Liittojen suunnitellut vihapuheet

Vastuutonta

Taas ammattiliittojen edustajat lietsovat vihaa yrityksen johtoa kohtaan.
Tuollaiset veronmaksajien siivellä loisivat liitot joutuvat koko ajan keksimään valheita pitääkseen itsensä elossa. Muuten totuus näkyisi liian selvästi, niistä ei ole kuin haittaa, TUPO on historiaa.

Heidän lausuntojen perusteella näimme miten naurettavia tyyppejä on johdossa.

Ekonomiliitto Sefen lakiyksikön johtaja Jan Degerlund kertoo, että palkaton ylityö on yleistä liiton jäsenistössä.
– Näppituntuma ylempien toimihenkilöiden osalta on, että kyllä se on ihan arkipäivää.

Missäköhän Janin näpit oli, kun hän otti TUNTUMAA.

Myös ammattiliitto Pro on arvioinut....... ARVIOINUT eli mustamaalannut.

Toimihenkilöliitto Erton mukaan ylitöitä tehdään usein korvauksetta TAAS PERUSTEETON ARVIO

Meklinin mukaan Akavalla ei tiedetä tarkkaan, kuinka monessa paikassa edellytetään niin sanottua harmaata ylityötä, mutta hyvin tavallista se tuntuu olevan.
TAAS PERUSTEETON VÄITE

Liittojen lakimiesten kannattaa pitää suojatyöpaikkaansa yllä. Yleensä perusteettomia väittämiä esittävät lakimiehet ovat työttömiä.

Tässä liittojen suunniteltua vihapuhetta työnantajien kansanryhmää kohtaan kesätoimittajan väsäämänä juttuharjoituksena.

http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/06/26/hyvan-tyontekijan-synkka-salaisuus-ilmainen-ylityo/201232164/137?posted=1&offset=70&article=1#viesti-6674733

10

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulos ja ulos

      Ammattiliitto Pro tekee vuosittain kaikille jäsenilleen työelämän eri osa-alueita koskevan kyselyn. Vastauksia on noin 17.000 kyselyä kohden. Mihinkään mututuntumaan eivät Ammattiliiitto Pron väitteet palkattoamasta ylityön teettämisestä perustu. Työnantajat rikkovat tietoisesti työlakeja ja hankkivat tätä kautta perusteetonta hyötyä. Tämä on mahdollista, koska valvontaresursseja on ajettu Kokoomuksen hallituskaudella systemaattisesti alas ja myöskään syyttäjälaitosta ei tunnu työnantajien lainrikkomukset kiinnostavan. Työrauhan rikkomuksiin oikeuslaitos reagoi sen sijaan jopa neljän tunnin sisällä, kuten kävi Finnairin turvaamispäätöksen kohdalla.

      • Kyselyjä vaan

        Onko tutkimus suoritettu rehellisyyttä, yleistä huolellisuutta ja tarkkuutta noudattaen.
        Ovatko tutkimus- ja arviointimenetelmät olleet tieteellisen tiedon luonteeseen kuuluvia.
        Onko otettu muiden tutkimukset asianmukaisella tavalla huomioon.
        Onko tutkimus suunniteltu, toteutettu ja raportoitu yksityiskohtaisesti ja tieteelliselle tiedolle asetettujen vaatimusten edellyttämällä tavalla.
        Onko tutkimusryhmän jäsenten asema, oikeudet, vastuut ja velvollisuudet, sekä tutkimustulosten tulos puolueeton.
        Onko rahoituslähteet tutkimuksen suorittamisen kannalta merkitykselliset tai onko tekijöillä muita sidonnaisuuksia.

        Muutava vähimmäisedellytys tutkimuksen luotettavuudelle. Jos edes nämä eivät täyty on tutkimus arvoton.


    • neljäs-nainen

      Onkos sinun kannanottosi rakentavaa vai vihanlietsontaa? Veikkaan jälkimmäistä, koska kukaan missään artikkelissa ei ole mainninut sanaa viha tai vääryys!

      Tosiasia on, että pelko hallitsee työpaikoilla ja kannaottosi lietsoo sitä lisää ei vähennä tai helpota mitenkään, mutta sehän ei ole tarkoituskaan!

      Täytyy työntekijöiden ottaa Helsingin Käräjäoikeuteen yhteyttä kun työnantaja rikkoo sopimuksia ja lakeja ja odotan mielenkiinnolla saadaanko päätös 4h vai meneekö "ylitöiksi"?

    • mä vaan

      Tämä on hyvin yksinkertaista. En tee pätkääkään palkatonta ylityötä. Jos siihen velvoitetaan, on aika vaihtaa työnantajaa. Tai sitten palkitsemiseen pitää liittyä riittävä omistusosuus yrityksestä tavalla tai toisella.

      • tyhjää jauhamista

        Ei muutkaan tee. He vain valehtelevat tekevänsä. Tietenkin työt on joskus tehtävä, jos on valvontaa, kun päivisin surffailee netissä ja kirjoittelee facebookkiin tuntikausia. Väliajat syö ja juo kahvia.


      • penipalkkapienityö!!
        tyhjää jauhamista kirjoitti:

        Ei muutkaan tee. He vain valehtelevat tekevänsä. Tietenkin työt on joskus tehtävä, jos on valvontaa, kun päivisin surffailee netissä ja kirjoittelee facebookkiin tuntikausia. Väliajat syö ja juo kahvia.

        Onneks työskentelen kunnalla ja päätteellä! Päivät laadin myynti ilmoituksia netti koneeseen, netti motoon ym milloin mitäkin pikku osaa, lehtiä ym
        KUKAAN ei pysty valvomaan ajankäyttöäni työhommat hoituu tosta vaan jotenka saan käyttää "vapaani" miten vaan!


      • missä poliisi
        penipalkkapienityö!! kirjoitti:

        Onneks työskentelen kunnalla ja päätteellä! Päivät laadin myynti ilmoituksia netti koneeseen, netti motoon ym milloin mitäkin pikku osaa, lehtiä ym
        KUKAAN ei pysty valvomaan ajankäyttöäni työhommat hoituu tosta vaan jotenka saan käyttää "vapaani" miten vaan!

        Eli varastat palkkasi.


    • bertta

      Vastuuton idiootti se taas meuhkaa. Taitaa olla lääkkeet lopussa ?

    • säälittävää

      Taloussanomilta taas pohjanoteeraus.

    • Erton jäsen

      No yli 10 vuotta tilitoimistossa työskentelevänä Erton jäsenenä olen kyllä todennut että ylitöiden tekeminen korvauksetta on alalla ihan yleinen käytäntö - jonkin verran pidetään pois, mutta kun kaikkea ei kerkeä, niin loput vaan jää....

      Kun olen saman alan ihmisiä jututtanut, niin sama tilanne on vähän kaikilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe