Yle puhuu aina paskaa

Taas otsikoivat että työttömyys olisi vähentynyt tekstiteeveessä kun työllisyysaste laski. Siitä propagandasta sitten pitää teeveelupa maksaa.
7768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eiköhän sama ilmiö ole kaikkialla. Suomessa on yli puolimiljoonaa työtöntä ja siitä huolimatta työttömyys on kahdeksan prosenttia. Tähän päästään yksinkertaisella keinolla. Työttömiksi lasketaan ainoastaan ihmiset, jotka käyvät työvoimatoimistossa vähintään kerran kuussa. Suurimmalle osalle työttömiä laitetaan kuitenkin uusi ilmoittautumisaika puolen vuoden päähän tai kolmen kuukauden päähän. He eivät ole virallisesti työttömiä. Ja tämä näkyy tilastoissa. Vain 200 000 näistä 550 000 työtä vailla olevasta on virallisesti työttömiä.

Siitä huolimatta joudumme elättämään kaikki nämä 550 000 ihmistä joille ei ole töitä eli tarkemmin sanottuna joiden ei anneta tehdä töitä. Työttömyys maksaa 15 000 000 000 euroa vuodessa eli yhtä maksajaa kohti siitä tulee 6000 euroa vuodessa. Ja aivan turhaan. Työttömyys poistuu nopeasti jos työn tekeminen sallitaan kaikille. Siihen ei tarvita rahaa eikä pakkoja. Poistetaan vain kielto työn tekemiseltä, kuten täällä on aikaisemminkin jo todettu.

Jostakin syystä tämänkään palstan henkilöt eivät halua että työn tekeminen sallittaisiin kaikille. Nykyisestä työn tekemisen kiellosta pidetään kiinni kynsin hampain. Kukaan ei ole osannut kertoa miksi työn tekeminen on meillä kiellettyä. Eikä kukaan ole osannut kertoa miksi työn tekemisen pitäisi olla kiellettyä, kuten se meillä nykyisin on. Kuitenkin suurin osa suomalaisista haluaa kieltää työn tekemisen ja maksaa melkein kymppitonnin vuodessa työttömyydestä. Ei voi muuta kuin ihmetellä tätä.

Äänestä
  • Kun puhutaan _virallisesta_ työttömyysluvusta ei työvoimatoimistolla ole mitään tekemistä tuon luvun kanssa. Virallisen työttömyys asteen määrittelee tilastokeskus omine kriteereineen, joka poikkeaa työvoimatoimiston määritelmistä aikalailla.

    Työvoimatoimiston luvuissa on ymmärtääkseni kaikki jotka ovat kirjoilla työvoimatoimiston työnhakijoina, olipa henkilö sitten työttömyysuhan alla tai työvoimapoliittisessa koulutuksessa, kun tilastokeskuksen luvuissa on vain ainoastaan aktiiviset työnhakijat.

    Äänestä

  • pip kirjoitti:

    Kun puhutaan _virallisesta_ työttömyysluvusta ei työvoimatoimistolla ole mitään tekemistä tuon luvun kanssa. Virallisen työttömyys asteen määrittelee tilastokeskus omine kriteereineen, joka poikkeaa työvoimatoimiston määritelmistä aikalailla.

    Työvoimatoimiston luvuissa on ymmärtääkseni kaikki jotka ovat kirjoilla työvoimatoimiston työnhakijoina, olipa henkilö sitten työttömyysuhan alla tai työvoimapoliittisessa koulutuksessa, kun tilastokeskuksen luvuissa on vain ainoastaan aktiiviset työnhakijat.

    Ei työvoimatoimistonkaan luvuissa ole kuin osa työttömistä. Suunnilleen sama määrä kuin tilastokeskuksellakin. Samalla tavalla pääministeri voi sanoa ketkä lasketaan työttömiksi ja millainen työttömyysprosentti pitää saada seuraavaan julkistukseen. Sitten tehdään sellainen taulukko. Eihän ihminen ole työtön jos hän on hakenut työpaikkaa. Oikeita työttömiä on yli puoli miljoonaa kaikkiaan. Osa ei saa mitään tukea, osan saa tukea jollaikin toisella nimellä kuin toinen. Näin meitä suomalaisia huijataan.

    Äänestä

  • Uutisankkuri kirjoitti:

    Työvoimatoimiston tilastoissa työnhakijat ovat joko: työttömiä, työssäolevia tai työvoiman ulkopuolella olevia.
    Uusimisajanjakson pituudella ei ole merkitystä hakijan statukselle.

    Äänestä

  • "Suurimmalle osalle työttömiä laitetaan kuitenkin uusi ilmoittautumisaika puolen vuoden päähän tai kolmen kuukauden päähän. He eivät ole virallisesti työttömiä."

    Selitäpäs vähän tarkemmin yksinkertaiselle ihmiselle tätä kohtaa: mikseivät ole työttömiä?

    Äänestä

Niinpä niin. Kohta 2 vuotta työttömänä, ja kovasti
lohduttaa työttömyyden väheneminen 0,5 prosenttiyksikön verran.. Siis ihan vitun hienoa.

Äänestä
  • Ainakin työttömiä työnhakijoita oli enemmän kuin kuukausi sitten.

    Kai se on sitä työttömyyden vähenemistä?!?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

työttömyydestä kirjoitti:

Taas otsikoivat että työttömyys olisi vähentynyt tekstiteeveessä kun työllisyysaste laski. Siitä propagandasta sitten pitää teeveelupa maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu