Miksi nainen saa huollossa toisarvoista kohtelua?
Kävipä näin että nainen vei kuntopyöränsä käsinojat fiksattaviksi alan asiantuntija liikkeeseen.
Hakiessaan kuntopyöräänsä huollosta hänelle sanottiin ettei sitä saa käyttää ennen kuin kolmen päivän kuluttua jotta huoltotyö olisi onnistunut.
Nainen odotti pyydetyn ajan ja katsoi sitten mitä hän oli saanut niin huomasi että uusitut kädensijat oli leikattu liian pitkälle auki ja ne olivat revenneet sekä nojissa olleet ruuvit olivat menneet poikki joita oli yritetty liimata , mutta sillä tuloksella etteivät ne olleet enää pysyneet paikoillaan.
Nainen valitti vielä liikkeeseen sähköpostin kautta saamastaan huonosta palvelusta, muttei kyseinen huoltoliike ei vaivautunut edes vastaamaan hänelle.
Kaiken lisäksi liike oli vielä sellaisessa paikassa ettei nainen meinannut ilman autoa saada toimitettua osia huollolle.
Kysymys kuuluu että miksi (melkein)aina nainen saa erilaista palvelua kuin mies?
Naista sorsitaan aina.
8
72
Vastaukset
- varaosamies
Ei mun kuntopyörässä ole käsinojia. Ja naisen pitää mennä paikan päälle vaatimaan kunnon palvelua
- ÖÖöömm TOTA:.!1#%?+
.
Mistä tässä niin kuin tarkalleen ottaen käy ilmi että nainen saa eri kohtelua kuin mies?
Ehkä ne kusettaa kaikkia
. - ?
Ja naisen logiikalla odotetaan kusettavan myyjän myöntävän virheensä ja korjaavan sen ihan vapaaehtoisesti?
Miehen logiikalla käydään sanomassa myyjälle, että kusetuksiin vastataan turpiin antamisella, tai vaihtoehtoisesti viedään asiaa ensin kuluttajaneuvojalle ja sitten kuluttajariitalautakuntaan.
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/kuluttajaneuvonta/kuluttajaneuvoja/
http://www.kuluttajariita.fi/ - Nasdaq
Kuntopyörä?
Toinen täysin päätön keksintö on juoksumatto.- sit viä se piano
Juoksumatto, stepperi ja SOUTUlaite ovat ehdottomat kotona viihtyvälle ihmiselle. Ulkona liikkuminen on vaarallista!
- erftguhjlo
Kaikki saavat samaa huonoa palvelua, mutta ryhmiin kuuluviksi itsensä kokevat, kokevat sen ensisijaisesti ryhmäänsä kohdistuvaksi sorroksi.
Vika ei siis ole sellainen kuin miksi sen ajattelet, vaan systemaattinen.- miksei..
kyseessä vois olla vaikka kesätyöntekijän kertaluonteinen moka?
- Nyrpistynyt
miksei.. kirjoitti:
kyseessä vois olla vaikka kesätyöntekijän kertaluonteinen moka?
Sorry nyt, mutta kyseessä oli kyllä liikkeen ammattitaitoinen vakiomyyjä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647