Onko normaalia?

Miten järjestätte sellaisen jutut kuin kavereiden/perheen tapaamiset?

Itse pyrin aina juttelemaan miehelle ainakin paria päivää, usein viikkoakin ennen menemisistäni ettei sitten tule mitään yllätyksiä ajan kanssa. Mieheni sen sijaan pitää yleensä riittävänä ilmoittaa puolta tuntia ennen, että nyt pitäisi se ja se kaveri tavata. Tänään olin suunnitellut koti-iltaa hyvän ruuan merkeissä ja kuvittelin saavani apuakin tuon hieman erikoisemman ruuan valmistuksessa. No, sitten mies tulee kotiin varttia vaille neljä ja ilmoittaa että kaveri pitäisi tavata neljältä ja ottaa jääkaapista viikonloppuista makaronilaatikkoa ja laittaa mikroon. Ei kysymystäkään siitä että oliko minulla jotain muita suunnitelmia tai edes mitä olin itse ajatellut tänään syödä. Kiva sitten syödä kynttiläillallista yksin :(

Itseäni tällainen käytös todella ärsyttää, sillä mielestäni parisuhteessa ei voi vain mennä ja tulla kuin sinkkuaikoina, vaan pitäisi vähän suunnitella näitä juttuja yhdessä. Enhän minä koskaan sanoisi että tänään et kyllä mene, mutta silti olisi kiva tuntea itsensä huomioon otetuksi miehen menoissa. Tämä hoituisi esim. sillä että mies ilmoittaisi minulle päivää tai edes muutamaa tuntia ennen että osaisin sitten olla suunnittelematta muuta täksi ajaksi. Mutta ei kun ei. Kaverit kun eivät osaa tehdä suunnitelmia pidemmän päälle vaan päättävät kaiken tässä ja nyt, sinkkuja kun ovat. Kokemuksia?
191830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ensiksi. Ei toinen ole ajatustenlukija, kerro hänelle kun alat suunnitella yhteistä koti-iltaa.

Toiseksi. Ihmiset tarvitsevat tuntea itsensä edes sen verran vapaiksi, ettei jokaista liikettä tarvitse toiselta varmistaa.

Kolmanneksi vastaus kysymykseen.
Meillä on sovittu, että saapi tulla ja mennä miten haluaa, kunhan ottaa sovitut yhteiset jutut ja toisen huomioon. Huonomuistisia kun ollaan, saatetaan kysäistä, että oltiinko sovittu jo jotain, kun olisin menossa sinne ja sinne...

Äänestä
  • Kirjoitin kai hieman epäselvästi, eli yleensä olemme kummatkin kotona illat, joten ajatuksenlukija ei todellakaan tarvitse olla että menoistaan koti-illoiksi ilmoittelisi, olkoonkin että tällä kertaa olin suunnitellut jotain vähän enemmän. Kyllä on meilläkin sovittu että mennä ja tulla saa miten haluaa kunhan todellakin ottaa nuo yhteiset jutut ja toisen huomioon. Ei meilläkään siis jokaista liikettä todellakaan tarvitse toiselta varmistaa, vaan edes tuo kysäiseminen muista mahdollisista suunnitelmista etukäteen olisi ihan ok.

    Äänestä

  • nipo? kirjoitti:

    Kirjoitin kai hieman epäselvästi, eli yleensä olemme kummatkin kotona illat, joten ajatuksenlukija ei todellakaan tarvitse olla että menoistaan koti-illoiksi ilmoittelisi, olkoonkin että tällä kertaa olin suunnitellut jotain vähän enemmän. Kyllä on meilläkin sovittu että mennä ja tulla saa miten haluaa kunhan todellakin ottaa nuo yhteiset jutut ja toisen huomioon. Ei meilläkään siis jokaista liikettä todellakaan tarvitse toiselta varmistaa, vaan edes tuo kysäiseminen muista mahdollisista suunnitelmista etukäteen olisi ihan ok.

    Kuulostaa siltä, että olet vaan kovin pettynyt siitä, että ideasi ja haaveesi 'meni hukkaan'. Mikäli olette yleensä illat yhdessä kotona, niin nyt tuli vaan epäonni tekemisten kanssa. Ole iloinen, että miehesi on sentään yleensä illat kanssasi eikä kavereilla niinkuin joillakin. Se on jo suuri voitto sinulle.

    On totta, että sinun olisi kannattanut vihjaista iltasuunnitelmasta miehellesi tai hänen omasta suunnitelmastaan sinulle aiemmin. Kumpikaan ei osaa lukea ajatuksia. Ensi kerralla sitten.. :)

    Äänestä

  • "Ensiksi. Ei toinen ole ajatustenlukija, kerro hänelle kun alat suunnitella yhteistä koti-iltaa. "
    -- No nimenomaan kukaan ei ole ajatustenlukiaja, sitähän tuo alkuperäinen kirjoittaja juuri valitteli että ei voi tietää miehensä menoja kun tämä ei niitä ääneen kerro. Tämän takia sen miehen pitäisi saada se suu auki ja kertoa suunnitelmistaan niin, että toinenkin tietää mitä milloinkin tapahtuu.

    "Toiseksi. Ihmiset tarvitsevat tuntea itsensä edes sen verran vapaiksi, ettei jokaista liikettä tarvitse toiselta varmistaa."

    -- Tällä asialla ei ole mitään tekemistä vapaudentunteen kanssa. Itse sain ainakin sellaisen kuvan tuosta tekstistä, että kirjoittajalla ei ole mitään itse miehen menoja vastaan vaan hän ainoastaan haluaa tietää milloin ja mihin mies on menossa, jotta voi itse suunnitellla omaa ohjelmaansa. Tätä kutsutaan toisen huomioon ottamiseksi. Parisuhteessa on yksinkertaisesti osattava irrottaa se katse sieltä omasta navasta ja huomioida myös se toinen osapuoli.

    Äänestä

  • kassu kirjoitti:

    "Ensiksi. Ei toinen ole ajatustenlukija, kerro hänelle kun alat suunnitella yhteistä koti-iltaa. "
    -- No nimenomaan kukaan ei ole ajatustenlukiaja, sitähän tuo alkuperäinen kirjoittaja juuri valitteli että ei voi tietää miehensä menoja kun tämä ei niitä ääneen kerro. Tämän takia sen miehen pitäisi saada se suu auki ja kertoa suunnitelmistaan niin, että toinenkin tietää mitä milloinkin tapahtuu.

    "Toiseksi. Ihmiset tarvitsevat tuntea itsensä edes sen verran vapaiksi, ettei jokaista liikettä tarvitse toiselta varmistaa."

    -- Tällä asialla ei ole mitään tekemistä vapaudentunteen kanssa. Itse sain ainakin sellaisen kuvan tuosta tekstistä, että kirjoittajalla ei ole mitään itse miehen menoja vastaan vaan hän ainoastaan haluaa tietää milloin ja mihin mies on menossa, jotta voi itse suunnitellla omaa ohjelmaansa. Tätä kutsutaan toisen huomioon ottamiseksi. Parisuhteessa on yksinkertaisesti osattava irrottaa se katse sieltä omasta navasta ja huomioida myös se toinen osapuoli.

    Hyvä että joku sentään ymmärsi viestini sisällön. Mielestäni toisen huomioon ottaminen suhteessa on juuri sitä että ilmoittelee menoistaan eikä käyttäydy kuin toista ei olisi olemassakaan. Mieleeni ei todellakaan koskaan tulisi rajoittaa mieheni vapautta mennä ja olla kavereittensa kanssa, mutta olisi kiva jos mieheni kertoisi menoistaan hieman aikaisemmin kuin varttia ennen. Mielestäni on melko itsekästä ajatella ettei menoistaan tarvitse ilmoitella kun suhteessa kuitenkin eletään. Mieheni kuitenkin olettaa minun kertovan menoistani etukäteen, ja mielelläni näin myös teen, sillä en todellakaan halua kuulla sanoja "miksi et kertonut, olin suunnitellut sitä ja tätä meille kahdelle täksi illaksi". Meillä ainakin parisuhde ja siinä yhdessä vietetty aika on ensisijaista ja eräänlainen oletus, eikä mikään erillinen suunnitelma josta pitäisi toista erikseen informoida. Eli ajatustenlukija ei tässä suhteessa, nimenomaan yhdessä vietettyä aikaa koskien todellakaan tarvitse olla. Minä sen sijaan en voi tietää milloin ja kenen kanssa mieheni on johonkin menossa jos hän ei tätä minulle kerro. Mielestäni tuo kuuluisi jo hyviin tapoihinkin, varsinkin aviopuolison ollessa kyseessä.

    Äänestä

No en minä ainakaan ilmoita etukäteen miehelleni, mitä aion tehdä töiden jälkeen. Vähän itsenäisyyttä... Ei kai nyt kukaan voi pientä tapaamista kaverin kanssa suunnitella monta päivää etukäteen.

Äänestä
  • On se mun mies suurimman osan illoista kotona mutta ihan samalla lailla sille kuin mulle joskus joku kaveri soittaa ja sitä lähtee kahville tms. Jos itse olen suunnitellut että teen ruokaa tms ja haluan että mies pysyy kotona niin silloin kysyn ja kerron sen edellisenä päivänä, ei tule pettymyksiä.

    Musta miehesi ei tehnyt mitään väärin. Jos te kerta olette suurimman osan illoista kotona niin mistäs hän sen olisi tiennyt että teet kynttiläillallisen jos et suoraan etukäteen sano että hei, huomenna pysyt sitten himassa on yllätys tiedossa

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    On se mun mies suurimman osan illoista kotona mutta ihan samalla lailla sille kuin mulle joskus joku kaveri soittaa ja sitä lähtee kahville tms. Jos itse olen suunnitellut että teen ruokaa tms ja haluan että mies pysyy kotona niin silloin kysyn ja kerron sen edellisenä päivänä, ei tule pettymyksiä.

    Musta miehesi ei tehnyt mitään väärin. Jos te kerta olette suurimman osan illoista kotona niin mistäs hän sen olisi tiennyt että teet kynttiläillallisen jos et suoraan etukäteen sano että hei, huomenna pysyt sitten himassa on yllätys tiedossa

    No, ehkäpä meillä sitten vaan tykätään ottaa toinen enemmän huomioon näissä jutuissa. Yleensä oletuksena meillä tosiaankin on tuo ruuanlaitto kotona yhdessä (kynttiläillallinen tai ei), ja jos silloin tulee jotain muuta niin ei kai olisi liikaa pyydetty ilmoitella siitä. Pahinta tässä on se, että jos itse tekisin samoin, olisi mies varmasti todella vihainen. Itse tosiaankin ilmoittelen hänelle menoistani vähintään aikaisempana päivänä ja jos kaveri sattuu soittamaan ja pyytämään kahville nyt heti, niin varmistan ainakin ensin mieheltäni ettei hänellä ollut meille mitään yhteisiä suunnitelmia. Näin ihan herran itsensä toivomuksesta. Mutta kumma kyllä sama ei tunnu toimivan toisin päin.

    Anna suuttua,mutta jatkaisin samaa rataa..eiköhän pikkuhiljaa ala tajuta,että naista ei alisteta..

    Äänestä

  • nipo? kirjoitti:

    No, ehkäpä meillä sitten vaan tykätään ottaa toinen enemmän huomioon näissä jutuissa. Yleensä oletuksena meillä tosiaankin on tuo ruuanlaitto kotona yhdessä (kynttiläillallinen tai ei), ja jos silloin tulee jotain muuta niin ei kai olisi liikaa pyydetty ilmoitella siitä. Pahinta tässä on se, että jos itse tekisin samoin, olisi mies varmasti todella vihainen. Itse tosiaankin ilmoittelen hänelle menoistani vähintään aikaisempana päivänä ja jos kaveri sattuu soittamaan ja pyytämään kahville nyt heti, niin varmistan ainakin ensin mieheltäni ettei hänellä ollut meille mitään yhteisiä suunnitelmia. Näin ihan herran itsensä toivomuksesta. Mutta kumma kyllä sama ei tunnu toimivan toisin päin.

    En ikinä suostuisi siihen, etten vapaasti voisi mennä extemporee ystävien kanssa rientoihin vaan minun olisi aina "varmistettava" ettei mies vaan ole ajatellut mitään erikoisempaa JUURI samaksi illaksi... hyiiiii kuinka ahdistavaakin...

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Kuten Kassu sen niin hyvin sanoi, asialla ei ole mitään tekemistä vapaudentunteen tai vapaasti menemisen kanssa, vaan toisen huomioon ottamisen. Loppupeleissä päätös lähtemisestä on aina lähtijän, kysymys on vain yksinkertaisesta ilmoittamisesta mahdollisimman ajoissa jos yhteisinä ilta-aikoina haluaa lähteä johonkin. Jos toinen oli suunnitellut jotain muuta niin sitten se perutaan jos mahdollista tai jos ei mahdollista niin toinen, uusi meno perutaan. Kyse on siis yksinkertaisesti yhteisen ajan järjestelystä. Ei vakavassa parisuhteessa mielestäni voi enää elää kuten sinkkuaikoina itsekkäästi toisen suunnitelmista tai menoista välittämättä eikä oman rakkaan puolisonsa huomioiminen pitäisi millään lailla ahdistaa...

    että sen kumppanin kanssa saatetaan olla loppuelämä, mutta jos usein kieltäytyy tapaamasta ystäviään sillä verukkeella, että vietetään koti-iltaa, niin ei pian enää ole ystäviä. Kyllä meilläkin tavallaan on oletuksena "koti-ilta", mutta jos ilmaantuun parempaakin tekemistä, niin lähdetään heti. Joko yksin tai yhdessä.

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    Kumppanin kanssa tosiaan saatetaan olla loppuelämä, ja siksi tuo kumppanin huomioiminen onkin niin tärkeää. En usko että kovinkaan monta vuotta kukaan jaksaa suhteessa elellä jos toinen aina menee ja tulee niin kuin tykkää toista koskaan huomioimatta. Ja kyllä meilläkin tavataan niitä ystäviä, mutta tärkeysjärjestys on ensi meidän suhde ja sitten vasta ystävät. Ystäviä kieltäydytään tapaamasta vain jos on jotain todella tärkeää, eikä koti-ilta mielestäni ole tällaista koska sen nyt voi viettää koska tahansa. Silti olisi kiva tietää toisen suunnitelmista illalle mahdollisimman aikaisin että voisi sitten järjestellä oman illanviettonsa sen mukaan.

    Jos oikeasti huomioisit kumppanisi et rajoittaisi hänen tekemisiään kuvaamallasi tavalla.

    Mitä tärjeysjärjestykseen tulee niin olen samaa mieltä että ensin suhde sitten muut. Tässä tapauksessa kyseessä ei ole tuollaisesta tärkeysjärjestyksestä vaan siitä että se mitä SINÄ ole PÄÄTTÄNYT tehdä (vieläpä kertomatta) on tärkeintä, ei yhteiset asiat.

    V**tu että käy säälix sun äijääs

    Äänestä

  • Liisa kirjoitti:

    Vielä kerran: sillä, että haluan mieheni ilmoittavan minulle menoistaan mahdollisimman ajoissa voidakseni muuttaa omia suunnitelmiani sen mukaisesti, ei ole mitään tekemistä hänen menojensa rajoittamisen kanssa. Jos todella haluaisin rajoittaa hänen tekemisiään, en antaisi hänen mennä minnekään ja näin eivät asiat todellakaan ole. Toisen vapautta suhteessa ei voi rajoittaa, mutta menoistaan ilmoittaminen kuuluu jo hyviin tapoihinkin.

    MINÄ en ole PÄÄTTÄNYT tehdä mitään, vaan olemme kyllä keskustelleet asiasta ja kuten jo aikaisemmin kerroin, mieheni toivoo myös että minä kertoisin menoistani hänelle, ja näin myös mielelläni teen. Tosiasiassa sopimamme ei kuitenkaan toimi kuin vain minun osaltani ja tämä todella raivostuttaa. Oletus on todellakin meillä että suhde ja siinä vietetty aika tulee ensin ja oletus on myös että illat vietetään kotona. Iltojen viettäminen kotona ei siis todellakaan ole jotain mitä minä olen päättänyt eikä mitään mistä miehelleni pitäisi erikseen kertoa(!), vaan se nyt vaan on ollut näin jo vuosikaudet ilman että siitä olisi kenenkään pitänyt päättää. Jos jostain syystä jompikumpi haluaa tästä "oletuksesta" poiketa, olisi hyvä mainita tästä toiselle mahdollisimman ajoissa. En ymmärrä miksi tämän tajuaminen nyt on niin kovin vaikeaa. Kumpikaan meistä ei rajoita toistemme tekemisiä, mutta ei kai olisi liikaa pyydetty kertoa näistä tekemisistä toiselle kun kerran vakavassa parisuhteessa eletään.

    Etkö sinä uskalla olla yksin kotona? Uskomatonta sakkia, sinä ja miehesi, molemmat. Ja kyllä, ei tuota tajua tällaiset normaalit, sosiaaliset ihmiset. Hänhän ilmoitti sinulle kun oli lähdössä, että mihin oli lähdössä. Kyllä se riittää useimmissa tervejärkisten parisuhteissa. Eli vastaus alkuperäiseen kysymykseesi on, että ei ole normaalia.

    Äänestä

  • Liisa kirjoitti:

    Jos oikeasti huomioisit kumppanisi et rajoittaisi hänen tekemisiään kuvaamallasi tavalla.

    Mitä tärjeysjärjestykseen tulee niin olen samaa mieltä että ensin suhde sitten muut. Tässä tapauksessa kyseessä ei ole tuollaisesta tärkeysjärjestyksestä vaan siitä että se mitä SINÄ ole PÄÄTTÄNYT tehdä (vieläpä kertomatta) on tärkeintä, ei yhteiset asiat.

    V**tu että käy säälix sun äijääs

    Mulla puolestaan käy sääliksi tuollaiset ihmiset, jotka ilmeisesti antavat kumppaninsa kohdella itseään kuin koiraa.
    Mielestäni on aivan luonnollista olettaa, että toinen ilmoittaa menoistaan ja suunnitelmistaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Näin toinen osapuoli voi myös suunnitella samalle illalle jotain muuta menoa yms. eikä ainakaan suunnittele mitään yhteistä tekemistä. Tottakai yllättäviä menoja tulee aina silloin tällöin, mutta silloinkin on kohteliasta kysyä siltä toiselta osapuolelta, että oliko tällä mitä suunitelmia illaksi vai onko ok lähteä. Mielestäni nämä ovat aivan yksinkertaisia käyttäytymissääntöjä, jotka jokaisen vähänkään sivistyneen ihmisen pitäisi tuntea.

    Äänestä

  • nipo? kirjoitti:

    Kumppanin kanssa tosiaan saatetaan olla loppuelämä, ja siksi tuo kumppanin huomioiminen onkin niin tärkeää. En usko että kovinkaan monta vuotta kukaan jaksaa suhteessa elellä jos toinen aina menee ja tulee niin kuin tykkää toista koskaan huomioimatta. Ja kyllä meilläkin tavataan niitä ystäviä, mutta tärkeysjärjestys on ensi meidän suhde ja sitten vasta ystävät. Ystäviä kieltäydytään tapaamasta vain jos on jotain todella tärkeää, eikä koti-ilta mielestäni ole tällaista koska sen nyt voi viettää koska tahansa. Silti olisi kiva tietää toisen suunnitelmista illalle mahdollisimman aikaisin että voisi sitten järjestellä oman illanviettonsa sen mukaan.

    Parisuhde saattaa pikemminkin kärsiä siitä, että toista huomioidaan jatkuvasti?

    Tärkeysjärjestys menee niin, että jos molemmat ovat tyytyväisiä niin parisuhde voi hyvin. Tästä seuraa se, että kannattaa keksiä velvotteita ja tylsiä rutiineja (kuten samaan aikaan syöminen joka päivä) mahdollisimman vähän.

    Äänestä

  • elämä kirjoitti:

    Etkö sinä uskalla olla yksin kotona? Uskomatonta sakkia, sinä ja miehesi, molemmat. Ja kyllä, ei tuota tajua tällaiset normaalit, sosiaaliset ihmiset. Hänhän ilmoitti sinulle kun oli lähdössä, että mihin oli lähdössä. Kyllä se riittää useimmissa tervejärkisten parisuhteissa. Eli vastaus alkuperäiseen kysymykseesi on, että ei ole normaalia.

    Uskomatonta sakkia sinunkaltaisesi. Kyse on käyttäytymissäännöistä ja toisen huomioimisesta ihmissuhteessa ja sinä haukut meitä epäsosiaalisiksi?!

    Ihan sama en jaksa enää jauhaa tätä täällä, puhuttiin asiat halki miehen kanssa ja voin vain toivoa että mies muistaa ensi kerralla informoida myös minua menoistaan heti niistä tiedon saatuaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nipo? kirjoitti:

Miten järjestätte sellaisen jutut kuin kavereiden/perheen tapaamiset?

Itse pyrin aina juttelemaan miehelle ainakin paria päivää, usein viikkoakin ennen menemisistäni ettei sitten tule mitään yllätyksiä ajan kanssa. Mieheni sen sijaan pitää yleensä riittävänä ilmoittaa puolta tuntia ennen, että nyt pitäisi se ja se kaveri tavata. Tänään olin suunnitellut koti-iltaa hyvän ruuan merkeissä ja kuvittelin saavani apuakin tuon hieman erikoisemman ruuan valmistuksessa. No, sitten mies tulee kotiin varttia vaille neljä ja ilmoittaa että kaveri pitäisi tavata neljältä ja ottaa jääkaapista viikonloppuista makaronilaatikkoa ja laittaa mikroon. Ei kysymystäkään siitä että oliko minulla jotain muita suunnitelmia tai edes mitä olin itse ajatellut tänään syödä. Kiva sitten syödä kynttiläillallista yksin :(

Itseäni tällainen käytös todella ärsyttää, sillä mielestäni parisuhteessa ei voi vain mennä ja tulla kuin sinkkuaikoina, vaan pitäisi vähän suunnitella näitä juttuja yhdessä. Enhän minä koskaan sanoisi että tänään et kyllä mene, mutta silti olisi kiva tuntea itsensä huomioon otetuksi miehen menoissa. Tämä hoituisi esim. sillä että mies ilmoittaisi minulle päivää tai edes muutamaa tuntia ennen että osaisin sitten olla suunnittelematta muuta täksi ajaksi. Mutta ei kun ei. Kaverit kun eivät osaa tehdä suunnitelmia pidemmän päälle vaan päättävät kaiken tässä ja nyt, sinkkuja kun ovat. Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu