www.deittihuijarit1.blogspot.fi
Luin just jutun jossa kerrottiin että Britanniassa on tullut n. miljoona ihmistä
huijatuksi deittipalstoilla. Ja Suomessakin moni. Mutta eihän näistä monikaan
voi asiasta puhua kun leimataan täystolloksi:)
Toisaalta nämä haukkujat auttavat huijareiden toimintaa kun uhrit eivät halua
puhua asiasta.
Minä menin lankaan ja kirjoitin blogiin tarinaani. Toivon että siitä on jollekin hyötyä.
Viisaampien pitää olla onnellisia kun eivät varoituksia kaipaa.
Luin just jutun jossa kerrottiin että Britanniassa on tullut n. miljoona ihmistä
huijatuksi deittipalstoilla. Ja Suomessakin moni. Mutta eihän näistä monikaan
voi asiasta puhua kun leimataan täystolloksi:)
Toisaalta nämä haukkujat auttavat huijareiden toimintaa kun uhrit eivät halua
puhua asiasta.
Minä menin lankaan ja kirjoitin blogiin tarinaani. Toivon että siitä on jollekin hyötyä.
Viisaampien pitää olla onnellisia kun eivät varoituksia kaipaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Moi,
Satuin lukemaan sun blogin kerran ja kiitos että olit kirjoittanut sen koska
sen ansiosta sain tänään yhden huijarin kiinni:)
Ikävää että sinulle kävi niinkuin kävi mutta arvostan kovasti rohkeuttasi tulla esiin, kertoa asiasta varoitukseksi muille, Kiitos siitä.
Aurinkoista kesää ja muista että olet rohkea ja voit edelleen kulkea pää pystyssä.
Kiva kun jotain hyötyä kirjoituksestani. Ja Hyvää kesää!
Ai tällainen tausta näillä englannin kielisillä profiileilla on. Ihmettelinkin jo että mistä näitä katolilaisia oikein tulee, Claudo ja pari muuta oli tuttuja tuolta listalta. Itse kun on ateisti niin juttu on jäänyt väliin näiden osalta jo sen uskonnon vuoksi.
Naiset on huijareita. kirjoitin yhelle naiselle jolle ulkonäkö ei merkkaa mitään. Siltin se ei vastannut mulle takas. Eikä ole kukaan muukaan ikinä vastannut takas. elikkä naiset on huijareita.
Ikävää että näin käy:( mutta eivät he ainakaan ole yrittäneet vedättää sinua kirjoittelemalla puppua muutamaa kuukautta ja sitten yrittäneet pyytää rahaa.. jos tämän voisi kääntää positiiviseksi. Minäkin kirjoitan lähinnä näistä rahanhuijaajista
joita on ollut aina ja tulee olemaan aina enemmän. Kohteina ovat miehet sekä naiset. Kirjoitappa jollekin englanninkieliselle profiilille niin varmasti saat
vastauksen.. saat ainakin kirjoitella ajankuluksi ja saat kivoja emaileja:)
Claudo se yritti minuakin mutta toisella treffi-palstalla. Ihan sama kuvakin.
Ihan tuttuja nimimerkkejä oli mutta en ole edes laskenut heidän vastauksiaan asiallisiksi vaan deletoinut ne heti avattuani. Suosittelen muillekin.
Huonolla suomenkielellä tai englanninkielellä olevia naisten kuvilla varustettuja profiileita myös kaikilla treffipalstoilla paljon (luultavasti ovat miehiä) ja suurin osa on huijareita. Älkää lähetelkö kuvia ..kohta ne koreilee jonkun huijarin profiilissa Suomessa tai ulkomailla.
Itg sivulla ja olen nyt käräyttänyt 5 miestä sieltä.Tekemällä käänteisen kuvahaun huijarin lähettämästä kuvasta niin menee googleen ja tekee tuon haun.Itse en ole lähettänyt mitään kenellekkään eikä tulisi kyllä mieleenkään lähettää jos joku pyytäisi lopettaisin heti sen.
Muhun on ottanut kaks kaveria yhteyttä 3 päivän sisällä, Peter niminen, Usa:n
armeijassa joku komentaja muka, englanninkirjoitus todella tökeröä sekÄ Paul C
asuu kuulemma Turussa, leski, nyt Etelä- Afrikassa työmatkalla, kirjoittaa
hieman parempaa englantia joten on kai kokeneempi huijari.
Kyllä näitä huijareita piisaa pilvin pimein. Itse oppinut kanpapään kautta ja nyt viisastuneena. Kirjoiteltiin ja soiteltiin Ghanalaisen naisen kanssa. Varmaan toista kuukautta. Hänellä oli hyvin väärennetty passi josta lähetti myös kopion minulle.
Olisi heti pitänyt arvata, kun jo melko pian alkoi rakkauden tunnustukset, vaikkei oltu irl nähtykään. Oli tulossa Suomeen ja sovittiin ajankohta koska hän saapuu Helsinki Vantaan lentoasemalle. Lähetti kopiot lentolipuista ja viisumista minulle.
Olin hänelle jo kustantanut matkan tänne. Nyt pyysi vielä lisää rahaa.
Onneksi älysin lähettää malia Tanskan suurlähetystöön Ghanassa, joka myöntää viisumit Suomeen. Sieltä todettiin että viisumi ja passi ovat väärennettyjä.
Löysin myös tämän naisen kuvan netistä. Kuva oli varastettu ja kuuluu oikesti Raven Rileyle. Amerikkalainen pornotähti : D
Tavataan sanoa että tyhmyydestä sakotetaan. Minulle kävi näin. Mutta nyt viisastuneena ja oppirhat maksaneena. Enää en sorru moiseen. Ikinä ei rahaa kannata lähettää pelkälle nettituttavalle.
Nettirakkaus voi käydä kalliiksi - Britanniassa jopa yli miljoona huijattua (Ilmiötä ovat tutkineet brittiläisen Leicesterin yliopiston tutkija Monica Whitty ja lontoolaisen Westminsterin yliopiston Tom Buchanan).
http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/nettirakkaus voi kayda kalliiksi britanniassa
Siis toi linkki edelliseen viesstiin tuli väärin, tässä uudestaan:
http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/nettirakkaus voi kayda kalliiksi britanniassa jopa yli miljoona huijattua/a795528
On kyllä laajaa toimintaa ympäri maailmaa.. ja Suomenkin deittipalstat valloittaneet jo aika hyvin nämä kansainväliset huijarit.
useimmiten näiden nettihuijareiden nimimerkit ovat jotain rakkauteen tai hellyyteen viittaavia. Aloittajan tarina kuulosti hyvin tyypilliseltä.
Jotkut näistä huijareista ovat taitaviakin rakkauskirjeiden ja runojen rustaajia, jotkut tumpeloita copucatteja.
Mulle meilaili viime jouluna eräs Chris joka väitti asuvansa Helsingissä ja tuovansa tekstiilejä maahan. Melkein heti pitikin lähteä englantiin selvittämään kauan kadonnutta lastia joka olikin löytynyt. summat olivat huikeita, mutta pikkusumma veroista uupui. Selkeä huijari. Ilmoitin poliisille