Arjen tappama

Tiedustelen kohteliaimmin arvon miehet, voiko kolmen 1-7-vuotiaan lapsen äiti olla kenenkään ihannenainen?

Kyse on lähinnä siitä lapsiperheen arkirumbasta.Esim. tänään keskimmäinen lapsi oksennustaudissa yrjöten muutaman maton, joita joudun hankaamaan niin kuin ei olisi mukavampaakin tekemistä, nuorimmainen valvottaa-vatsavaivoja, esikoinen temppuilee haluten tehdä sitä sun tätä, koira karkaa, itsellä hermot piukalla. Ulkonäköni on kai ok (joskin perusilmeeni nykyisellään v-neen uupunut ja luovuttanut), vakityö löytyy, keskivertoa parempi palkka on. Ikää on alle 40 v. Lapset ihan fiksuja, ehkä eläväisen sorttisia, mutta eivät mitään käytös - ym. ongelmia omaavia. Mietin vain, että olisiko joku miehenpuolikas tai kokonainenkin oikeasti valmis hyppäämään tähän pyöritykseen mukaan? Eihän tätä elämää aina jaksa itsekään. Juu, rakkaus on tärkeintä...vai onko? Jos vaihtoehtona joku lapseton sinkkunainen?

Mieheni kun tuossa taannoin totesi, että jos eroaisimme, hän ei ikinä ottaisi naista, jolla on lapsia. Itse en noin kyllä ajattele vastakkaisesta sukupuolesta, kun romantikkona -ainakin olen ollut sellainen-ajattelen, että rakkaus voittaa kaiken...

PS. Omaanko itsetunto-ongelman tällaista kysyessäni :) Alan epäillä, että säkenöivä luonteeni ei sittenkään taida enää riittää miesmarkkinoilla...
13286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

No ne lapset ei muuta sua miksikään, luulen että olet joka tapauksessa mitä olet. Jos joku mies karsii sut lasten takia, niin tuskin se ois ajatusmaailmaltaan mikään ihannemies muutenkaan.

Äänestä

Rehellinen mielipide.
En oikein usko että on paljonkaan miehiä jotka nimenomaan hakisi naista joka on kolmen pienen lapsen yh. ja vartavasten haluaisi mukaan siihen "pyöritykseen".

Älä kuitenkaan vaivu epätoivoon. Rakkaushan voi muuttaa kaiken, eiköstä vain?

Äänestä
  • " En oikein usko että on paljonkaan miehiä jotka nimenomaan hakisi naista joka on kolmen pienen lapsen yh. ja vartavasten haluaisi mukaan siihen "pyöritykseen"."

    Tämähän oli sarkasmia, eikö?

    Äänestä

  • Shole kirjoitti:

    " En oikein usko että on paljonkaan miehiä jotka nimenomaan hakisi naista joka on kolmen pienen lapsen yh. ja vartavasten haluaisi mukaan siihen "pyöritykseen"."

    Tämähän oli sarkasmia, eikö?

    Ehkä sarkasmia, ehkä realismia.

    Äänestä

  • mie46 kirjoitti:

    Ehkä sarkasmia, ehkä realismia.

    Realistina huomioit että tossa ikäluokassa on aika suurella osalla miehistäkin lapsia, joten olisi aika paradoksaalista , että joku heistä etsisi lapsetonta naista.

    Äänestä

  • Shole kirjoitti:

    Realistina huomioit että tossa ikäluokassa on aika suurella osalla miehistäkin lapsia, joten olisi aika paradoksaalista , että joku heistä etsisi lapsetonta naista.

    Näin kuitenkin mieheni väitti tekevänsä, mikäli ero tulisi. :) Melkoinen soppahan tuo olisi sovitella esim. 6 turvaistuinta autoon, jos uudella naisystävällä olisi myös kolme pientä lasta. Minibussin hankinta edessä :D. Lapseton tai isot lapset omaava nainen olisi halvempi vaihtoehto, olisiko tämä realistista ajatella...mutta rakkaushan saa aikaan mitä vain, todellinen rakkaus, sitähän minä tässä pohdiskelen?

    Äänestä

  • Ap kirjoitti:

    Väitti mitä väitti, mutta paradoksi siinä silti piilee. Jos kerran kemiat kohtaa, niin kaikki muu on vain järjestelykysymyksiä.

    Äänestä

  • Ap kirjoitti:

    Näin kuitenkin mieheni väitti tekevänsä, mikäli ero tulisi. :) Melkoinen soppahan tuo olisi sovitella esim. 6 turvaistuinta autoon, jos uudella naisystävällä olisi myös kolme pientä lasta. Minibussin hankinta edessä :D. Lapseton tai isot lapset omaava nainen olisi halvempi vaihtoehto, olisiko tämä realistista ajatella...mutta rakkaushan saa aikaan mitä vain, todellinen rakkaus, sitähän minä tässä pohdiskelen?

    Tai sitten jos jonnekin menisi, voisi mennä vaikka kahdella autolla. ;) Ja myös olisihan ne lapset todennäköisesti välillä sillä toisellakin vanhemmalla, sekä on myös eronneita, jotka tulevat sen verran toimeen exiensä kanssa että voi vaikka porukalla käydä jossain.

    Mutta yleensähän siihen ihmiseen ihastuu, ei sen elämäntilanteeseen. Ehkä joku yhden lapsen isukki voisi vaikka mielellään ottaa lapsilleen sisaruspuolia bonuksena.

    Äänestä

Tuota tuota... olisiko tosiaan itsetunnossa hieman petrattavaa... sinulla on lapset, mies, koti, elämä. Miksi ihmeessä mietit tuollaisia?

Äänestä

Ymmärrän. Elämä on muuten mallillaan, mutta kaiken ruuhkan keskellä naisihmisestä tuntuu riittämättömältä, kun naiseus hukkuu perheen pyöritykseen ja kaikkeen siihen, mitä se vaatii. Pienten lasten äidin elämä on miltei pelkkää antamista ja jakamista, josta tietysti itsekin saa, mutta ...

Nostapa katti pöydälle ja selvitä miehellesi, että tarvitset aina välillä omaa lomaa, omaa aikaa, omaa tekemistä ja menemistä ... Mitä ikinä, mistä voit saada takaisin sen tunteen, että olet riittävä omana itsenäsi, naisena, äitinä, vaimona. Oman mielen mukainen harrastus, opiskelu, mikä tahansa ajankulu, jossa voi hetkeksi unohtaa äidin roolin ja uppoutua ja elää hetki muussa jutussa, auttaa itsetuntoa kuntoutumaan ja saa olon tuntumaan omalta eikä kaikilta muilta.

Äänestä
  • Naulan kantaan.
    Mukavan empaattisia vastaajia kaikin puolin tässä ketjussa.:)

    Äänestä

Höpinät sikseen ja aloita kuntoilu..saat puhtia ja pistät ukonkin tekemään kotitöitä!

Äänestä

Kyllä sinä jonkun juoppo miehen löydät vielä. Niin kuin naiset aina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pyykkivuoren alla kirjoitti:

Tiedustelen kohteliaimmin arvon miehet, voiko kolmen 1-7-vuotiaan lapsen äiti olla kenenkään ihannenainen?

Kyse on lähinnä siitä lapsiperheen arkirumbasta.Esim. tänään keskimmäinen lapsi oksennustaudissa yrjöten muutaman maton, joita joudun hankaamaan niin kuin ei olisi mukavampaakin tekemistä, nuorimmainen valvottaa-vatsavaivoja, esikoinen temppuilee haluten tehdä sitä sun tätä, koira karkaa, itsellä hermot piukalla. Ulkonäköni on kai ok (joskin perusilmeeni nykyisellään v-neen uupunut ja luovuttanut), vakityö löytyy, keskivertoa parempi palkka on. Ikää on alle 40 v. Lapset ihan fiksuja, ehkä eläväisen sorttisia, mutta eivät mitään käytös - ym. ongelmia omaavia. Mietin vain, että olisiko joku miehenpuolikas tai kokonainenkin oikeasti valmis hyppäämään tähän pyöritykseen mukaan? Eihän tätä elämää aina jaksa itsekään. Juu, rakkaus on tärkeintä...vai onko? Jos vaihtoehtona joku lapseton sinkkunainen?

Mieheni kun tuossa taannoin totesi, että jos eroaisimme, hän ei ikinä ottaisi naista, jolla on lapsia. Itse en noin kyllä ajattele vastakkaisesta sukupuolesta, kun romantikkona -ainakin olen ollut sellainen-ajattelen, että rakkaus voittaa kaiken...

PS. Omaanko itsetunto-ongelman tällaista kysyessäni :) Alan epäillä, että säkenöivä luonteeni ei sittenkään taida enää riittää miesmarkkinoilla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu