Äitini syyttää minua jatkuvasti siitä että olen kylmä ja tunteeton enkä välitä isästä ja äidistä tarpeeksi. En soita tarpeeksi usein, en käy tarpeeksi usein en ylipäätään tee mitään oikein. Äiti on aina tyytymätön minuun ja purkaa aina pahaa mieltään minuun. Äiti aina syyttää minua epäkunnioittavaksi jos yritän puolustautua.
Olen väsynyt ja voimaton jatkuvien syytösten edessä. Olen aikuinen, mutta vanhemmat kohtelevat kuin lasta.
En voi puhua mistään epäkohdista koska minua syytetään epäkunnioittavasta käytöksestä.
Olen väsynyt ja voimaton jatkuvien syytösten edessä. Olen aikuinen, mutta vanhemmat kohtelevat kuin lasta.
En voi puhua mistään epäkohdista koska minua syytetään epäkunnioittavasta käytöksestä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Asutko kovin lähellä heitä? Yritä muuttaa kauemmaksi, se tavallisesti helpottaa.
Tai tee niin kuin moni muu: pane välit kokonaan poikki.
Vanhenpia ei tarvitse kunnioittaa vaan se kunnioitus pitää teoilla ansaita ja itse olen -60 luvunlla ollut lapsi niin pidin jo aika ´nuorena asiaa ihan hanurista että venhempia ihmisiä pitäsi kunnioittaa vaikka ne käyttäytyvät nuorisosa kohtaan ihan miten sattuu.
Minusta tuntuu siltä, että joku asia painaa äitiäsi, ehkä hänellä on huono omatunto jostain asiasta ja hän purkaa pahan olonsa sinuun. Toisaalta jotkut äidit ovat tuollaisia, loukkaavat toista vaikka eivät sitä itse ymmärrä. Oma äitini on aina arvostellut minua milloin mistäkin, hiustyylistä, painosta yms. Kerran otin asian esille ja kerroin miten paha olo minulla on kun aina arvostellaan. Äitini sanoi siihen että ei hän pahaa tarkoita, vaan yrittää lähinnä auttaa. Parasta on opetella siihen että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vähentää kanssakäymistä, eiköhän se siitä paremmaksi muutu.
Laita välit poikki ja elä omaa elämääsi. Kylmyys on joskus hyväksi. Kyllä ne muutaman vuoden päästä tajuaa ja jos eivät tajua niin anna olla.
Vanhempien vuoksi ei kannata omaa elämäänsä eikä onnellisuuttaan pilata.
Näinhän se on, tunteet puretaan jälkikasvuun. Älä siis anna kohdella itseäsi lapsena, vaikka olisikin vaikeaa (lapset ovat aina lapsia vaikka olisivat 90 v vuotta vanhoja). Käytäntö tapauskohtisesti miten tulee kohdella ikääntyviä vanhempia (vaikka olisivat v. 50 mummoja/vaareja).
Minulla on täysin samanlainen äiti. Olen pitänyt häneen nyt n. 1,5 vuotta välimatkaa. Ei se mukavalta tunnu, mutta antaa kuitenkin mahdollisuuden tutkailla vaikeaa suhdetta kauempaa.
Meillä äiti ei ole muuttunut miksikään vaikka olen rakentavasti yrittänyt hänen kanssaan keskustella. Tosin hänen käytöksessään näkyy yhä se ylimalkaisuus lapsiaan kohtaan, veljeni kanssa olemme aina olleet häneen mielestään vain "perseestä tulleita paskoja".
Hah joo meidän äiti kuuluttaa jo kaukaa; et sä mikään oo, et sä mitään oo. Ei saa erehdyksessä mennä kertomaan, että huonosti menee, sillä se laukaisee aina refleksin; niin mutta kun et sä mikään ookkaan, et sä mitään ookkaan. Hän vaan maailman valtias kaikkein kaunein päällä maan...ei ole vertaista, kuin meidän äite. Muut on vaan surkeita tolloja kaikki. Hän täällä määrää. Ettäs kehtaskin sanoa mulle päin naamaa, ettei todistuksilla ole mitään merkitystä työnhaussa. Täytyyhän CV pystyä jotenkin todistamaan sanoin minä, johon hän, aivan samantekevää, koska ethän sä mitään oo kuitenkaan. Elä tollasen kanssa iloine ja suruinesi. Tukea ei saa koskaan ja tämänkin hän väittää valeeksi jos sattuisi lukemaan. Mutta eihän tollanen mahtava koskaan tänne eksy. Kuitenkin tytär jotain tässä valittaa. Pitäisköhän se kumminkin huomioida hänenkin. Vaikkakin negatiivisesti hän senkin tekee.
Taitaa tällaisella äidillä olla kuitenkin salaista alemmuudentuntoa, jonka kanssa ei ole oppinut pärjäämään muuta kuin heijastamalla sen muihin (ja hän pitänee lapsiaan itsensä jatkeena, joten heidän "epäonnistumisensa" vahvistavat hänen huonoa itsekuvaansa). Varmaan nuo samat lauseet pyörivät hänen omassa päässään ja hän syöttää niitä nyt sinulle. Psyykkaa ne pois aina kun yrittävät tulla pörräämään, korvaa paremmilla. Onkohan äidilläsi mielenterveysongelmia/luonnehäiriö, kun ei tuo ihan normaalilta kuulosta? Hänellä ei varmaan myöskään ole kauheasti sellaisia elämänalueita, joilla hän voisi päteä ja kokea onnistumisen tunteita. Pidä sopivasti etäisyyttä ja väliä yhteydenotoissa, äläkä kerro mitään tärkeitä asioita. Noihin "et sä mikään oo" voi kenties kerran todeta, että tuo ei pidä paikkaansa, älä pura minuun omia itsetunto-ongelmiasi, vaan tee niille jotain. Olet joka tapauksessa iso tyttö (?) ja voit työstää asiaa itseksesi.
Anoppini on äitisi kaltainen syyllistäjä. Raskas ihminen ja alkoholismilla pilannut terveytensä niin, että on tullut pysyvät vauriot vaikka ei enää toviin ole juonutkaan. Raskaalla ihmisellä tarkoitan sitä jatkuvaa martyyriksi asettumista ja syyllistämistä. Asia on vain pahentunut poikamme syntymän jälkeen pari vuotta sitten.
Mieheni ei ole koskaan ollut äitinsä kanssa aktiivisessa yhteydenpidossa aikuistuttuaan ja lapsuuttakin leimasi äidin ryyppääminen.
Olemme molemmat töissäkäyviä ihmisiä ja se vähäinen vapaa-aika, mitä meille yhdessä perheemme kanssa vietettäväksi jää menee ystäväpariskuntien luona kyläillen ja rauhassa kotona oleskellen. Ei kiinnosta lähteä kuuntelemaan omaan elämäänsä katkeroituneen ihmisen jupinaa siitä, mikä paikka milloinkin on kipeä ja miten työttömänä on aina sossunrahat loppu.
Marttyyriksi asettumalla ja syyllistämällä anoppini on tottunut saamaan huomiota aina esimerkiksi lapsiltaan. Minuun tuollainen ei kuitenkaan tehoa. Se että ihminen on itse terveytensä pilannut ja yhteiskunnasta syrjäyttänyt ei ole minun ongelmani. Minulla on ihan omat ongelmani, jotka eivät hänelle kuulu ja en jaksa alkaa hänen asioistaan mieltäni pahoittamaan. Sitä saa mitä tilaa.
Onneksi miehenikin on viime vuosina päässyt irti äitinsä aiheuttamasta velvollisuudentunnosta ja syyllisyydestä. Hänkin on sitä mieltä, että meidän perheemme asiat tulee tärkeysjärjestyksessä ensin.
Kylässä siis käydään harvakseltaan (jota työtön ihminen, jolla ei ole mitään muuta kuin katkeruutta ja aikaa märehtiä vuosikymmeniäkin vanhoja asioitaan) ja välit on asialliset.