Onko kenelläkään samaa ongelmaa kuin minulla ja miten ihmeessä tämän yli pääsee? Ollaan seurusteltu avokkini kanssa muutama vuosi ja silloin niin urheilullinen ja hyväkroppainen mies on nykyään urheilua karsastava "löysä" mies. Pidän urheilullisista miehistä ja läski etoo. Miten miehen saa uudestaan urheilemaan, ilman että toista loukkaa? Vai kuuluuko parisuhteeseen, että on kestettävä toista huolimatta siitä millaiseksi muuttuu? Vielä kun saisi aivot asentoon =läski on kaunista ja kiihottavaa?
oma mies ei urheile enää
Mellys
214823
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kyllä se vaikeaksi menee, jos aiot ILMAN, että loukkaat toista, sanoa, että vyötärö karkaa..sanoisin, että nosta kissa pöydälle, ja sano suoraan, miltä tuntuu.
Ja toisekseen, liikunnalla on helvetin hankala laihtua, kyllä homma lähtee siitä, mitä teillä syödään.
Eli ihan samaa mieltä korston kanssa siitä, että sano suoraan vaan.
Mä kyllä uskon tuohon liikunnalla laihtumiseen. Itselläni oli useamman vuoden tauko urheilusta ja kun sen aloitti uudelleen, niin aika merkittävä muutos tapahtui vyötäröllä. Kiloissa ei niinkään suuri kun alkoi taas olla kiinteämpää tavaraa joka tietysti painaakin, mutta pari tuumaa lähti äkkiä. Syöminen uskoakseni lisääntyi vaan.
Ei hänelläkään paino ole noussut, ainakaan paljoa ja ainakaan vielä, lihakset ovat vaan muuttuneet toiseen olomuotoon. :)
Herkkuja meillä menee, mutta erohan onkin siinä, että jos minä syön yhden keksin, hän syö koko paketin. Ja miten voi aikuiselle ihmiselle ruveta leikkimään äitiä, ja koko ajan katsoa perään, että elä nyt nuin paljon syö?
Olen ehdotellut, että mentäisiin yhdessä kuntosalille, mutta kun toinen ei innostu, niin en kai voi pakottaakkaan?
Kai se pitää sitten suoraan sanoa...
Tuttu juttu meilläkin... Mä olen vielä vihjailuvaiheessa, eli koitan houkutella aijää yhdessä lenkille ja salille ja kehottaa ottamaan yhteyttä ystäviinsä, joiden kanssa käydä vaikka sulkkista pelaamassa tai uimassa. Mutta eipä se taida auttaa.
Että seuraavassa vaiheessa mä alan kinuamaan jotain "yhteistä harrastusta" joka "merkitsis mulle tosi paljon". Ja yhteinen harrastus on jotain liikuntaa.
Viimeisessä vaiheessa sitten kovat piippuun ja tosiasiat pöydälle. Sitten ei enää muu auta.
Mitä tosiasiat meinaat lyödä pöydälle? Jos teillä on NOIN kauheita paineta kumppanin ulkonäöstä, niin pistäkää se kumppanivätys sitten pellolle!
Ihan vaan tiedoksi, että kaikki muut rupsahtaa joskus paitsi viimeseen asti himourheilijat ja kirurgin veitsen alla kävijät. Enkä siis tarkota rupsahtamisella sitä että alkaa syömään pelkkää voita ja suolaa vaan ihoon esim. tulee muutoksia yms.
Joiltain kuolee puoliso onnettomuudessa, joku menettää näkönsä iäksi, joku taistelee syöpää vastaan. Ja te täällä itkette että kumppanilta puuttuu lihakset!! Siis antakaa mun tää kaikki kestää...
Mielenkiintoisia argumentteja sinulla. No jaa, suomalaiset ovat muutenkin lihavaa kansaa, ei kai sitä tarvitse entisestään yllyttää ihmisiä lihomaan. Kun pitää itsestään huolta, niin jaksaakin paremmin. Itse olen hyvin vahvasti sellaisen ajattelun kannalla, että itse voi ehkäistä tulevia sairauksia omilla elintavoillaan, varsinkin jos on suvussa rasitteena esim. sydän- ja verisuonitauteja. Ja jos sen tupakanpoltonkin raaskii lopettaa, niin vähenee riski saada ainakin tupakanpolttoon liittyviä syöpiä.
Ja minä en millään ymmärrä sellaista ajattelutapaa, että voi voi olen jo yli 30 vee ja nyt on ihan ok että en enää urheile ja mulle kasvaa kaljamaha. Saa yrittää paukuttaa mielipiteitä vaikka kuinka mutta ei uppoa meikäläiseen. Eihän sitä nyt tarvitse himourheilija olla, että jonkinlaisessa peruskunnossa pysyy.
Eli sen ajatuksen takana, että kumppanilta puuttuu lihakset voi olla myös muita syitä ja huolia, kun ei ajattele ihan pinnallisesti.
joilla sama ongelma. Kerro heti, jos keksit kikan joka tepsii!
Rehellisesti voidaan myös sanoa, että jos kumppani miellyttää silmää, niin kiinnostaa se seksikin enemmän.
Jaa-a, kuulostaa siltä että olet esineellistänyt miehesi. Ehkäpä hän sanoo sinulle, että mikset näytä Pamela Andersonilta.
Kunnosta ja liikkunnasta huolehtiminen on sinänsä ihan hyvä juttu, mutta ajattele, jos miehesi lihoisi parikymmentä kiloa vielä? Voisitko olla hänen kanssaan? Jos et, niin suhteenne on ainakin sinun osaltasi hyvin ulkoisiin ja pinnallisiin seikkoihin perustuva.
Pitäisi voida ajatella toista sieluna, jota rakastaa ja jonka kanssa elää ja selviytyy vaikka mitä tulee vastaan. Tuntuu, että ensimmäinen asia, mitä miehessäsi ajattelet on hänen "löysyytensä". Ehkä alunperinkin ihastuit hänen kroppaansa etkä rakastunut mieheen itseensä?
Oikeassa olet, kuomaseni. Ja entä, kun mies vanhenee? Milläs moinen ulkokuorta rumentava tekijä poistetaan? Plastiikkakirurgille? Miten siitä vihjaillaan hienovaraisesti? Kyllä on ihmisillä kummat murheet... Onneksi ainakin joku osaa arvostaa muitakin asioita. Tsemppiä sulle!
En ajatellutkaan vielä niin pitkälle, että oikein ennätetään vanheta, ei kai sitä nyt muutamassa vuodessa rupsahda? Luonnollinen vanheneminen on asia erikseen, kuin kropan jättäminen oman onnensa nojaan.
Nämä kommentit kuulostaa vähän läskien avautumiselta. Itse (mies) arvostan urheilullisuutta. En katsoisi hyvällä, jos ennen urheilullinen kumppani alkaisi lihomaan. Rohkeesti vaan asia puheeksi ja yhdessä sporttailemaan.
Voi kauhea, anteeksi herra Sportti, että me läskit joskus erehdymme puhumaan! Nöyrimmästi anteeksi! Mehän vain turpeinemme olemuksinemme emme yksinkertaisesti voi keskittyä muuhun kuin itsekurin menetykseen joka kerta kun pizza ja suklaakakku kävelee ohi! Meillähän ei näin voi olla mielipiteitä eikä ajatuksia! Pusikossa, joka ei meitä pysty edes peittämään, sitten kyttäämme teidän sporttisten kiinteiden pakaroidenne värähtelyä ylös-alas-sivulle-sivulle-ylös-alas-sivulle-sivulle! OOh!!!
Näetkö useinkin harhoja, että ohitsesi "kävelee" pizza tai suklaakakku??
Ei se mitään jos tänne nettiin kirjoittelette mutta se visuaalinen saaste jota näkee kaduilla, kaupoissa, virastoissa jne.
Kovastipa tuli taas mieleen, että ulkonäkö merkitsee joillekin liian paljon... Mutta ongelmaan voisi todella auttaa, ettei kotiin osteta keksejä ym. (verukkeella: mä syön itse näitä sit vaan liikaa) Ja voisit kysellä miksi kiinnostus liikuntaan on kadonnut. Turha alkaa solvaamaan lihavaksi tms. Sitäpaitsi oikeasti... jos vain lihakset ovat pienenyneet, niin niinhän meillä suurimmalla osalla vanhemmiten käy. Suosittelen myös yhteistä kävelylenkkiä iltaisin, siinä ehtii puhumaankin paljon, eikä tule heti verenmaku suuhun liikkumisesta :)
samaa olen minäkin peräänkuuluttanut. Tahdon sen miehen takaisin, jonka tapasin, sillä läskisestä miehestä en olisi huolinut kuuna päivänä...siispä kysynkin, miksi pitäisi sekstailla lihavan mieheni kanssa, jos ei ole koskaan kiinnostanut lihavat miehet? Itse olen samanlaisessa kunnossa kun tavatessamme (kahden lapsen jälkeenkin).
en ymmärrä, miksi jotkut nostaa kauhean haloon, jos on toista on alkanut häiritsemään kumppanin ylipainoisuus. Lievän ylipainon kestää, mutta liika on liikaa. Eikä se mitään esineellistämistä ole, vaan Mellys haluaa huolehtia ukkonsa terveydestä. Ylipainoisuus johtaa aina pitemmän päälle sairauksiin, joskus jopa vakavempiinkin. Ylipainoisuudesta harvemmin on mitään iloa ja hyötyä, ainoastaan haittaa. Ja oikeastaan liikuntaa voi harrastaa muutenkin liikkumisen ilon takia, eikä pelkästään painon pudottamisen takia. Liikunta voi olla joillekkin elämäntapa.
Monesti lihavista tulee passiivisia, elämänhaluttomia ja joskus jopa laiskoja. Tietenkin poikkeuksiakin on; esim. jotkut voivat sairauden takia olla ylipainoisia.
Ei ole hyödyttävää laukoa suoraan miehellesi, että "lähdetäänpäs, läski lenkille", vaan suosittelen, että yrität innostaa häntä takaisin vanhojen urheiluharrastusten pariin. Tai suostuttule kanssasi lenkille, kuntosalille tai uimaan (muttei vihjailevaan sävyyn). Jospa häntä innostaisi aloittaa kanssasi jonkun uuden urheiluharrastuksen. Hän on ehkä unohtanut, kuinka hyvä olo aikoinaan urheilusta tuli.
Tsemppiä miehen aktivoimiseen!;)
Urheilullisen elämäntavan arvostaminen ei vielä ole pinnallista ja ulkonäkökeskeistä. Minä arvostan ihmisissä aktiivisuutta ja positiivista asennetta. Se ei ole sama asia kuin ulkonäön palvonta. Tää tuntuu olevan täällä kirjoitteleville sohvaperunoille vaikeasti hahmotettavissa. En katsoisi siis hyvällä sitä, jos ennen niin aktiivinen kumppani alkaisi veltostumaan ja parkkeeraisi pysyvästi sohvalle. Se ei liity mitenkään siihen, ettenkö hyväksyisi häntä ihmisenä. Ymmärrän myös, että elämäntilanteet vaihtelee ja aina ei voi olla yhtä energinen. Summa summarum - minuakin etoo läski ja jos vaimo päästäis ehdoin tahdoin itsensä tynnyriksi (siis ilman esim. terveydellisiä syitä, ettei vois urheilla) niin kyllä minulla olisi tosi vaikeeta häntä samalla tavalla arvostaa kuin ennen. Rakastuinhan Durasel-pupuun en Michelin-naiseen.
Oma poikaystäväni ei urheile juurikaan ja onkin ns. kukkakeppi. Aktiivisuus ja laihuus eivät ole sama asia. Toiset ihmiset lihovat helpommin, jotkut pysyvät laihoina kuikeloina vaikkeivät tekisi mitään.
Tuohon asiaan ei ole kyllä mitään parantavaa lääkettä. Joko hyväksyt miehesi veltostumisen tai sitten saat kärsiä siitä lopun ikääsi tai niin kauan kuin tämä vaihe hänellä elämässä kestää. Parisuhde on kuitenkin loppupeleissä jatkuvaa kumppanien toinen toistensa muutoksien hyväksymistä ja niihin sopeutumista. Jos ei ole sellaiseen valmis, niin ei ole valmis pitkäaikaiseen parisuhteeseenkaan.