustuu havaintoon ihan nykyisin elossa olevista liskoista joten evoluutiota tapahtuu koko ajan ja on edelleen käynnissä oleva prosessi.
Toimitko nyt sanojesi mukaan?
http://www.eroakirkosta.fi - Töppönen
Sikamaster kirjoitti:
"Ihan mikä tahasa tieteen vahvistama todiste evoluutiosta riittää käännyttämään minut ateitiksi. Luulemiset eivät riitä."
http://www.sciencedaily.com/releases/2008/04/080417112433.htm
Siinä on tieteelliseen havaintoihin perustuva, kattavasti dokumentoitu, todiste siitä että lajiutumista ja siten evoluutiota tapahtuu. Tämä perustuu havaintoon ihan nykyisin elossa olevista liskoista joten evoluutiota tapahtuu koko ajan ja on edelleen käynnissä oleva prosessi.
Toimitko nyt sanojesi mukaan?
http://www.eroakirkosta.fi»Toimitko nyt sanojesi mukaan?»
Älä unta nää!
Kreationistiin voi aina luottaa: se valehtelee AINA. - Uskovainen Uskis
Töppönen kirjoitti:
»Toimitko nyt sanojesi mukaan?»
Älä unta nää!
Kreationistiin voi aina luottaa: se valehtelee AINA.Tässä taas nähdään, miten evoluutio on ideologinen kysymys. Kauhea kiire mustamaalata toisten puheita että mahdollisimman monet uskoisivat omaan valheeseen ^_^
- pekka-
Uskovainen Uskis kirjoitti:
Tässä taas nähdään, miten evoluutio on ideologinen kysymys. Kauhea kiire mustamaalata toisten puheita että mahdollisimman monet uskoisivat omaan valheeseen ^_^
No, uskotko että nimimerkki "kr" toimii sanojensa mukaan, vai jättääkö vastamatta ja katoaa kuin kusi lumeen?
Evoluutioteorian hyväksyminen ei muuten kulje mitenkään käsi kädessä ateiosmin kanssa. Aikamoista tietämättömyyttä niputtaa asia noin yhteen. - RepeRuutikallo
>Ihan mikä tahasa tieteen vahvistama todiste evoluutiosta riittää käännyttämään minut ateitiksi.
Ei taida ketään kiinnostaa pätkän vertaa, millä ehdoin suostuisit "kääntymään ateistiksi". Sen sijaan luopumisesi denialismista olisi poikaa.
- Uskovainen Uskis
"Mikä olisi se todiste jonka saatuasi myöntäisit evoluution todelliseksi ilmiöksi?"
Ylhäälhä alas. Jos haluat aikaansaada rakentavaa keskustelua meidän kanssa, niin sun tulee ottaa myös vastapuoli vakavasti.
Parempi olisi kysyä: "Mikä on se todiste joka saa teidät uskomaan kreationismiin evoluution sijasta?"
Vastaankin tähän, että yksinkertaisesti se, ettei evoluution puolesta ole olemassa mitään vakuuttavia todisteita.- Apo-Calypso
"Jos haluat aikaansaada rakentavaa keskustelua meidän kanssa, niin sun tulee ottaa myös vastapuoli vakavasti."
Talibanien kanssa rakentaavaa keskustelua ei voi saada aikaiseksi. Miten edes kuvittelet, että kaltaisiasi tolloja voisi kukaan ottaa vakavasti? - 33
Minulle rittää yksi objektiivinen ja tieteellisesti vertaisarvioitu todiste mistä tahansa luomistapahtumasta.
"Vastaankin tähän, että yksinkertaisesti se, ettei evoluution puolesta ole olemassa mitään vakuuttavia todisteita."
Miten luulet, että sinut voisi kukaan ottaa vakavasti, kun itse todistat, ettei sinulla ole vastausta edes noin yksinkertaiseen kysymykseen?- Jotain rotia
Aiheutatte itse sen, että teidät on hyvin, hyvin vaikea ottaa tosissaan. Jätätte laitaluvultaan vastaamatta teille esitettyihin kysymyksiin, mitä keskustelua sellainen on?
"Vastaankin tähän, että yksinkertaisesti se, ettei evoluution puolesta ole olemassa mitään vakuuttavia todisteita."
Hyökkäätte koko ajan herhiläislauman lailla evoluutioteoria kimppuun väittäen jo ainakin tuhannennen kerran, ettei siitä ole todisteita. Todisteista ei ole pulaa, ette vain kykene niitä sisäistämään. Olette vain yksinkertaisesti päättäneet, että olipa evoluution todiste millainen hyvänsä se vain kiistetään ja jatketaa vanhaan malliin. Jätätte itselle tällaisen takaportin niin ette joudu kohtaamaan todellisuutta.
Todista minulle, että olen väärässä niin voisin ehkä ottaa sinut vakavasti. >>Ylhäälhä alas. Jos haluat aikaansaada rakentavaa keskustelua meidän kanssa, niin sun tulee ottaa myös vastapuoli vakavasti.
- Tiedon väärtti
Ei ole kreationismi merkitykseltään väärin: Kaikki on luotu, henkilolennon, joka sääti maailmankaikkeuden lait, toimesta. Mutta kreationismi silloin jos maailma sen saa kategorisoida, on väärässä, siinä olet oikeassa....
Evoluutio, siis tekee valintaa EIN ja ONNIN välillä(eVo) ja luulee paljon.... - ooddki
Miten valheen voi todistaa todeksi? Evoluutio on valhe ja sellaisena se tulee pysymäänkin.
- tieteenharrastaja
Todeksi onkin yleensä vaikea todistaa.
Teepä se helpompi temppu ja todista evoluutio valheeksi muutenkin kuin sinnikkäästi inttämällä. - Jotain rotia
Saatko kovastikin lohdutusta tuosta mantrasta jota voit alkaa toistelemaan kun näyttää, että todellisuus kaatuu päälle? Sillä ei vain ole mitään merkitystä ihmisille jotka muodostavat maailmankuvansa havaitojen eikä ennalta dogmien pohjalta. Joten turhaan tänne mantraasi kirjoitat, voit sitä hymistä ihan itseksesi.
- Voi voi todisteita?
>Teepä se helpompi temppu ja todista evoluutio valheeksi muutenkin kuin sinnikkäästi inttämällä.
Eihän evoluutio ole valhetta, se on tieteen avulla todistettu faktaksi, mutta sen nimi on mikroevoluutio, jonka vaan ei ole koskaan todettu kasautuvan makroevoluutioksi.
Evouskovat puhuvatkin nykyään mielellään pelkästä evoluutiosta, koska sisimässään tietävät kuten kreationistitkin, että sellaisia sarjoja (makroevoluutio) mitä Darwin odotti jälkeensä löytyvän fosiiliaineestosta, jotka kiistattomasti osoittavat , makron ei ole tietenkään löytynyt ja evoluutioteoria Darwinin pyynnöstä pitäisi 150 jälkeen romuuttaa maailman suurimpana harhaoppina. Siis Darwinin omasta pyynnöstä, mutta ei evouskovat ovat hurmoksessaan tehneet evouskostaan pakanallisen uskonnon ja he hurmoksessaan innostuneet, jopa väärentelemään välimuotoja.
Puheet peiponnokista erilaisuuksineen huvittavat omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä ja aiheuttavat meissä vain myötähäpeää.
Eniten huvittaa myöskin, kun eräät evouskovat eivät edes tajua, että esim. tuossa peiponnokkien muuntelussa ei ole mitään kreationismin vastaista, vaan päinvastoin se on kreationismin selkäranka, että mikroevolutiivista muuntelua tapahtuu lajien genomin informaation puitteissa ja voihan tiedemaailma kutsua peippoja vaikka eri lajeiksi, mutta ei se muuta miksikään sitä tosiasiaa, että ne ovat samaa perusryhmää.
Hevonen ja seebra ovat samaa perusryhmää ja pystyvät yhä harvinaisemmin lisääntymään keskenään, koska hakeutuvat luonnossa omiin reviireihinsä ja pyrkivät myöskin lisääntymään ainoastaan omissa reviireissään, niin myöskin vietti paritteluun muuttuu reviirin perusteella.
Ihmisen kohdalla voidaan puhua homoudesta jossa DNA on kerännyt virheitä siinä määrin, että geeni/geenit, jotka säätelevät sukupuoliviettiä vastakkaiseen sukupuoleen ovat rikkoutuneet, mutta seuravassa sukupolvessa DNA:n korjaava ketju
on pystynyt korjaamaan vaurion ja lapset ovat heteroja tai biseksuaaleja tai sitten sukukirous jatkuu ja myöskin lapsista on tullut homoja, koska haitallisia mutaatioita on ollut liikaa = rappeutuminen lisääntymisestä luonnollisella tavalla on kadonnut.jne.
Pahin ogelma evouskoville on yrittää väittää mustaa valkoiseksi, eli että ihmisen ja simpanssin geneettinen ero on vain n. 1%
Suorastaan hämäävästi puhutaan että simpanssin koko genomi on laskettu ja ero on
1,3% kun todellisuus on, että mm. geenien yksityiskohtaiset säätelyt ja toiminnot ovat vielä lähestulkoon tutkimatta?
Miksi näin jääräpäisesti tehdään, että halutaan pitää kiinni tuosta simpanssin ja ihmisen olemattomasta erosta, jonka jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ihminen tajuaa, että kaikki ihmisen ja simpansin väliset erot on huomattavissa silmämääräisesti joitakin apuvälineitä käyttäen (siis luusto, aistit, puhe, älykkyys,aivot,kävely, kasvojen lihakset, käsien toiminta jne)
että ero on valtavia ja ne erot pitää löytyä myöskin DNA/RNA koodamasta koko genomista. Se, että ei tiedetä, mutta ollaan tietävinään ja kerrotaan jotakin tietävän, mutta ei kerrota mitä esim. kaikkea vielä ei tiedetä, on juuri sitä evouskoa parhaimmillaan.
Totuushan on kuitenkin, että tuo genomi kaikkine toimintoineen on niin monimutkainen, että vielä ei osata edes kertoa, mitä kaikkea ei tiedetä.
Muutaman kirjaimen ero DNA:ssa saa aikaiseksi sen, että mr. Virtanen on tuuheatukkainen ja mr. Jantunen on harvatukkainen ja osittain kalju.- tieteenharjoittaja
Lisää inttämäänkö sinua muka pyysin?
Todistapa evoluutiossa tapahtuva lajiutuminen mahdottomaksi muten kuin inttämällä vanhoja tieteellisesti perusteettomia väitteitäsi. Evoluutiohan sinulle jo kelpasi. - oiuyt
Ei ole mitään mikroevoluutiota. Se on pelkkä väärinkäsitys. Jokainen syntyy maailmaan vähän erilaisena kuin edeltäjänsä pysyen kuitenkin samana lajina, se on kirjoitettu luonnonlakeihin älykkään suunnittelijan toimesta.
Evoluution perusteisiin kuuluu sokea sattuma jota ei ole. oiuyt kirjoitti:
Ei ole mitään mikroevoluutiota. Se on pelkkä väärinkäsitys. Jokainen syntyy maailmaan vähän erilaisena kuin edeltäjänsä pysyen kuitenkin samana lajina, se on kirjoitettu luonnonlakeihin älykkään suunnittelijan toimesta.
Evoluution perusteisiin kuuluu sokea sattuma jota ei ole."Ei ole mitään mikroevoluutiota. Se on pelkkä väärinkäsitys."
LOL. Denialismisi hipoo jo mielisairautta.
"Jokainen syntyy maailmaan vähän erilaisena kuin edeltäjänsä pysyen kuitenkin samana lajina, se on kirjoitettu luonnonlakeihin älykkään suunnittelijan toimesta."
Heh. Ei ole. Väitteesi on vale.
"Evoluution perusteisiin kuuluu sokea sattuma jota ei ole."
Satunnaisia mutaatioita kuitenkin on.- Jotain rotia
Sinä osaat ulkoa luetella evoluution todisteita joihin et usko, ketään ei kiinnosta. Paljon kiinnostavampaa olisi jos joku kretu ottaisi härkää sarvista ja kertoisi mihin sitten uskoisi.
"Eihän evoluutio ole valhetta, se on tieteen avulla todistettu faktaksi, mutta sen nimi on mikroevoluutio, jonka vaan ei ole koskaan todettu kasautuvan makroevoluutioksi."
Tämä on valhe. Makroevoluutiota on havaittu tieteen avulla lukuisia kertoja sekä luonnossa että kontrolloiduissa laboratorio-olosuhteissa.
"Evouskovat puhuvatkin nykyään mielellään pelkästä evoluutiosta, koska sisimässään tietävät kuten kreationistitkin, että sellaisia sarjoja (makroevoluutio) mitä Darwin odotti jälkeensä löytyvän fosiiliaineestosta, jotka kiistattomasti osoittavat , makron ei ole tietenkään löytynyt ja evoluutioteoria Darwinin pyynnöstä pitäisi 150 jälkeen romuuttaa maailman suurimpana harhaoppina. Siis Darwinin omasta pyynnöstä, mutta ei evouskovat ovat hurmoksessaan tehneet evouskostaan pakanallisen uskonnon ja he hurmoksessaan innostuneet, jopa väärentelemään välimuotoja."
Haha. Hyvä huuli. Todellisuudessa Darwinin kertomia välimuotosarjoja on lukuisista lajeista. Tärkeimpänä tietenkin ihminen. Ihmisen kehittymisestä on hyvin kattava fossiilisarja kymmenine tuhansine fossiilileineen. Toki jotkut yksityiskohdat vaatisivat vielä lisää fossiililöytöjä, mutta asia on täysin selvä: parikymmentä eri lajia osoittavat kehityksemme ajan myötä kiistatta.
"Puheet peiponnokista erilaisuuksineen huvittavat omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä ja aiheuttavat meissä vain myötähäpeää."
Aivan. Todella noloa, että kreationistit puhuvat Galapagossaarten 14 eri sirkkulajin kehittymisen yhteydessä kuin kyse muka olisi pelkästään peiponnokista, kun kyseessä on 14 eri lajia, joilla on mitä erilaisimpia evoluution tuottamia ominaisuuksia.- Aukino
Muuhun lopputulokseen ei voi päätyä kun jo toistamiseen heille on annettu mahdollisuus vastata tähän aivan yksinkertaiseen ja heidän lempiaiheeseensa olennaisesti kuuluvaan kysymykseen. Mikä olisi se todiste jonka saatuasi myöntäisit evoluution todelliseksi ilmiöksi?
Jos pääsisimme aikakoneella 10 vuoden päähän, ja Galaksimme ei olisi silloin vain vetypilvi, uskoisin Evoluutioon, mutta ei sitä voi todistaa, koska se on mahdotonta, koska jo nykyään mentäisiin menneisyyteen, niin se todennäköisesti silti tapahtuisi vain nykyaikana....
Alkuräjähdys oli suurempi siis kuin ydinfysiikka väittää, tai se vetypilvestä tiivistymien(4 valopäivää säteeltään galaksimme massa)....
Mutta ei ihminen pysty mittamaan aikojen ennen 7 päivän luomista, koska silloin ei tietenkään edes mitattu aikaa 7:llä päivällä....- Aukino
Jos pääsisimme aikakoneella 10 vuoden päähän, ja Galaksimme ei olisi silloin vain vetypilvi, uskoisin Evoluutioon, mutta ei sitä voi todistaa, koska se on mahdotonta, koska jo nykyään mentäisiin menneisyyteen, niin se todennäköisesti silti tapahtuisi vain nykyaikana....
Sori tarkoitin tietysti 10000 valovuoden, mutta sama lopputulos siis saattaisi tulla jos pääisismme edes 10 vuoden päähän....(Galaksimme hajoaisi) - Mahdotonta.
Aukino kirjoitti:
Jos pääsisimme aikakoneella 10 vuoden päähän, ja Galaksimme ei olisi silloin vain vetypilvi, uskoisin Evoluutioon, mutta ei sitä voi todistaa, koska se on mahdotonta, koska jo nykyään mentäisiin menneisyyteen, niin se todennäköisesti silti tapahtuisi vain nykyaikana....
Sori tarkoitin tietysti 10000 valovuoden, mutta sama lopputulos siis saattaisi tulla jos pääisismme edes 10 vuoden päähän....(Galaksimme hajoaisi)Unelmissa ja sanoissa on mahdollista olla missä ajassa haluaa(jos uskoo), mutta massallista se todellisuus ei siis välttämättä silloin ole, jos olisi, niin Galaksimme päivät olisivat luetut, vain 10 päivän toistumisella samanalaisena.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647