En jaksa enää pitää huolta naisellisuudestani, enkä hoikkuudesta. Miksi yrittää enää olla perillä siitä mitkä vaatteet on nyt in, pukeutua kivasti ja pysyä hoikkana? Tämäkin aamu alkoi suklaan mussutuksella, vaikka on ollut tarkoitus pysyä hoikkana, BMI tällä hetkellä 21. Tahdon luopua naiseuteni kantamisesta jo nyt, 23-vuotiaana.
Mieskin on taas ollut baarissa kaverinsa kanssa, seurustelumme alkuvaiheessa kaksi vuotta sitten hän sanoi että katseli baarissa, kuinka oli paljon kauniita naisia. Mutta lisäsi perään, että kukaan heistä ei kuitenkaan ollut yhtä kaunis kuin minä. Pahoitin silti mieleni. Juttelimme tuosta ystäväni kanssa ja hän totesi, että olisi tuon hyvin voinut jättää sanomatta, koska jää kuitenkin paskan maku siitä heti alussa että toinen katselee. Itsestään selväähän se on, että jokainen katselee komeita miehiä ja kauniita naisia, mutta miksi sitä toiselle mainostaa? Myös tuommoinen toisten katselu vaihe oli käynnissä kovasti kun oltiin seurusteltu alle vuosi.
Miehellä on kovasti vauvakuumetta, on toki minullakin ollut jostain 18-vuotiaasta jo. Sysään sen kuitenkin syrjään, koska raskautumisen mahdollisuuteni on huonot.
Olemme yrittäneet tuloksetta nyt yli vuoden, ei kuulu ja kevyet keinot on jo käytettynä. Seuraavaksi pistokset tai inseminaatio, jos niihin päädymme.
Tämä vaan lisää vettä myllyyn huonommuudestani. Nuoremmat kaverit senkun pamahtaa ja tekee vahinkolapsia. Pikku hiljaa olemme luopumassa yhteisen jälkikasvun yrittämisestä.
Loppujen lopuksi mietin, mitä pahaa siinä on jos vaan luovutan?
Jos annan miehelle vapauden olla vieraiden kanssa suosiolla, vaikka hän väittääkin että ei halua muita kuin minua. Miten se muka minua voisi enää enempää loukata, olen pahimmat loukkaukset jo kokenut tässä suhteessa sekä pettymykset ja en kunnioita itseäni enää. Lakkaan vaan välittämästä itsestäni kokonaan.
Luovutan.
10
253
Vastaukset
- Juha822222
Olipa kerran Nörtti jolla
oli 100 tyttöystävää ja nörtti oli ns nörtti, ei puhua pukahtanut kellekään ja oli vain tietokoneella.
100 tytsiä ????? Vau täytyy olla ennätys. - MitäLuulitKuulevasi?
Ei siinä mitään pahaa olekaan. Toki, tee vaan niin, vain sinä kärsit. Huono kunto, liikkumattomuus, kilotolkulla läskiä: ne on vain sinun ylläsi. Jos et keksi mitään käyttöä hyvälle kunnolle, etkä osaa itse iloita itsestäsi, miksipä et pilaisi itseäsi? Voit olla ikäiseksesi jopa surkeassa kunnossa ja kun naiseus sinulle merkkaa vain ulkonäköä eikä kunnostakaan muuta iloa ole, kun et mitään tee, niin miksipä et olisi? Omahan on kehosi, mitä se meitä muita liikuttaa?
Pahoita mielesi, vertaile itseäsi, älä vaan opettele tekemään mitään, äläkä ainakaan hanki mitään muuta sisältöä elämääsi ja naiseuteesi kuin ulkonäkö. Mitä sitten? Teitähän riittää. Joka toinen nainen on ylipainoinen ja heikko, ei jaksa mitään ja jo 30-vuotiaana on tanttatyyli, ja elämä ohi: niin se on miehilläkin! Miehet: tylsiä, kaavoihinsa kangistuneita, ja vanhuksia jo 30-vuotiaina, sovitte hyvin yhteen! Voitten 4kymppisinä vertailla keskivartalolihavuutta, ihastella punakkaa ihoa ja suonikohjuja, mitäs sen on väliä?! Firman pikkujouluissa voitte umpikännissä sitten keski-ikäisinä hankkia vähän jännitystä kähmimällä naapurin persvakoa, uuuh, kun kiihottaa!
Mitäs muuta rvoa ihmisellä voisi ollakaan (etenkin kun on yksinkertainen) kun parisuhde, seksi ja mitä muuta arvoa sinulla sinusta olisi kuin miehen antama? Ei mitään! Mitä voisit tehdä hyvällä kunnolla? Et mitään, ehkä nu**ia paremmin. Mitä voisit tehdä jos olisit vahva ja terve? Et mitään, ehkä antaa römpsää enemmän. Et sinä ole mitään muuta kun pimppisi ja ulkonäkösi ja sekin on kohta ohi. Kun täytät 25 vuotta alat rupsahtaa ja koska mitään muuta kauneutta ei ole, on elämäsi ohi 35-vuotiaana.
Eihän sinulla tosiaan ole muuta, joten miksi teeskennellä?
Hyvä tyttö. Sääli vähän itseäsi. Nyyh, nyyh, nyyh.
Tuollainen tytteli onkin unelmaäiti, jolla ei äly päätä pakota ja joka ei arvosta itseään, ei omaa omaa identiteettiä, itsetuntoa eikä osaa seistä omilla jaloillaan. Sinä annat juuri oikean simerkin ja olet todella kypsä aikuinen, jolle toivoisi pikaista raskautta...
Joka ei löydä edes omasta kunnostaan eikä terveydestään mitään muuta riemua kun miehen mahdollisen tyydyttämisen.
Hyvä tyttö! Jatka samaan malliin, anna mennä, luovuta.
Mussuta vähän lisää. Sääli itseäsi, pikku reppanaa, vähän lisää. Voi, voi miten kutittaa pullan muruset. Noin, se ottaa lisää vaan. Itke nyt, tirauta kun elämä on noin vaikeeta.
Noin. Auttoko?
Luovuta. Siihen sinut on luotu.
PS. Kun oikein itsesääli iskee, voit mennä hakemaan nappeja lääkäriltä masennukseen. Sen jälkeen voitkin sitten syyttää lihomisestasi masennusta!- Luovuttaja luuseri.
Olin lopettanut nyt kaikki herkut taas, eli tuo suklaa jäi yhteen kertaan ja liikuin paljon. Aloin myös ajatella itsestäni positiivisesti, kun olo parani :)
Mutta tosiaan, viestisi luettua miksipä se kannattaisi? Palaankin oitis samaan vanhaan tilaan takaisin!
Mitä muuta kauneutta muuten? Tarkoitatko henkisiä ominaisuuksia ja sitä mitä ihminen on sisältä? Aika harvalla on mitään positiivista sanottavaa omasta sisällöstään, tuskin sinullakaan paljoa. Katkera olet ainakin, joten taidat olla yhtä pohjasakkaa kuin minä. Tule mukaan mussuttamaan. - Luovuttaja luuseri.
Luovuttaja luuseri. kirjoitti:
Olin lopettanut nyt kaikki herkut taas, eli tuo suklaa jäi yhteen kertaan ja liikuin paljon. Aloin myös ajatella itsestäni positiivisesti, kun olo parani :)
Mutta tosiaan, viestisi luettua miksipä se kannattaisi? Palaankin oitis samaan vanhaan tilaan takaisin!
Mitä muuta kauneutta muuten? Tarkoitatko henkisiä ominaisuuksia ja sitä mitä ihminen on sisältä? Aika harvalla on mitään positiivista sanottavaa omasta sisällöstään, tuskin sinullakaan paljoa. Katkera olet ainakin, joten taidat olla yhtä pohjasakkaa kuin minä. Tule mukaan mussuttamaan.Niin joo ja MitäLuulitKuulevasi? kyllä mä sulle voin antaa ;) Piristyt vähän sillä..
- ~cis~
Luovuttaja luuseri. kirjoitti:
Olin lopettanut nyt kaikki herkut taas, eli tuo suklaa jäi yhteen kertaan ja liikuin paljon. Aloin myös ajatella itsestäni positiivisesti, kun olo parani :)
Mutta tosiaan, viestisi luettua miksipä se kannattaisi? Palaankin oitis samaan vanhaan tilaan takaisin!
Mitä muuta kauneutta muuten? Tarkoitatko henkisiä ominaisuuksia ja sitä mitä ihminen on sisältä? Aika harvalla on mitään positiivista sanottavaa omasta sisällöstään, tuskin sinullakaan paljoa. Katkera olet ainakin, joten taidat olla yhtä pohjasakkaa kuin minä. Tule mukaan mussuttamaan.Älä välitä ilkeilijöistä.
En ottais niin vakavasti suklaan mussutusta jne. Jos tekee mieli, niin syö. Terve ihminen ei heti muutamasta suklaasta liho, eikä sun loputtomiin tee sitä mieli.
Muotia ei ole pakko seurata, jää aikaa ja rahaa johonkin muuhun tärkeämpään. Oma juttu voi löytyä sattumalta, kun ei pidä itseään tarkasti nuorassa koko ajan.
Mies taas...niiden takia ei tosiaan kannata surra ja murehtia. Jos on paha olo sellaisen kanssa, niin ei pidä olla sellaisen kanssa. Vauvoja voi saada yksinkin päin, sitten aikanaan.
- Cloetta...
Olet kyllä pahasti uponnut itsesäälin suohon.
Jos et välitä itsestäsi, ainoa joka siitä kärsii, olet sinä itse vaikka syyttäisit olosuhteita tai miehesi käyttäytymistä. Kovin nuorena olet luovuttamassa ja kovin nuorena on sisäistänyt negatiivisen elämänasenteen. Harmi, sillä tuo asenne on kaikki kaikessa silloin kun puhutaan tyytyväisyydestä elämään.
Uskon, että sinulla on elämässäsi paljon hyviä asioita, joita et näe etkä halua tunnistaa. Tämäkin on harmi, sillä myöhemmin saatat katua katkerasti sitä, että tuhlasit elämäsi parhaimman ajan valittamiseen ja jopa itseinhoon. Tosin siitä saat taas hyvän syyn luovuttaa ja olla välittämättä itsestä.
Onnellisuuden salaisuus on ymmärtää olevansa itse vastuussa elämästään. - Keskuselen yksin
Aikani kuluksi.
Terveisin Naisasialooseri ja esinnyn myös likuisilla muilla nikeillä - ongelman ydin
on ihmisten, varsinkin miesten yleinen tyhmyys ja tunneköyhyys. Kyllä suoraan sen voi myöntää, että masentaa ja pahasti huomata ihmisten pinnallisuus ja ulkonäkökeskeisyys. Oli minkälainen tahansa, aina joku on arvostelemassa ääneen. Joko on taas liian plösössä kunnossa tai sitten kun on viitisnyt laittautua, joku jo katteellisena onkin arvostelemassa...... Tietysti kaikki ajatelkoon päänsä sisällä mitä ajattelee, eri asia on se, että mitä suodattaa muille. Kuka nyt haluaa kuulla omalta mieheltään, että kyylää baarissa muitakin naisia? Ihan tosi, ei sellaisen kanssa voi vakavasti seurustella.
Surulliseksi tulee, kun tahtoisi jonkun hyvän tyypin kanssa jakaa elämänsä ja voida elää luottavaisesti ja toisiaan kunnioittaen ja paskanmarjat, tarjolla on todellisuudentajun menettäneitä idiootteja. - rtyyuiuig
Dissaatte vaan typerät tyypit.
Itselläkin miestuttava, joka kehuu pyöreäksi kun lihot kilogramman ja riutuneeksi, kun laihdut sen pois. Joku niissä joidenkin vartaloissa niin kovasti kiinnostaa, toisin kuin arvostelijoiden itsensä... - pläääääh
pläääääh
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668