Sanoudutaan irti sopimuksista

Suomen kansa antoi aikoinaan suostumuksen eu,hun liittymiselle, ei muulle.

Se sopimus on aikoja sitten jäänyt pois käytöstä ja tilalla on ihan jotain muuta.

Eikö nyt voida ilmoittaa että me eroamme eurosta ja unionista koska nuo sopimukset

eivät ole koskaan saaneet oikeutusta kansalta vaikka perustuslain mukaan valta

on kansalla.

Samalla irtisanomme kaikki lissabonin sopimuksen jälkeen tehdyt sopimukset

ja haluamme takaisin rahat jotka meidän hallitus on laittomasti antanut

eri maihin avustuksina ja takuulupauksina.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


itsenäinen suomi??? kirjoitti:

Suomen kansa antoi aikoinaan suostumuksen eu,hun liittymiselle, ei muulle.

Se sopimus on aikoja sitten jäänyt pois käytöstä ja tilalla on ihan jotain muuta.

Eikö nyt voida ilmoittaa että me eroamme eurosta ja unionista koska nuo sopimukset

eivät ole koskaan saaneet oikeutusta kansalta vaikka perustuslain mukaan valta

on kansalla.

Samalla irtisanomme kaikki lissabonin sopimuksen jälkeen tehdyt sopimukset

ja haluamme takaisin rahat jotka meidän hallitus on laittomasti antanut

eri maihin avustuksina ja takuulupauksina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu