Miksi pitkäaikaistyöttömiä ei palkata? Tässä syy

Xela888

On todennäköisempää että pitkäaikaistyötön on jäänyt nautiskelemaan tukia aktiivisen työnhaun sijaan, varsinkin kun ansiosidonnainen loppuu näitä ilmaantuu hakijoiksi muihinkin kuin oman alan töihin.

Työnantajan näkökulmasta: mitä pidempään työtön sitä huonompi työntekijä elei ole todella pätevää syytä Osa lepuutellut sohvalla niin pitkään että oikeasta työstä pitäisi saada järjettömän suurta palkkaa vaikka työmoraali nollassa ja taidot ruostuneet. Osa tuntuu pitävän työhön paluuta jopa rangaistuksena.

Paljon on työttömiä jotka oikeasti yrittävät ja ottavat huonommankin työn vastaan jotta pääsevät takaisin työmarkkinoille ja jatkossa ehkä alalle jossa olivat ennen työttömäksi joutumistaan. Harjaantunut työhaastattelija erottaa helposti jyvät akanoista.

36

530

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ,.uoöl7lö

      Älä turhaan yritä olla viisas kun et sitä ole

    • Ziiba Diiba Duuu

      Onneksi on hädänalaisia ihmisiä joita helppo riistää ja hyväksikäyttää. Suomalainen työnanta onkin kunnostautunut orjatyövoiman käytössä niin hienosti että sitä ihmetellään oikein televisiossa, on ihmetelty jo 20vuotta mutta jostain ihmeellisestä syystä asiaan ei haluta puuttua. Joten voinet sinäkin unohtaa sen työntekijän moraalista puhumisen kun moista ei löydy edes Suomen hallitukselta työnantajasta puhumattakaan.

      • kjuutti

        jokainen suomalainen joka ei saa 2000e kk tai yli tekee ilmeisesti örjatyötä. ziiba diiba voi mennä Intiaan katsomaan minkälaista on orjatyö, tai vaikka espanjaan jossa itä-eurooppalaiset työskentelevät huorataloissa alle minimipalkan.

        Sen jälkeen voit tulla puhumaan orjatyöstä suomessa, jos enää kehtaat.

      • kjuutti

        Onko Alepan kassatyöntekijä riistetty ja hyväksikäytetty ihminen? tai vaikkapa HKL:n bussikuski?

        Mistä ihmeen orjatyövoimasta sä paasaat?? Soita poliisille jos jossain on orjatyöntekijöitä. Olen kuullut että jotkin maahanmuuttajat ovat ravintoloissaan omia maanmiehiä käyttäneet.

      • H uoratalossa työ
        kjuutti kirjoitti:

        jokainen suomalainen joka ei saa 2000e kk tai yli tekee ilmeisesti örjatyötä. ziiba diiba voi mennä Intiaan katsomaan minkälaista on orjatyö, tai vaikka espanjaan jossa itä-eurooppalaiset työskentelevät huorataloissa alle minimipalkan.

        Sen jälkeen voit tulla puhumaan orjatyöstä suomessa, jos enää kehtaat.

        helppoa jos vaan polla ja p illu kestää.

      • että muuten kyllä
        kjuutti kirjoitti:

        jokainen suomalainen joka ei saa 2000e kk tai yli tekee ilmeisesti örjatyötä. ziiba diiba voi mennä Intiaan katsomaan minkälaista on orjatyö, tai vaikka espanjaan jossa itä-eurooppalaiset työskentelevät huorataloissa alle minimipalkan.

        Sen jälkeen voit tulla puhumaan orjatyöstä suomessa, jos enää kehtaat.

        Nepä ei maksa siellä veroja

    • Töihin, ei kiitos

      20 vuotta työttömänä, saisko töitä jos hakisi? En ole tämän 20 vuoden aikana hakenut kertaakaan, hyvin pärjännyt muutenkin. Työkkärin kursseilla ja niiden järkkäämissä töissä, ei muissa. Ei terve ruumis työtä tarvitse, tehkööt ne työt jotka on ne keksineetkin.

    • Töihin, ei kiitos

      "Harjaantunut työhaastattelija erottaa helposti jyvät akanoista."

      Tuohan on helvetin hyvä, ei tarvitse paskahommiin mennä. Toiset 20 vuotta kun olen työttömänä pääsen eläkkeelle!

      • Ojaan, kyllä kiitos

        Kumarra ja kiitä pomoasi (tässä tapauksessa suomalaisia veronmaksajia). Mitähän sä olet tehnyt maamme tai yleensä kenenkään eteen, muuta kuin syönyt muiden kuormasta 20 vuotta? tuskin et juuri mitään....

        Arvosi Suomelle on reikäisen jätesäkin luokkaa. Jätesäkki ei edes maadu...harmi

      • Töihin, ei kiitos
        Ojaan, kyllä kiitos kirjoitti:

        Kumarra ja kiitä pomoasi (tässä tapauksessa suomalaisia veronmaksajia). Mitähän sä olet tehnyt maamme tai yleensä kenenkään eteen, muuta kuin syönyt muiden kuormasta 20 vuotta? tuskin et juuri mitään....

        Arvosi Suomelle on reikäisen jätesäkin luokkaa. Jätesäkki ei edes maadu...harmi

        Kiitän toki suomalaista veronmaksajaa joka on vastuussa myös etelä-Euroopan hulttiomaiden veloista. Nyt nukkumaan että aamulla heräätte ajoissa, teidän pitää jaksaa raataa töissä, etelän hidalgot jättävät velkansa pystyyn, sitten te ne maksatte. Minä nukun huomenna kymmeneen!

    • 19 + 19

      Miksi pitkäaikaistyöttömiä ei palkata? Tässä tosi syy: Ei ole riittävästi vapaita palkkatyöpaikkoja tarjolla.
      Jos palkkatyötä olisi riittävästi tarjolla heistä ei olisi tullut pitkäaikaistyöttömiä.

      Orjatyö = 9 euroa työttömyyskorvaus.

      "Onko Alepan kassatyöntekijä riistetty ja hyväksikäytetty ihminen? tai vaikkapa HKL:n bussikuski? "
      On. Heillä palkat jotain 1500 euroa kuussa, kun samaan aikaan maksetaan 40 000 - 60 000 euron kuukausieläkkeitä suurille ex-visionääreille.
      Muistammehan että työnteon tulisi AINA olla (vähintään 189 euroa kuukaudessa = 21 * 9 euroa) kannattavampaa kuin kotona makoilu on meille toistuvasti kertonut RKP suomenkielisen polittisensiiven kansallisen sekoomuksen virallinen propaganda. Näinollen alin hyväksyttävä kuukausipalkka on 60189 euroa.

      • Jotain rajaa

        Bussikuskit eivät todellakaan saa 1500 euroa kuussa, palkka on 2500 euroa kuussa, enemmänkin, riippuu millaisia vuoroja tekee. Alepan kassakin pääsee pariin tonniin jos tekee täyttä päivää.

      • 5888

        ???

      • dannygee

        "Orjatyö = 9 euroa työttömyyskorvaus."

        - ja yhä uudestaan, kuka pakottaa olemaan työkkärissä kirjoilla. Alepan kassan, bussikuskin yms yms työt eivät ole orjatyötä.

        Ihminen on itsensä orja jos niin haluaa...

      • jhhgyyyts

        "kun samaan aikaan maksetaan 40 000 - 60 000 euron kuukausieläkkeitä suurille ex-visionääreille"

        "19 19 " ei sen takia viitsi tehdä työtä kun jotkut saa suurta eläkettä, 60.000eur kk eläkettä saa ehkä alle kymmenen tyyppiä suomessa.. JEE, sen takia lopetetaan kaikki työnteko..jee...jee taas hyvä peruste olla sossupummi

    • järekä peliin

      Ennemmin minä olen kortistossa ja elelen työttömyyskorvauksilla kun saa asumistuen ja saa sossuta rahaa laskujen maksuun, kun menen toisen työhön orjapalkalla, millä ei elä, ja joutuu siltikin käymään sosussa, siinä ie ole mitään järkeä.

      Jos työnantaja maksaa palkkaa, ettei tarvi käyttää yhteiskunnan tukimuotoja, olen valmis työhön,, mutta en niin että palkka on pienempi kuin korvaukset.

    • Turha vähätellä

      Toistakymmentä vuotta kotona lasten kanssa ja niin vaan työpaikka napsahti. Työnantaja varmaan ymmärsi että ei siellä kotona vaan sohvalla maattu lapsilauman kanssa. Ihminen voi olla hyvinkin motivoitunut kotona ollessaan kun alkaa kaipaamaan kodin ulkopuolista työtä.

    • Pitkäaikatyötön

      "Työnantajan näkökulmasta: mitä pidempään työtön sitä huonompi työntekijä elei ole todella pätevää syytä"

      Onko taloudellinen taantuma ja siitä seurannut yleinen taloudellinen epävarmuus riittäviä syitä? Valtioita horjuu konkurssin partaalla, mutta kyllähän silti töitä pitäisi jokaisella olla??

      Olen hakenut töitä kohta neljä vuotta, mutta eipä tärppää. Ovatko tällaiset "työnantajan näkökulmat" esteenä? Miten he selittävät sen, että haen töitä yhä uudestaan, vaikka kukaan ei ole hakemisiani edes valvomassa?

      • Kysymys on

        kilpailukyvystäsi tai oikeammin sen puutteesta. Koeta nyt ihmeessä parantaa sitä jos kerran haluat töitä tehdä.

      • Pitkäaikatyötön
        Kysymys on kirjoitti:

        kilpailukyvystäsi tai oikeammin sen puutteesta. Koeta nyt ihmeessä parantaa sitä jos kerran haluat töitä tehdä.

        Minulla on koulutusta ja työkokemusta töihin, joita haen. Ajattelin parantaa "kilpailukykyäni" tekemällä lisää saman alan töitä ja ensisijaisesti niitä, joita olen jo tehnyt. Eivät vain työnantajat kutsu haastatteluunkaan, vaikka työhakemusta on viilattu oikein työhönvalmentajan ym. kurssien avulla.

      • Vaihda alaa!
        Pitkäaikatyötön kirjoitti:

        Miksi ne ottas iäkkään (ja kokeneen) tyypin, kun nuoria on saatavilla pilvin pimein ihan minimipalkalla? Tuossapa syy. Kokeilepa vaihtaa alaa, saattaa tärpätä. Miksi tyydyt pelkkään hakemusten postitukseen? Kokeilepa laittaa meilillä pelkkä CV ja sitten soitat ja kutsut itsesi haastatteluun - tuo tosin vaatii melkeinpä puhelinmyyjän taitoja, mutta toimii. Ellet osaa/pysty näin toimimaan, niin seuraava kysymys kuuluukin: miksi puhelinmyyntiä ei pidetä minään, jos jotkut hankkii sillä leipänsä, mutta toiset ei saa hoidettua itseään edes työhaastatteluun..?

      • Pitkäaikatyötön
        Vaihda alaa! kirjoitti:

        En aio vaihtaa alaa, koska nykyisellä alalla pitäisi olla töitä, näin ainakin väitettiin opiskelemaan lähtiessä ja silloin tällöin työntekijöitä haetaankin. Ikää on yli 40. Lisäksi maksettavana on jo muutenkin opintolaina nro 2:n lyhennykset ja korot, joten ei kauheasti innosta ottaa nro 3:a. Sitä paitsi opiskelun jälkeen olisin taas vähän vanhempi ja työnantajat sen verran vähemmän kiinnostuneita.

        Puhelinmyynnistä minun on sanottava, etten osaa sitä enkä muutakaan myyntityötä. Tähän liittyvä kysymyksesi ei auta ainakaan minun työllistymisessäni, vaan näyttäytyy pilkkaamisena.

      • Tehotyylillä

        Sensijaan että keskittyy etsimään syitä miksi ei voi tehdä sitä taikka tätä, tai miksi ei työllisty, vois keskittää voimavaransa itsensä kehittämiseen, opetella uusia tapoja ja ihan oikeasti ottaa sen luurin kauniiseen käteen ja alkaa tykittää erilaisia työnantajia tyyliin: "Matti Meikäläinen tässä terve! Ihan semmosella asialla soitan, kun mulla on työpaikka hakusalla ja kiinnostuin teidän firmasta. Millonkas vois tulla käväseen siinä toimistolla rupattelemassa, mitä kaikkea teillä mahdollisesti voikaan tehdä....?"

        Ota ja kutsu itsesi haastatteluun, ota mukaan varalta toikkarit (monetkaan ei niitä kyllä kaipaa) ja mene sovitusti paikalle. Tulosta mukaan varalta muutama äsken päivitetty CV, jolloin voit tuupata sellaisen haastattelijan kouraan ja näin heille jää sinusta myös tiedot. Kysele firmasta enemmän ja tuo esiin halukkuutesi työllistyä - tavallaan "avoin suullinen hakemus". Sopivan ajan (noin vartti, tms) kuluttua vilkaise kelloa ja totea, "että eiköhän tässä ollut tärkeimmät, mutta mehän palataan asiaan vielä tässä lähiaikoina, eikö vaan?!"

        Jos ei tuolla tyylillä tärppää, niin jo on ihme.

        Älä siis aseta valmiita raameja ja rooleja sille, mitä tarkkaan ottaen teet, tai haluat tehdä, vaan pidä mieli avoimena, siten saatat löytää uuden alan ihan huomaamatta, eikä se välttämättä vaadi mitään kalliita opiskeluja! Ammattihan sulla on jo, muitakin töitä VOI tehdä, jos ei ole kaavoihinsa kangistunut insinööri!

      • Pitkäaikatyötön
        Tehotyylillä kirjoitti:

        Itse en ole mitenkään "keskittynyt etsimään syitä mitä työtä en voi tehdä", vaan kerroin joitakin elämäni realiteetteja. Kaikille ei kuitenkaan sovi kaikki työhakutavat, minulle ei varsinkaan sellaiset, jotka edellyttävät valehtelemista. Ja kuten viittasin myyntitöiden sopimattomuudella, en ole sellainen luonne, jotka "kutsuu itsensä haastatteluun". Ja minusta meille muillekin pitää töitä löytyä.

      • Hohhoijjaaaaa

        Tulihan se sieltä: olet asettanut valmiit raamit, jonka mukaan töitä vaan "pitää löytyä" kuin Manulle illallinen. Työelämä ja työmarkkinat on muuttuneet, työntekijöiden pitää pystyä kehittymään siinä mukana... ellet osaa kehittää työnhaku/työllistymistaitojasi, olet tippunut auttamattomasti ajan rattaasta....

        Heitä nyt viimein ne takaraivoon iskostamasi kaavat romukoppaan ja herää tähän päivään: kokeile huvikses tuota itses haastatteluun kutsumista, mitä siinä häviät?! Korkeintaan voit työllistyä, tai sitten et, oletpahan ainakin kokeillut jotain uutta kitisemisen sijaan. Ja kyllä, OLEN itsekin työtön, mutta tuon tuosta pätkätöissä millon missäkin. Ellen olisi kehittynyt työelämän muutoksen mukana, makaisin työttömänä kitisemässä jo viidettätoista vuotta.... Luojankiitos älysin kehittää itseäni ajan muuttuessa!

      • Pitkäaikatyötön
        Hohhoijjaaaaa kirjoitti:

        Totta kai on tiettyjä asioita, joita kenenkään ole mielestäni pakko tehdä töitä saadakseen - valehtelun jo mainitsinkin.

        Ihmisillä on myös erilaisia pysyviä ominaisuuksia, kuten luonne, jonka mukaan he yleensä pyrkivätkin tietynlaisiin tehtäviin. Pidän kohtuuttomana vaatimusta, että ihmisen tulisi työpaikan saadakseen muuttaa perusluonnettaan tai käyttäytyä täysin sen vastaisesti. En ole tässä mikään asiantuntija, mutta esimerkiksi linkin takaa löytyy jaottelu ulos- ja sisäänpäinsuuntautuneisuuden mukaan: http://fi.wikipedia.org/wiki/Introvertti_ja_ekstrovertti

      • nuukuus kunniaan

        Ihminen hakeutuu yleensä sellaisiin työtehtäviin, jotka häntä kiinnostavat ja joihin hän pystyy. Ulospäin suuntautuneet etsytyvät töihin, joissa saa olla ihmisten kanssa tekemisissä, jne.
        Mutta jos "perusluonteeseen" kuuluu esimerkiksi laiskuus, epätäsmällisyys ja epäluotettavuus, on sitä muutettava vaikka kirveellä, jos aikoo töihin päästä.

    • back in business

      Hei,

      itse olin viime vuonna työttömänä 8 kuukautta, oli aikaa tehdä kaikenlaista, mutta kun oli tottunut elintasoon, minkä kuukausipalkka turvasi, oli asuntolainat ja muutakin rahanmenoa olisi ollut, hyvin vaikea tätä yhtälöä oli toteuttaa. Aina sama juttu, jos on rahaa, ei ole aikaa, jos on aikaa, ei ole rahaa. Vuoden alusta pääsin takaisin töihin, työhaastattelija oli todella fiksu, ei kysellyt sen enempää työttömyydestäni, sanoi vain että tervetuloa töihin. Olen todella iloinen takaisin työelämään pääsystä, kun on työttömänä, niin jotenkin sitä tuntee olevansa toisen luokan kansalainen, ehkä minulla on joku persoonallisuushäiriö, kun en osaa nauttia työttömyydestä.

      • 46454iiiio

        Hienoa ja oikea asenne sinulla, olisipa muillakin tällä palstalla - tuntuvat joikaavan valitusvirttä aamusta iltaan.

        Kyllähän pitkään työttömänä ollut on 2. luokan kansalainen, ei viranomaisten edessä mutta ystävien ja sukulaisten. Miettivät että missä mättää kun ei ole töissä

    • XXXXVVVVV

      Vaan noin neljännes on epäonnistuneita rekrytointeja, perustuen työelämässä tehtyjen virheiden ja huonon palvelun määrään.

    • Palkkatuet rulettaa

      Pitkäaikaistyöttömätkin keplaa moniin paikkoihin, jos eivät ole kovin pahasti alkoholisoituneet ja/tai masentuneet. Pitkäaikaistyöttömän palkkaamiseen saa ihan kivasti kaikenmaailman tukeja ja niillä kuittaa helposti palkkakustannukset, uudelle tyypille kun voi maksaa alinta mahdollista palkkaa ja koeaikana vielä 80%.sti harjottelijan palkkana! Monet firmat, kunnat ja muut vastaavat työllistäjät hyödyntää tätä systeemiä, usein saa vuodeksi huipptyyppejä käytännössä ilmaiseksi! Valitettavasti mukaan mahtuu myös pulloon repsahtaneita, tai sitten masentuneita "alatisairaita" - heistä pääsee kätevästi eroon koeajalla, yleensä nuo seikat kyllä paljastuu 4kk:n aikana =)

      • ----

        Ihan niin kauan kuin muistan, tätä on jauhettu.
        70-luvusta lähtien, kuinka vaikeaa on saada työtä, työnantajat ovat kaikki inhottavia
        jotka luulevat antavansa lottovoiton tyylisen työpaikan johon ei tietty voi ketä tahansa
        ottaa.
        Olin myös monta vuotta ilmankin työtä.
        Kas kummaa, aina on enimmän ajan työtä riittänyt tympäisevistä toivottomuutta lietsovista lehti- ja muista jutuista huolimatta.
        Kenen luulette maksavan verot? Kyllä kai joillakin on työtä?

      • näin se vaan on

        Palkkatuki 6kk ja kattaa käytännössä ainoastaan osan palkan sivukuluista. Muita tukia ei "kivasti" ole. Yksikään yritys ei palkkaa työntekijää palkkatuen takia jos on pienikin epäilys että työntekijä ei tee hommiaan niin kuin kuuluu. Yksikin virherekrytointi maksaa maltaita ja voi saada pienen yrityksen konkurssin partaalle.

      • nuukuus kunniaan

        Nykyään useimmat työt vaativat jonkin verran erityisosaamista, joten henkilön ottaminen pystymetsästä työharjoitteluun, saati palkkatyöhön, vaatii työnantajalta usein paljonkin aikaa ja vaivaa perehdyttämiseen ja perään katsomiseen. Se on aina jostakin muusta pois. Palkkatuki on tarkoitettu korvaamaan tätä panostusta. Palkkatuki ja koeaika rohkaisevat työnantajaa palkkaamaan uutta väkeä, ja joskus joukosta sitten löytyy "huipputyyppejä", kysyntä ja tarjonta kohtaavat ja kaikki voittavat.

    • mies vaan

      Tienaan pimeesti tai muutenkin vajaassa 4 viikossa sen palkan mitä orjatyöntekijät saavat vuodessa. Orjatöissä saa siis sen 9 egee päivässä ja se tekee 2160 egee vuodes. Et ihmettelen niitä jotka jaksaa tehdä niitä orjatöitä. On niitä mullekkin tarjottu mut ei ole motivaatiota.

      • Mulle kelpaa!!!!

        Mulle kelpais kahden tonnin kuukausiliksat vallan mainiosti myös kuutamona, jos vaan tietäisin mistä semmosia saa! Vinkkejä saa laittaa haukkumisen sijaan, tällä palstalla on takuuvarmasti myös muutama muu työhaluinen poikkeus vahvistamassa sitä "soskumummien laiskuussääntöä"!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe