Pohjustukseksi, jos joku jaksaa tämän siis lukea, kerron, että oon pitänyt miesystäväni kanssa yhtä suurinpiirtein kaksi vuotta. Ollaan kumpikin kolmenkymmenen. Hänellä on aika iso kaveripiiri ja harrastaa jonkinverran eri lajeja ja sieltä on sitten kavereita, joiden kanssa käy suht tiuhaankin viikonloppuisin ulkona. Sen lisäksi hänen siskollaan on jostain syystä sama kaveripiiri, joten sisko on usein mukana hänen iltamenoissaan.
Olen jo tavattuamme ja "K":n kavereihin tutustuttuani ollut huomaavinani, etten ole ollut tervetullut porukkaan. Ihan varovaisista ensitapaamisista hänen ystäviensä kanssa olen tottakai huomannut, että minulle ei olla juuri puhuttu, ei kyselty mitään minusta, ei otettu illanvietoissa mukaan keskusteluun. On jopa katsottu pahasti ja K:n mukaan ainakin ihan jopa hänelle puhuttu minusta pahasti. Alkuun tämä loukkasi tosi paljon ja K:lta kysyin silloin, onko hän lainkaan huomannut tätä ja hän kuittasi: "kyllä se siitä kun annat aikaa". Ei se kuitenkaan "siitä" ole mennyt mihinkään.
Olen K:a päästänyt lähtemään kavereiden kanssa, enkä missään nimessä ollut tulemassa kenenkään väliin. Tuntuu oikeastaan, kuin olisin taipunut kaksinkerroin miellyttääkseni hänen kavereitaan ja silti, kahden vuoden kuluttua, olen yhä jotenkin epäsuosiossa. Hänen siskonsa on niinikään kalsea minulle, on kuin en olisi samassa huoneessa tavatessamme, ei siis ota mitään kontaktia minuun. Muuten olen saanut käsityksen, että hän on kerrassaan valloittava persoona-minä en sitä vain pääse näkemään saati kokemaan..K on niinikään myöntänyt, että sisko on "aika nihkeä" minulle.
Olen aika erilainen kuin K:n kaverit, en ole "bilehile", olen hieman ujo ja hiljainen, opiskelija edelleen ja omat kaverini tuskin tulisivat K:n kavereiden kera juttuun. Mutta he ovat K:lle olleet aina tosi ystävällisiä ja pidin sitä jotenkin itsestäänselvänä, että tottakai ollaan toisen rakkaalle mukavia.
Viime viikolla K sai kuulla siskoltaan, että hänen läheisellä kaverillaan oli ollut bileet, jossa sisko miehineen oli ollut, ja kaikki muutkin "inside-piiriläiset" -eikä hänelle oltu ilmoitettu mitään. Huomasin, miten tämä pahoitti hänen mieltään ja tietysti heti ajattelin, että tämä johtui nyt minusta-minua ei haluta sinne, siispä häntäkään ei kutsuta.
Olemme sentään saaneet kutsun hänen ystävänsä suuriin syntymäpäiväjuhliin. Siis K ja avec..Olen menossa, vaikken haluaisi. Huomaan, että olen alkanut melkein pelkäämään hänen kavereitaan..yritän olla mukava ja reilu, mutta tuntuu kovasti, että minut yritetään savustaa kuvioista. En siis koe olevani mikään vainoharhainen, joka kuvittelee itsekseen tällaisia..näyttöjä ja kokemuksia on niin paljon, että muuta olisi todella vaikea uskoa.
Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta tilanteesta? Pitäisikö vain heittää hanskat tiskiin ja olla vihdoin edes yrittämättä olla mukava vai ignoorata koko sakkia vai mitä? Eipä tee mieli mennä edes äijän treenejä katsomaan, kun tietää että siellä ne samat tyttöystävät istuvat laumassa laidalla kuin parhaat kaverukset, eikä minua tarvitse edes tervehtiä =/ Enkä haluaisi miestäni vaivata tällaisilla murheilla, mutta joskus haluaisin riepotella häntä tästä ja joskus taas pyytää anteeksi, kun en vain sovi.
Olen jo tavattuamme ja "K":n kavereihin tutustuttuani ollut huomaavinani, etten ole ollut tervetullut porukkaan. Ihan varovaisista ensitapaamisista hänen ystäviensä kanssa olen tottakai huomannut, että minulle ei olla juuri puhuttu, ei kyselty mitään minusta, ei otettu illanvietoissa mukaan keskusteluun. On jopa katsottu pahasti ja K:n mukaan ainakin ihan jopa hänelle puhuttu minusta pahasti. Alkuun tämä loukkasi tosi paljon ja K:lta kysyin silloin, onko hän lainkaan huomannut tätä ja hän kuittasi: "kyllä se siitä kun annat aikaa". Ei se kuitenkaan "siitä" ole mennyt mihinkään.
Olen K:a päästänyt lähtemään kavereiden kanssa, enkä missään nimessä ollut tulemassa kenenkään väliin. Tuntuu oikeastaan, kuin olisin taipunut kaksinkerroin miellyttääkseni hänen kavereitaan ja silti, kahden vuoden kuluttua, olen yhä jotenkin epäsuosiossa. Hänen siskonsa on niinikään kalsea minulle, on kuin en olisi samassa huoneessa tavatessamme, ei siis ota mitään kontaktia minuun. Muuten olen saanut käsityksen, että hän on kerrassaan valloittava persoona-minä en sitä vain pääse näkemään saati kokemaan..K on niinikään myöntänyt, että sisko on "aika nihkeä" minulle.
Olen aika erilainen kuin K:n kaverit, en ole "bilehile", olen hieman ujo ja hiljainen, opiskelija edelleen ja omat kaverini tuskin tulisivat K:n kavereiden kera juttuun. Mutta he ovat K:lle olleet aina tosi ystävällisiä ja pidin sitä jotenkin itsestäänselvänä, että tottakai ollaan toisen rakkaalle mukavia.
Viime viikolla K sai kuulla siskoltaan, että hänen läheisellä kaverillaan oli ollut bileet, jossa sisko miehineen oli ollut, ja kaikki muutkin "inside-piiriläiset" -eikä hänelle oltu ilmoitettu mitään. Huomasin, miten tämä pahoitti hänen mieltään ja tietysti heti ajattelin, että tämä johtui nyt minusta-minua ei haluta sinne, siispä häntäkään ei kutsuta.
Olemme sentään saaneet kutsun hänen ystävänsä suuriin syntymäpäiväjuhliin. Siis K ja avec..Olen menossa, vaikken haluaisi. Huomaan, että olen alkanut melkein pelkäämään hänen kavereitaan..yritän olla mukava ja reilu, mutta tuntuu kovasti, että minut yritetään savustaa kuvioista. En siis koe olevani mikään vainoharhainen, joka kuvittelee itsekseen tällaisia..näyttöjä ja kokemuksia on niin paljon, että muuta olisi todella vaikea uskoa.
Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta tilanteesta? Pitäisikö vain heittää hanskat tiskiin ja olla vihdoin edes yrittämättä olla mukava vai ignoorata koko sakkia vai mitä? Eipä tee mieli mennä edes äijän treenejä katsomaan, kun tietää että siellä ne samat tyttöystävät istuvat laumassa laidalla kuin parhaat kaverukset, eikä minua tarvitse edes tervehtiä =/ Enkä haluaisi miestäni vaivata tällaisilla murheilla, mutta joskus haluaisin riepotella häntä tästä ja joskus taas pyytää anteeksi, kun en vain sovi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sun tarvitsee ilmeisesti nyt nostaa päätä pystyyn ja mennä mukaan ihan itse ja olla välittämättä mistään nihkeilyistä mitään. Kun menet hyvällä itsetunnolla ja käyttäydyt niinkuin ei missään olisikaan mitään ihmeellistä ja juttelet muina miehinä muille ihan sama mitä loppuu nihkeilyt. Menet treeneihin ja suoraan sinne tyttöystäväporukkaan ja tervehdit. Alat läpättämään siinä mukana. That it. Kerran se kirpaisee mutta ei sen jälkeen enään etkä edes välitä mitä muut ajattelee. Siskollekkin pitää itse avautua niin se lopettaa myhäilyt ja mitä kalseempi se on sitä ystävällisempi olet itse.