apua!

Apua auttakaa!
Seurustelin poikaystäväni kanssa 3 vuotta, ja lopulta hän petti minua ja jätin hänet.. Nyt olemme juuri palanneet yhteen, mutta minusta tuntuu että otin hänet takaisin säälistä, kun oli niin murtunut erosta ja uhkasi itsemurhalla..
Tuntuu ettei minulla ole enää vahvoja tunteita häntä kohtaan.
Lisäksi olen tekstaillut yhden "vanhan" tuttavuuden kanssa, ja meidän välillemme alkaa syntyä jotain.. Miten saan kerrottua poikaystävälleni hienovaraisesti kaiken, ilman että saan mitään kamalaa aikaan!!?? Auttakaa!
3667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Alla yhden ihmisen mielipide aiheeseen liittyen.

Näkisin asian niin, että keskustelette asian halki. Ts. voisit hienovaraisesti kertoa poikakaverillesi, että et ole voinut unohtaa hänen tekemää syrjähyppyä.

Eihän asiassa pitäisi olla mitään ongelmaa. Hän on kuitenkin itse aiheuttanut suhteenne hajoamisen, eikä hän voita itsetuhoisilla uhkauksilla yhtään mitään. Paitsi tietysti oman itsetunnon pönkittämistä.

Mitäs sitten, jos jatkaisitte suhdettanne ja hän pettäisi taas kerran? Ja vaikka ei pettäisikään, olisko jatkuvassa epätietoisuudessa hieno elää ja jatkaa suhdetta, jolla ei ole välttämättä tulevaisuutta.

Eli keskustelkaa terveessä hengessä asia halki ja jatkatte elämää eteenpäin lopputuloksesta tietysti riippuen.

Tsemppiä neuvonpitoon :o)

Äänestä
  • Ei muuta kun jätä se reppana rotta ei tollasista oo mihinkään ja sen oma mokahan se oli et turha itkee kun paskat on jo housussa.

    Äänestä

  • hero kirjoitti:

    Ei muuta kun jätä se reppana rotta ei tollasista oo mihinkään ja sen oma mokahan se oli et turha itkee kun paskat on jo housussa.

    kiitos rohkaisuistanne, sain jätettyä hänet ja olo on hyvä. Vaikka hän soittaakin joka päivä pari kertaa, ei sekään haitta kun tiedän ettei olla enää yhdessä. Paitsi että välillä ärsyttää kun se ruinaa taas koko ajan ja lähettelee koko ajan jotain rakkausviestejä..
    No, mutta ku on pohjalla ni ei voi päästä ku ylöspäin!!
    Nim.sinkkuna jälleen!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


brune kirjoitti:

Apua auttakaa!
Seurustelin poikaystäväni kanssa 3 vuotta, ja lopulta hän petti minua ja jätin hänet.. Nyt olemme juuri palanneet yhteen, mutta minusta tuntuu että otin hänet takaisin säälistä, kun oli niin murtunut erosta ja uhkasi itsemurhalla..
Tuntuu ettei minulla ole enää vahvoja tunteita häntä kohtaan.
Lisäksi olen tekstaillut yhden "vanhan" tuttavuuden kanssa, ja meidän välillemme alkaa syntyä jotain.. Miten saan kerrottua poikaystävälleni hienovaraisesti kaiken, ilman että saan mitään kamalaa aikaan!!?? Auttakaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu