JA TAASEN TEHDÄÄN TYÖTTÖMIÄ OIKEIN LAKEJA RUSTAAMALLA !

http://yle.fi/uutiset/jatelaki_uhkaa_tuhansien_tyollistamistoita/6203591

Mihinhän tämä EU järjettömyys lopulta johtaa? Minä olen henkilökohtaisesti ainakin sitä mielipuolta, jotta noita työttömiä tulee tarpeeksi muutenkin, jotta ei tarvitseisi uusia lakeja sorvata, ihmisten työttömiksi tekemiseen !
Perskeles työvoima reserviä on kuskattu Afrikan sarvesta asti vuosia, ja kuskataan edelleenkin, ja samaan aikaan tehdään oikein lakien avulla SUOMALAISISTA työhaluisista TYÖTTÖMIÄ !
Tästä ei voi seurata muuta kuin Suomen valtiollinen konkurssi!

Late Lapista. SSSS Ry!
17170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

suomessa on noin 900000 tuhatta työtöntä kun koko kirjo lasketaan. työssä käy 2.2 milj. ja koko kansasta joka toinen työssä vain.valtionlle työttömyys kulut on toiseksi suurin meno erä sosilaali kautta terveys palvelujen jälkeen.

Äänestä

Tämän kaiken on saanut aikaa nykyinen ja edellinen hallitus !
Koko tuo tenavatähti katalaisen ja tutti jurppilaisen kokoon koppuloima sixpässi hallitus pitäisikin ottaa kiinni, ja laittaa valtakunnan oikeuteen!

PS, Miksihän Ruotsissa ei ole noita leipäjonoja vielä edes keksitty?

Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä

Kyllä se on niin että ne ovat orjatyöpaikkoja ja joku kerää voitot ja laitteista saatavan kullan.Eli hyvä jos ne lopetetaan

Äänestä
  • Ei noista hommista eläke kartu, eikä palkalliset lomat pyöri.

    Toisaalta, esimerkiksi mamujen kielitaito paranee noissa hommissa,
    kotomaisten päihdekuntoutumiseen hyviä hommia,
    MUTTA kaikissa tapauksissa vain vapaaehtoispohjalta.

    Ite lähdin orjatöihin pakottamisen ja niissä 11/2 vuoden olon jälkeen
    keski-ikäisenä eläkkeelle.

    Samaan tapaan tänä aamuna todelliset "uutiset" peräkkäin,
    ensin, "TUHANSIA TYÖTTÖMIÄ UHKAA TYÖTTÖMYYS",
    seuraava uutinen, " 30 000 suomalaista nuorta käyttää mielialalääkitystä".

    Tuskin käytäntö lakiuudistuksella muuttuu, jäte-tukiraha vaan jaetaan
    sekä kunnalle että sähkölaitteen tuottajalle.

    Äänestä

  • Totta turiset kirjoitti:

    Ei noista hommista eläke kartu, eikä palkalliset lomat pyöri.

    Ja minä veikkaan jotta nämä Elkerit ja Tolkerit ovat ulkomaalaisten omistamia firmoja !

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

  • Totta turiset kirjoitti:

    Ei noista hommista eläke kartu, eikä palkalliset lomat pyöri.

    Toisaalta, esimerkiksi mamujen kielitaito paranee noissa hommissa,
    kotomaisten päihdekuntoutumiseen hyviä hommia,
    MUTTA kaikissa tapauksissa vain vapaaehtoispohjalta.

    Ite lähdin orjatöihin pakottamisen ja niissä 11/2 vuoden olon jälkeen
    keski-ikäisenä eläkkeelle.

    Samaan tapaan tänä aamuna todelliset "uutiset" peräkkäin,
    ensin, "TUHANSIA TYÖTTÖMIÄ UHKAA TYÖTTÖMYYS",
    seuraava uutinen, " 30 000 suomalaista nuorta käyttää mielialalääkitystä".

    Tuskin käytäntö lakiuudistuksella muuttuu, jäte-tukiraha vaan jaetaan
    sekä kunnalle että sähkölaitteen tuottajalle.

    suurimmaksi osaksi työt tehdään 9 euron päiväpalkalla eli orjana

    Äänestä

Orjatyötähän nuo työllistämistyöt on joten hyvä vaan että lopetetaan. Suurin osa noista töistä tehdään 9€ päivä"palkalla" ja noi "työllistettävät" ovat noille kolmannen sektorin toimijoille täysin ilmaista työvoimaa. Noille työllistettäville ei kerry eläkettä eikä mitään, täyttä alhaista orjuutusta.

Vain tyhmät vapaaehtoisesti ja niihin pakotetut tekee noita hommia ja se kolmas sektori käärii potin. Kyllä töistä pitäisi palkka maksaa ja tuo 9€/päivä EI OLE mikään palkka!

Äänestä
  • Tuosta orja palkasta olen samaa mieltä , mutta uskonpas jotta nyt tuokin bisnes siirretään ulkomaisten firmojen hoteisiin !

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Onko todella niin, että joillakin on tultava toimeen 9€/päivä?? Niin siis äitiysvapaalla olevien lisäksi. Eikö todella tuon 9€ lisäksi tule minkäänlaista rahaa??

Äänestä
  • saahan sillä lidlistä 10 reissumies pakettia

    Äänestä

  • ssssxn kirjoitti:

    saahan sillä lidlistä 10 reissumies pakettia

    Höh. Ja minäkun olen luullut, että tuo 9€ tulee tukien päälle...

    Äänestä

tuhansia virkaloisia suoltaa päivät päästään asetuksia,lakeja,sääntöjä ja muita jarruja,että varmasti kaikki olisi saa,,ta,,nan byrokraattista,vaikeaa ja hankalaa toimintaa asiassa kuin asiassa.

kun virkaporukat sai tietokoneet, on em. asioiden hoito mennyt äärimmäisyyteen ja todella pimeään tyhmyyteen. kohta ei pas..--kalle voi mennä ilman,ellei joku pykälä sitä salli tietyn direktiivin lailla suorittaa.

byrokratiaa luodaan uskomattomalla vauhdilla, on ajat sitten menty päin helv,,,ettiä.
tietokone piti olla apulainen työhön,mutta siitä on tehty täydellinen superjarrukone kaikkeen ja kaikkialle,jotta olisi tai tulisi mahdollisimman hankalaksi jokainen ihmisen maallinen toiminto....
ja siinä on onnistu kyllä hyvin,,,mitä nyt jatkuvasti sitä parsitaan ja muutetaan ja uusia rustataan......uskomatonta tyhmyyttä vailla järjen hiventä.

em. ei muuten varmasti paranna työllisyyttä,työttömyys kyllä paranee ja kukoistaa entistä rajummin jatkossakin....että tämmöinen on virkakoneisto suomessa.

Äänestä

NIINPÄS !
Pian meidän pitää laskea kusetkin kahvinkeittimen filtterin läpi, ennen vessapyttyyn laskemista !

Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä

Hyvä niin. Harmaata taloutta harjoittavat yhdistykset ovat kaikille haitaksi.

Äänestä
  • JAAHAS? Kusen tislaaminenko poistaa harmaan talouden?
    Harmaa talous kyllä saataisiin kuriin jos vain haluttaisiin !
    Mutta kun tuolla harmaassa taloudessa pyörii, pitkäkenkäisiä poliittisen hyvävelijärjestön jäseniä, ihan ylärapuilla, niin siksipäs sitä ei aisoihin edes haluta laittaa!
    Ammattiliitotkin ilmoittavat viikkoa paria etukäteen, tulevansa raksalle tarkastuksiin, jotta harmaa työvoima osaa olla poissa näkyvistä ja tarkastuksista !
    Ulkomaiset rekatkin ajavat hämäriä ajoja maassamme , ja täysin verovapaasti, polkien taksoja ja ajaen kotimaisia kuljetusyrityksiä konkurssiin! Noilta ulkomaisilta rekoiltakin oli köykäistä periä verot jo maahamme tullessa, Suomen tulllissa!
    Esimerkiksi Ruotsiin ei viedä laillisesti pölliäkään, ilman että tievero maksetaan, Torniossakin tuon veron perii Suomalainen huoltoasema, swännit keräävät vain rahansa talteen!
    Kaikki tuo filungin peluu Suomessa kuitenkin sallitaan, oikein porvaris hallituksen luvalla ja määräyksillä ! VALITETTAVASTI !

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

  • Late Lapista. kirjoitti:

    JAAHAS? Kusen tislaaminenko poistaa harmaan talouden?

    Demarit ja vasemmisto on orjatyövoiman kannattajia ja tekijöitä. Työttömien käyttö orjana on useimpien yhdistyksien tarkoitus. Yhdistykset eivät maksa veroja tai palkkaa eivätkä eläkekuluja. Yhdistyksien rahat maksetaan yleensä vetäjälle ja hänen kavereilleen, sekä heidän sukulaisille. Se takaa, ettei normaaleja työpaikkoja synny.

    Äänestä

TOSI ON !

Tämäkin 9 euron orjatyövoima on demarien keksintöä, arkkitehteina tomivat silloinen työttömyysministeri filatooppi (SD), ja avustajina liisa jaakonsaari (SD) sekä paavo putkiaivo lipponen (SD)!
Pääpiruina kuitenkin nykyisessä hallituksessa häärvät sekoomuslaiset, tenavatähti katalaisen johdolla !

Late Lapista. SSSS Ry!

Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Late Lapista. kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/jatelaki_uhkaa_tuhansien_tyollistamistoita/6203591

Mihinhän tämä EU järjettömyys lopulta johtaa? Minä olen henkilökohtaisesti ainakin sitä mielipuolta, jotta noita työttömiä tulee tarpeeksi muutenkin, jotta ei tarvitseisi uusia lakeja sorvata, ihmisten työttömiksi tekemiseen !
Perskeles työvoima reserviä on kuskattu Afrikan sarvesta asti vuosia, ja kuskataan edelleenkin, ja samaan aikaan tehdään oikein lakien avulla SUOMALAISISTA työhaluisista TYÖTTÖMIÄ !
Tästä ei voi seurata muuta kuin Suomen valtiollinen konkurssi!

Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu