Pelle Miljoonan laulamisen pehmeys ja karheus

minusta Pelle on pätevä laulaja joskaan ei kaikkein paraskaan mutta hän osaa laulaa sydämmestään ja sielustaan.
ASenne on myös 110%;ia kun laulaa.

Musiikin tekijänä yleispätevä.
Laulajana yleispätevä.
SAnoittajana nero lähinnä.

Suositeltavia Pellen albumeja mm Rauhan aika, Avara maa(uudempaa Pelleä), Kaikki muuttuu ja Matkalla tuntemattomaan(vanhempaa Pelleä).

Pellen uraa kun katsoo niin täytyy kumartaa.
Osannut säveltää melodisiakin biisejä.
Alkuaikojen NUS musiikki ei oikein ole suurinta herkkuani Pellen tuotannossa koska suht simppeliä tykitystä mut asenne on 130%;ia LOL.
4105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pellen laulua haittaa paha astma, varsinkin vanhemmiten hänen ääni tahtoo "kadota" keikan edetessä. Mutta astmasta ja heikosta äänialasta huolimatta Pelle osaa käyttää olemassa olevia resursseja taitavasti ja kuulostaa siksi persoonalliselta ja hyvältä!!! Lahjakas niin monella tavalla.

Äänestä

Isäntä vei tehtaan pois! Ihan kirjaimellisesti, täällä (Salon) nokialandiassa. Keiden muiden kuin Einin ja Taiskan tiedätte coveroineen Tahdon rakastella sinua?

Äänestä

Pelle on tosi kova! On aina ollut ja tulee olemaan! Kiitos Pelle musasta!

Äänestä

sori menee asian sivuun, mutta olisiko jollakin myydä Einin Live! levy n. 10 vuoden takaa, jossa Tahdon rakastella sinua cover? Levyä ei löydä mistään, ja on tosi harvinainen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Juha82222222 kirjoitti:

minusta Pelle on pätevä laulaja joskaan ei kaikkein paraskaan mutta hän osaa laulaa sydämmestään ja sielustaan.
ASenne on myös 110%;ia kun laulaa.

Musiikin tekijänä yleispätevä.
Laulajana yleispätevä.
SAnoittajana nero lähinnä.

Suositeltavia Pellen albumeja mm Rauhan aika, Avara maa(uudempaa Pelleä), Kaikki muuttuu ja Matkalla tuntemattomaan(vanhempaa Pelleä).

Pellen uraa kun katsoo niin täytyy kumartaa.
Osannut säveltää melodisiakin biisejä.
Alkuaikojen NUS musiikki ei oikein ole suurinta herkkuani Pellen tuotannossa koska suht simppeliä tykitystä mut asenne on 130%;ia LOL.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu