19 vuotta

Niin, samat 19 vuotta sitten loppui suhde. Jostain alitajunnan syövereistä sen rakkaan kuva pulpahtaa hetkeen. Se ei tarvitse tiettyä hetkeä, ajatusta tai ympäristöä.
Kun se kuva tai hetki kumpuaa mieleen, varoittamatta. Sen myös tuntee.

Sen tuntee siinä hetkessä ikävänä, kaipuuna, jopa lämpimänä ihan kuin se muistojen halaus odottaisi siinä kulman takana.

En tiedä, ehkä sen muiston tuo ääni, tuoksu tai jokin liike?
Enkä välitä, sillä muisto tuntuu hyvältä, siinä hetkessä.

Joskus tulet myös uniini. Välillä kaukaisena, välillä läheisenä.
Joskus unissani muutut hetkessä jostain muusta siihen vuosien takaiseen naiseen.

Näistä muistoista en ole pahoillani, päinvastoin...
Joskus uniini tultuasi olen herännyt iloisena ja ajattelen sinua, kaipauksella.

Ehkä kemiamme oli hetkeen sopiva, ehkä vähän yli?
Kumminkin en osaa vastata aloittaneen viestiin, paitsi et ole ainoa.

Kiitos, elämäni rakkaudelle jonnekin Suomeen 19 vuoden takaa.
Näin se ihmismieli käsittelee asioita. Välillä luulet unohtaneesi...

Hyvää jatkoa ja kesää sinulle.

Prinsessalle
T: J

Niin 19 vuotta on pitkä aika. Minäkin toivon silti vielä joskus tapaavani nuoruuden ihastukseni.

Kun rakastaa.

Ehkä se on se tosirakkaus.

Jos sen joku osaisi kertoa...

"Kiva" tietää, että en ole ainoa. Suurimmaksi osaksi olen tottunut tähän ja asia ei ole mielessä, mutta välillä tulee tosi vahvana tuo, että haluaisin tavata. Kuitenkin olen päättänyt, että en tee mitään asian eteen enää. Kuitenkin, melkein 20 vuotta... VIimeisestä tapaamisestakin jo kohta 10 vuotta. Tuleeko joskus se aika, että voin rehellisesti sanoa, että olen unohtanut? :(

Niin..melkein 20 vuotta sitten uskalsin melkein rakastua. En unohda sinua koskaan. Oltaisiimpa tavattu hiukan myöhemmin..kaduttaa loppu elämän.

Ehkä se on jonkinlaista nuoruuden kaipuuta?

Tämä vaan pahenee!

Olen tätä asiaa toitottanut joskus täälläkin, miksi ei voi edes kysyä vaikka pelkkänä ystävänä sitlä menneenajan suhteelta, että miten menee... se jo lauseena kertoo sen, että se kysyjä välittää.....

Itse olen miettinyt yhtä juttua 1900 luvulta ja kun itse olin se jättäjä ja katkoja, niin ei se suju!

nykyää on facebook ja jos etsijää ei ole bannattu, niin aivan hyvin voi kysyä miten menee. Se ei edelytä että sinua pyydetään kaveriksi vaikka vastattaisiin, mutta jos tulee keskustelua, niin löydätte vermasti keinon millä saatte jutella nykyelämästä ja siitä mitä kuuluu......

Ei se hylkääminen aina ole se, että pakit saanut olisi huono, jokaisella on elämässä vain asioita joissa ei voi antaa vihreää valoa, vaan on itseään ja sinua suojelakkseen pakko joskus myös antaa punainen valo.

Asioita on joskus vaikea sanoa ja kellekkää ei voi sanoa,että pysyn mielessäsi 30 vuotta jos asiat vain muuttuisivat muuten. Olet kiva.

Se on aivan sata varma, että kukaan ihminen ei kuole toisen ihmisen mielestä, jos oikeasti on ollut jotain tarkoitusta

MIksi pitäisi ottaa yhteyttä salassa?

ei se toinen vastaa kuin omasta tahdostaan..

Tuttu on tunne, todellinen rakkaus ei kuole koskaan! Kaikki sen jälkeen tulleet suhteet tuntuvat merkityksettömiltä, sitä yhtä ei vain aika eikä mikään pysty muuttamaan.

Menneet on menneitä, ei kannata jäädä jossittelemaan ja elämään muistoissa, vaan katsoa eteenpäin. On noita muistoja minullakin, ja olisihan se kiva kuulla miten vanhoilla tutuilla on elämä mennyt. Mutta suhtaudun asiaan siten että olen onnellinen koska olen saanut kokea nuokin hetket, mutta elän nyt siinä mitä nyt on. Todistettavasti kuitenkin aika kultaa muistot.

Tapasin pari kuukautta sitten vanhan heilani 12 vuoden jälkeen. Silloin joskus aikanaan ei ollut mitään vakavaa seurustelua, ei edes seksiä, vaan sellaista nuorten ihmisten humalassa notkumista. Nyt sitten aikuisiksi kasvaneina tavattiin sattumalta. Tämä on ollut melkoista tunteiden ilotulitusta sen jälkeen, että en olisi uskonut tällaista rakkautta eteeni tässä elämässä enää tulevan! Molemmat ollaan toki ihmisinä muututtu paljonkin, mutta sellainen perusluonne on tietenkin pysynyt entisellään. Elämä voi olla joskus ihmellistä! Onneksi kumpikaan ei ollut ehtinyt mennä naimisiin eikä tehdä lapsia, koska kuvio olisi meille järkeville ihmisille ollut siinä tapauksessa ehkä liian hämmentävä. Yksi parisuhde tämän vanhan suolan janotuksen jäljiltä kyllä särkyi, mutta yllättävän hyvin, ei ilman erosurua kuitenkaan, on siitäkin selvitty. Väkisinkin tässä ajattelee, että näin oli tarkoitettu ja että jossakin jollakin on joku suurempi suunnitelma meille ihmisille... Hienoa tässä on se, että vaikka tietää toisesta paljon asioita jo ennestään (myös niitä hieman ärsyttäviäkin puolia),suhteen aloittaminen on yhtä ruusunpunaista tanssia... Molemmilla syvä luottamus suhteen kestävyyteen jo alusta lähtien eikä tarvitse arpoa tai pelata näitä kolmekymppisten ihmissuhdepelejä. Tiedetään kyllä molemmat, että kyllä se arki vielä koittaa, mutta nyt mennään kyllä sata lasissa!

Mielenkiintoisia tarinoita...

Itselleni kävi kuten "sotkettu elämä" tuossa kertoo, mutta sillä erotuksella että tapaamiset johtivat fyysisempäänkin kanssakäymiseen... Erosimme molemmat tahoillamme, mutta nyt molemmat jatkaa omaa elämäänsä. Emme kumpikaan pysty kieltämään etteikö välillämme olisi aina sitä jotain...