Onko enää miehiä?

västäräkki

En ole ennen kirjoittanut tänne mitään, mutta nyt vihdoin uskallaudun.

Olen lopen kyllästynyt ikäpolveni miehiin (80-luvun lopulla syntyneet), jotenkin pilallisia tuntuvat suurin osa olevan, tai sitten minä vääränlainen.

Viimeisin kandinaatti kertonee kaiken. Vein hänet mökilleni. Mökki on minun, joten en oleta, että vieraat saapuvat sinne ilmaisiksi talkoomiehiksi, mutta... Mies ei osannut pilkkoa saunapuita, joten otin kirveen käteen ja pyysin kantamaan vedet saunaan. Se onnistui ja siitä sisuuntuneena mies intaantui lämmittämään saunaa. Kiuas alkoi lämpenemään, mutta padan alle hän ei saanut tulta. Minä siis tein sen.
Järvessä ei uskaltanut käydä uimassa.
Saunottuamme, menin rantakalliolle heittelemään ja onnistuin saamaan nätin hauen. Itse pidän kyseisestä kalasta, vaikka monet ei arvosta. Perkasin ja täytin voilla, sekä ruohosipulilla. Lykkäsin savustuspönttöön ja ajattelin, että siitäpä kiva illallinen viinin kanssa. Koko tätä toimitusta mies katsoi kuin mitäkin friikkisirkusta.
Kun otin kalan pois pöntöstä, mies kieltäytyi syömästä, koska kalassa on ruotoja. Eikö aikuinen mies tosiaan osaa erotella ruotoja?
Farssi koko reissu.

En halua haukkua, enkä tuomita. Tässä on kyseessä erilaiset elämäntavat ja -katsomukset. Silti ihmettelen, että eikö tästä ikäpolvesta löydy miehiä, joille riittäisi perusasiat? Eikö kukaan saa enää tyydytystä saunan lämmittämisestä ja kuikkien huudon kuulemisesta järvellä? Eikö ole miehiä joilla ei ole peukalo keskellä kämmentä kun siirrytään pois kerrostalosta?
Täytyykö minun ruveta katselemaan vanhempia miehieä, jotta voin viedä mökilleni miehen joka osaa arvostaa yksinkertaista elämää.

Voi apua!

85

1026

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tsiisus!

      "Eikö kukaan saa enää tyydytystä saunan lämmittämisestä ja kuikkien huudon kuulemisesta järvellä?"

      Tämähän olisi täydellistä jos olisi vielä nainen kainalossa!

      Terv: 41v Mies.

    • mustispeppers

      Hienoa! Olet törmännyt suomalaiseen mieheen :DD

      • diipa daapa

        Mikä mies tuo on... uusavuton kermaperse se on.

      • mustispeppers
        diipa daapa kirjoitti:

        Mikä mies tuo on... uusavuton kermaperse se on.

        En mäkään tosin osaa perata kalaa, mutta noi muut hommat onnistuu, eli mies voisi edes tuon homman osata :)

      • njhv nhgcvngh
        mustispeppers kirjoitti:

        En mäkään tosin osaa perata kalaa, mutta noi muut hommat onnistuu, eli mies voisi edes tuon homman osata :)

        Vaikka nössön näköinen monen naisen mielestä olen, niin kyllä veden kantaminen, puiden pilkkominen, kalan perkaaminen jne. onnistuu. Ongelma on enemmänkin se, että pääsee tutustumaan naiseen tällä pärställä.

    • kjdrtaq

      Olen 80-luvun alkupuolella syntynyt ja kyllähän nuo asiat hoituvat, kun itsekin mökillä kesäisin käyn.
      Mistä päin Suomea olet kotoisin?

    • Eipä se minunkaan ensimmäinen saunanlämmitys mennyt hyvin kun tein sen ensimmäistä kertaa. Samoin polttopuiden hakkaaminen on tuottanut välillä vaikeuksia kun kädet ei toimi kunnolla. Toisaalta harjoittelun kautta olen oppinut näitä asioita paremmin. Syömisestä kieltäytyminen pelkkien ruotojen takia kuulostaa epäkohteliaalta.

      • Äh. Voihan tuo ruoto-episodin takana olla jotain muutakin kuin epäkohteliaisuutta (allergia, on jo valmiiksi kylläinen, ei tykkää kalasta) mutta aika outoa pistää se pelkästään syyksi. Mutta olen mäkin tavannut ihmisiä, jotka syövät vain ulkona tai eineksiä kun eivät viitsi laittaa ruokaa.

    • västäräkki

      Kiitoksia vastauksista.

      Tajusin kirjoitukseni jälkeen, että tuli ehkä hieman vuodatettua. Kuulostinpa karmean katkeralta akalta. Olen todellakin ehkä raahannut mökilleni niitä kermaperseitä...

      Kiva, että on miehiä joille riittää sauna ja kuikat.

      • Kyllä se siitä lähte

        Et mun mielestä, mut yks 17 hailee ...Kyllä täällä saa avautua.
        No älä raahhaa perseitä mökille. =D
        Anna sellaisen tipin että jos miehellä/noh..pojalla on
        vaikkapaslipoverit ja velaks ostettu Audi ja se asuu himas tai ei oo vähintään 4-6 vuotta ollut jos pois sieltä niin eipä se osa amitään tehdäkkään..

        Kädet on toinen mistä miehen tunnistaa...Nää kuuluisat työmihen kädet on aika pal kovettuneet täynnä vekkejä ja karvaa..Kovemmat kädet parempi mieli..
        Sellainen ihminen joka käsillään tekee tarttuu vähän herkemmin asioihin vaikkei kaikesta tietäisikään... =D

    • Helppoahan tuo on. Hauen fileeraminen on vähän vaativampaa puuhaa. Siinä täytyy olla terävät veitset, ja veitsen täytyy saada kulkemaan alusta lähtien oikein, että ei tule niin paljon hukkalihaa.

      Tässä fileointiesimerkki hauelle, tuossa tulee kyllä aika paljon hukkalihaa, eli voisi tehdä paremminkin:

      http://www.youtube.com/watch?v=2S9SeYJOQSI

      Itse en oikein pidä hauesta, suuremmat yksilöt ainakin maistuvat usein mudalle tai puulle, sen sijaan ahvenia on kyllä tullu perattua vaikka kuinka paljon. Niistä ei useinkaan kannata tehdä fileitä, koska ovat niin pieniä, vaan otetaan vain nahka, sisälmykset ja eväät pois, ja paistinpannuun.

    • västäräkki

      Olen siis Pirkanmaalta ja toivon etten pahottanu kenenkään mieltä vuodatuksellani. Harjoitus tekee todellakin mestarin.

      • Missä luuraat?

        Nainen hyppää syliin kadulla niin minä vien sinut alttarille asti!

      • Poksuko
        Missä luuraat? kirjoitti:

        Nainen hyppää syliin kadulla niin minä vien sinut alttarille asti!

        Sitten heräsit, ja päästit kissan pihalle... :D Taitaa lotossa osua ennemmin 7-oikein kohdalle...

    • ~c~

      Tee profiilihaku pohjoisemmasta. Oulun korkeudella on paljon omatoimisia luonnossa liikkuvia miehiä.

    • Otappa tänne yhteyttä, niin joudut katsomaan vierestä, miten haukia pyydetään, olen aikoinaan 10-15-vuotta käynyt aktiivisesti kalassa ja tiedän, missä kalaa kulloinkin on. *vink* *vink*

      Niin ja olen armeijassa opetetaan hakkaamaan halkoja... jos ei sitä ennen osaa.

      • Oho, ku jäi vajaaksi... niin tosiaan siis metsähommia on tullut tehtyä kyllä ja osoite on [email protected]

      • Niin, ja en ole armeijassa,vaan tuo "olen"-sana ei kuulunut lauseeseen: "Niin ja olen armeijassa opetetaan hakkaamaan halkoja... jos ei sitä ennen osaa."

      • ...

        Älä nyt vain tuohon mielenvikaiseen ota yhteyttä.

        *vink vink*

      • ... kirjoitti:

        Älä nyt vain tuohon mielenvikaiseen ota yhteyttä.

        *vink vink*

        Heh, sarjaraiskaaja vaanii mua palstalla ja haukkuu mielenvikaiseksi, vaikka itselläs on sosiopatia maanisdepressio diagnooseina. Annoit plussankin itselles.

      • Outoa et oot tääl
        dazu kirjoitti:

        Heh, sarjaraiskaaja vaanii mua palstalla ja haukkuu mielenvikaiseksi, vaikka itselläs on sosiopatia maanisdepressio diagnooseina. Annoit plussankin itselles.

        Kauan sää oot suomi24:jäl roikkunu?
        Muistan vaan et aika kauan en vaan msuita olitko täällä jo 1999-2004
        vai vasta myöhemmin?

      • Kieltämättä on terää

        Kieltämättä ainkin intissä oli se tyyli 1990-luvul

        -Alokas te.
        -Herra se ja tämä.
        -Hakatkaa halkoja.
        -En osaa herra se ja tämä.
        -Nyt opitte. =D

        Asioita ainakin lähestyttiin aina silllä tavalla,
        että jos et osaa niin nytpä opit tässä tehdessä.

    • mies 86

      Sinulla kävi selvästikin paska mäihä sillä tuo kaveri vaikutti kyllä täysin uunolta. Omasta vinkkelistäni on kylläkin turhauttavaa lukea, kuinka naiset lähestulkoon aina haukkuvat 80-luvun lopulla syntyneitä miehiä... itse olisin ollut todella otettu, jos joku, (vieläpä naispuolinen!) olisi valmistanut minulle hauki-illallisen... olet selvästikin harvinaisuus.

      Mutta kuten sanottua... kaveri vaikutti kyllä idiootilta. Tai siis oli. Korjaan. Nimenomaan tuonkaltaiset tapaukset saavat meidän ikäpolvemme vaikuttamaan niin toivottomilta tapauksilta. Olen pahoillani lukemastani.

    • best vintage -85

      Tuota noiin,jos olet 80-luvun loppupuolelta niin lasken sinut silloin 22,23 vuotiaaksi.Ja nyt jos mietit mitä tuon ikäiset yleensä tekee....
      Ei ne ainakaan perkaile kaloja (ellei kalasta) ja kirveen käyttökin on monelle cityurpaani nuorelle uusi laji.Yleensä tuollaiset asiat opetellaan sitten kun ne tulee vastaan omassa elämässä.Eli sitten kun on se omakotitalo missä lämpiää takka puilla taikka omistetaan se kesämökki jossa kalastellaan.

      Eli olet tuossa suhteessa oikeasti poikkeus.
      Itse osaan kyllä nuo kaikki,perkaaminen voisi tarvita neuvoja mutta onnistuisi joten kuten.

      • Poksuko

        "Tuota noiin,jos olet 80-luvun loppupuolelta niin lasken sinut silloin 22,23 vuotiaaksi.Ja nyt jos mietit mitä tuon ikäiset yleensä tekee....
        Ei ne ainakaan perkaile kaloja (ellei kalasta) ja kirveen käyttökin on monelle cityurpaani nuorelle uusi laji.Yleensä tuollaiset asiat opetellaan sitten kun ne tulee vastaan omassa elämässä.Eli sitten kun on se omakotitalo missä lämpiää takka puilla taikka omistetaan se kesämökki jossa kalastellaan."

        No jaa. Itse tykkäsin jo pentuna (ala-asteikäisenä) käydä paljon mm. ongella ja talvisin pilkillä. Se oli tavallaan mökkeilyn korviketta, kun vanhemmilla ei ollut mökkiä. Nuotion tekemiseen ja puiden pilkkomiseen ei kovin kummoista oppia tarvinnut. Yleensä riittää kun tietää, kummasta päästä sitä kirvestä kannattaa pitää kiinni, ja että kirveellä ei kannata lyödä omaan jalkaan, käteen tai sormiin. Kaikki tämä onnistuu kyllä ihan urbaanilta kaupunkilaiselta (kuten allekirjoittaneelta), jos vain on ylipäätänsä mielenkiintoa asioihin.

        Kalojakin on tullut suolestettua ja perattua sen verran, että ne on saanut pakkaseen. Tosin en ole liiemmin kalasta ruokaa itse valmistanut, tai kalaa savustanut, kun kaupungissa sellaiseen ei ole mahdollisuutta. Aina voi kuitenkin opetella uusia asioita, eikä kaikkea välttämättä opi hetkessä.

      • Poksuko
        Poksuko kirjoitti:

        Vielä lisäyksenä, että minulla ei ole edes partiotaustaa, mutta hyvin nuotion tai kamiinan sytyttyttäminen armeijassa onnistui siitä huolimatta. Varmaan partiossa oppii yhtö sun toista, mutta ei sekään ole mikään itsestäänselvyys tai vaatimus sille, etteikö ihminen osaisi tiettyjä ns. perusasioita.

      • Partio4ever

        Niin no...17 vuotta partiota opettaa enemmän kuin suomen puolustusvoimat...
        Että joskos mietitään mitä siellä ei opi??
        Silelä oppii sit ihan kaiken tarpeellisen..enn kaikkee sellaiset selvitymis taidot mistä joillain tunareilla ei ole mitään käryä.

      • On sitä stadissaki
        Poksuko kirjoitti:

        "Tuota noiin,jos olet 80-luvun loppupuolelta niin lasken sinut silloin 22,23 vuotiaaksi.Ja nyt jos mietit mitä tuon ikäiset yleensä tekee....
        Ei ne ainakaan perkaile kaloja (ellei kalasta) ja kirveen käyttökin on monelle cityurpaani nuorelle uusi laji.Yleensä tuollaiset asiat opetellaan sitten kun ne tulee vastaan omassa elämässä.Eli sitten kun on se omakotitalo missä lämpiää takka puilla taikka omistetaan se kesämökki jossa kalastellaan."

        No jaa. Itse tykkäsin jo pentuna (ala-asteikäisenä) käydä paljon mm. ongella ja talvisin pilkillä. Se oli tavallaan mökkeilyn korviketta, kun vanhemmilla ei ollut mökkiä. Nuotion tekemiseen ja puiden pilkkomiseen ei kovin kummoista oppia tarvinnut. Yleensä riittää kun tietää, kummasta päästä sitä kirvestä kannattaa pitää kiinni, ja että kirveellä ei kannata lyödä omaan jalkaan, käteen tai sormiin. Kaikki tämä onnistuu kyllä ihan urbaanilta kaupunkilaiselta (kuten allekirjoittaneelta), jos vain on ylipäätänsä mielenkiintoa asioihin.

        Kalojakin on tullut suolestettua ja perattua sen verran, että ne on saanut pakkaseen. Tosin en ole liiemmin kalasta ruokaa itse valmistanut, tai kalaa savustanut, kun kaupungissa sellaiseen ei ole mahdollisuutta. Aina voi kuitenkin opetella uusia asioita, eikä kaikkea välttämättä opi hetkessä.

        Osaa kaupungis ainakin somalit käyttää kirvestä, et älä nyt selitä ettei sitä kaupungissaki käytetä.

      • Poksuko kirjoitti:

        Minustakin tuntuu että ainakin maaseudulla useimmat ovat oppineet nuo taidot nuorena.

        Itsekin nassikkana pyöräilin kesäisin lähimmälle joelle, jossa koko päivä meni kalastellessa. Kaikki saaliit myös suomustettiin ja perattiin itse, taisinpa joskus myös ruuaksi asti tehdä.

    • Vanhempi kaupungista

      Helposti kuvittelee, miten asiat menevä yksinkertaisesti, miten juodaan aamukahvit yhdessä, tms. Mutta sitten iskeekin realiteetit; ei toinen juokaan kahvia, eikä mikään kaapeista löytyvä tunnu sopivan :D

      Eli taisit olla ladannut vähän liikaa etukäteis odotuksia. Voisin kuvitella ettei tuollaiset asiat ihan kovin monelta 80 luvun lopun naiseltakaan onnistu ensi laakista. Useimmat asiat, kuten myös uimiset ja kalat olisi varmaan selvinnyt ihan etukäteen kysymällä. Ja kaupunkinlaisella varsinkin puukiuas ja itse hankitun ruuan tekeminen taitaa edustaa jotakin muuta kuin yksinkerta elämää ensialkuun. Kannattaa siis ottaa hieman tarkempi seula seuraavaksi, jos ne asiat ovat oikeasti tärkeitä. Parempaa mennestystä kuitenkin seuraavaan kertaan.

    • västäräkki

      Onpa hienoa lukea, että omasta ikäpolvestani löytyy kaltaisiani ihmisiä. Tuntuu olevan vain niin harvinaista...

      En halua olla nainen joka haukkuu 80-luvun lopulla syntyneitä miehiä sääntöjään. Aloitukseni nyt vaan oli valtavan turhautumisen ryöppy joka nyt nolottaa. Toisaalta, olenhan minäkin jatkuva pilkan ja stereotypioiden kohde vain ikäni puolesta. Ihmisen luonto on kai tuomiota.

      Eikä minultakaan kaikki käy. Hauku on helpompi savustaa kokonaisena kuin yrittää aikaan saada ruodottomia fileitä. En halua siis todellakaan jeesustella, mutta todella kiva kuulla, että toivoa on olemassa!

      • ....

        Kyllä naiset on sitten kohteliaita. Et tiedäkään mitä täällä miehet kirjoittelee, eivätkä yhtään häpeä.

      • deft

        Tausta ja ympäristö merkitsee kaikkea. Itse suuren kaupungin taajamassa suurimman osan elämästäni eläneenä ei ole juurikaan tullut vastaan tarvetta tehdä noita asioita joista puhuit, joten....hmm...noh, se olkoon mun tekosyy sille miksi en välttämättä perkaa kalaa kuin kalaa :)

        Tuo ikäryhmä-kysymys on todellinen, luulemma. Itse 80-luvun alussa syntyneenä, ne/nuo oman ikäryhmäsi miehet olivat silloin kavereiden pikkuveljiä, jotka tuntuivat saavan vähän niin kuin kaiken helpolla. Ainakin enemmän paapomista oli vanhempien puolelta kuin mitä me "vanhemmat" lapset saatiin.
        Ja siis: maaseutu on asia erikseen. Kuten myös mökilliset ihmiset. Ei ollut mun vanhemmilla mökkiä, saatika tuttavia jotka mökeillänsä alati olisivat rampanneet.

        Sulla on siis oma mökki? Itse ostettu/rakennettu/peritty?

    • Uusavullinen

      Voi luoja sentää.. :D Itse olin vielä kyseisellä vuosikymmenellä pilke isukin silmäkulmassa.. En ole kyllä nähnyt moista tapausta edes ikäisteni seurassa.. :D

    • minne kaikki menneet

      Vastakysymyksenä voisi heittää, että onko enää naisia? Siis jos 'miehen' kuuluu tehdä ja osata perinteisiä miehisiä asioita, niin varmasti naisenkin kuuluu olla perinteisen naisellinen eikä ainakaan kantaa vesiä saunaan tai tehdä muita miesten juttuja.

    • Jack Dempsey
    • jaska jokunen

      Mutta ajattele jos olisit mökkeilystä ja luonnosta pitävä mies ja yrittäisit etsiä samanmoista naista kumppaniksesi. Todennäköisyytesi olisivat vielä paljon huonommat. Koska maalla ei ole vapaita naisia ollut enää 50-luvun jälkeen, niin ne on raahattava kaupungista sinne mökille. Kaupunkilaisnainen ei olisi takuulla kantanut edes niitä vesiä eikä lämmittänyt saunan kiuasta.

      Ihmiset alkavat jakaantua tässäkin asiassa niin ääripäihin. On huipputaitavia retkeilijoitä ja eränkävijöitä ja sitten on urbaaneja kahviloissa istujia joilla on omat vahvuutensa. Ennen vanhaan kun Pirkko ja Pentti tapasivat, niin heillä oli luultavasti melko samankaltaiset taustat, mutta nykyään samanikäisetkin ihmiset voivat olla kuin eri maailmoista.

      • realismus

        Olen ollut partiossa ja joskus muinoin mökkeillytkin, osaan sytyttää nuotion, lämmittää kiukaan, pystyttää teltan, olen joskus nukkunut itsetehdyssä laavussakin. Mutta keski-ikäisyys tuo monenmoista tullessaan, paitsi kaikenlaista kremppaa niin myös valaistuksen. Minulla on mukava asunto minne vesi tulee ja menee, kauppa on vieressä ja vielä kun inhoan saunomista, niin minuahan ei enää mökille saa ehdoin tahdoin itseäni kiusaamaan. Uiminen suoraan ovelta on kai ainoa mökkielämän positiivinen puoli, kaikki muu menee miinukselle. Tirppa joikhaa kaupungissakin ja pihakeinussa voi lueskella jos ulos mielii, terassielämästä puhumattakaan.

        Ongelmani onkin päinvastainen, suurin osa keski-ikäisistä miehistä arvostaa luontokokemuksia ja haluaa viettää aikansa mökillä, pahimmat vielä laavuretkillä tai patikoimassa Lapissa. Ei aikuisten ihmisten tietysti tarvitse koko aikaa kylkikyljessä kyhnötää, mutta jollei koko kesänä näe, ei se oikein toimi - ja yleensä nämä keski-ikäiset miehet haluavat raahata naisensa mukaan näille reissuilleen.

        Näköyhteys Stockmanniin on säilytettävä, kuuluu mottoni!

      • jaska jokunen
        realismus kirjoitti:

        Tämä on varmasti ongelma monelle muullekin. Suomessa on valitettavasti käynyt niin että naiset ovat muuttaneet kaupunkeihin ja omaksuneet sen kulttuurin. Miehet ovat joko jääneet maaseudulle tai väkipakolla muuttaneet naisten perässä kaupunkeihin. Näin karrikoiden sanottuna. Onhan se äärimmäisen vaikea kuvitella yhteistä tulevaisuutta jos toinen haluaa elää Stockan vieressä ja toinen metsän reunassa, paikassa jonne katuvalot eivät näy.

        Kaupungit vaan on enemmän "suunniteltu" naisille. Shoppailu, kahvilat, teatterit yms. ovat varmasti mukavaa ajanvietettä. Jos satut olemaan nainen. Miehen tehtävä siinä on pysäköidä ahtaaseen parkkihalliin, kulkea perässä, kantaa kasseja tuskanhiki otsalla ja illalla yrittää solmia sitä kravattia kaulaan ja lähteä katselemaan tylsää teatteria tai väkinäistä stand-uppia.

      • Poksuko
        jaska jokunen kirjoitti:

        "Tämä on varmasti ongelma monelle muullekin. Suomessa on valitettavasti käynyt niin että naiset ovat muuttaneet kaupunkeihin ja omaksuneet sen kulttuurin. Miehet ovat joko jääneet maaseudulle tai väkipakolla muuttaneet naisten perässä kaupunkeihin. Näin karrikoiden sanottuna. Onhan se äärimmäisen vaikea kuvitella yhteistä tulevaisuutta jos toinen haluaa elää Stockan vieressä ja toinen metsän reunassa, paikassa jonne katuvalot eivät näy."

        No jaa. Mun mielestä tuo kuulostaa hieman epätöivoiselta, jos naisen perässä pitää muuttaa ja vielä ääritapauksessa sellaiseen asuinympäristöön, jossa itse ei viihdy. Tuosta ei pidemmän päälle seuraa hyvää.

        "Kaupungit vaan on enemmän "suunniteltu" naisille. Shoppailu, kahvilat, teatterit yms. ovat varmasti mukavaa ajanvietettä. Jos satut olemaan nainen. Miehen tehtävä siinä on pysäköidä ahtaaseen parkkihalliin, kulkea perässä, kantaa kasseja tuskanhiki otsalla ja illalla yrittää solmia sitä kravattia kaulaan ja lähteä katselemaan tylsää teatteria tai väkinäistä stand-uppia."

        Jos mies tykkää näyttelybuudelina olemisesta, niin mikäs siinä. Sehän on ihan jokaisen oma valinta. Jotkut menevät vielä perheensä kanssa näihin Ideaparkkeihin viettämään sitä kuuluistaa "laatuaikaa" koko päiväksi. Minulle ei tulisi ihan heti mieleen. Ennemmin vaikka virkkuuta tai kansantanhuja...

        Vaikka kaupungin menovinkit ja tarjonta on ihan toista luokkaa kuin kenties siellä maaseudulla, kyllä tähän kaupungin menoon pidemmän päälle kypsyy. Kaupungissa ongelma on se, että kaikkea pitää erikseen mennä harrastamaan jonnekin, elokuviin, jne. Maalla, jos vielä on vähän enemmän tilaa kuin kaupungissa, harrastaa voi jo ihan omilla tiluksilla eli välttämättä joka asian takia ei tarvitse lähteä jonnekin muualle, ja vielä maksaa siitä hyvästä.

        Kaupungeissa ei myöskään pääsääntöisesti ihmisillä ole ns. omaa tilaa ja rauhaa, vaan asutaan kuin sillit suolapurkissa. En nyt sitten teidä, onko tuo nyt sitten niin kadehdittavaa ?! Nykyisin ongelma vain on se, kun mm. työpaikat keskittyvät kaupunkeihin, eikä pidemmän päälle pitkien työmatkojen ajaminenkaa ole ihan läpihuutojuttu. Siinä alkaa työmatkoille tulla hintaa puhumattakaan ajasta, joka kuluu päivittäin matkoihin.

    • Deal with it

      Nyt eletään tasa-arvon aikaan, joten me miehet saamme ihan vapaasti olla naismaisia.

      • Deal with it

        Ei me miehetkään arvostella sitä, että olet miehekäs nainen joka pilkkoo puita yms.

      • tasa-arvoa kiitos
        Deal with it kirjoitti:

        Ei me miehetkään arvostella sitä, että olet miehekäs nainen joka pilkkoo puita yms.

        alkaa tympimää tää meininki, että miehekästä naista pidetään vahvana itsenäisenä naisena, kun taas naismaista miestä pidetään säälittävänä luuserina

      • mustispeppers
        tasa-arvoa kiitos kirjoitti:

        alkaa tympimää tää meininki, että miehekästä naista pidetään vahvana itsenäisenä naisena, kun taas naismaista miestä pidetään säälittävänä luuserina

        Puhumattakaan siitä, että käy vissiin miehiselle itsetunnolle, jos nainen osaa ns. miestenhommia.

      • böööö
        mustispeppers kirjoitti:

        Puhumattakaan siitä, että käy vissiin miehiselle itsetunnolle, jos nainen osaa ns. miestenhommia.

        Kuulostat yleensä mukavalta, mutta juttujesi perusteella en yhtään ihmettele jos kanssasi noin käy. Jos ihan oikeasti olet tuota mieltä, eikä tarkoituksesi ole aina yrittää tuossa asiassa vain provota, niin kannattaisi ehkä katsoa asiassa peillin. Monenko nainen itsetunnon kuvittelet kovin kauan jaksavan jos mies mainostaa omaa osaamistaan ja naureskelee naisen osaamattomuudelle.

      • mustispeppers
        böööö kirjoitti:

        Niin just. Mä olen aina ihmetellyt, että miksi ne avuttomattomat aina viedään? Mutta tässä se syy olikin. Oon pitänyt sitä selviönä, että kun itse osaan tehdä kaikenlaista, enkä aina tarvitse binbona sitä miehen apua, niin se todellakin katsotaan huonona ominaisuutena.

      • Poksuko
        mustispeppers kirjoitti:

        Puhumattakaan siitä, että käy vissiin miehiselle itsetunnolle, jos nainen osaa ns. miestenhommia.

        No, ehkä kyse on myös vähän siitä, miten noita asioita tuo esille ? Joillakin naisilla tuntuu olevan ihmeellinen pätemisentarve, kun osataan tehdä niitä oikein "miesten hommia". Kuitenkin toisaalta haluttaisiin tasa-arvoa sekä erityisesti korostaa kuinka ollaan nainen, joka tulee huomioida joka tilanteessa.

        Kyllä miehetkin osaavat paljon "naisten hommia", mutta eivät välttämättä tee siitä erikseen ja joka kerta isoa numeroa. Sitä paitsi tuollainen jaottelu miesten ja naisten hommiin on vähän typerää, koska jokainen tekee yleensä asiat itse, jos kerran ketään muuta ei ole niitä tekemässä. Jos jotain tiettyä asiaa ei osata, se opetellaan tarvittaessa kantapään kautta. Esimerkiksi minäkin tiskaan (käsin) joka päivä, koska en halua syödä likaisista astioista tai käyttää uusavuttomana kertakäyttöastioita. Se onnistuu ihan poikamieheltäkin... :D

      • ...
        mustispeppers kirjoitti:

        Puhumattakaan siitä, että käy vissiin miehiselle itsetunnolle, jos nainen osaa ns. miestenhommia.

        Ei miehiä kiinnosta osaako nainen miestenhommia, se vaan tuppaa olemaan niin että usein miestenhommia tekevät naiset on ulkoisesti äijämäisiä tai muuten vaan ei niin kauniita.

        Tuskin ketään miestä haittaa, jos kaunis nainen tekee miestenhommia.

      • Sinähän nää tiedät
        mustispeppers kirjoitti:

        Puhumattakaan siitä, että käy vissiin miehiselle itsetunnolle, jos nainen osaa ns. miestenhommia.

        Mitkä on naisten ja miesten hommia?
        Ja mitä sit kun mies handlaa ne kaikki eikä tarvi naista mihinkään...
        Ai niin se on yksin...

        Mielenkiintost olis nähdä mitä nainen esim joku 85-89..
        osaa tai ei osaa tehdä miestenhommat..Keittiö..EI..
        Käsityöt(tekstiili ja tekninen)..EI..Auton korjaaminen..EI..Tietokoneen korjaaminen..EI..Meikaaminen ..EI...
        En suoraan sanoen ymmärrä mihin sitä naista tarvitaan =D

        Saa olla aika rautanen eukko, että sellasta viitis kattua.
        Miehen itsetunto??...Tää on samalainen legenda kun se et silikonit on vain itseään varten.. Mies ei kärsi siitä jos nainen tekee..Kuhan ei oo jalois..
        Jos toinen ei tee, niin toinen tekee...Jos nyt haluu vaiks sinne saunaan.

        Tosin rumin mitä oon nähnyt on serkun muija, pirun hyvännäkönen ja
        fiksu... mut 10 kg multasäkki ei liiku ilman apua =D

      • niin just
        mustispeppers kirjoitti:

        Niin just. Mä olen aina ihmetellyt, että miksi ne avuttomattomat aina viedään? Mutta tässä se syy olikin. Oon pitänyt sitä selviönä, että kun itse osaan tehdä kaikenlaista, enkä aina tarvitse binbona sitä miehen apua, niin se todellakin katsotaan huonona ominaisuutena.

        Niin just. Heillä ei nouse kusipäähän.

    • Tuohan on simppeliä hommaa... joskaan itse en välttämättä osaa kalaa perkata, kerran pari olen hauen ja ahvenen saanut kun kalastamassa olen käynyt aikoinaan. Mutta tuo perkkaaminen ei välttämättä onnistu, sen verran paljon aikaa siitä on... ehkä jos jostain katsois ohjeita ensin niin sit onnistuis.

      "ei osannut pilkkoa saunapuita"
      Miksi ne pitää juuri ennen saunomista pilkkoa? Itellä on ainaki se tapa että kerralla koko vuoden tarve pilkotaan pinoon niin ne puut on sitten kuivia vuoden kuivattamisen jälkeen. Helpommin syttyy sillon, eikä tartte jahkailla sen sytyttämisen kanssa paljoa ja lämpöäki tulee enempi.

      "Eikö ole miehiä joilla ei ole peukalo keskellä kämmentä kun siirrytään pois kerrostalosta?"
      Ikäni maalla asuneena voin sanoa ettei takuulla ole keskellä kämmentä. Mutta hetkinen oon syntyny 80-luvun alkupuoliskolla... joten en kai ole sitä kohderyhmää sitten.

    • Simasuumies

      Olet mies, hakeudu sukupuolenkorjaus leikkaukseen.

    • bn,.vk

      Monet puhuvat tässä ketjussa siitä, etteivät osaa perata kalaa. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettei ole koskaan kokeillut. Se on niin nakki juttu, että kun on kaksi kertaa tehnyt, niin osaa aina.

      • madein in

        Mites toi made?

      • nainennnnnnnnnnn
        madein in kirjoitti:

        Mites toi made?

        Made nyljetään. Keskitalvella käy hyvin koukkuun.

      • Muuten kyllä

        Jokanen perannut kotitaloudes silakoit..ainkin oli 1970 ja 80 luvuil.

    • Nou Broblem

      Olisitko lähtenyt miehen kanssa mökille, jos olisit etukäteen arvannut
      kohtaavasi "tumpelon " .Pysyikö edes kaljalasi kädesssä .
      Ei tarvinnut avustaa vai ))),.

      Tosin näitä taitoja voi opetella .Mies kuitenkin yritti parhaan kykynsä mukaan
      kohentaa kuntoa .Kiukaan pesätulen sytyttämisessä.
      Tulen sammuttaminen onnistuu loistavasti,muttei sytyttäminen.
      Nolo paikka miehelle. .
      Huvittaa )) silti vähän käy sääliksikin

      Hei, jos nyt kuitenin ottaisit selvää . Onnistuuko mieheltä
      mökkeily ja kalastus, ennen kuin raahat" miesparkoja" mökillesi .

      Jos, muuten oli mukavaa yhdessäoloa ja pidät miehestä.
      Ja mies tykkää olla kanssasi kuikan huutoa kuulemassa

      Luulisin, ettei tee tiukkaakaan kun mies saa puut hakatuksi,tulet
      pesään muutaman kuntotestin jälkeen.
      Voit tarjota miehelle muuta grillattavaa, jos ruodot ovat haitta.
      Voi,voi, tumpeloltahan toi mies kuulostaa .
      Mieskin voi oppia paremmin, jos nainen opettaa .
      Pärjäättehän te hyvin sinunkin työpanoksella ja annat toiselle osapuolelle
      ruokahuollon hoidettavaksi .
      Onnistuuko Ei ?

      Taisi tosin mies lähteä mökille kanssasi aivan muut kuin halonhakkuut
      mielessä ;
      .
      Opetat miehelle kädestä pitäen mökkeilyn aakkoset tai palutat
      miehen "käyttökelvottomana" lähtöruutuun.

    • ihmettelevä etsijä

      Voi jukra... kunpa jostain löytäisikin noin reippaan naisen, joka tykkäisi mökkeilystä eikä olisi peukalo keskellä kämmentä. Olen pääasiassa itse törmännyt vain näihin yksilöihin, joiden maailma kaatuu, kun kynsilakasta lohkeaa palanen. Ikäluokkaa 80-luvun alkupuoli...

      • Älä muuta sano

        Ton takii skippasin oman ikäryhmäni aikanas ja otin 1960-luvulta suoraan.
        12 vuotta välissä, mut moelmmat saa sentään käsillä tehtyä töitä..PERKELES.

    • jebatsuikkeli

      Ehkä olet vaan kovin äijämäinen nainen?

    • Nou bROBLEM

      Pakkohan naisen on toimeen tarttua, jos miehestä ei ole kuin ihmettelijäksi.
      Kylmässä saunassa kylpeminen ei käy laatuun .

    • Poksuko

      No, toimii se toisinkin päin. Aika vähissä tuntuu olevan myös 70-luvulla syntynyt sukupolvi (naiset), jotka käyvät kesäisin poimimassa marjoja metsästä. Vaikka olen syntyjuuriltani kaupunkilainen, siitä huolimatta silmiinpistävää on se, kuinka vähän porukka osaa liikkua metsässä.

    • Just joooo

      Vai että viedä miehiä mökille - monenko kanssa viemistäsi miehistä olet maannut?

      Ps. Etkös sinä kirjoitellut viimeksi nimimerkillä " miukumauku"

      • saunan lämmittäjä

        Ei välttämättä miehet lämpene kuin löylyssä :-)

    • varazombi

      Mökki, kalastelua, saunanlämmitystä ja nainen joka nauttii samoista asioista. Aah... juuri tuollaiset simppelit jutut on sitä parhautta elämässä.

      Hakkaisin sulle vaikka motin halkoja jos tarjoasit tuollaista hermolomaa.

      On sulla silti aikamoinen valkkaaminen edessä sillä niitä "kädettömiä" on vanhemmissakin miehissä ihan tarpeeksi.

    • peräkamari&poikuus86

      Tuolla ylempänä nimimerkki best vintage jo sen hyvin tiivistikin. Erittäin todennäköisesti jollakin ikänsä kaupungissa asuneella tyypillä ei ole ollut mitään tarvetta tai halua opetella kalan perkausta tai kirveen käyttöä.

      Itsestänikin tuntuu, että ikäiseni naiset ovat pilallisia. Tai oikeastaan voisin ottaa mukaan vielä miehetkin. Moni pitää yllä sellaista mukasuvaitsevaisuuden viittaa yllänsä, mutta halveksii samaan aikaan kaikkia niitä, jotka eivät sovi sen oman pienen pämmyn tai kaveripiirin elämäntapoihin tai elämänkatsomuksiin. Lisäksi se, että odotetaan täydellisyyttä, on erittäin paljon ärsytystä nostava piirre. Vaikkapa se halkojen hakkaaminen ei taida olla niin maagisen monimutkainen asia, etteikö sitä voisi joku toinen opettaa. Tietysti jos toinen osapuoli ei halua tulla tuollaisten asioiden kohdalla vastaan, vaikka koet ne tärkeäksi, niin silloin kyseinen henkilö ei varmaankaan ole sellainen, jonka kanssa olisi järkevääkään mennä eteenpäin.

      Kuitenkaan se, ettei ole kiinnostunut eräilystä, ei tee kenestäkään vähemmän miestä. On hyvä, että kuitenkin sanoit, ettet halua tuomita taikka haukkua toisten elämäntapoja, sillä se taito tuntuu olevan aika harvassa nykyaikana. Kyllä minäkin voisin voivotella, että on se syvältä kun nykyajan naiset eivät osaa koodata Javaa tai asentaa linuxia, mutta oikeasti ei tulisi mieleenkään julistaa, että täähän on viddu ihan farssi jos tytön k/d-ratio on MW:ssä alle yhden.

      Piilo-aspergerina on kuitenkin myönnettävä, että ruuasta nirsoilu erityisesti tuollaisessa tilanteessa on aika tökeröä. Sen verran nyt pitäisi kuitenkin löytyä kunnioitusta ja käytöstapoja toisia ihmisiä ja heidän vaivannäköään kohtaan.

      • Migreeni älä tule

        "Kaupungissa asuneella tyypillä ei ole ollut mitään tarvetta tai halua opetella kalan perkausta tai kirveen käyttöä".

        Ehkä ei..Eikä uimista..ja voi olla, ettei koskaan tulekkaan, mutta jos mut nippaa kutsiin tuun sieltä varmasti hengissä ulos eksymättä.Tää on uskomatont luettavaa..Ei haluu,ei oo pakko, ei tarvi...

        Lopetettiiks miehien tekeminen oikeesti jossain 70-80 luvun taittees?

        Ja millast paskasakkii nää sit kasvattaa...Jos hevonen kuolee niin pelto käännetää kuokalla(sekin on tehty)..Ja oon laiskin tuntemani ihminen,
        ja silti tarpeen vaatiessa rakennan vaiks uuden mökin jos v-käyrä nousee...

        Täytyy jossain välis tilata tutkimus siit mitä kaikkee ei tarvi nykyään o
        sata kun ei halua...Mahtaakohan tää johtaa niihin hygienia hommiin?

    • 19+11

      Jos uusavuton kermaperse ei saa puita pilkottua sen jälkeen kun on näytetty mallia ja annettu työvälineet on paras polttaa kyseinen puupää itse siellä saunan uunissa.

    • Sinkkumies 45

      Jotenkin vaikea mieltää mieheksi jotain 80-luvun lopulla syntynyttä, vaikka ei olisikaan mikään poropeukalo. Mutta kyllä niitä kädettömiä on aina ollut. Niinkin vanhaan maailmanaikaan kuin vuonna 87, jolloin olin armeijassa, oli jo sellaisia "miehiä", joilta ei luonnistunut edes nahkasaappaiden plankkaus. Poteron kaivamisesta, puiden pienimisestä, tai kamiinan sytyttämisestä nyt puhumattakaan.

    • vcxvxvxcvxxxcvx

      Harvemmin sitä ensimmäisellä kerralla onnistuu. Kaupungissa asuvan ihmisen ei ole tarvinnut tehdä välttämättä noista mitään aiemmin. Eiköhän ruotojen poistaminen kalasta onnistu, mutta ei se kovin mielekästä ole etenkään naisen kanssa syödessä.

      Jos etsit erähenkistä miestä niin kannattaa mainita se profiilissasi (Olettaen, että haet seuraa myös netistä). Livenäkin näitä asioita voi kysellä, jotta ei tule vietyä mökille miestä, joka ei sinne halua.

      Itse tykkään jostakin erähenkisestä toiminnasta, mutta pitkäaikaiseen "mökkeilyyn" tai vaeltamiseen ei ole kiinnostusta.

      • Et oo tosissas..

        Tarvinnut?? Voi jeesuksen vittu..Kait nyt joaknen osaa sentään kantaa vaiks kaupungis oliskin syntynyt? Etkä sää oo rippikouluakaan päässyt saunaa sytyttämättä läpi tahi puita pilkkomatta..En ainakaan julkisesti moista myöntäs.

        Nyt on siit varma, et naiset ei paitsi järkkää itselleen pummeja vaan homaavat niitä sen takia, et vain paskaa on tarjolla. Kaupungissa syntynyt..siin onki sit tekosyy valmiina kaikkee ...Eli ihmisen ei tarvitse osata mitään jos syntyy kaupungissa..Selvä...mitenköhän mää sit oppisin...

      • vcxvxvcxvcxvxcxxvcx
        Et oo tosissas.. kirjoitti:

        Kaikki ei käy rippikoulua. Itse kävin eikä käsittääkseni kenenkään tarvinnut meidän leirillämme saunaa sytyttää tai puita pilkkoa. Eipä tarvinnut armeijassakaan tulta sytyttää eikä sitäkään kaikki käy.

        Se, että ei osaa sytyttää saunaa ensimmäisellä kerralla ei tarkoita sitä, että ei osaisi mitään. Ei ihmisen tarvitse välttämättä tulta sytyttää koko elämänsä aikana. Osaamisalueet voivat olla muualla.

        Toki saa olla aika typerä ihminen jos ei saa saunaa syttymään treenistä huolimatta. Muistelisin, että minullakin hetki meni lapsena tuo taito oppia kun puut eivät syttyneetkään niin helposti kuin aluksi kuvitteli. Toisaalta myös sytykkeiden vähyys saattaa tehdä tilanteen hankalaksi ja huomattavasti työläämmäksi, jolloin homman antaa mieluummin jollekkin toiselle osaamattomuuden varjolla.

    • 17+8

      Kyllä minulta onnistuu tuo polttopuiden pilkkominen ja saunanlämmitys helposti. Sehän on vain mukavaa puuhaa. Varmaan kalanperkaaminenkin onnistuisi kun vähän sitä harjoittelisin. Minulla on itsellänikin mökki.

      T: 23-vuotias mies

      • kumpi löytyy

        Onko isukin mökki vai leikkimökki?

    • -86

      Olet timantti, montaa nuorta timanttia ei nykyaikana enään ole :) On barbeja ja beibejä, hienohelma hissukoita, mutta sinä olet aito nainen ;) Jokainen MIES olisi otettu hauki illallisesta minkä nainen pyydystää. Ehkä hieman kuralle maistuu näin lämpimänveden aikaan, mutta kyllä se silti uppoaisi, ja ne haararuodot ei kurkussa haittais mitään :D Kuikan laulu ja nainen kainalossa, siinä mitä mies tarvii.. Käki olisi tietenkin tunnelmallisempi :)

    • vm67:-)

      Kukin nauttii tavallaan, ei se arvostelemalla tuokaan asia parane. Se voi olla, että tuleva miehesi osaa leipoa sulle vaikka juustokakun. Ja silittää perheen vaatteet jne jne...olis ihanaa?! Haloo, aukaise silmäsi ja katso muutakin kuin suorittamista ja suoriutumista.

      • Voi jeesu sentää

        Myös leipominen ja vaatteiden silittämienn kuuluu JOKAISEN ihmisen perustaitoihin...Pitäisit varmaan ihmeenä jos mies osaa nykyään pyyhkiä perseen tai laske housut vessassa..En anna miehille lisäpisteitä hengittämisestä..Sen enempää kuin naisille meikaamisesta..johtunee siitä että osaan molemmat tarpeen vaatiessa.

        Miks nykyajan naiset haluu spurgun..tää on vähän samaa luokkaa kun vaatis mieheltä hygieenisyyttä..Jostain metsistä sanghaijaatte pummeja??

    • Tervetuloa

      Varmasti voi olla sekin...Mut kalan syönti ja viinin juonti on aika pitkälti makuaisoita.Itse en juo viiniä, enkä syö kalaa...
      Jotenkin toi viinin ja viinan kanssa pelaaminen on naislle kovin tärkeetä ..

      Mut kyl sen verta on lasissa ikää, et saunan osaa polttaa ja kirvee lyödä jalkaan pystyyn...Huomaa et mökki on sun ..Miehen mökil ois saunas pumppu...Tai kaivos tahi järves..Jos ei halua pumpata itse.

      En tiedä innostuuks vanhemmatkaan miehet kuule hauesta...
      Kuten sanottu itse skippaisin ..Mutta nuo edellä mainitut ovat aika perus selvitymistaitoja ja ne kun puuttuu niin sillon saa jo vähän ulistakkin.
      En kestä osaamattomuutta edes naiselta...Ja katson, et oon viel itte aika luokattoman huono mut kuitenkin sitä sukupolvea joiden folkseilla mökit oli mukuloina.

    • kaupungin kasvatti

      Vaikka ihminen olisi laillisesti täysi-ikäinen, niin monia kokemuksia pääsee keräilemään vasta aikuisiässä.

      Itsekin kasvoin lapsuuteni ja nuoruuteni Helsingissä kerrostaloalueella, jossa ei tosiaankaan päässyt mitään tulia sytyttelemään kun ei saunaankaan juuri tullut totuteltua. Isovanhemmat olivat kuolleet, joten maaseudullakaan ei ollut mitään paikkaa, jossa olisi käynyt. Kouluikäisenä kesälomat menivät aika lailla urheiluleireillä tai sitten ulkomaita reissaten.

      Itse en pidä itseäni todellakaan uusavuttomana, mutta ensimmäisen kerran sytytin tulet takkaan, hakkasin halkoja jne vasta kun ostimme ensimmäisen omakotitalomme ja olen sentään ollut siinä vaiheessa jo vanhempi kuin AP:n mainitsema 20 ikäinen mies.

      Toisaalta myöskin mökillä täytyy olla aluksi vähän varuillaan, että miten omistaja haluaa, että asioita hoidetaan. Joissakin takoissa/kiukaissa on useampi pelti ja tulet saattaa syttyä huonosti.

      Kannattaako heti heittää muuten hyvää suhdetta menemään vain siksi, että miehellä ei ole ollut mahdollisuutta opetella noita taitoja? Ongelma on vasta sitten, jos mies vihaa mökkielämää eikä edes halua opetella siellä olemista, jos sellainen vapaa-ajanvietto on taas sinulle mieluisaa. Tosi monen ihmisen ongelma tuntuu olevan juuri se, että kivalta vaikuttanut suhde torpataan heti, jos on vähääkään vastoinkäymistä.

      P.S. En ole muuten eläissäni vieläkään savustanut ikinä kalaa. Tekeekö se nyt sitten minusta täysin kelvottoman parisuhdemarkkinoille?

    • ..maus..

      Ei hyvältä kuullosta enkä myöskään ihmettele. Ehkä sun pitää etsiä vanhempia miehiä. Tuommosta puuhastelua itse kaipaisin enemmän. Sitä yksinkertaista elämää. En usko että oot vääränlainen.

      Mä voisin kysyy onko naisia jotka kaipaisi yksinkertaista elämää? No ainakin yksi löytyi. Eli toivoa on..

    • lappalainen

      olen tyttö lapista, syntynyt 90-luvun alkupuolella. tottunut kulkemaan luonnossa, kalastamaan, sytyttämään ja ennen kaikkea, katsomaan ja kuulemaan, mitä luonnossa on. isäni sanoi, kun valitset puolisoa, vie hänet metsään kävelylle, jos hän ruikuttaa niin hän on väärä sinulle. vein ensimmäisen, valitti, että kengät hiertää, itikat inisee korvan juuressa, täällä kastuu. ei nähnyt tai kuullut, miten kaunis on luonto, se suhde ei pitkälle kantanut. vein nykyisen mieheni metsään, hän oli hiljaa ja katseli ympärilleen, huomautti lintujen laulusta, mietti missä pesä on, katseli ihastellen punertavaa taivasta. jospa sinulle sopisi jo alkutaipaleella viedä mies metsään ja nähdä osaako hän nähdä ja kuulla? puiden pilkkomisen, sytyttämisen ja kalanperkuun oppii kukatahansa, sen tyyppinen ihminen, joka viihtyy luonnossa ja siellä haluaa olla.

    • anon.

      Hmm. Olen itse tuota 80-luvun loppupuolella syntynyttä miessukupolvea. En osaa perkaa kalaa (koska en kalasta), enkä tykkää muutenkaan kalasta ruotojen ärsyttävyyden takia, paitsi poikkeuksena lohi. En osaa myöskään savustaa kalaa, joten ehkä kaikille miehille kalaruuat eivät ole kaikki kaikessa. Muuten kyllä saunan osaan sytyttää, polttopuita tehdä ja järvessä uida. En kyllä tykkää metsässä olemisesta kesäaikaan, koska siellä on vain niin saatanasti itikoita. Talvi onkin Suomen luonnossa parasta, kun on yli kymmenen astetta pakkasta ja metrin lumikinos.

      Pointtina: Meitä on moneen junaan, kannattaa ehkä myös koittaa ymmärtää meitä. Lisäksi uskon että useimmiten ihminen tottuu tuollaiseen ulkoilmatekemiseen, kunhan alkujärkytyksestä toipuu.

      • Suomi on kaupunkilaistunut jo monen sukupolven ajan, joten eihän se nyt ole mikään ihme, että tuollaisia tulee vastaan.

        Halonhakkuu on kyllä ihan hauskaa puuhaa, varsinkin kännissä.

    • rtyertyrtyty

      Aloituksen luettuani tunsin itseni täysin uusavuttomaksi. Olen samaa sukupolvea, vm-90. Muut vielä menisi (olenhan sentään käynyt mökillä minäkin), paitsi hauen perkaminen: en edes tiedä mikä on savustuspönttö. Tällaiset fiilikset kaupungissa koko ikänsä asuneena. Toisaalta aloitus olikin ehkä vähän ihme mäkätystä: mitä sinä tarkalleen halusit miehen tekevän ja mistä tarkalleen hikeennyit?

    • Yks miäs

      Itse olen myös 80-luvun lopulla syntynyt; ja ei voi kuin nauraa tuollaiselle neiteilijä-natiaiselle.. Minusta on huippua jos nainen kutsuisi mökille ja yhdessä puuhasteltaisiin sekä kalastelua ym. Ihan arkea on tuommoiset hommat maalla varttuneille; taisit napata jonkun kaupunkilaistolvanan jonka veit mukanasi " erämaan armoille". Itkuhan luonnossa tulee tuollaisille satiaisille..
      Olisit vaan heittänyt verkonpainona järveen heti ensimmäisen avuttomuuden huomattuasi. Noloa jos ei mies osaa ihan perusjuttuja..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      83
      2060
    2. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      76
      1291
    3. Mitä tapahtunut?

      Ken tietää mitä viitostiellä betonin kohilla käynyt punaisen auton kanssa?
      Suomussalmi
      21
      1257
    4. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      85
      1114
    5. Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!

      https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os
      Maailman menoa
      275
      1002
    6. Kenen kanssa haluaisit suhteeseen?

      Laita omasi ja hänen nimensä ensimmäinen kirjain 😊
      Ikävä
      50
      963
    7. Ikävöin kyllä

      En voi ottaa nyt yhteyttä, joten puran tänne järjetöntä ikävääni. Tunteeni sinua kohtaan ovat valtaisat.
      Ikävä
      33
      956
    8. Mies, riittääkö sulle näkemään vilauksen musta?

      Etkö halua ottaa minua kiinni?
      Ikävä
      62
      919
    9. Hesari tunnustaa että Ukraina on häviämässä sodan - Suomen poliittinen eliitti housut kintuissa

      Oliko aivan pakko sitoutua politiikkaan jossa pumpattiin älyttömät summat rahaa Kankkulan Kaivoon eli Kiovan natseille?
      Maailman menoa
      215
      864
    10. Tiedätkö sinä

      Miten lähellä tänään oli että olisin pyytänyt sua treffaamaan. Olin täysin valmistunut siihen, mutta en löytänyt sinua t
      Ikävä
      19
      859
    Aihe