Yasminelle-pillerit + aloitus

Hain tänään pillerit apteekista. Viimeiseen puoleen vuoteen en ole käyttänyt pillereitä lainkaan. Kierto 28pv ja säännölliset kuukautiset. Proviisori sanoi, että ensimmäisenä vuotopäivänä pitäisi aloittaa pillerit. Olen kierron puolivälissä eli ovulaation aikaan. Lääriltä en muistanut kysyä, voiko aloittaa kesken kierron.

Monet täällä palstalla, kuten myös ohjeissakin lukee, että:

"Aloita Yasminelle-tablettien käyttö kierron ensimmäisenä päivänä (= ensimmäisenä vuotopäivänä). Näin toimien valmisteen raskautta ehkäisevä vaikutus alkaa heti ensimmäisenä käyttöpäivänä.

Voit aloittaa tablettien käytön myös kierron 2.–5. päivänä, mutta siinä tapauksessa sinun on käytettävä lisäksi jotain muuta ehkäisymenetelmää (esim. kondomia) 7 ensimmäisen tablettipäivän ajan."

Tämä kuitenkin mietityttää siltä osin, että minään muuna aikana ei voisi pillereitä aloittaa ilman, että pitäisi KOKO LIUSKAN ajan käyttää myös muuta ehkäisyä. Näin siis monilla palstoilla on kirjoiteltu, kun on kyselty pillereiden aloittamisajankohdasta.

Nyt kuitenkin löysin parikin linkkiä, joissa lukee seuraavaa:

"Käyttö aloitetaan yleensä luonnollisten kuukautisten ensimmäisenä vuotopäivänä, jolloin tablettien ehkäisyteho on voimassa heti. Jos tablettien aloitus tapahtuu jonakin muuna päivänä, ensimmäisten 7 käyttöpäivän ajan on käytettävä lisäehkäisyä esim. kondomia. Tabletti otetaan päivittäin samoihin aikoihin kolmen viikon ajan eli pakkaus loppuun. Tämän jälkeen pidetään 7 päivän tauko, jonka aikana tulee vuoto."

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far14885&p_teos=far&p_osio=&p_selaus=

http://www.yliopistonapteekki.fi/fi/apteekkipalvelut/tuotteet/pages/alphabetproductlist.aspx?letter=y&group=YASMINELLE


Halusin vain herättää keskustelua siitä, mitä itse tästä ajattelette, voiko teidän mielestänne riittää, että kesken kierron pillereiden aloittamisessa, riittää viikon lisäehkäisyn käyttö.

Itse ajattelin kuitenkin aloittaa ehkäisyn tänään ja käyttää lisäehkäisyä sen viikon ajan.
1596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi idiootti. Odotat nyt vain sitä vuodon alkamista. Jos olet kierron puolivälissä, niin siihenhän on vain pari viikkoa odottamista.

Vain viikon lisäehkäisy ei ole luotettavaa, jos pillerit aloittaa ihan miten sattuu. Ei niitä ole tarkoitettu niin aloitettavaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Infooja kirjoitti:

Hain tänään pillerit apteekista. Viimeiseen puoleen vuoteen en ole käyttänyt pillereitä lainkaan. Kierto 28pv ja säännölliset kuukautiset. Proviisori sanoi, että ensimmäisenä vuotopäivänä pitäisi aloittaa pillerit. Olen kierron puolivälissä eli ovulaation aikaan. Lääriltä en muistanut kysyä, voiko aloittaa kesken kierron.

Monet täällä palstalla, kuten myös ohjeissakin lukee, että:

"Aloita Yasminelle-tablettien käyttö kierron ensimmäisenä päivänä (= ensimmäisenä vuotopäivänä). Näin toimien valmisteen raskautta ehkäisevä vaikutus alkaa heti ensimmäisenä käyttöpäivänä.

Voit aloittaa tablettien käytön myös kierron 2.–5. päivänä, mutta siinä tapauksessa sinun on käytettävä lisäksi jotain muuta ehkäisymenetelmää (esim. kondomia) 7 ensimmäisen tablettipäivän ajan."

Tämä kuitenkin mietityttää siltä osin, että minään muuna aikana ei voisi pillereitä aloittaa ilman, että pitäisi KOKO LIUSKAN ajan käyttää myös muuta ehkäisyä. Näin siis monilla palstoilla on kirjoiteltu, kun on kyselty pillereiden aloittamisajankohdasta.

Nyt kuitenkin löysin parikin linkkiä, joissa lukee seuraavaa:

"Käyttö aloitetaan yleensä luonnollisten kuukautisten ensimmäisenä vuotopäivänä, jolloin tablettien ehkäisyteho on voimassa heti. Jos tablettien aloitus tapahtuu jonakin muuna päivänä, ensimmäisten 7 käyttöpäivän ajan on käytettävä lisäehkäisyä esim. kondomia. Tabletti otetaan päivittäin samoihin aikoihin kolmen viikon ajan eli pakkaus loppuun. Tämän jälkeen pidetään 7 päivän tauko, jonka aikana tulee vuoto."

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far14885&p_teos=far&p_osio=&p_selaus=

http://www.yliopistonapteekki.fi/fi/apteekkipalvelut/tuotteet/pages/alphabetproductlist.aspx?letter=y&group=YASMINELLE


Halusin vain herättää keskustelua siitä, mitä itse tästä ajattelette, voiko teidän mielestänne riittää, että kesken kierron pillereiden aloittamisessa, riittää viikon lisäehkäisyn käyttö.

Itse ajattelin kuitenkin aloittaa ehkäisyn tänään ja käyttää lisäehkäisyä sen viikon ajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu