Poikani kuoli

VAI NIIN

Otan osaa =( Niin, onko poikanne vaimo käynyt hakemassa ammattiapua, ehkä hänen olisi hyvä käydä terapiassa?

Olemme ehdottaneet hänelle sitä, mutta hän sanoi ettei hänen ikävä miestään kohtaan helpota, vaikka puhuisi siitä. Häntä ei innosta ajatus kertoa henkilökohtaisista asioista tuntemattomille.

Lämmin osanottoni poikanne kuoleman johdosta.

Teidän tilanteenne on vaikea, kun oman surunne keskellä teidän täytyy yrittää jaksaa tukea miniäänne, jonka elämän koko perustus on poikanne traagisen kuoleman myötä totaalisesti romahtanut.

Kun poikanne kuolemasta on vielä niin lyhyt aika, on selvää että miniänne on vielä täysin musertunut ja shokissa. Surutyö on hänen kohdallaan vasta alkumetreillä, niinkuin varmasti teilläkin.

Sekin on totta, että mitkään sanat eivät hänen tuntemaansa ikävää pysty poistamaan. Ei sellaisia sanoja ole olemassa, sen tiedän omakohtaisesti muutaman vuoden takaa, kun mieheni kuoli. Itsekin olisin vain halunnut päästä mieheni mukaan.

On vielä liian aikaista miniänne mennä johonkin sururyhmään käsittelemään asiaa - yleensä sellaista suositellaan vähintään puolen vuoden päästä, kun traumaattisin shokkivaihe on jo takana.

Oikeastaan ette voi tehdä muuta, kuin kuunnella ja muistuttaa miniäänne siitä, että hänen miehensä elää heidän pienessä pojassaan, joka nyt tarvitsee äitiä entistäkin enemmän. Voitte tukea miniänne ja pienen lapsenlapsenne arjen sujumista olemalla läsnä, kuuntelemalla ja hienovaraisesti auttamalla arjen sujumista.

Ensimmäinen vuosi on kaikkein vaikein. Jossain vaiheessa miniänne suru alkaa helpottaa. Sitä on vaikea ennustaa, mutta yleensä surutyön vaiheitten läpityöstäminen kestää noin 2-5 vuotta, joillakin jopa kauemmin.

Voimia teille kaikille.

Kiitos kovasti.

Eipä taida olla mitään keinoja, jolla helpottaa hänen oloaan.

Vertaistuki on parasta. www.nuoretlesket.fi. Siellä meitä on. Löytyy pohjalla olevia ja niitä jotka ovat jo saaneet pään pinnalle. Toinen toisiamme suosta kiskotaan. Kukaan ei ole yksin tässä taistelussa. Meitä on valitettavan paljon. Voimia.

Hyvä että olette noin selvineet: suruun reagoi itsekukin eri tavalla ja voi teillekin tulla vielä rakskaita tunteita. Puolisona ja varmaan nuorena rakastuneena on pojan vaimo eri tavalla tunteissaan kiinni.
Varmaan on nyt hyvä että olette miniän tukeva rinnalla, kuuntelette, annette itkeä ja puhua ikävästään. Tärkeää on pitää myös huolta lapsesta: lapsikin suree tavallaan isän menetystä. Kyllä suru hellittää ajallaan myös miniän elämässä. Voi kestää jopa vuosia. Olette varmaan tehneet kaiken mitä mmitä rinnalla oleva voi tehdä. On myös hyvä tuki huolehtia että pojan vaimolla tulee arkeen liittyvät asiat hoidettua.
Menetys on suhteellsien tuore - voi olla että hän nyt vasta todella reagoi mentykseen.
Jos tuntuu että käy yli voimien, ottakaa yhteyttä ammattiauttajiin ja läheisiin ja ystäviin.

Sydäntä kylmää nuoren lesken ja pienen, isättömän pojan vuoksi. Miten elämä voikin olla julmaa ja epäoikeudenmukaista! Osanottoni kaikille läheisille.

Missään tapauksessa ei pidä yrittää kieltää tai tukahduttaa nuoren miniän surun tunteita. Itkut pitää itkeä ja suru surra ajallaan, silloin kun on sen aika ja paikka. On hyvä muistuttaa surevaa siitä, ettei kaikki ole menetetty, vaan rakastetun elämä jatkuu pienessä pojassa.

Toivottavasti poikansa menettäneillä isovanhemmilla riittää aikaa ja voimia miniän ohella aivan erityisesti hoivaamaan ja tukemaan isänsä menettänyttä pientä pojanpoikaa, jonka elämästä ei ilo saisi kokonaan kadota. Pieni lapsi elää hetkessä, eikä välttämättä vielä edes ymmärrä sitä, ettei isä enää koskaan palaa.

Puolison suru on luonnollisesti erilainen kuin vanhempien tai sisarusten suru, muuttaahan puolison kuolema totaalisesti perheen sekä nykyisen että tulevan arjen.

En silti mitenkään tarkoita väheksyä vanhempien surua tai menetyksen suuruutta, se vaan on erilainen.

Ehkä vanhempi ihminen osaa jo elämänkokemuksensa myötä paremmin hyväksyä sen ikävän tosiasian, että ihmiselämä on rajallinen ja päättyy aina kuolemaan.

Voimia teille.

Lämmin osanottoni teille,.
Olen itse menettänyt suunnilleen poikanne ikäisen veljen äkillisessä tapaturmassa pari vuotta sitten. Olisiko tästä seuraavasta teille apua ymmärtääksenne reaktioita ja että ne ikäänkuin "kuuluvat" asiaan? Jaksamista teille kaikille toivottaen:

Traumaattinen kriisi jakautuu neljään vaiheeseen:

1) Sokkivaihe syntyy heti traumatapahtuman jälkeen. Se saattaa kestää muutamasta sekunnista vuorokausiin. Sokkivaiheessa kaikki tuntuu epätodelliselta, painajaismaiselta ja on vaikea ymmärtää tapahtunutta. Sokkivaiheessa ihminen voi lamaantua, reagoida vailla tunteita, toimia normaalisti tai mennä paniikkiin. Sokkivaiheen tarkoituksena on henkiinjääminen. Psyykkinen sokki suojaa mieltä sellaiselta tiedolta ja kokemukselta, jota se ei pysty vastaanottaman. Sokissa esiintyy fyysisiä ja psyykkisiä reaktioita mm. adrenaliinin eritys kasvaa, aistit terävöityvät, ”supermuisti” toimii. Tyypillisiä reaktiota heti traumatapahtuman jälkeen ovat vapina, pahoinvointi, palelu, itkuisuus, päänsärky.

2) Reaktiovaihe kestää usein useita kuukausia. Reaktiovaiheessa ihminen alkaa kohdata tapahtunutta ja sen aiheuttamat tunteet heräävät. Reaktiovaihe on usein melkoista tunteiden myllerrystä. Suru, epätoivo, ahdistus, itsesyytökset, tyhjyyden tunne ja syyllisyyden tunto ovat tyypillisiä. Lisäksi voi esiintyä vihaa, raivoa, pelkoa ja mieleen tunkee paljon muistoja ja ajatuksia traumatapahtumasta. Unihäiriöitä voi myös esiintyä, lisäksi somaattisia vaivoja kuten pahoinvointia, väsymystä ym. Tässä vaiheessa olisi tärkeää, että ihminen puhuisi jollekin tuntemuksistaan.

3) Työstämis – ja käsittelyvaiheessa voimakkaat tunteet vähitellen heikkenevät ja traumaattisen kokemuksen käsittely kääntyy sisäänpäin. Työstämistä tapahtuu mielessä joko tietoisesti tai tiedostamatta Tyypillistä ovat muisti - ja keskittymisvaikeudet, ärtyisyyden lisääntyminen, eristäytymisen halu. Tässä vaiheessa ihminen saattaa vetäytyä ihmissuhteista. Vaihe saattaa kestää kuukausia.

4) Uudelleen suuntautumisen vaiheessa tapahtumaa ja kokemusta voi ajatella, sen voi kohdata ilman ahdistusta tai pelkoa. Traumaattisesta tapahtumasta on tullut osa itseä. Tapahtumaa voi ajatella tai olla ajattelematta , eikä se ole jatkuvasti mielessä.

http://www.nettineuvo.fi/index.asp

Hei vielä

Veljeni kuolema oli meille lähiomaisille monestakin syystä erittäin traumaattinen. Minua auttoi pahimman yli masennuslääke, jota söin puoli vuotta. Olin alkanut eristäytyä ja muistini pätki. Siinä vaiheessa kun vain makasin peiton alla ja perhe kärsi, totesin itse, että jotain on tehtävä. En olisi kyennyt muuten olemaan perheen kanssa ja käymään töissä. Sen voi tietysti katsoa tunteiden tukahduttamiseksikin, mutta toisaalta se tasasi ääritunnetilat ja säilytti jonkinlaisen toimintakyvyn. Jos tilanne menee kovin pahaksi, ei ehkä olisi huono asia käydä ihan lääkärissä hakemassa apua.

Miehestäni oli suuri apu, koska hän hoiti kaikki käytännön asiat kun en itse siihen enää kyennyt. Voisitte varmaankin ottaa lasta välillä hoitoon, tehdä vaikka ruokaa, käydä vähän siivoamassa, käydä kaupassa, pestä pyykkiä - miten sitten itse jaksattekin ja mitä miniänne antaa teidän tehdä.

Onko myös varmaa, että vaimonne on kunnossa ja jaksaa? Surun keskellä Ihminen saattaa näyttää ulospäin muulta kuin mitä sisällä myllertää ja mitä oikeasti tuntee ja jaksaa. Pari lämmintä sanaa ja taputusta silloin tällöin ei varmaan haittaisi.

18-vuotiaan poikamme menetys oli perheellemme pari vuotta sitten suuri shokki, järkytys, suru ja kaipaus. Niitä tuntemuksen sanoja olisi vaikka kuinka paljon, miltä kantilta sitä läheisen poismenoa haluaa tutkia. Jokainen läheisen menetys on aina valtava aukkopaikka ja jokainen kokee asiat hieman eri tavalla. Tiedämme sydämmessämme mitä olette joutuneeet kokemaan. Nyt tarvitaan voimia ja itsensä niskasta kiinniottomista.

Varmasti parhaimman avun ja ymmärryksen saatte vastaavan tilanteen kokeneilta ihmisiltä. Sieltä tulee varmasti ne parhaimmat neuvot, miten päästä kiinni sellaiseen arkipäivän elämään, voittaa se väsymys, suru ja masennus. Jos päästää itsensä täysin masentumaan, niin sieltä ylös pääseminen on todella vaikeaa. Tukea tarvitaan ja itsensä hoitamista. Itsensä hoitaminen on niin fyysistä, kuin henkistä hoitamista

Muistakaa, että oma elämänne jatkuu, ettekä saa käpertyä pelkästään poislähteneen läheisen suremiseen. Teillä varmasti sydämmessä säilyy ne parhaimmat muistot, joita muut eivät edes tiedä ja voi ymmärtää. Muistelkaa kaikkia niitä hienoja hetkiä, mitä olette saaneet elää poikanne kanssa.

Surutyöryhmistäkin pitää muistaa, että siitä ei saa tulla harrastusta, joka jatkuu vuosikaupalla. Omalta kohdalta ainakin huomasimme, että tuli niitä surusta ja jaksamisesta puhujia, jotka alkoivat kauppaamaan samalla jumalan sanaa ja raamatun asioita. Se loukkasi varsin syvästi.

Koettakaa päästä arjen rutiineihin mahdollisimman pian kiinni, sen ainakin me huomasimme parhaaksi terapiaksi.

Jaksamista teille.

Olen pahoillani, kun en kirjoittanut tänne mitään. Tietokone ei toiminut, mutta nyt onneksi.

Kiitos hyvistä neuvoista.
Olemme jatkaneet arkea samalla tavalla, viettäneet enemmän aikaa yhdessä tosin surren ja menneitä, hyviä asioita muistellen. Jokainen meistä on surrut tätä eri tavalla, itse olen leikkinyt pojan kanssa ja kertonut hänelle mukavia juttuja isästään. Vaimoni taas on itkenyt ja auttanut varmasti eniten miniäämme. Emme ole yrittäneet tukahduttaa hänen tunteitaan, vaan auttaa miten itse jaksamme ja kykenemme. Ollaan kaikki tuettu toisia ja annettu surra miten itse jokainen sen kokee, rauhassa omissa oloissa tai sitten kaikki yhdessä.

Tilanne ei ole parantunut, hän on samanlainen edelleen. Hän aloitti urheiluharrastuksen ja menee juoksemaan joka ilta. Mitä tämä tarkoittaa?

>Hän aloitti urheiluharrastuksen ja menee juoksemaan joka ilta. Mitä tämä tarkoittaa? <

Tuohan on pelkästään hyvä asia, toivottavasti jaksatte liikuntaharrastusta tukea olemalla lapsenvahtina lapsenlapsellenne. Neljän seinän sisälle jääminen on pahin mahdollinen vaihtoehto, kun miniänne on menettänyt elämänilonsa ja selvästikin kamppailee jaksamisensa kanssa.

Itse muistan mieheni kuoleman jälkeen juosseeni säästä riippumatta päivittäin metsässä tuntikausia omine ajatuksineni, seurana vain koira. Metsässä juokseminen purki ahdistusta ja auttoi jaksamaan.

Urheilu ja fyysiset liikuntalajit ovat omiaan purkamaan nuoren ihmisen patoutuneita tunteita ja parantavat fyysistä kuntoa. Se taas luo pohjaa psyykiselle kestävyydelle, joka tässä elämäntilanteessa on kovalla koetuksella.

Miniänne on hyvin nuori ja jaksaakseen kaipaa elämäänsä myös hiukkasen iloa ja sosiaalista vuorovaikutusta, mahdollisuutta hänelle tärkeän liikuntaharrastuksen kautta edes hetkeksi unohtaa raskas arki.

Liikuntaharrastuksen myötä hän kenties myös tutustuu ihmisiin, jotka eivät hänen tragediastaan tiedä. Sellaisten ihmisten tapaaminen on hyvin terapeuttista ja antaa voimia arkeen.

Voimia teille kaikille.

Ammattiauttaja tarpeeksi usein,lääkkeet ja puhuminen. Tunteiden näyttö. Nauru ja itku.
Veljeni kuoli 2 kk sitten itsemurhan kautta mikä oli todella suuri järkytys meille kaikille läheisille. Siis ei sitä voi vieläkään tajuta jotta mikä ihme on sattunut, kun näin kävi. Vaimo suree ja poika.
Minä ja lapseni ja äitini.

Leski tapaa mielenterveyshoitajaa joka toinen viikko. On unilääkkeet ja masennuslääkkeet. Alussa ei ollut edes yötä niin ettei ollut aikuista seuraa. Nyt alkaa jo pärjäillä jos poika jossain kavereilla. Paljon puhutaan keskenämme. Myös itse käyn ns. hoitokerroilla ja tarviin unilääkkeet. Menetin nimittäin muutama vuosi sitten toiesen veljeni ja tuntuu että suru seuraa aina.
Aika auttaa vaikka itseänikin tuo lause lähinnä ärsyttää.
Lasta täytyy tukea myös paljon. Ei saa unohtaa.
Takaisin emme rakastamme enää saa, mutta elämän täytyy jatkua. Joskus täältä kaikki lähdetään. Sitten kun on sen aika.