Kyllästynyt

Ajattelin nyt kertoa oman tarinani, ihan siitä syystä että pakko saada tää ulos oman pään sisästä.

Olen tällä hetkellä 26-vuotias ja sairastanut jonkinlaista syömishäiriötä 13- vuotiaasta asti.

Olin melko pullea lapsi, ja 13-vuotiaana aloin lahduttaan. Se lähti vähän käsistä, ja loppupeleissä painoin 36 kiloa ja jouduin sairaalaan. Tästä "parannuin" kuitenkin aika nopeasti, ekan sairaalareissun jälkeen lihoin normaaleihin mittoihin ja vuodenajan kaikki olikin hyvin.

Jossain kohtaa lihoin, pysyin kuitenkin aina normaalipainon sisällä ja olin ihan tyytyväinen. Ihan normaali suhde minulla ei silti ikinä ole ollut ruokaan. Tätä hyvää kautta jatkui monta vuotta kunnes n. 20-vuotiaana päätin että nyt haluan olla tosi hoikka taas.

Liityin salille ja laihdutin terveellisesti, liikunnalla ja jättämällä herkut pois. Sitten vietin kesän espanjassa juoden ja syöden ja tottakai lihoin, n. 3 kiloa mutta se tuntui murskaavalta silloin. Siitä käynnistyi sitten bulimia, söin kaikkea mitä halusin. Saatoin syödä muovipussillisen hyvää ja oksentaa kaikki ulos sen jälkeen. Olin sairaslomalla töistä koska olin niin masentunut etten yksinkertaisesti pystynyt liikkumaan sängystä. Tätä jatkui n. puoli vuotta. Sitten päätin että nyt saa riittää.

Nousin ylös sängystä ja aloin elämään taas. Tapasin elämäni miehen ja varsinkin alussa en edes miettinyt ruokaa muuta kuin polttoaineena päivälle. Välillä herkuttelimme, mutta minulle ei tullut tarvetta oksentaa. Kävin salilla ja elin terveellisesti, tai ainakin normaalisti n. kahden vuoden ajan.

Sitten elämäni heitti volttia pahemman kerran; minun piti muuttaa mieheni kanssa ulkomaille ja jätin kaikki Suomessa, työni, kotini, myin tv:t, huonekalut yms. Kun pääsin sitten ulkomaille hänen tykö selvisi että hän olikin löytänyt uuden naisen eikä halunnut olla enään kanssani.

Palasin Suomeen ja olin ihan sekaisin; en pystynyt syömään mitään muutamaa n viikkoon ja laihduin todella nopeasti 7 kiloa.

Elämä jatkuu kuitenkin ja lähdin itse ulkomaille töihin. Kaikki oli aluksi hyvin, mutta muutaman kuukauden jälkeen aloin taas ahmia ja oksentaa. Varmaankin purin sillä jotenkin pahaa oloani. Sitä jatkuikin sitten useamman kk-ajan.

Taas otin itseäni niskasta kiinni ja tein parannuksen, jota jatkui sitten n. 3 kk ajan kunnes taas tuli joku pieni vastoinkäyminen ja aloin ahmia.

Voisin jatkaa tätä listaa huonoista ja hyvistä kausista varmaankin loputtomasti.
Nyt minulla on taas huono kausi päällä. Elän todella stressaavaa elämää. Olen niin kyllästynyt tähän, enkä käsitä miksi toimin niinkuin toimin. Aina oksentamisen jälkeen minulla on todella huono olo ja välillä tuntuu että pyörryn. Haluan lopettaa tämän. Nyt soitinkin äidilleni Suomeen ja kerroin hänelle tilanteen, minkä hän on kyllä jossain määrin tiennytkin.

Ehkä minun pitäisi lähteä Suomeen ainakin siksi aikaa että saan itseni kuntoon. Toisaalta tiedän, että minä itse olen ainoa joka voi minut parantaa, koska olen kuitenkin tehnyt niin myös aikaisemmin.

Vinkkejä tai kommentteja? Mitä te muut "itseparantuneet" olette kertoneet itsellenne jotta olette parantuneet?