Tapasin 3 kk sitten miehen kenen kanssa synkkasi jutut yhteen, päädyttiin jatkoille isommassa kaveriporukassa ja lopulta miehen punkkaan. Lähdin yöllä kotiin, mutta mies saattoi mut taksiin ja pyyysi samalla numeroani. Mielestäni mies oli ihana, mutten odottanut realistisesti kuulevani hänestä mitään.
Mies kuitenkin alkoi tekstailemaan, ja välillä ehdotti tapaamisia, tosin baarissa/pubissa ja sellaista yleistä hengailua, eikä varsinaisesti mitään treffejä. En olettanut miehen olevan kiinnostunut, mutta jatkettiin yhtheydenpitoa molemmat vuorotellen tekstaillen. Näin joskus miestä baarissa, mutta hän ei tullut juttelemaan ja myöhemmin vaikutti vähän närkästyneeltä kun mä on mennyt myöskään juttelemaan hänelle, että "ignooraan" hänet ja "juoksen karkuun" Välillä kuitenkin nähtiin ohimennen ja tekstailtiin edelleen.
Kuitenkin pari viikkoa sitten mentiin taas sänkyyn, mies haki minut kotiinsa ja pantiin ja jäin yöksi. Seksin jälkeen marmatti vähän kun 3 kk mennyt ignooratessa ja muuta, ja juteltiin. Aamulla mies silitteli ja oli hyvin huomaavainen, mutta itse olin tosi kylmänä taas vaihteeksi ja lähdin aika vähin äänin, melkein silmiin katsomatta ja vastasin tuskin miehen antamaan pusuun. Mies huuteli vielä ovelta että heippa, nähdään!
Nyt kuitenkin mies sanoi etten saa pitää häneen mitään yhteyttä ja kuittasin senkin tosi tyhmästi. Lähetin sitten anteeksipyynnön että olen vaivannut ja lisäsin että jotain tunteitakin tuli peliin, vaikken sitäm osaakaan näyttää ja lupasin jättää hänet rauhaan. Mies pahoitteli että oli ollut tökerö ja sanoi että hänellä on nyt tyttöystävä ja toivotti kaikkea hyvää.
Haluaisin tietää mielipiteitänne että oliko tämä mies koskaan kiinnostunut vakavasti kun jaksoi 3 kk vai ei? Helpottaisi kovasti omista tunteita ylipääsemiseen kun saa näkökantaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hmph, tyhmästi teit. Ihan selvästi miehellä oli jotain tunteita, halusi läheisyyttä selvästi seksin lisäksi, varmasti olisi halunnut tapaillakin, ei vaan suoraan kehdannut sanoa/kysyä. Aika kylmältä mimmiltä vaikutat. Miehet harvoin myöntävät mitään suoraan. Se oli kyllä nyt sun omaa tyhmyyttä kun mokasit tän jutun ja menetit hyvän miehen! Äläkä jatkossa anna noin helposti. Saat hyvin nopeasti "helpon horotsun" maineen ja voin sanoa, että kukaan mies ei tommosista jakorasioista tykkää! Seksi kuuluu parisuhteeseen, siis sä nautit siitä 10x enemmän tunteiden kanssa. Sen verran pitää osata olla, ettei jokaiselle tavaraansa jaa! Osta vibra (ihan oikeesti) ja tyydytä itsesi yksin, lopetat noi hemmetin yhdenyön paneskelut. Oksettavaa! Tommoista naista en huolisi tyttöystäväksi koskaan, eikä kyllä kukaan muukaan!Lopetat noi teineilyt heti!
En voisi enempää kompata.
Noo kuuluu minne kuuluu. Varmasti olet täällä vaan provoamassa mutta tosiaan elämäni eka yhdeillanjuttu ja mulla on vaan muutama seksikumppani yleensäkään ja olen 21- vuotias..
No omaa tyhmyyttä tosiaan on, mikäli asia oikeasti noin oli. Minnekään ei mies koskaan mua pyytänyt varsinaisesti, muutakuin baariin hengaamaan. Mutta sielläpä näkyi viime lauantaina uuden tyttöystävänsä kanssa kekkulehtavan kimppatreffeillä tjn.. Ennen tota viimesintä tapaamistakertaa mies lähetti mulle viestin, että "ok luovutan, en tiedä mitä sä pelaat" mutta kun nähtiin niin olikin aika normaali "hellä" itsensä.
Helpoksi en itseäni kyllä koe, enhän mä ollut sängyssä kuin 2 kertaaa 3 kk aikana.
Jospa miehellä oli tuo tyttöystävä jo silloin kun näitte ensimmäisen kerran?
Itse en ymmärrä yhtään pelien tms päälle. Jos joku sanoo minulle olevansa kiinnostunut, toimi niin. Jos et toimi, kiinnostukseni lakkaa.. joten olen kyllä kanssasi sinänsä samalla aaltopituudella.
Oliko mies ikäisesi?
Kyllä naiset seksiseuraa aina sais vaikka lähikaupan kassajonosta. Mutta siinäpäs se onkin, ku ihan kuka tahansa ei kelpaakaan. Sen miehen pitää olla pitkä, tumma, hyvännäkönen,lihaksikas, akateemisesti koulutettu, hyvässä työpaikassa, rikas, omistaa hulppee kämppä ja merenrantahuvila, ajella ökyautolla yms...
Koska eihän nyt sellanen ruma laardiperse ihan mitä tahansa jamppaa päästä toosaansa jyystämään.
Kuulostaa siltä, että mies oli kiinnostunut sinusta, mutta koska ei ikinä saanut sinun puolelta mitään yhteydenottoa niin päättä antaa homman olla. Ei kukaan jaksa yrittää rakentaa mitään suhdetta jos toisesta ei ikinä kuule vaan aina saa olla itse aloitteen tekijänä.
Itse olen ollut kahdesti ihan samankaltaisessa tilanteessa, eli nähnyt naista muutamaan otteeseen ja on pidetty hauskaa, vietetty yötä, jne. mutta aina minun aloitteesta. Jossain vaiheessa siihen vain kylläsatyy ja sitä toteaa itselleen, että katotaan nyt kiinostaako tuota naista sen verran, että ottaisi yhteyttä minuun oma-aloitteisesti. Sitten jos ei mitään kuulu niin tietää olla murhtimatta asiaa enempää ja jatkaa omaa matkaansa. Kyllä luulisi, että jos toista kiinnostaa niin hän jossain vaiheessa ottaa yhteyttä ja jos ei ota niin ei kiinnosta (tai vaikka kiinnostaisikin niin minä en ala rakentamaan suhdetta ihmisen kanssa, joka ei itse osaa tarttua siihen puhelimeen).