Mitä tehdä?

Tapasin reilu kuukausi sitten mukavan jätkän baarissa ja annoin hänelle numeroni. Tekstailimme pari päivää ja tapasimme. Olin vähän hermostunut ja hänkin vaikutti hieman ujolta. Juttelimme kuitenkin ja ilmapiiri vaikutti mukavalta. Treffien jälkeen soveimme näkevämme parin päivän päästä uudelleen ja jatkoimme tekstailua. Tuntia ennen kuin meidän olisi pitänyt tavata, jätkä tekstasi ettei jaksanutkaan nähdä. Yritin soittaa hänelle, mutta hän ei vastannut ja lähetinkin viestin jossa kysyin eikö hän halua enää ollenkaan nähdä, enkä saanut tähän vastausta. Menin hämilleni ja minua harmitti niin paljon etten kysellyt sen enempiä ja päätin unohtaa koko jätkän. Tämä ei kuitenkaan ole niin helppoa, koska taisin ihastua häneen ja vieläkin ajattelen häntä, vaikkei välillämme tapahtunutkaan mitään ihmeellisimpiä.

Nyt siis kysynkin että mitä ihmettä teen? En ole siis jutellut hänelle sen jälkeen ja silloin poistin hänet face-kavereistakin, koska asia otti päähän niin paljon. Onko noloa ottaa yhteyttä häneen näin reilun kuukauden jälkeen? Vai oliko tuo viestiin vastaamatta jättäminen selvä vastaus kysymykseeni? Vai voiko jätkä olla vain ujo?
3202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei se halua nähdä. Sitä ei vaan kiinnosta. Kai sillä on ongelmia pääkopan kanssa tai sit se tykkää miehistä. Voi se olla ujokin mut mistäs sitä tietää. ujot menee aina vähän paniikkiin kun pitää tavata nainen ja sit ne peruttaa. Voi olla et se ei tiedä mitä jutella sulle ja on epävarma.

Äänestä
  • Taisi silmät jätkällä avautua. Katso sinä myös itse peiliin. Monet akat humalassa "kauniita" miesten silmään. Mutta aamulla mieli muuttuuu. Niin käynyt tässäkin. Eli viimeinen myyntipäivä simulla ohi - auttamattomasti.

    Äänestä

Ehkä kannattaa unohtaa vaan...Jos olisi vaan ujo, niin miksi ei voi edes tekstailla, kun on aiemminkin jo kanssas textaillut? ja kun vielä tapasitte, niin mikä ujo se sellainen on?

Epäilenpä, että tapaamisessanne huomasi kiinnostuksensa hiipuneen, ja oli ennemminkin vaivautunut, kuin ujo. Sai sentään sanottua, ettei jaksa nähdä...

Mikään ei ole niin selvä tapaus, kuin ihastunut mies. Sehän kuuluttaa koko maailmalle tunteistaan silmät muljahdellen ja kuola valuen. Tämä nyt ei taida kuulua e.m. kategoriaan...valitettavasti. Voin tietty olla väärässäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vain kirjoitti:

Tapasin reilu kuukausi sitten mukavan jätkän baarissa ja annoin hänelle numeroni. Tekstailimme pari päivää ja tapasimme. Olin vähän hermostunut ja hänkin vaikutti hieman ujolta. Juttelimme kuitenkin ja ilmapiiri vaikutti mukavalta. Treffien jälkeen soveimme näkevämme parin päivän päästä uudelleen ja jatkoimme tekstailua. Tuntia ennen kuin meidän olisi pitänyt tavata, jätkä tekstasi ettei jaksanutkaan nähdä. Yritin soittaa hänelle, mutta hän ei vastannut ja lähetinkin viestin jossa kysyin eikö hän halua enää ollenkaan nähdä, enkä saanut tähän vastausta. Menin hämilleni ja minua harmitti niin paljon etten kysellyt sen enempiä ja päätin unohtaa koko jätkän. Tämä ei kuitenkaan ole niin helppoa, koska taisin ihastua häneen ja vieläkin ajattelen häntä, vaikkei välillämme tapahtunutkaan mitään ihmeellisimpiä.

Nyt siis kysynkin että mitä ihmettä teen? En ole siis jutellut hänelle sen jälkeen ja silloin poistin hänet face-kavereistakin, koska asia otti päähän niin paljon. Onko noloa ottaa yhteyttä häneen näin reilun kuukauden jälkeen? Vai oliko tuo viestiin vastaamatta jättäminen selvä vastaus kysymykseeni? Vai voiko jätkä olla vain ujo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu