yllättävä riski teetä juovilla miehillä

Suomalaiset, pysykää kahvissa: yllättävä riski teetä juovilla miehillä
http://www.tohtori.fi/?page=4031888&id=9614510

"Glasgowin yliopiston tutkijoiden mukaan paljon teetä juovilla miehillä on jopa puolet korkeampi riski sairastua eturauhassyöpään kuin vähemmän teetä juovilla."

"Raskaaksi käytöksi määriteltiin yli seitsemän kuppia päivässä. Tämän verran juovilla riski oli 50 % korkeampi kuin tutkimukseen osallistuvilla jotka eivät juoneet teetä tai joivat sitä alle neljä kuppia päivän aikana."

"Tutkimuksen 6016 osallistujasta neljännes kuului raskaiden käyttäjien ryhmään ja näistä lähes 7 % sairastui eturauhassyöpään 37-vuotisen tutkimuksen aikana. Tutkimus on ristiriidassa aikaisempien tutkimusten kanssa jotka eivät ole löytäneet yhteyttä teenjuonnin ja syöpien välillä."

"Mielenkiintoista on myös se, että raskaat teenjuojat olivat epätodennäköisemmin ylipainoisia tai tupakoitsijoita. Heillä oli myös paremmat kolesteroliarvot muihin tutkimuskohteisiin verrattuna."

"BBC:n uutisessa aiheesta tutkimuksen johtaja spekuloi että riski saattaa selittyä sillä että teenjuojat elävät pitempään, jolloin heillä on suurempi riski ja enemmän aikaa sairastua eturauhassyöpään."

Lähde: Glasgowin yliopisto
http://www.gla.ac.uk/news/headline_236268_en.html


Mitä mieltä olette? Monessa nettisaitissa nimenomaan sanotaan että vihreä tee alentaa eturauhassyövän riskiä ja hidastaa syövän kasvua.
3264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tutkimus: Vihreä tee hidastaa eturauhassyöpää
http://www.iltalehti.fi/syopa/200906229805666_sy.shtml

Vihreä tee hidastanee eturauhassyöpää
http://yle.fi/uutiset/vihrea_tee_hidastanee_eturauhassyopaa/816493

Eturauhassyöpä — vihreä tee ja monta muuta keinoa ehkäistä sitä
http://ruohikolla.blogspot.fi/2008/03/vihre-tee-ehkisee-levinnytt.html

Vihreä tee ehkäisee eturauhassyöpää
http://www.poliklinikka.fi/miesten-kanava/uutiset/vihrea-tee-ehkaisee-eturauhassyopaa-6078876

Vihreä tee saattaa suojata japanilaisten eturauhasia
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=uut11178

Äänestä

Kaikki kuolevat aikanaan.

Äänestä

BBC:n uutisessa aiheesta tutkimuksen johtaja spekuloi että riski saattaa selittyä sillä että teenjuojat elävät pitempään, jolloin heillä on suurempi riski ja enemmän aikaa sairastua eturauhassyöpään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teeriskit kirjoitti:

Suomalaiset, pysykää kahvissa: yllättävä riski teetä juovilla miehillä
http://www.tohtori.fi/?page=4031888&id=9614510

"Glasgowin yliopiston tutkijoiden mukaan paljon teetä juovilla miehillä on jopa puolet korkeampi riski sairastua eturauhassyöpään kuin vähemmän teetä juovilla."

"Raskaaksi käytöksi määriteltiin yli seitsemän kuppia päivässä. Tämän verran juovilla riski oli 50 % korkeampi kuin tutkimukseen osallistuvilla jotka eivät juoneet teetä tai joivat sitä alle neljä kuppia päivän aikana."

"Tutkimuksen 6016 osallistujasta neljännes kuului raskaiden käyttäjien ryhmään ja näistä lähes 7 % sairastui eturauhassyöpään 37-vuotisen tutkimuksen aikana. Tutkimus on ristiriidassa aikaisempien tutkimusten kanssa jotka eivät ole löytäneet yhteyttä teenjuonnin ja syöpien välillä."

"Mielenkiintoista on myös se, että raskaat teenjuojat olivat epätodennäköisemmin ylipainoisia tai tupakoitsijoita. Heillä oli myös paremmat kolesteroliarvot muihin tutkimuskohteisiin verrattuna."

"BBC:n uutisessa aiheesta tutkimuksen johtaja spekuloi että riski saattaa selittyä sillä että teenjuojat elävät pitempään, jolloin heillä on suurempi riski ja enemmän aikaa sairastua eturauhassyöpään."

Lähde: Glasgowin yliopisto
http://www.gla.ac.uk/news/headline_236268_en.html


Mitä mieltä olette? Monessa nettisaitissa nimenomaan sanotaan että vihreä tee alentaa eturauhassyövän riskiä ja hidastaa syövän kasvua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu