Hyvä kirjoitus Hesarin mielipidepalstalla tänään. Psykiatrisia hoitajia tarvitaan jo peruskouluissa, mikä on pielessä? Lapset sairastuvat julkisissa kouluissa mielenterveydellisesti hälyttävällä tavalla.
Mistä johtuu, että esimerkiksi tytöt sairastuvat kaavamaisesti jonkin sorttiseen syömähäiriöön astuessaan yläasteelle? Tai että hiljaisia, ujoja, "pulskia" ym ei-ajantasallaolevia ja marginalisoidaan ja kiusataan kouluissa. Usein kiinnitetään huomio siihen, että kouluissa on nuorten kesken kova kilpailu. Näin varmasti onkin, mutta millä tavalla? Ongelma on lasten ja nuorten ajattelutavoissa ja käytöksessä.
Nimittäin nuorisokulttuuri on uhkana koko julkiselle koululaitokselle. Lasten esimerkkinä ja mallina ei toimi enää kurinalainen perheenisä ja rakastava äiti. Menestyksen ja kavereiden suosiota ei määrää itse oppiminen, osaaminen tai muiden kannustaminen vaan ulkonäkö ja raha. Se kenellä on uusin iphone tai kalliimmat merkkivaatteet määrää missä mennään. Hänellä on sananvalta siihen asti, kunnes uusi villitys on keksitty. Musiikki ja elokuvat ovat kasvattaneet lapsistamme röyhkeitä ylvästelijöitä, valehtelijoita, narsisteja ja kiusaajia. Hoikat ja isotissiset, suoraan sanottuna hooran näköiset pissistytöt ovat kaikkien ihailun kohteena, vähänkin pulskeammat rillipäät saavat syljet naamoilleen ja ovat jatkuvan pilkan kohde. Monelle nuorelle tämä sairas arki on niin rankka, ettei kykene enää käymään koulua ilman psykiatrista apua. Toiset masentuvat, toinen harkitsee itsemurhaa, toinen eristäytyy ulkomaailmasta ja ettii vertaiselämää internetistä. Minä olin yksi näistä.
Olen kuitenkin tullut mielestäni suhteellisen järkevään lopputulokseen. Sen sijaan, että peruskouluihin panostetaan psykiatrisia sairaanhoitajia, voidaan ensin kokeilla pakollista koulupukua kaikille. Tämä kaventaisi myös kovaa kilpailua ja helpottaisi monen nuoren arkea huomattavalla tavalla. Miten on?
Mistä johtuu, että esimerkiksi tytöt sairastuvat kaavamaisesti jonkin sorttiseen syömähäiriöön astuessaan yläasteelle? Tai että hiljaisia, ujoja, "pulskia" ym ei-ajantasallaolevia ja marginalisoidaan ja kiusataan kouluissa. Usein kiinnitetään huomio siihen, että kouluissa on nuorten kesken kova kilpailu. Näin varmasti onkin, mutta millä tavalla? Ongelma on lasten ja nuorten ajattelutavoissa ja käytöksessä.
Nimittäin nuorisokulttuuri on uhkana koko julkiselle koululaitokselle. Lasten esimerkkinä ja mallina ei toimi enää kurinalainen perheenisä ja rakastava äiti. Menestyksen ja kavereiden suosiota ei määrää itse oppiminen, osaaminen tai muiden kannustaminen vaan ulkonäkö ja raha. Se kenellä on uusin iphone tai kalliimmat merkkivaatteet määrää missä mennään. Hänellä on sananvalta siihen asti, kunnes uusi villitys on keksitty. Musiikki ja elokuvat ovat kasvattaneet lapsistamme röyhkeitä ylvästelijöitä, valehtelijoita, narsisteja ja kiusaajia. Hoikat ja isotissiset, suoraan sanottuna hooran näköiset pissistytöt ovat kaikkien ihailun kohteena, vähänkin pulskeammat rillipäät saavat syljet naamoilleen ja ovat jatkuvan pilkan kohde. Monelle nuorelle tämä sairas arki on niin rankka, ettei kykene enää käymään koulua ilman psykiatrista apua. Toiset masentuvat, toinen harkitsee itsemurhaa, toinen eristäytyy ulkomaailmasta ja ettii vertaiselämää internetistä. Minä olin yksi näistä.
Olen kuitenkin tullut mielestäni suhteellisen järkevään lopputulokseen. Sen sijaan, että peruskouluihin panostetaan psykiatrisia sairaanhoitajia, voidaan ensin kokeilla pakollista koulupukua kaikille. Tämä kaventaisi myös kovaa kilpailua ja helpottaisi monen nuoren arkea huomattavalla tavalla. Miten on?
Vastaukset 6
Vanhimmat
pohjimmiltaan sairasyhteiskunta luo sairaita ihmisiä.
Kilpailuyhteiskunta ei tunne armoa eikä sääliä.
totuus löytyy länsimaisista itsemurhaluvuista.
Mahdat olla tosi nuori, sä aloituksen laatinut... Mitä tulee siihen, että mitä lapset ja nuoret arvostaa, niin se tulee ihan kodeista. Ärsyttävää, mikäli nuorisokulttuuria tai kouluja syyllistettäisiin siitä, että minkälaisia tapauksia kouluissa on. Suurimmaksi osaksi kun kyse lienee siitä, että vielä jossakin yläasteiässä nuoret on henkiseltä kehitykseltään aika heterogeeninen ryhmä ( kato netistä, mitä tarkoittaa sana heterogeeninen, jos et tiedä). Minusta taas melkein väärin on nuorten ongelmien patologisoiminen ja lähes mielisairas nykyinen diagnosointivimma, mikä on usein pitkälti vain bisnestä: toki kaiken maailman vakavasti häiriityneet ja väkivaltaiset tapaukset pitäisi sulkea laitoksiin ja koulukoteihin jo varhaisissa vaiheissa pois häiritsemästä ja pelottelemasta kehitykseltään tavanomaisia, mutta sellaiset nuoret on niin pieni marginaali, ettei niistä voi numeroa tehdä ja niilläkin kyse ongelmissaan on lätöihin varmasti vain kodeista, jotka on olleet turvattomia siten, ettei niille kukaan ole opettanut toisten kunnioittamista ja antanut peruselämäneväitä selviytymiseen sosiaalisesti.
Olisi varmaan melkein natsistista väittää, että kaikkien ei pitäisi tehdä lapsia, joten en väitä niin, mutta on ihan varmaa, että monissa perheissä nuoret joutuvat kantamaan aikuisen vastuuta jo siinä iässä, kun itse olisivat suojaa ja turvaa turvallisilta aikuisilta vailla ja se ei ole oikein. Sen se tekee, kun kulttuuri tyrkyttää keski-ikäisille vanhoille kolmikymppisillekin näiden olevan muka vielä "nuoria" ja kun koko roskaviihdeteollisuuskin keskittyy puolikakaroiden aikuisten viihdyttämiseen. Kys. ilmiö lähtenyt ehkä jostakin 1980-luvulta, tms(?). Se muokkaa yhteiskunnan arvoja ehkä eniten. Mutta suurin osa ihmisistä kasvattaa lapsensa hyvin ja ne lapset ja nuoret ja myöhemmin ei yhteiskunnan sääntöjä riko tai auktoriteetteja ainakaan halveksu.
Miten nuori olet, sä nimetön naamaton aloituksen laatinut? 16-vuotta? 18-vuotta? Mitä? Kysyy nimetön naamaton anonyymi, ystävällisesti.
...ei tule malli mistään kodeista, vaan luokkakavereilta ym.
Katso ympärillesi äläkä hoe samaa virheellistä myyttiä.
Tulee kaikki mallit lapsilla ja nuorilla kodeista, kaikki. Se on mun mielipide. Esim.: lapsi jonka kotona luetaan kirjallisuutta, on sivistyneempi ja siten koulussa pärjäävämpi, kuin lapsi jonka kotona kirjallisuuden lukemista pidetään pelkkänä pikkusormi pystyssä pönöttämisenä tai turhana touhuna. Lapsi, jonka kotona ei arvoteta ihmisiä vaatteiden tai muun ulkoisen materian määrän mukaan, ei pilkkaa köyhempien perheiden lapsia kouluissa ainakaan vaatetuksesta tai kännykkämerkeistä tms.. Lapsi, jonka kotona lapsi ei saa riekkua yömyöhään kaupungilla valvomatta ja jolla on kotiintuloajat joita myös valvotaan, välttää monet vaarat. Lapsi, jonka kotona ei arvosteta muiden kiusaamista, ei kiusaa ketään kouluissa. Tarvitseeko lisää esimerkkejä, aiheesta? "Luokkakavereilta" ei fiksun tarvitse mallia ottaa. Kadehdituimpia ja kiusatuimpia ovat usein varhaiskypsät pikkuaikuiset kouluissa, mutta miksi, koska mitäs vaaraa siitä on, että joku osaa sanoa kiitos tai anteeksi?
Sitten kun kasvavat henkisesti aikuisiksi ( jos kasvavat), niin kiusaajatkin ymmärtävät sen, että uhka yhteiskunnassa eivät ole kiltit ja fiksut ja sosiaaliset ihmiset, vaan ihan muut. Kiltteydellä en tarkoita nöösiyttä, vaan sitä että ei tartte esittää mitään, kun tietää olevansa oikeudenmukainen.
En tosin osaa sanoa kouluasioihin mitään, kun peruskoulustani on yli kaksikymmentä vuotta. Kiusaamista niissä varmaan kyllä esiintyy. Lahjakkuustasot luokkiin jo peruskoulussa ( mutta ei psykologisilla natsitesteillä), niin varhaiskypsien lasten ei sellaisissa tarvitse turhautua ylihelppoihin koulutehtäviin ja häiriköille tukea vaikka niiden psykiatristen avustajien muodossa, jos muu ei auta, joskin psyiatrialla on jo ihan naurettava valta tässä yhteiskunnassa. Sadan vuoden kuluttua varmaan pidetään kidutuksena sitä, että kuinka Suomessa on jo lapsia ja nuoria 2000-luvun alkupuolella diagnosoitu normaalista lapsuusajan murrosiän tunnekuohunnasta - ja lääketieteen sedät ja se lääkebisnes kiittää. Kammottavaa. Ja en nyt puhu niistä , jotka ehkä oikeasti olisivat vaaraksi yhteiskunnan turvallisuudelle, vaan siitä, että jos yritetään rahastaa lasten ja nuorten henkisellä pahoinvoinnilla diagnosointibisneksellä. Eräänlainen satunnainen pohdinto tämäkin, eikä erityisen pohtiva edes.
luulet että nykyisellään muka häiriintyneet ja väkivaltaiset henkilöt karsiutuisivat koululuokista? Nuo narsistit ja psykopaatit ovat nimenomaan niitä opettajien suosikkeja, jotka saavat jatkaa henkistä väkivaltaansa (usein myös fyysistä) koko kouluaikansa ajan.
Ja vain koska olisi "natsistista" väittää jotain, niin sinä et sano todellista mielipidettäsi. Mikä propagandan uhri?
Oletan tuon olevan minun vastineeseeni. Aloituksen laatija en ole ( mikäli edes tarvitsee korostaa...) ja en koskaan rikkoisi nimettömän netiketin sivistystä viittailemalla medioissa oleviin kirjoituksiin epämääräisesti, joissa missä varmaan monet esiintyvät nimillä, joskin on aloittaneen vastuulla aloituksensa muotoilu ja siitä nuosevat mielleyhtymät ja korostan, että minä en ole lukenut hänen viittaamaansa HS:n mielipidekirjoitusta tai tiedä siitä. Aloittaja sinänsä on toki voinut haluta ihan ystävällistä ja asiallista keskustelua, sitä mahdollisuutta tässä ei kai voi edes kyseenalaistaa.
No eiköhän ne häiriintyneet ja väkivaltaiset yleensä karsiudu koululuokista? Sellaiset kai monasti eivät edes pärjää peruskoulussa, heidän keskiarvonsa on sen verran alhainen, että se monasti voi ennustaa myös myöhempää selviytymistä, ei aina mutta kai useinkin. Mulla ei ole sellaisia kokemuksia mistään kouluajoiiltani, että opettajien erityissuosikkeja olisi olleet ilkeät lapset tai nuoret. Toki opettajat saattoi suosia joitakuita ( en kylläkään muista erityisesti sellaista), mutta jos oli kohtuullisen hyvä koulussa, ei niiden silmätikuksi kukaan joutunut. Mulkeroita taas kakaroissa on siinä, missä ihmiskunnassa tilastollisesti muutenkin - ei niistä mitään kaunaa kukaan ota, jos itsellä kohtuullisen hyvä elämä ja hyväntahtoisuutta riittävästi. Lapset ja nuoret on vielä kehityksensä puolitiessä ja moni muuttuu ihan toiseksi ihmiseksi aikuiseksi kasvettuaan. Se on tietysti ikävää, että jos koulukiusaaminen sallitaan. Pitäisi puhua siitä, että ne jotka kiusaamistarvetta kokevat, että he ovat häiriintyneimpiä lapsia ja nuoria, kun se on fakta, eikä koulukiusaajien ns. uhrinsa kouluissa, mutta "uhriuttaminen" ja "uhriutuminen" on aivan yhtä tyhmää. Yleensä ystävällistä ja fiksua on aika vaikea kiusata, mutta lapsilla ja nuorilla voi olla niin, että heille idoli voi olla joku öykkäri, jota varmaan itsekin aikuisena ajattelevat sitten myöhemmin luuserina.
En tiedä, mutta persoonallisuuksia pitäisi sallia enemmän. Nykynuoret on viisaita siinä. Jos koululuokat sallisi lahjakkaille enemmän mahdollisuuksia ja erityisopetusta vaativille lapsille ja nuorille jos olisi omat tukiverkostonsa, tuskin kouluissa nykyisiä julkisuudessa väitettyjä ongelmia nykyisessä määrin edes olisi.
Jos jotakuta lasta tai nuorta kiusataan koulussa, tulee kiusatun mennä opettajan luo ja kertoa siitä. Joissakin ihmisissä on aina eläin, eli osa aikuisistakin on lapsellisia ja kiusaamishaluisia omaa epävarmuuttaan, mutta jokainen kasvatuksen ammattilainen kouluissa tietää sen, että kiusaamistapauksiin ei saa jättää puuttumatta, koska siinä heiluu pian opettajan oma palli, jos niin toimitaan. Eikä myöskään vanhemmat saa ajatella lapsellisesti, että koulu muka kasvattaa heidän lapsensa, vaan kaikki lasten ja nuorten kielenkäyttö ja kaikki toiminta kouluissa on suora kuva siitä, että miten heidän kodeissaan puhutaan ja suhtaudutaan ihmisiin.