Olen tuntenut erään turkkilaisen miehen kanssa lähes 10 vuotta. Tapasimme toisemme vuosi sitten ensimmäisen kerran, jolloin suhteemme muuttui. En ole ikinä tuntenut näin ketään kohtaan, mutta huomasimme kuitenkin että suhteemme ei voi jatkua, ellen muuta turkkiin. Miehelläni on koulu kesken.
Nyt olen suurten päätösten jälkeen tullut tulokseen että muutan sinne. En ikinä uskonut että tähän päätökseen tulisin, ennen kuin huomasimme että muuten suhde ei jatku. En välitä oikeastaan muusta, kuin saan olla hänen kanssa... Olen kaiken valmis suomeen jättämään. Minulla ei oo hajuakaan mikä siellä odottaa. Haluaisin kuulla kokemuksia, millaista se on ollut toisen maahan ummikkona muuttaa? Olen itse siis pian 23v, eli en mikään pikku tyttö. Enkä kaipaa nyt kommenttia turkkilaisista miehistä, sillä siellä on paljon ihania ihmisiä.
Nyt olen suurten päätösten jälkeen tullut tulokseen että muutan sinne. En ikinä uskonut että tähän päätökseen tulisin, ennen kuin huomasimme että muuten suhde ei jatku. En välitä oikeastaan muusta, kuin saan olla hänen kanssa... Olen kaiken valmis suomeen jättämään. Minulla ei oo hajuakaan mikä siellä odottaa. Haluaisin kuulla kokemuksia, millaista se on ollut toisen maahan ummikkona muuttaa? Olen itse siis pian 23v, eli en mikään pikku tyttö. Enkä kaipaa nyt kommenttia turkkilaisista miehistä, sillä siellä on paljon ihania ihmisiä.
Vastaukset 40
Vanhimmat
23 on pikkutyttö.
Ole varovainen ja pidä yleensäkin varasi.
Älä usko kaikkea mitä sinulle kerrotaan.
Ihan vain varmuuden vuoksi.
Sait edellisessä kommentissa hyvät neuvot, muista ne!
Kaikki ei aina ole sitä, miltä se näyttää.
Tee itsellesi myös varasuunnitelma B, jos kaikki ei menekään niin kuin haaveilet.
Ja pankkitilillä sen verran euroja, että pystyt ostamaan itsellesi paluulipun Suomeen.
Kuinka muuten on oman koulutuksesi laita? Miten aiot itsesi Turkissa elättää?
Minä lähdin miehen perässä ulkomaille turkkiin, ja naimisissa onnellisesti 6 vuotta!
Et varmasti kannatusta moniltakaan täältä tule saamaan, mutta kuuntele itseäsi. Jos et kokeile, tulet katumaan. Aina pääseen takaisinkin! tsemppiä!
Puhutko turkin kieltä? entä oletko harkinnut kääntymistä muslimiksi? oletko tutustunut hyvin miehen perheeseen ja hyväksyykö suku sinut?
nämä onkin erityisen tärkeitä asioita suhteen tulevaisuuden kannalta, jos miehen perhe on hyvin uskonnollinen teidän kuuluisi mennä heti naimisiin, vaikka toki Turkista rennompiakin perheitä löytyy. Myös kielen osaaminen on kaikkien tärkeintä sinne muutossa, et voi aina elää miehessä kii ja odottaa että mies kääntää ja tulkitsee sinulle kieltä, joten toivottavasti osaat puhua turkkia.
itselläni ei ole turkista mitään kokemuksia mutta kirjoitan nyt lähinnä riskin ottamisesta. Itse olen naimisissa ulkomaalaisen miehen kanssa ja ennen naimisiin menoa ja miehen tänne muuttamista, mietin pitkään olenko tekemässä isonkin virheen.
Eräs nainen antoi minulle silloin neuvon, "kokeile, jos et kokeile niin tulet katumaan sitä koko elämäsi mutta elä tee liian suuria muutoksia mitä joutuisi katumaan jos kaikki menisi pieleen."
Otin riskin ja se oli paras mahdollinen ratkaisu, viimeiset 7 vuotta mieheni kanssa ovat olleet elämäni parhaimpia.
Olin itsekkin nuori (22v) kun tämän päätöksen tein, joten ei se nuori ikäkään este ole, kuhan vaan on varasuunnitelma valmiinaa.
Suosittelen ottamaan riskin ja kokeilemaan, kotiinhan pääsee heti kun siltä tuntuu(pitää vaan rahan valmiina matkalippuun) .
Muuttamisesta muslimimaahan voin sanoa sen verran että, jos et ole mihinkään pikku tuppu kylään muuttamassa, ei sinulla tule olemaan mitään ongelmaa... Turkissa, suurimissa kaupungeissa asuu nykyään jo niin paljon ulkomaalaisia että ei mitään ongelmaa.
Joku kyseli sinulta muslimiksi kääntymisestä, niin enpä semmoista asiaa alkaisi edes miettimään(jos ei ole jo käynyt mielessäsi) vaan sen aika tulee sitten kun tulee, jos tulee koskaan. Olen itsekkin muslimin kanssa naimisissa ja koskaan ei ole mieheni tai hänen perheensä minua painostaneet/pyytäneet muslimiksi. Olen myöskin asunut mieheni perheen luona useita kuukausia vuosien aikana ja mitään ongelmia ei ole ollut.
Toivotan paljon onnea reissuun ja ehdottomasti ota riski, muuten tulisit koko elämäsi jossittelemaan ja miettimään mitä jos...
Mielenkiintoinen sanajärjestys sinulla paikoittain on. Ettet vain Yoda ole? Hyi, Yoda, että tyttönä esiinnyt sinä.
Ap on rakastunut éikä silloin kuuntele järjen ääntä. Turkkiin muuttaminen on iso ratkaisu, koska suomalainen siósiaaliturva lakkaa pari kuukautta sen jälkeen kun olet PYSYVÄSTI Turkkiin muuttanut. Silloinolet täysin opiskelemassa olevan poikaystäväsi armoilla, jos et saa hankituksi työtä itsellesi. Jos satut sairastumaan tai tulet raskaaksi, niin lapsi saa kasoiskansalaisuuden käsitykseni mukaan.
Jos menet naimisiin Turkissa, miehesi on oikeutettu pysyvään oleskelulupaan Suomessa MIKÄLI muutatte Suomeen ja pystytte täällä jotenkin elämään. Sinun sosiaaliturva palautetaan noin 1 vuoden kuluttua tänne tulostasi, joten sinulla täytyy olla täällä työtä. Jos sinulla on turkkilainen mies ja lapsi kainalossa takaisin tullessa, niin vaikeaa tulee olemaan.
Kun nyt olet sitten lähdössä Turkkiin, niin muista että olet täysin tyhjän päällä. Sinulle voi käydä hyvä tuuri, mutta useimmille ei käy hyvin. Monet palaavat Suomeen pettyneinä, petettynä ja hyväksikäytettynä. Turkissakin muista että mies määrää kaikesta, ja sinä et kielitaidottomana pysty siellä omista oikeuksista pitämään kiinni.
Muuta vain väliaikaisesti Turkkiin. Hanki oma työ, jolla voit kustantaa elämäsi siellä. Älä mene asumaan yhteen poikaystäväsi kanssa. Käytä ehkäisyä vaikka sitten tekisit sen poikaystävltäsi salaa. Katso tilannetta noin vuosi pari, ja vasta sitten tee päätöksesi. Luultavasti päädyt palaamaan Suomeen ilman turkkilaista.
Saat helposti työtä hotellista etc, ja voit jossain vaiheessa päästä oppaaksi, kunhan asumista ja kokemusta tulee.
Neuvon sinua nuori tyttö näin tarkkaan, koska lähisukulainen teki juuri niinkuin sinä olet aikeissa tehdä. Hän meni huonoon taloon asumaan, jossa anoppikin asui. Nyt on asunut siellä 5 vuotta, ja joutunut psykiatriseen hoitoon useamman kerran. Haluaisi kovasti tulla Suomeen, mutta lapsen takia jää Turkkiin. Välit sukulaisiin ja ystäviin ovat katkenneét, koska mies määrää kaikesta yhteydenpidosta.
Hänkään ei uskonut ketään kun lähti. Jätti työnsä ja kaiken mennäkseen rakastamansa miehen kanssa yhteen. Kaikki tietävät miehen pettävän naista, mutta nainen uskoo mitä mies sanoo, ja elää jo omassa harhamaailmassaan. Odotamme täällä Suomessa vain sitä, että saamme naisen jossain vaiheessa Suomeen hoitoon. Lastaan hän ei tule koskaan saamaan. Mies ja miehen äiti ovat pitäneet siitä huolen.
Mistä nämä aivottomat pikkutytöt tulee? Jos sulla on paljon rahaa niin hyvin pärjäät ,mutta jos olet miehen elätettävänä ,niin helvetissä olet.Turkkilainen mies pettää vaikka olisit millanen miss suomi.
Valitettavasti kaikki suomimiehet pettää vaikka olisit miss universum...
Ota selvää monta samanlaista pikkutyttöä ja vanhenpaa naista miesystäväsi pyörittää samanaikaisesti. Tuskin olet ainut .Turkinpojalle kelpaa kaikki.
Mitä valheita sä täällä viljelet?
Ensinnäkin Suomen sosiaaliturva lakkaa, kun on ollut poissa Suomesta vuoden, ei paria kuukautta. (Tosin kannattaneeko sitä heti ensi töikseen Kelaan ilmoitella muutostaan ennenkuin varmuus oleskelun ajankohdasta selkiytyy?)
Jos sattuu sairastumaan, matkavakuutus on se joka korvaa, ei mies. Sitä paitsi matkavakuutus on pakollinen anottaessa Turkin oleskelulupaa ja sitähän apn pitää hakea, koska nykysäännön mukaan Turkissa ei suomalainen saa oleskella kuin 3 kuukautta, jonka jälkeen pitää olla poissa seuraavat 180 päivää.
Mahdollisen lapsen synnyttyä lapsi toki saa vanhempien niin halutessaan kaksoiskansalaisuuden, mikä koskaan ei ole huono juttu. Ei edes poikalapsilla armeija-aikaan, koska lapsi voi tulla/mennä Suomessa asepalvelukseen,
Mikäli Turkissa mennään naimisiin, ulkolainen mies EI OLE oikeutettu automaattisesti pysyvään oleskelulupaan, vaan sitä anotaan ihan samalla lailla kuin kaikki muutkin. Se ei siis ole subjektiivinen oikeus, vaikka Suomeen turistiviisumin mies saisikin. (Aina ei saa aviomies edes viisumia!)
Suomen sosiaaliturva palautetaan saman tien, tai noin 3kk kuluessa Suomeen muutosta.
Helpossti työtä ei yabanci Turkissa saa, ei ainakaan työluvallista työtä, koska se maksaa työnantajalle, paljon. Toki voi töitä pimeästikin tehdä, mutta jokainen ottakoot omat riskinsä.
Mistäkö minä nämä tiedän? No, minulla on turkkilainen mies Suomessa ja pieni lapsi. Oman kokemuksen kautta siis.
Suomen kansalllisuuden omaava paluumuuttaja paasee sosiaaliturvan piiriin muuttohetkesta lukien.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/291007105418HS?OpenDocument
Et ole ainoa, mutta olet liian lapsellinen ymmärtääksesi tämän. Sokki tulee olemaan kamala, kun huomaat että mies pettää. Jos olet taloudellisesti turkkilaisesta riippuvainen, niin sinun ihmisoikeudet jäävät suomen rajojen sisäpuolelle. Säälittää, että olet lähdössä hankkimaan elämäsi surullisinta rakkauskokemusta turkinmaalle.
"Säälittää, että olet lähdössä hankkimaan elämäsi surullisinta rakkauskokemusta turkinmaalle."
Eräs tuossa aiemmin käytti vanhaa "tulet mummelina katumaan elämätöntä elämää" -argumenttia yllyttäessään tyttöä hyppäämään sokkona tyhjän päälle. Hän lieneekin sitä mieltä, että turpiinotto ehdoin tahdoin on sitä oikeaa elämää, jonka elämättömyyttä ihminen katuu, jos elää ottamatta turpiin. Oikeaa elämää ei myöskään voi olla kotimaahan jääminen. Tai se, että käyttäisi järkeään ja itsesuojeluvaiostoaan. Oikeaa elämää on ryntäily silmät kiinni ja kädet korvilla, oma sisäinen "Hit Music Only" -radiokanava täysillä pauhaten.
Halusin antaa muutamia neuvoja myös, itselläni hiukan kokemusta Turkista, ja olen myöskin itse muuttanut rakkauden perässä toiseen maahan, tosin en Turkkiin.
Ensinnäkin, se kielitaito. Ihan oikeasti se on todella todella tärkeä. Minähän tein tämän virheen että tulin asumaan maahan, jonka kieltä en osaa kuin muutaman hassun sanan. Kärsivällisyys auttaa, mutta voin kertoa että välillä tunnen olevani todella ulkopuolinen. Ei mieheni voi olla koko ajan minulle tulkkaamassa kaikkea.
Kielitaito vaikuttaa myös työnsaantiin. Niin kauan kun en osaa kieltä, en voi saada töitä. Minulla on onnekseni mieheni, joka käy töissä ja pikkuhiljaa opettaa sekä kieltä, että työtään minulle.
Toiseksi, kuten jo monet ovat sanoneet, älä ryhdy heti lastentekoon. Kun lapsia tulee, suhde muuttuu väkisinkin, se on ihan fakta. Jos lapsia haluat, odota suosiolla edes muutama vuosi ja katso viihdytkö maassa.
Uskonto. Sekin nyt vaan on fakta, että muslimien elämä on erilaista kun meidän. Hyväksyykö perhe sinut? Hyväksyykö miehesi sinut sellaisena kuin olet, vai alkaako tulla vaatimuksia pukeutumisen tms suhteen?
Paljon onnea matkaan, pidä todellakin ne paluulippurahat kaiken varalta pankkitililläsi, ei siitä ainakaan mitään haittaa ole.
On tunnettu 10 vuotta ja tavattu ensimmäisen kerran vuosi sitten. :D
Ja vastauksia sataa.
Onpa outoa, että on tunnettu 10 vuotta ja tavattu vuosi sitten ensimmäisen kerran, maailma on ihmeitä täynnä !!!!
Outoa on "tunnettu 10v ja olen 23n" eli 13v esiteininäkö tutustunut karvakäteen? provo mikä provo.
Turkkilainen nainen on ok, mies ei ole.
Jos turkkilainen nainen kätkee itsensä rääsyihin ja häpeää kroppaansa, jonka Luoja on luonut.
Olkoonkin taas yksi provo tämä aloitus. Mielenkiintoisinta on, että suomalaiset neuvovat varomaan turkkilaisen miehen väkivaltaisuutta tai pettämistä. No, varmaan siksi, että suomalaiset ovat asiantuntijoita näissä asioissa.
Ja silloinkin kun ovat juoneet rähinäviinaa tai ottaneet sekaisin jotain tabuja (lääkekuuri) ja viinaa. Musuäijä taas on väkivaltainen ilman viinaakin nimenomaan naisia kohtaan. Aika raukkamaista, eikös ?
Suomessa huonosta miehesta ja naisesta pääsee helposti eron .Turkissa ei naisilla taida paljon olla vaihtoehtoja . Pakko olla väkivaltaisen ja pettävän ukon kanssa.
""asiantuntijana "hyvin tiedät ,että turkinmiehet pettää "antavien" turistityttöjen kansa.
ÄLÄ haaveile olemattomasta! Jos sinne aiot, katso että sinulla on todiste varallisuudestasi meinaa 500€ per kuukausi!!!!
Aloittaja hyvä, älä osta edes leikilläsi asuntoa niin, että omistajaksi tulee miesystäväsikin nimi, mutta velat lankeaakin sinulle. Älä ala rahottajaksi.
taas yksi pieleenmenevä tarina turkkimiehen kanssa =D
Tulin juuri Turkista takaisin Suomeen, asuin siellä useamman vuoden ja olen naimisissa turkkilaisen miehen kanssa. Harkitse nyt tarkasti mitä teet ja ota kaikesta tarkasti selvää. Tässä tiivistettynä oma tarinani, ollessani tuossa vaiheessa kuin sinä en olisi koskaan voinut kuvitellakaan kokevani moista. En toivo samaa kenellekään.
Rakastan miestäni mutta olen joutunut jo vuosia kärsimään hänen narsistisesta perheenjäsenestään sekä tämän narsistin "hovista" jotka ovat alusta alkaen yrittäneet tuhota liittomme. Monesti olen tullut Suomeen turvaan kun olen pelännyt heitä, mies ei vaan halua tai voi kieltää heitä tulemasta meille vaikka moneksi kuukaudeksi eikä voi käsittää miten paljon olen heidän takiaan kärsinyt.
Aina olen pelännyt mitä taas tapahtuu, pelännyt kodissani jossa en saa päättää ketä sinne tulee ja ketä ei. Olen saanut kuulla näiltä mieheni sairailta perheenjäseniltä kaiken mahdollisen, ovat jopa käyneet käsiksi, varastaneet ja rikkoneet tavaroitani sekä uhkailleet. Sittemmin tämä on lieventynyt mutta silti mieheni huomaamatta kohtelevat kuin eläintä, kaikki mitä teen on väärin, ulkomaalaiset on surkeita ja he taas kaikessa täydellisiä, olen heidän mielestään epänormaali ja henkisesti häiriintynyt vaikka he ovat sitä itse.
En sano että kaikki siellä olisivat tuollaisia, itselleni osunut erittäin vaikeat tapaukset jotka eivät turkkilaisittainkaan ole normaaleja. ne jotka ovat tietoisia narsismista ja narsistien toimintatavoista, tietävät paremmin mistä puhun ja kuinka raskasta narsistin uhriksi joutuminen on. Näyttää siltä että miehenikin on tuon narsistin uhri edes itse ymmärtämättä sitä eikä siten pysty puolustamaan minua tai itseään kuten pitäisi.
Olin äskettäin siellä kaksi ensimmäistä raskauskuukauttani noiden sukulaisten vieraillessa ja voin sanoa että oli elämäni raskainta aikaa! Oksetti, väsytti, kaikkialla haisi pahalle, en pystynyt siivoamaan heidän sotkujaan vaikka miten yritin, eivät auttaneet kotona yhtään vaikka olin raskaana, tein kaikki kotityöt ja kuten Turkissa asuvat naiset tietävät, ruoanlaitto kestää useita tunteja päivässä, mieti jos siinä seisot kuumassa keittiössä pyörtymäisilläsi jonkun valittaessa tai uhkaillessa vieressä. Välillä tunsin olevani keskitysleirillä.
Onneksi mieheni ehdotti mahdollisuutta muuttaa edes joksikin aikaa Suomeen ja tartuin tähän ajatukseen kuin hukkuva viimeiseen oljenkorteen. Heti kun sukulaisista pääsin, tulin tänne ja järjestin asiani kuntoon ja nyt olen toista päivää omassa kodissani, rauhassa, turvassa.. Tätä en ole saanut kokea vuosiin. Painajaisia näen joka yö että olen jotenkin päätynyt sinne takaisin eikä ole ulospääsyä.
Tämän tilanteen vuoksi en uskaltanut ajatellakaan lapsia vuosiin vaikka olisin kovasti halunnut, nyt kun tilanne näytti paremmalta ja tulin raskaaksi, noiden sukulaisten saadessa tietää he lopettivat minulle puhumisen ja alkoivat kohdella huonosti. Nyt olen sitten vauvan kanssa Suomessa turvassa ja mies saa tulla perässä, jos menisin takaisin tai synnyttäisin siellä voisin joutua todella pahaan pulaan narsistien armoille enkä saisi lastani enää Suomeen vaan joutuisin kitumaan siellä.. Kauhea ajatus. Onneksi tajusin ajoissa.
En tiedä miten mieheni kanssa nyt sitten, tarkoitus olisi että tulisi tänne mutta jos muuttaakin mieltään tai jotain niin täältä en kyllä aio enää lähteä enkä viedä lastani sinne. En uskalla. Oma perheeni on samaa mieltä, samoin ystäväni.
Voin sanoa vuosien kokemuksella että vaikeampaa tulee siellä olemaan mitä olisi luullut, aina olet vaan ulkomaalainen, ihmetyksen aihe, jotenkin huonompi kuin muut, kieli on vaikeaa ja siitä kyllä kommentoidaan jos ei jotain osaa, kursseja ei juurikaan ole eikä ketään kiinnosta pätkääkään sopeutuuko yhteiskuntaan. Paikallisten naisten kanssa en tule ollenkaan toimeen, todella tunkeilevia ja utelevia eikä meillä ole mitään yhteistä. Naisten asema on huono ja oikeuksia poljetaan ihan avoimesti, jotenkin vaan niin primitiivistä. Jopa ns. koulutettujen kaupunkilaisten keskuudessa joita mieheni sukulaisetkin ovat.
Sinun "miehesi" antoi kaiken tuon tapahtua?
Niin. Erittäin hyvä kysymys. Hän ei itse joko ymmärrä tilanteen vakavuutta ja sitä miten olen kärsinyt, tai sitten ei vain pysty tai halua tehdä asialle mitään.
Olen ymmärtänyt että lopulta minua ei pysty suojelemaan kukaan muu kuin minä itse. Mieheni luuli että olen täällä vaan käymässä mutta sanoinkin etten uskalla tulla enää takaisin hänen perheensä takia. Toistaiseksi en ole saanut mitään vastausta.
Haluatko olla miehen kanssa, joka ei ole halunnut/pystynyt suojelemaan sinua perheensä rääkkäykseltä? Jos ei halunnut, ei välitä sinusta kovin paljon. Jos ei pystynyt, on täydellinen nössö.
Naisena sinun tehtäväsi on miehen ja hänen perheensä palveleminen aamusta iltaan, tarjoilet kaikki ateriat ja teet ynnämuut siinä välissä ilolla ja olet hierarkian alin, miehelle hänen perheensä mielipiteet voivat olla tärkeämpiä ja he voivat mennä sinun edellesi. Siitäkin huolimatta että olen muslimi, osaan jonkin verran kieltä, hyvä ruoanlaittaja, ahkerampi mitä hänen perheensä naiset, saan vaan p...kaa niskaani ehkä kateudestakin eikä minua ole voitu edes näyttää muille sukulaisille kun hävetään huonoa ulkomaalaista.
En ole koskaan ennen tuntenut oloani niin yksinäiseksi kuin siellä, mitään ei voi harrastaa eikä tehdä, paitsi kotitöitä kellon ympäri, töitä ei saa kun oleskeluluvat ovat kiven alla ja palkatkin suomalaisittain taskurahaa. Järkyttää ajatuskin lapseni kasvattamisesta tuollaisessa yhteiskunnassa. Eipä ihme että suurin osa suomi-turkkipareista tuleekin Suomeen, Suomi nyt vaan on kaikin puolin parempi maa asua ja elää! Sanon tämän vuosien kokemuksella.
Mieti tarkkaan ja pidä Suomeen yhteyttä, suomalainen pankkitili jossa säästöjä joita voit tiukan paikan tullen käyttää menoihisi ja vaikka lentolippuihin. Vaikka olin kotona, en ollut taloudellisesti täysin riippuvainen miehestäni vaan pääsin esimerkiksi hotelliin asumaan hänen sukulaistensa tullessa meille riehumaan. Älä anna kenenkään alistaa tai pahoinpidellä sinua kertaakaan, en tarkoita tässä vaan miestäsi vaan hänen sukulaisiaan. Usein ne on siellä ne muut, joko miehen tai omat sukulaiset jotka naisia pahoinpitelee. Ennen kaikkea, jos olet raskaana niin palaa Suomeen kun vielä voit jos tilanne tuntuu pahalta. Jos et itse pysty niin lapsesi takia. Vaikka miten rakastaisin miestäni niin lapseni ja oma turvallisuuteni menee edelle.
Nyt saa mieheni miettiä ovatko hänelle tärkeämpiä minä ja lapsemme vai hänen narsistisukulaisensa. Minkään kulttuurin varjolla ei kannata alistamista tai muitakaan törkeyksiä sietää. Joskus näyttää että ulkomaalaisia naisia yritetään sumuttaa vieläkin enemmän kun ajatellaan että kaikkea voidaan perustella kulttuurilla eikä hänellä ole perhettä tai ketään suojelemassa. Ota nämä asiat huomioon kun teet päätöstäsi ja ole varovainen, selvitä perhetilanne ja joudutko asumaan tai ylipitkillä vierailuilla sukulaisten kanssa saman katon alle ja onko teillä joskus mahdollisuutta palata Suomeen. Älä missään nimessä muuta samaan talouteen hänen perheensä kanssa, jos hänellä on koulu kesken niin se on erittäin todennäköinen vaihtoehto jos ei ole töitä eikä sitä kautta varaa elää itsenäisesti. Itse en alunperinkään suostunut tähän, eikä niin pitänyt käydä, vaan kyllä parin kuukauden vierailutkin ovat noiden ihmisten kanssa jo aivan liikaa. Jutelkaa nämä asiat selviksi jo etukäteen. Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Eikö oleskelulupaa voi saada jossei tilillä ole tarpeeksi rahaa?!
Jos on turkkilaisen kanssa naimisissa niin oleskeluluvan saa helposti eikä tarvitse näyttää mitään rahaan tai tuloihin liittyvää. Jos taas ei ole niin sitten pitäisi olla joku tietty summa tilillä, en nyt muista paljonko mutta varmaan parin-muutaman tuhannen euron kieppeillä tai esim. säännöllinen kuukausitulo kuten eläke Suomesta.
Aiemmin oleskelulupaa ei tarvittu kun saattoi vaan ylittää rajan kolmen kuukauden välein, nyt on tuo sääntö että jos on ollut kolme kuukautta maassa niin pitää poistua ja saa palata uudestaan vasta 180 päivän jälkeen. Tällä varmistetaan että saadaan oleskeluluvista rahaa, tosin oleskelulupien hinnat ovat laskeneet todella paljon entisistä.
Naimisissa turkkilaisen kanssa, silti oleskelulupani maksoi vuosien ajan noin 930 liiraa vuodessa. Hintojen laskettua vain jotain 130 liiraa. Mutta joka tapauksessa kohtalaisen helppoa saada, vaan avioliitosta/rahasta kiinni. Ei kysellä tekemisistä sen enempää.
Kävin Turkissa tutustumassa poikaystäni kotikaupunkiin, sukuun ja ystäviin.
Hänellä on jo Suomessa oleskelulupa ja työpaikka. Yritin ehdottaa viikon lomaa hotellissa, mutta hän vaatimalla vaati 2 viikkoa ja hänen kotonaan yöpymistä.
Heti alussa huomasin, että mies oli aivan erilainen Turkissa. Ystäviä siellä on 10 kertaa enemmän ja hän oli jatkuvasti menossa ja todella vihamielinen ja impulsiivinen. Juuri se rauhallisuus johon oli alunperin ihastunut, oli tipotiessään. Mikään mitä oltiin suunniteltu, ei toteutunut. Vietin päiviä yksin kaupungilla kierrellen tai hänen kotonaan. Hänen äitinsä otti minut mukaansa kauppaan, torille ja ystäviensäkin luokse. Se oli todella ystävällistä, mutta kun en kieltä osannut, olin ulkopuolinen.
Sitten riitelimme poikkiksen kanssa kunnolla. Kun yritin varata hotellia netistä, nettiyhteys katkesi yllättäen (mies meni sillä hetkellä huoneen ulkopuolelle missä modeemikin oli). Koko ajan yritin kestää vain selvitäkseni takaisin Suomeen. En tiedä mitä hän äidilleen sanoi sen riidan päätteeksi, koska hänkin muuttui kylmäksi.
Siitä parin päivän sisällä sain taivuteltua miehen pään varaamaan minulle hotellin viimeisiksi lomapäivikseni (minun rahoillani tottakai, hänen suhteillaan). Se oli ihana helpotus, koska siinä vaiheessa olin jo henkisesti aivan hajalla.
Uskon, että miehen ongelmat johtui koko ajan rahasta tai siis sen puutteesta. Hänen ystäväsä ajattelivat hänen olevan rikas, koska tekee töitä Suomessa. Mutta Suomessa on myös vuokra-asunto maksettavana ja matalapalkkainen työ. Raha Turkissa kiertää kourasta toiseen ja kenelläkään sitä ei ole tarpeeksi. Miesporukat ovat kuin veljesmafia ja nautin kyllä hetkistä, jolloin sain istua paikallisten kanssa samoissa pöydissä juoden chai-teetä. Ruokapaikatkin valittiin sen mukaan mikä oli ystävien omistuksessa. Koskaan ei maksettu ateriasta, vaikka olisin aivan mielelläni voinut maksaa. Vatsa menikin sekaisin vasta hotelliin muutettuani ja syötyäni yksin perusrafloissa.
Mutta se kaikki oli kuin ennalta-arvaamatonta vuoristorataa: välillä pyysi anteeksi ja taas tuli räjähdys. Välillä sanoin takaisin, toisinaan olin liian väsynyt koko touhuun. Toisinaan hän myönsi itsekkin olleensa ilkeä ja sanoi uskovansa, että Suomen oloissa suhde voisi toimiakin.
Lopulta, jo hotellissa asuessani, sanoin riittävän pahasti takaisin ja ukko otti nokkiinsa ja haukkui täydeksi paskaksi. Silti kyseli perään, pääsinkö turvallisesti Suomeen. Otappa tuosta selvää...
Se on turkkilaisten mielestä hirveä häpeä jos vieraillessa jossain missä on perheenjäseniä haluaakin mennä hotelliin. Itse olen joutunut lähtemään kotoani hotelliin asumaan useamman kerran noiden sukulaisten terrorisoidessa kotonamme kun en ole kertakaikkiaan enää kestänyt hetkeäkään. Ja silti ovat jääneet sinne! En voi ymmärtää miten omasta kodistaan täytyy lähteä vain joidenkin vieraiden vuoksi, ihan kuin se olisi enemmän heidän kotinsa kuin minun. Eivät viihdy, haukkuvat, kiusaavat, riehuvat.. Pysyisivät poissa! Arvatkaa jaksaako tuollaista vuosien ajan sekoamatta? Tuntuu siltä kuin ei kotia olisikaan ja siellä on vaan melkein orjan asemassa olevana työntekijänä jota käytetään kynnysmattona mennen tullen. Minä en alistunut ja siitä tuli ongelma. Olen saanut kuulla olevani itsepäinen, vaikea, itsekeskeinen, en tottele, en kunnioita muita, olen epänormaali.. Kaiken saa kuulla mutta noissa kotiterroristeissa ei ole mitään vikaa. Miniän orjuuttaminen ja terrorisointi kotona on maan tapa!
Niin, noita sättimisiä sain kuulla minäkin, mutta vain siis Turkissa, ei koskaan Suomessa.
Jos vaikka halusin ottaa skootterin tavaratilasta laukkuni mukaan ruokapaikkaan, sai mies ihan naurettavan kilarin. Tai esim. kun olin ostanut basaarista kahdet kengät liian isolla hinnalla. Ei hinta minusta niin paha ollut, mutta PA:na olevalle poikkikselle se oli maailmanloppu.
Hän pakotti minut menemään takaisin basaariin vaatimaan rahojani takaisin. Kiukuspäissäni päätin olla tulematta takaisin tyhjin käsin ja kun tulin takaisin kahden laukun kanssa, jotka olin saanut 45 minuutissa neuvoteltua, hän nolasi minut vielä menemällä machoilemaan basaarikojuun.
Sen jälkeen hän huusi minulle täyttä kurkkua, toivotti hyvää tulevaisuutta ja sanoi, että voin saman tien muuttaa hotelliin. Uskon, että häntä v*tutti vielä enemmän se, etten tullut basaarista takaisin häpeillen, pää kumarassa. Kun pääsin kotiin, yritin varata hotellin, netti kaatui ja poikis ehdotti että menisimme kuitenkin vielä veneilemään..?! Silloin sain tarpeekseni ja tein selväksi, että rahat olivat olleet Minun, hän oli asettanut minut vaaraan pakottaessaan menemään yksin viiden, totisen miehen seuraan basaarikauppaan ja etten voisi rauhallisin mielin enää kulkea koko paikan ohi. Silti vielä kysyi moneen kertaan, enkö haluaisi kuitenkin mennä veneilemään..
Tästä siis parin päivän jälkeen muutin lopulta hotelliin..
"Tästä siis parin päivän jälkeen muutin lopulta hotelliin.. "
Käytyäsi ensin veneilemässä?
No en todellakaan lähtenyt veneilemään, kun mies loukkasi sen verran pahasti. Mutta ei sillä hetkellä suostunut siihen, että muuttaisin hotelliin.
Vasta kun äitinsä seuraavana päivänä kävi sairaalassa liian korkean verenpaineen takia, sain luvan lähteä. Toki mies halusi "käyttää suhteitaan" eli en voinut omatoimisesti varata hotellia netistä vaan asian piti mennä hänen kauttaan.
Aika erilaisia kokemuksia ihmisillä täällä. En tiedä ap:n tilanteesta enempää, niin en ota myöskään kantaa, vaikka vähän provolta haiskahtikin mutta aika kiinnostavia varoituksia ihmisillä täällä.
Asuin aiemmin reilun vuoden Turkissa mieheni, tai no, poikaystäväni kanssa. Ensin asuimme vuokraamassamme kaksiossa, rahat ei kuitenkaan pidemmän päälle riittäneet niin muutimme heidän vanhemmilleen, ja sen jälkeen asuimme taas jonkin aikaa kahdestaan. Rahahuolet oli meille vaikeimpia - minä en saanut töitä, koska olin vielä nuori ja ilman ammatillista koulutusta, ja poikaystäväni opiskeli yliopistossa ja teki samalla töitä viikonloppuisin.
Minulla ei ole poikaystävästäni tai hänen perheestään mitään pahaa sanottavaa. He pitivät minua aina kuin kukkaa kämmenellä, sain mennä ja tulla miten halusin ja pukeutua miten halusin, vanhemmat veivät minua välillä kaikenlaisille luontonähtävyyksille ja ainakin minä vilpittömästi pidin heistä. Eikä poikaystäväni suostunut minun maksavan yhtään mitään elämiseen liittyvää, koska hän katsoi velvollisuudekseen elättää meidät molemmat, niin kuin turkkilaisissa perheissä on tapana. Se minulle opetettiin siellä, että mies joka ei maksa kaikkia naisen kuluja, on huono mies. Mies joka yrittää maksaa vain puolet ravintolalaskusta saa nopeasti laukulla päähän.. heh.. no ei, vähän kärjistetysti tietty.
Minäkin korostan sitä kielitaitoa. Se on tärkeä. Vasta kun opin kielen, niin siellä asuminen helpottui. Se on erilainen kulttuuri myös, joten turha edes odottaa, että ihmiset toimisivat tai käyttäytyisivät niin kuin Suomessa. Kyllä välillä tökki, se että kaikkia ihmisiä piti nähdä joka päivä ja aina oli joitain ihmisiä kylässä, mutta niin hassulta kuin se kuulostaa, niin nyt Suomessa jälkeenpäin jopa vähän kaipaan tätä tapaa.
Mutta me ei menty koskaan naimisiin tai perustettu perhettä, koska en missään tapauksessa halunnut kiirehtiä niin isoilla asioilla. Sitten kävikin niin, että pääsin opiskelemaan täällä Suomessa hyvälle alalle, ja ajattelimme ensin kokeilla kaukosuhdetta. Mutta aika äkkiä siinä tajusi, ettei kaukosuhteesta tulisi pidemmän päälle mitään jatkuvat rahaongelmat vaikeuttaisivat eestaas matkustamista. Päätimme sitten erota sovussa ja kaikessa rauhassa ilman riitoja ja katkeruutta. Taustalla vaikutti myöskin nuori ikäni, kun en kokenut olevani vielä valmis sitoutumaan.
Minulle on jäänyt hyvä kuva ajasta, jonka asuin Turkissa ja välillä muistelen kaihoten sitä ilmastoa, ihanaa ruokaa ja sosiaalisia ihmisiä. Ehkä aikakin on vähän kullannut muistoja, koska kyllä siinä välillä oli aikamoisia väärinymmärryksiä ja kulttuurieroja, mutta koin ne pikemminkin mielenkiintoisina tapahtumina kuin taakkoina. Olihan tuo turkkilainen perheeni vähän vapaamielisempi tavanomaisesta, näin ainakin luulisin, kun antoivat meidän vuokrata kaksion ilman, että olimme naimisissa jne. En kadu yhtään, että lähdin sinne vaikka sain minäkin ennen lähtöäni kuulla kaikenlaisia turpaansaamisjuttuja yms.