Naisten suusta "Ei me kaikki olla sellaisia"

Eihän me kaikki olla

Otsikon lause alkaa olla aika kulunut. Olen ollut tässä pelissä jo 15 vuotta ja monenlaista naista on tullut nähtyä. Viimesimmän kanssa tuli ero siksi että kuulin hänen valehdelleen minulle kahdeksan kuukautta(toinen mies koko ajan kehissä). Ainakun täällä palstalla avaudutaan naisten käyttäytymisestä, jotkut sinkkunaiset vastaavat "ei me kaikki olla sellaisia, on olemassa meitä hyviäkin". Mutta mitään muunkaanlaista käytöstä en ole havainnut. Ainainen valehtelu, kiukuttelu, pettäminen, se alkaa ottaa todella hermoon. Jotenkin minusta on alkanut tuntumaan siltä että ainoa keino pärjätä naisten kanssa on kohdella mahdollisimman huonosti ja heittäytyä aivan kylmäksi. Naiset tuntuvat jotenkin assosioivan rakkauden ja kurituksen toisiinsa. Ilmeisesti jokin huono isäkompleksi siinä on taustalla. Mut ei huolta arvon ämmät, ettehän te kaikki olekkaan sellaisia. Olette vielä pahempia.

23

363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siltä tuntuu, kun muihin ei törmää.

    • Ei olla mutta tuskin kukaan järkevämpi nainen haluaisi viettää aikaa sinun kanssasi.

      • hgfhfghf

        Jos vidduilee, kannattaa edes yrittää kuulostaa fiksulta.

      • uidsyoiauso
        hgfhfghf kirjoitti:

        Jos vidduilee, kannattaa edes yrittää kuulostaa fiksulta.

        Miksi? Naisille mahtaa olla aivan sama mitä kaltaisesi idioottit ajattelee.

      • Reijästä kajahtaa
        hgfhfghf kirjoitti:

        Jos vidduilee, kannattaa edes yrittää kuulostaa fiksulta.

        Ei naiselta onnistu fiksulta kuulostaminen. Ei niiden ole tarvinnut opetella, niillähän on se reikä.

      • ...
        Reijästä kajahtaa kirjoitti:

        Ei naiselta onnistu fiksulta kuulostaminen. Ei niiden ole tarvinnut opetella, niillähän on se reikä.

        sinun pippelissäkin on reikä.

    • ~cis~

      Kertoo suhteen laadusta jos kuvioissa on koko ajan toinen mies eikä toinen sitä huomaa. Tarkoitan, että etäisessä suhteessa on riskinsä. Nainen alitajuisesti kostaa huolenpidon puutteen ;)

      • ~csi:miami~

        Ei helevetti. Aika hienosti käännät naisen pettämisen miehen syyksi. Olet aito idiootti, mutta se tuskin yllättää ketään kirjoituksiasi seuranneita.

      • ~cissi~
        ~csi:miami~ kirjoitti:

        Ei helevetti. Aika hienosti käännät naisen pettämisen miehen syyksi. Olet aito idiootti, mutta se tuskin yllättää ketään kirjoituksiasi seuranneita.

        Kyllä ollaan herkkiä. No, sanotaan sitten niin että ämmä oli löyhämoraalinen lortto kuten kaikki ämmät. Näin ongelmat ratkeavat ja jatkamme yhdessä, lortot ja kunnolliset sitoutuvat miehet, kohti auringonlaskua.

      • ............

        Naisen pitää ottaa suhteen vaikeudet puheeksi, eikä mennä passiivis-aggressiivisesti panemaan muita. Valitettavasti yleensä naiset eivät osaa puhua sen enempää kuin miehetkään.

      • ............ kirjoitti:

        Naisen pitää ottaa suhteen vaikeudet puheeksi, eikä mennä passiivis-aggressiivisesti panemaan muita. Valitettavasti yleensä naiset eivät osaa puhua sen enempää kuin miehetkään.

        Eihän tuossa suhteessa mitään ongelmaa ollut naisen näkökulmasta. Hän vain sai seksuaalisen tyydytyksensä olemalla kusipää.

      • ~ciss~
        ............ kirjoitti:

        Naisen pitää ottaa suhteen vaikeudet puheeksi, eikä mennä passiivis-aggressiivisesti panemaan muita. Valitettavasti yleensä naiset eivät osaa puhua sen enempää kuin miehetkään.

        Nainen ottaakin vaikeudet puheeksi, sellaisessa suhteessa jonka haluaa säilyttää. Naisen kannalta se toinen mies ei ollut "muu" tai "toinen" vaan se oikea, ja tämä petetty on muu ja toinen.

        Viestintuojan ampuminen ei auta, ellei sitä saa hengiltä.

      • ...
        ~ciss~ kirjoitti:

        Niin naurettavaa juttua taas, että ei tiedä pitäisikö nauraa vai soittaa piipaa-setät paikalle. Nainen kun pettää, niin pettää tietysti "sen oikean" kanssa.

        Kirjoittele vaan lisää tälle palstalle, kun tuollainen narri on aina yhtä huvittavaa seurattavaa.

      • ~ciss~ kirjoitti:

        Väärässä olet; ne molemmat oli sille naiselle "muu, toinen".

        Tämä cissi on muuten klassisimpia narsistinaisia, mitä täällä netissä on näkynyt.

      • egytghr
        ... kirjoitti:

        Niin naurettavaa juttua taas, että ei tiedä pitäisikö nauraa vai soittaa piipaa-setät paikalle. Nainen kun pettää, niin pettää tietysti "sen oikean" kanssa.

        Kirjoittele vaan lisää tälle palstalle, kun tuollainen narri on aina yhtä huvittavaa seurattavaa.

        Kieltämättä se perinteinen nainen on aina tavalla tai toisella oikeamielinen pyhimys argumentti. Yhtä väärä väittämä kuin se, että kaikki olisivat paholaisia. :)

      • ~ciss~
        ... kirjoitti:

        Niin naurettavaa juttua taas, että ei tiedä pitäisikö nauraa vai soittaa piipaa-setät paikalle. Nainen kun pettää, niin pettää tietysti "sen oikean" kanssa.

        Kirjoittele vaan lisää tälle palstalle, kun tuollainen narri on aina yhtä huvittavaa seurattavaa.

        Yrittäkää pysyä keskustelun aiheessa. Nimittelystä ja diagnooseista syntyy aina vaikutelma, että argumentit on loppu.

    • oooooops

      Mitäs hingutte vain niiden bimbojen bitchien perään ja olette niin pinnallisia. Juuri tuo kertoo, että valkkaatte aina ne kusipäisimmät muijat itsellenne ja sitten valitatte, kun tulee lättyyn.

      • Hehheee

        Koska toinen vaihtoehto on sitten ne läskit joiden kanssa muna sanoo tiukasti
        " EI! Tuohon munkkipossuun mä en työnny!

      • mustispeppers
        Hehheee kirjoitti:

        Koska toinen vaihtoehto on sitten ne läskit joiden kanssa muna sanoo tiukasti
        " EI! Tuohon munkkipossuun mä en työnny!

        No, sitten sun on tyydyttävä kohtaloosi, että haluat ne primadonnat. Älä tuu tänne valittamaan siinä tapauksesta, elämä on valintoja täynnä ja sun munas päättää näin. Tee niinkuin aivosi sanovat, niin kaikilla on hyvä olla.

    • Reipas Mies

      No, keiltä se oppi tulee naisille että on helpompi swapata miestä kuin lusia kipinättömässä tilassa kun vähän kiukuttaa ja ei osaa sitä tunne sykkyrämykkyrätä purkaa sanoiksi?

      Perusjarmo sitten huutaa apua katsomolta kun peli menee liian tiukaksi ja daami liitelee uuteen pesään?

      On minusta kovin väärä kohtalo että jos löytää kivan naisen niin joku superpanopupu-ytm tulee ja turmelee naisen.

      Ei se naisen akateemisuus tai yliopiston huuhaa taide-aatteet tätä turmelemista estä vaan korkea moraali sanoa siellä baareissa bestistenkin silmien alla sävytetukkaisille panomiehielle että mee yksin kotiis etkä mun kaa.

      Sellaisiakin naisia on joita ei vongata baarista panoille. Miettikää myös sitä.

      • mix sä et

        Miksi sä reipas mies et sitten etsi seuraa näistä naisista, joilla on kanttia sanoa "ei" näille panomiehille? Tai miksi et sitten itse ala samanlaiseksi kun ne panomiehet? Kun näytät niin hyvin tietävän sen, minkälaisia he ovat ulkonäöltään ja miten he käyttäytyvät.

        Luulisi sun löytävän seuraa niistä kunnollisista naisista, kun kerran tiedät heitä olevan olemassa.

    • 423333

      Eli perusteesi mukaan kaikki miehet ovat narsisteja ja raiskaajia?

      Kiva kuulla. Taidan ruveta lesboksi.

    • ................

      Ehkäpä itse tiedostamattasi ajaudut aina samankaltaisten naisten kanssa yhteen. Itse olen ainakin huomannut sellaista taipumusta, vaikka varmaan joiltakin osin täysin toisenlainen nainen olisi paljon parempi kumppani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      249
      45419
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      34
      11278
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      215
      10916
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9731
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8548
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      230
      6539
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3230
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2269
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1807
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1540
    Aihe