Mitä merkitystä on tuoda profetioita seurakuntaan, uskovien kristittyjen kokouksiin tai tänne suomi24 palstalle koska mitään kääntymistä suomalaisten sortoon johtavan kehitykseen tieltä ja maan lopulliseen tuhoutumiseen johtavasta kehityksestä ei oel ollut, ei näy tule kääntymistä. Jopa palkkapaimenet ja kirkkoruhtinaat norsunluutorneissaan mielistelee valtaapitäviä omanedun ja katoavan ihmiskunnian tähden.
Rakastava Isä nuhtelee ja kurittaa lastaan tai kansakunta ja valtiota. Hän kurittaa kansakuntia kuten Hän kurittaa omaisuus kansaansa Israelia.
Jumlan tuomiot lopunajalla Hänen oman perheväen keskuudesta, jos vanhurskas vaivoin pelastuu niin miten jumalaton ja syntinen.
Jumalan rankaisuna, jopa, maahanmuuttaja taustaset muslimit ja ateistit voivat olla Jumalan rangvaistuksen välikappaleina. Jollei Nato tai Venäjä miehitä nykyisen EU-suomen.
Globaalit firmat ja yrittäjät voi vallata maan jollei he saa veroparatiisisaari yritysten ja EU:n kautta ryöstetty maan luonnonvarat, pohjavedet, ihmisten ja valtionvarallisuuden. Nyt heikoimpien ja köyhien arkielämään vaikuttavat toimet ovat edellisten hallitusten aikaan saannosta. EU-suomen hallitus ohjelmat antikristillisiin puolueisiin on tilattu Amerikkalaisilta politiikkaa seuraavilta yrityksiltä. He ja heidän armeijat eivät välitä oman maansa köyhistä ja sairaista miksi sitten EU-suomen?
Palkkapaimenet tai valtiojohto ei ole tehnyt tai tule tekemään mitään mikä erottasi maan tältä julkijumalattomuuden ja portto kirkon (evlut ekumenia) tieltä. Tieltä jossa kansakunnan siunaukset poistuvat yksi kerrallaan ja ihmisten elämät ja perheet hajoaa ja tuhoutuu. Tuhon tietä jossa veli sortaa veljeä ja sisar siskoaan. Tuhon tieltä jossa heikoimmat on jo hajonut he ovat syrjäytetty yhteiskunnasta ja heidän ihmisoikeuksia poistetaan lisää ja valtio kontrollin ja 666 yhteiskunnan edetessä EU-suomi myi kansalaisten yksityisyydenpiiriin kuuluvia tietoja USA:n viranomaisille Hilary Clinton kävi allekirjoittamassa tuon sopimuksen.
Hyvänä esimerkkinä näemme Raamatusta Israelin valtion kahtia jakautumisen (pohjois-Israel 10 heimoa ja eteläinen Juuda 2 heimoa) kun kansan eriarvoisuus kasvoi, köyhiä sorrettiin ja nöyryytettiin ja valtiojohto alkoi palvomaan epäjumalia, niiden kuvia japatsaita. Tänään ihmisille pakkosyötetään meidan kautta ns."leipää ja sirkushuveja".
Raamattu kertoo lopunajalla "kansan käyvän kansaa vastaan" jolloin mikään maa ei pysy pystyssä. Vanhurskaus kansakunnan nostaa jumalattomuus sen tuhoaa, miksi Jumala vihaa köyhien ja heikkojen sortoa sen tähden että Jumala on sorrettujen ja leskien puolustaja, sitä Hän on ollut aina (psl.82,neh.5,hes.34).
Nyt Suomi on menossa kohti EU:n liittovaltio kehitystä (nyky EU on osa uudeleen nousut Rooman Imperium) hallituspuolueiden johdolla ja heidän jäsenet on valtaosaltaan evlut ja ekumenian eri suuntauksen jäseniä.

Vastaukset 10
Vanhimmat
EU:hun liittymisen myötä MAANPETOS JATKUU...
Hallitus pestasi amerikkalaiskonsultin ideoimaan seuraavaa hallitusohjelmaa
julkaistu tänään klo 06:31, päivitetty tänään klo 15:32
http://www.yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/02/hallitus_pestasi_amerikkalaiskonsultin_ideoimaan_seuraavaa_hallitusohjelm...
Yksi maailman suurimmista kaupallisista konsulteista on värvätty avustamaan pääministerin esikuntaa seuraavan hallitusohjelman laatimisessa. Amerikkalainen McKinsey & Company on laatinut suunnitelmia muun muassa Suomen terveydenhuoltojärjestelmän ja kilpailupolitiikan uudistamisesta. Sopimuksen konsultin kanssa on tehnyt valtioneuvoston kanslia.
Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen julki tullut kerta, kun kaupallisin periaattein toimiva konsulttiyritys saa Suomessa jalansijaa todellisiin politiikan valintoihin.
Yksityisten konsulttien ja neuvonantajien rooli hallituksen apureina on tähän saakka rajoittunut teollistamishankkeisiin, johtamis-, liikenne- ja tietojärjestelmiin sekä muun muassa valtion omaisuuden myymiseen. Konsulttien käyttämistä koko yhteiskuntaa koskevien ratkaisujen suunnittelijoina on varottu ja yleensä on luotettu joko poliittisen koneiston omiin ideoihin tai kotimaisten etujärjestöjen ja tutkimuslaitosten viisauteen.
McKinsey & Companyn kanssa tehty sopimus koskee valtioneuvoston kanslian asettamaa niin kutsuttua kasvuhanketta, jota esiteltiin viimeksi keskiviikkona. Kasvuhanke on pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) alulle panema ajatusriihi, jonka on määrä syksyyn mennessä tuottaa sisältöjä ensi vaalikauden hallitusohjelmaan.
jatkuu....
YLE uutinen jatkuu...
Hoitajille palkkioita
Konsultti on tuottanut valtioneuvostolle tähän mennessä ainakin kolme yleisluonteista muistiota. Niissä on useita poliittisesti kiistanalaisia tai arkoja ehdotuksia.
Konsulttiyritys suosittelee Suomelle muun muassa palkkiojärjestelmien käyttöönottamista ratkaisuksi hoitohenkilökuntapulaan ja terveydenhuollon laajaa muutosprojektia, jollainen ”on onnistuneesti toteutettu esimerkiksi Englannissa”.
Kuntien kaavoitusmonopoli haittaa kaupan kehittymistä
Palveluiden tuottavuutta McKinsey taas kohentaisi lisäämällä kaupan kilpailua Ruotsista lainatulla idealla. McKinseyn muistion mukaan Ruotsin kaupanalan tuottavuus lähes kaksinkertaistui 1990 - 2003, kun kunnilta leikattiin päätösvaltaa kaupalle tärkeissä kaavoitusasioissa.
- Suomi voikin ottaa oppia Ruotsista keskittymällä edistämään kaupan toimijoiden tasavertaista kohtelua paikallishallinnon tasolla. Kaupanalan tuottavuuden kehityksen kannalta tärkeintä olisi sääntelyn vähentäminen, McKinseyn hallitukselle laatimassa muistiossa todetaan.
Konsulttiyritys lupaa hallitukselle jopa ”miljardien säästöjä”, jos julkinen valta keskittää hankintojaan nykyistäkin enemmän valtion hankintayritykselle Hanselille, julkisten laitosten ostot keskitetään yhteisiin hankintaorganisaatioihin ja kunnat pannaan ostamaan tuotteita ja palveluita yhdessä.
McKinseyn mielestä ei ole perää väitteessä, jonka mukaan julkisten hankintojen keskittäminen polkee pieniä kotimaisia yrityksiä. Konsultin mukaan ammattimainen ostotoiminta pakottaa yritykset parantamaan kilpailukykyään.
- Jos on tarpeen tukea kotimaisia yrityksiä, tämä kannattaa tehdä läpinäkyvillä tukimekanismeilla mieluummin kuin liian korkeiden hyödykehintojen kautta, McKinsey neuvoo.
Konsulttisopimuksen hintaa ei kerrottu
Pääministerin suunnitteluesikunnasta kerrottiin keskiviikkona YLE Uutisille, että konsulttiyritykset ovat viime aikoina osoittaneet kiinnostusta hallituksen suunnitteluhankkeisiin.
Ekonomisti Pekka Sinko talousneuvoston sihteeristöstä sanoo, että eri valtiot käyttävät hyvin yleisesti konsulttiyrityksiä apunaan, joten siinä mielessä McKinseyn käyttäminen Suomen hallituksen neuvonantajana ei ole poikkeuksellista.
Kotimaisiin tutkimuslaitoksiin verrattuna McKinseyn kilpailuetu on Sinkon mukaan sen laaja viitetietoaineisto muista maista.
- Odotan, että jatkossa meilläkin tullaan saamaan tarjouksia muiltakin kuin (kotimaisilta) tutkimuslaitoksilta, Sinko sanoo.
Valtioneuvoston kansliasta ei vielä haluttu kertoa McKinseyn konsulttisopimuksen arvoa tai tarkempaa sisältöä. Asiaan luvattiin palata myöhemmin. Hankintaa ei ole kilpailutettu, koska sen arvo jää alle säännösrajan.
Viime eduskuntavaalien alla McKinsey julkaisi Suomen taloutta käsitelleen raportin, jossa kehotettiin hallitusta lisäämään muun muassa julkisen alan tuottavuutta. Tuolloin McKinsey teki katsauksensa ilman tilausta ja korvauksetta, ns. pro bono -periaatteella. Raportti ei herättänyt sanottavaa vastakaikua, joskin nykyisen hallituksen ohjelmassa on monia McKinseynkin esille nostamia politiikan sisältöjä.
McKinsey & Company on perustettu 75 vuotta sitten Chicagossa Yhdysvalloissa. Riippumattomissa arvioissa se lukeutuu alallaan maailman johtaviin yrityksiin. Sen toimintaperiaatteita on toisinaan arvosteltu. Yritys ei aina julkista toimeksiantajiaan, minkä vuoksi on periaatteessa mahdollista, että se neuvoo samaan aikaan toisiaan vastaan kilpailevia organisaatioita tai että se saattaa suosii jotakin tahoa.
Yrityksellä on ollut oma toimisto Helsingissä vuodesta 1988, jossa on nykyisin noin 50 työntekijää. Kaikkiaan yrityksen palveluksessa on eri puolilla maailmaa noin 8 500 konsulttia.
YLE Uutiset / Olli Ainola
Jos haluat ymmärtää MIKSI, niin tässäpä mainio Pekka Lahtisen kirjoittama kirja, joka vastaa moneen kysymykseen.
Maailman Yhdentyminen, erittäin hyvä kirja EU:sta ja joka julkaistiin ennen EU:seen liittymistä. Yllättäen tämä vedettiin kaupoista pois (eli sensuroitiin), mutta nyt tämä löytyy verkosta:
"Miksi Suomen päättäjät ovat EU:n kannalla?
Miksi ja miten Suomen ja koko maailman taloutta ajetaan alas?
Kuinka kasvihuoneilmiö liittyy maailman yhdentymispyrkimyksiin?
Totuus AIDSista ja sen synnystä - miksi tiedotusvälineet vaikenevat?
Mitä vapaamuurarien rituaaleissa tapahtuu ... mitä heidän ylin johtonsa
salaa tavallisilta jäseniltä?
Mitkä ovat salamyhkäisen bilderberg-ryhmän päätavoitteet?"
http://koti.mbnet.fi/slide/temp/salakirja.txt
... Tai uuden painoksen voi tilata vaikkapa täältä:
http://www.levykauppax.fi/book/lahtinen_pekka/maailman_yhdentyminen/
Just joo. Taas yks New World Order -hörhö lisää...
Olen nähnyt hänen vihakirjoituksia ihmisiä kohtaan, jotka on pois totuudesta! KTS:n tarkoitus on peitellä heidän lössin saatanasta lähtöisin olevia töitä!
KTS, jos olet kristitty ja antikristillisen evlut lahkon jäsen, sinähän olet kuvia palvovan evlut lahkon jäsen, josta on löytyvä pyhien ja marttyyrien verta jo sukupolvien ajalta! Ja heidän jäsenet ja johtajat on illuminati, bilderberg ja nwo hörhöjä!
Jyrki Katainen & NWO
http://www.youtube.com/watch?v=BEC4NpEdHaQ
Jyrki Katainen vastaa kysymyksiin Bilderbergistä
http://www.youtube.com/watch?v=2OMAv8zmItY
Sauli Niinistö - Uusi Maailmanjärjestys (New World Order NWO) Illuminati
http://www.youtube.com/watch?v=NTM57NS5_DM&feature=related
https://www.google.fi/#hl=fi&sclient=psy-ab&q=youtube katainen nwo&oq=youtube katainen nwo&gs_l=hp.12...1274.11767.0.15200.28.19.3.5.5.0.453.3377.0j12j4j1j1.19.0...0.0.sIhYTYB0LZw&pbx=1&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_qf.,cf.osb&fp=8daae90fdac0c2cf&biw=1198&bih=567
Jotka myi maan itsenäisyyden, arkkipiispasta lähtien ovat sekaantuneet vapaamuurareihin ja muihin lahkoihin ja looseisiin...
Kaikenhuipuksi nimimerkki KTS on homo ja lesbo myönteisen evlut lahkon (Room.1) kannattajajäsen, joka ajaa muslimeille omaa palestiinan valtiota!
Kun heidän opetuksen ja lahkojen pintaa raaputtaa niin valheesta, petoksesta, eksytyksestä, ihmisten hyväksikäyttämisestä, moskasta ei ole loppua näkyvissä!
ps.saatko moskan levittämisestä palkkasi evlut lahkolta? Jota tukee veronmaksajat! Teidän lössin arkkipiispan palkka on 138.000€/vuosi ja top20-listan palkat on 50.000-140.000€/vuosi ehkä sinä olet tuossa top20 listalla moskan levittämisen tähden!
Tässä on sopivaa musiikkivideopläjäystä insenjöörille ja muille New World Order -hörhöille. Päätähdet ovat hiukan vanhentuneita mutta ainahan voi tilalle kuvitella Obaman ja Clintonin ja nouseehan se Saddamikin kuulemma haudastaan. Obamankin jälkeen tulee uusi presidentti ja liimaa sitten vaan taas uusia naamoja paperinukkeen.
http://www.youtube.com/watch?v=Ewb_G39t9tM&feature=related
Vaviskaa luuserit. NWO tulee!
:D
Ihan mukava musiikkipläjäys NWO-ja muille salaliittohörhöille.
Mutta se olisi huomattavasti parempi,mikäli se olisi tehty jazzin tahtiin.
Ja tapahtumapaikka olisi Ankkalinna ja sen Pelle Pelottoman (Tollo_Peloton)
asuinympäristö.
"Profeetialla yritettiin varoittaa Suomalaiset ei kuuntele"
Tämä maa ja kansalaisensa ovat pääosin ihan liian sivistyneitä kuunnellakseen tuollaista roskaa.
"hevi tulee ja hevi tappaa, miksi kukaan ei enää kuuntele Abbaa"
Abba kyllä soi laajalti edelleenkin...
Näitä "profetioita" on joskus huvittavaa lukea. Joskus taas ei - tulee vain vaivaantunut olo.