Olin satakuntalaisen ranikkokaupungin(olen ) kaupungin palveluksessa ja jouduin sen työyhteisön kiusatuksi. vastasin työhyvinvointikyselyyn ja meidän osastolla oli yhteenvedossa punaista; kuka on kisattu? Esimies kokosi n. 20 hlö kasaan ja paasasi että kuka nyt tuntee itsensä kiusatuksi sanoo nyt!! (tai vaietkoon ikuisesti..). Kiusaaja pariskunta jatkoi työtään! Olin siis niin loppu, että joskus matkalla ajttelin että ajan vastakkaiselle kaistalle. Itkin kotona. Työ oli vailla sisältöä ja mietin vaan miten jaksan seuraavaan päivään. Elämänilo oli tiessään. Uskaltauduin hakemaan "virkavapaata", kun sain lähempää kotoa paikan.Pomo laittoi ehtoja, tein kaksi (2) kuukautta vanhaa työtä ja uutta työtä päällekkein jotta sain virkavapaata hakemaani aikaan. Nyt sinne pitäsi palata ja se on viennyt yöunet. Hain hoitamaani tehtävää (joka oli auki) ja sain sen. Paikka on vain vuoden pesti. Mitä teen!!!! Elin ja iloitsin tässä uudess tehtävässäni, muuta voiko tälläisena aikana sanoa virkaa irti? Mitä painaa vaakakupissa elämänilo ja - laatu? En ole kysynyt kaupungin kantaa siihen että myöntävätkö vain yhden vuoden virkavapaata ja sitten ota tai jätä!!!
Ahdistaa!!!!
Ahdistaa!!!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ota loparit, terveys on tärkeintä. Jos et saa kiusaamista loppumaan.
Kiusatuksi itsensä kokeminen on hyvin harvoin kuvittelua. Tuo pomosi tapa käsitellä ko.asiaa, miten hän sen esille toi, osoittaa jo osaamattomuutta. Kun pomo on osaamaton eikä kykene hoitamaan tehtäviänsä asiallisesti, on se hyvä alusta kaikenmaailman käskyttäjille, pomottajille, manipuloijille työntekijöiden keskuudessa, vallalle pääsevät viidakon villit lait, syö tai tule syödyksi.
Siis et tietenkään palaa vanhaan paikkaasi. Elämänilo, -laatu ja ylipäänsä terveys painaa vaakakupissa ihan kaiken. Jos romahdat niin joudut rämpimään suosta ylös ehkä vuosia, sairaspäiväraha ei paljoa lämmitä. Sinulla on töitä vuodeksi ja sen jälkeen jos et löydä töitä niin ansiosidonnaista 500 päivää. Mene takaisin, sairastu, ota loparit jne. ja sinulla ei ole yhtään mitään eikä välttämättä kykyä edes parantaa tilannettasi ennenkuin oikeasti toivut. Ihan kylmällä järjellä ja valitettavasti kokemuksen rintaäänellä.
Aikoinaan puolitoistavuotta itse jaksoin vittumaisessa työilmapiirissä ja välillä ei ollut kaukana ettei käsirysyyn joutunut muutaman kusipään kanssa ja toisinaan kävi ikäviäkin ratkaisuja mielessä.
Lopulta mitta täyttyi ja työpaikka vaihtui. En ole katunut.
Nyt jälkikäteen mietittynä olisi pitänyt vaihtaa jo aikaisemminkin. Edes työttömyys ei ole niin paha kuin paska työpaikka joka vie elämänilon.