Noin vuosi sitten olin värjännyt hiuksiani jo 4 vuotta kaikenmaailman väreihin: mustaa, blondia, ruskeaa, syvän sinistä, punaista, violettia, kahvinruskeaa, toffeenruskeaa jne...
sitten ajattelin viime syksynä värjätä jo rehottaneen juurikasvun, Ostin kaupasta muistaakseni Garnier luonnolliset sävyt 110 erittäin kirkas vaalea. Siirryin värin sekotettuani värjäämään juurikasvua.
Avasin purkin ja aloitin värjäyksen pään keskeltä, JUMALAUTA sitä kipua ja kihinää joka lähti minun päästäni, suuta alkoi kuivata ja oli huono olo, tuntui että haluaisin oksentaa sisuskalunikin pihalle. Menin suihkun alle ja hieroin värin äkkiä pois... seuraavan kerran heräänkin sairaalasta: poskeni olivat turvonneet ja oksettava väsymys vallitsivat kokoajan enkä tiennyt että kumman teksi ensin.
Lääkäri kertoi että olen allergisoitunut hiusväreihin eikä suositellut minun värjäävän hiuksiani enään koskaan. oli kuulemma hengenlähtö lähellä.
kun pääsin kotiin sanoin miehelleni, että nyt tämä saa riittää. otin hiustenleikkuukoneen ja hurautin KAIKEN koko pään kaljuksi. Nyt minulla on sitten vuoden jälkeen vahvat ja erittäin laadukkaat hiukset ja omalla värillä :)
kerroin tämän teille kaikille siksi, että olisitte varovaisia sen värjäyksen kanssa, ettei kenellekkään kävisi niinkuin minulle
Mun tarina
2
258
Vastaukset
o.o onneks en oo himovärjääjä :'D ekaa kertaa sain 2 blondia n. 2cm paksusta raitaa ko olin 11, sitten kokopää eebenpuun ruskeeks 12v, sen jälkeen en koskenukkaa, ennenko 13v kuparinruskeeta ja blondia, sitten 15v kokopää tummanruskeaksi, ja sitten pari kk sisällä vedin mustaks :3
- Päänahka
Omaan tarinaan kuuluu 18-vuotiaana kampaamossa tehty värinpoisto/vaalennus, kun halusin "väärän värisistä" hiuksista eroon. Kampaaja oli aloittanut jokin aika ennen käyntiäni, ja hän oli jokseenkin tuttu, kaverin kaveri. Olin kuullut hänestä pelkkää hyvää ja niinpä luotin "pääni" hänen käsiinsä. Pettymys oli suuri ja kotiin päästyäni jouduin mennä suihkuun ja pestä hiukset uudestaan, päänahka kun oli aivan valkoinen ja sitä kutisi. Sen jälkeen värjäsin hiukset kaupasta ostetuilla väreillä.
Mutta päänahkaan jäi ikuiset vauriot; aina värjätessä päänahkaa alkoi kihelmöidä ja kutista. Niinpä vaihdoin vaalean asteittain tummaan, kun tuntui ettei vaaleita hiusvärejä voinut käyttää. Hetken aikaa mentiinkin ilman kutinoita ja tuumasin, jotta tumma väri ei ole niin ärsyttävää. Kunnes se taas alkoi. Mitä useampi värjäys oli takana, sitä pahemmaksi tilanne muuttui. Sitten pidensin värjäyskertojen väliä, kunnes viimeisimmällä kerralla koko päänahka oli tulessa niskaa ja korvia myöten. Menin lääkäriin ja sain lääkkeet. Kutinat ja punoitus menivät ohi, mutta sen jälkeen en ole uskaltanut hiuksia värjätä.
Kävin allergiatesteissä ja tuloksena oli, että olin allergisoitunut hiusväreille.
Olen siis allerginen seuraaville hiusväreisse käytettäville ainesosille:
- p-fenyleenidiamiini
sekä sen kolmelle lähisukuisaineelle
- Toluene-2,5-diamine
- 2-Nitro-p-phenylenediamine
- p-Aminophenol.
Nuita ainesosia siis käytetään nimenomaan tummissa hiusväreissä, mutta kuluttajapakkauksissa niitä on joka sävyssä ja joka ikisessä merkissä. Ja Lorealin asiakaspalvelusta sainkin viestiä, että kuluttajapuolen tuotevalikoimassa ei ole hiusvärejä, joissa ei jotakin edellä mainttuja ainesosista ole.
Kuitenkin lohdutukseksi he kertoivat seuraavaa: "Kampaamokäyttöön tarkoitetulta L’Oréal Professionnellilta löytyy kuitenkin uutuutena suoravärisarja nimeltään Chromative. Siinä on 22 sävyä, joista 7 sävyä ovat täysin parafenyleenidiamiini-vapaita (eivät sisällä PPD:tä, PTD:tä eikä näiden johdannaisia). Lopuissakaan sävyissä ei ole PPD/PTD:tä, mutta niissä on aminofenoleja, joita voimakkaasti PPD-allergisten tulee välttää. Yksikään sävy ei sisällä resorsinolia (jolle voi myös olla allerginen). Kuten sanottu, kyseiset tuotteet on kuitenkin tarkoitettu vain kampaamokäyttöön."
Nyt vain pitäisi löytää omalta paikkakunnalta kampaamo, joka käyttäisi kyseistä sarjaa. Taitaa vain olla niin uusi tuotesarja, jottei sitä vielä oikein löydy mistään. Ja noista seitsemästä sävyvaihtoehdosta en tiedä, mitä sävyjä ovat, mutta haluaisin kuitenkin tehdä tälle kauhealle juurikasvulle jotain. Jos edes saisin sävytettyä lähelle omaa hiusten väriä, voisin jättää hiustenvärjäyksen totaalisesti.
Niin radikaali ja ennen kaikkea rohkea en ole, että ajaisin pääni kaljuksi, mutta hatunnoston arvoinen juttu kyllä! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1178063
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1355353Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p323641Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1243574Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352604Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971540Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?701406Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376