olen pääni saanut sekaisin eräästä miehestä. Hän tuntuu kaikin puolin ihanalta ja olemme tapailleet noin vuoden. Tilanne on kuitenkin se, että voisimme vasta vuoden päästä asua samassa kaupungissa.
Uskotteko te, että jos todella rakastaa, on valmis toista odottamaan? Vai pitäisikö antaa olla ja katsoa vuoden päästä ja jatkaa elämää? Millään en luovuttaa haluaisi, mutta keinot on vähissä.
mies kaukana
4
474
Vastaukset 4
- 1912
No eihän tuossa mitään hätää ole! Tilanne olisi toinen jos enää vuoden päästä ette voisi asua samassa kaupungissa.
- buui123
Itse olen kanssa miettinyt miten sitä jaksaa odottaa kun on samankaltaisessa tilanteessa. Mutta olen tullut niihin aatoksiin että kyllä sitä voi odottaa jos todella rakastaa. Vuosi kuluu yllättävän nopeasti. Mutta jos tilanne tuntuu vaikealta, voitte katsoa vaikka ensivuonna uudelleen tilannetta ja tapailla muita jos siltä tuntuu. Toivottavasti pääsette tapailemaan toisianne niin usein kuin mahdollista.
- aloittaja.
kyllähän minä odottaisin, mies ei.
- JEnelo
Olen odottanut kultaani ulkomailta kotiin jo kohta 5 vuotta, kyllä sitä voi odottaa jos todella rakastaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581616Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3641151- 133924
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13742Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 45529
- 45498
- 45462