Särkynyt sydän

Hei vain. Olen ensimmäistä kertaa kirjoittamassa tälle keskustelualueelle, tosin ilman "virallista" nimimerkkiä. Toivon, että saan järkeviä vastauksia tähän ongelmaan. Asiallinen kritiikki hyväksytään toki, mutta toivoisin, että trollit jättäisivät kommentoimatta. Kirjoitan anonyymisti, ettei kukaan tässä koko tarinassa oleva ihminen loukkaannu.

Olen 16-vuotias poika, ikäluokkaani fiksumpaa porukkaa. Olen aikuistunut ja todella hyväsydäminen ihminen, jolla on särkynyt sydän. Monet ihmiset pitävät minua rehellisenä ja luotettavana ja niin sanottuna "unelmaystävänä". He eivät haluaisi luopua minusta koskaan mistään hinnasta.

Itse asiaan. Olin ollut koko elämäni sinkku, kunnes tapasin erään mukavanoloisen tytön Internetissä viime keväänä. Tutustuimme ja juttelimme niitä näitä ja lopulta pääsimmekin jo siihen vaiheeseen, kun kysyimme toistemme Facebook-tilejä sekä puhelinnumeroita. Toki annoin kyseiselle tytölle Facebook-tilini sekä puhelinnumeron, koska halusin lähestyä kyseistä tyttöä.

Sitten alkoikin kesäloma ja 8. luokka oltiin saatu päätökseen. Ihastuin lopulta tähän tyttöön ja pitelin tunteitani sisällä muutaman päivän ajan. Lopulta 14.6.2011 kerroin hänelle tunteistani. Hän oli itsekin ihastunut minuun, jonka jälkeen olin onneni kukkuloilla, sillä saisin kokea ensirakkauteni.

Parisuhde menestyi oikein hyvin, kunnes tuli mustasukkaisuuden tunne. Hänellä oli kova tapa flirttailla toisten poikien kanssa, en tiedä tekikö hän sitä tietoisesti vai epätietoisesti, mutta joka tapauksessa se tuntui pahalta ja kerroin pahasta olostani. Hän ymmärsi, mutta samalla vähän nauroi asialle. Loukkaannuin hieman, mutta en antanut sen lannistaa minua.

Parisuhteen aikana riidat ovat olleet omituisia, sillä entinen tyttöystäväni sattuu olemaan melko jääräpää ja hän loukkaantuu, jos epäilen häntä jostakin. Riidat hän mökötti ja ei puhunut minulle, joten puhuminen riitatilanteissa ei ollut vaihtoehto.

Suhde tuntui kaatuvan, sillä sydämet jäivät pois keskusteluista hänen osaltaan ja "rakastan sinua"-tekstiäkään ei näkynyt. Aloin epäillä pahinta ja se tapahtui...

Parisuhde kesti 8 kuukautta ja 8 päivää, kunnes hän jättää minut keskiyöllä tekstiviestillä. Hän ilmoittaa olevansa ihastunut toiseen. Tämä musersi minut täysin. Siitä lähtien tähän päivään saakka olen ollut masentunut ja en ole muuta pystynyt ajattelemaan, kuin häntä. Hän oli minulle todella tärkeä. Rakastin häntä täydestä sydämestäni, mutta ilmeisesti olin väärässä toisen osapuolen tunteiden suhteen.

Nykyään hänellä on uusi poikaystävä, joka sattuu olemaan eräs melko hyvä ystäväni. Hän on ollut siellä yötäkin ja he tapailevat useammin, kuin hän tapasi minua meidän välisen suhteen aikana. Olen todella mustasukkainen ja mietin jokaikinen sekunti, että mitä he oikein tekevät. Olen vain hieman ihmeissäni, että miksi hän ei ollut minusta noin paljon kiinnostunut.

Tapailemme nykyään ystävämielessä, mutta se toisaalta tekee henkisesti kipeää. Toisaalta hänestä luopuminenkin tekee henkisesti kipeää ja en tiedä mitä tekisin. Hän edelleen tuntuu välittävän minusta ja hänellä on tapana lähestyä minua fyysisellä tavalla tapaamisilla, mutta kosketusta ei ole, muuta kuin halailua. Mitään muuta ihmeellisempää ei tapahdukkaan. Tapaamiset saavat minut väliaikaisesti iloiseksi, mutta lopulta tuntuu, että maailma kaatuu niskaan.

Onko täällä kenellekään ideoita, miten pääsisin tämän kaiken yli? Minua ahdistaa joka päivä ja en pääse siitä tunteesta eroon, ahdistusta on kestänyt tammikuun 20. päivästä tähän päivään saakka ja helpotusta ei ole tullut.

PS: Pyytäisin anteeksi viestini huonoa järjestystä ja mahdollisia virheellisiä kappalejakoja sekä koko tarinan sekavuutta, sillä en tiennyt, mitä kirjoittaisin, joten annoin käden vain tehdä työn niin sanotusti.
13294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Rakkaus tekee kipeää ja siitä yli pääseminen kipeämpää. Helppo on sanoa, että anna ajan kulua. Itse olen samassa tilanteessa. Ikää 51 v ja en ratkaisua osaa sinulle sanoa. Koska olet noin nuori voisin sanoa että rakkauksia tulee ja menee; niin minullekkin sanottiin mutta ei se yhtään lohduttanut. Ota päivä kerrallaan. Tapaile ystäviäsi, liiku ja urheile. Se on minua hiukan lohduttanut. Kyllä sinä pääset siitä yli. Itsestäni en tiedä.

Äänestä

Hyvin selkeästi sinä tarinasi kerroit!
En oikein osaa sanoa muuta kuin, että siinä voi mennä jonkun aikaa,että pääsee toisesta yli. Ole ihmeessä tytön ystävä, hän kuitenkin välittää sinusta varmasti kaverina. Toisaalta nyt kun sulla vielä on tunteita häntä kohtaan, ei kannata nähdä liian usein. Usko pois, jonakin päivänä tapaat toisen tytön johon rakastut! Sinun ei kuitenkaan kannata liikaa jäädä rypemään kaipauksen tunteeseen. Olen itsekin ollut palavasti rakastunut. Minut jätettiin ja itkin kauan tämän miehen perään. Jälkeinpäin olen katunut sitä, että annoin elämän valua hukkaan. Kappas, eräänä iltana sitten tapasinkin yllättäin ravintolassa miehen johon ihastuin ja rakastuin pikku hiljaa ja enää en kaivannut exääni. En ole hänestä enää pätkääkään mustasukkainen ja olen onnellinen hänen puolestaan. Hänellä on nykyään jo lapsiakin. Välitän hänestä vain ystävänä. En olisi aikoinaan uskonut, että voisin lakata rakastamasta häntä niin paljoa.

Olet nuori ja fiksu tyyppi. Varmasti löydät sellaisen tytön joka rakastaa sinua koko sydämestään ja kohtelee sinua oikein. Voit vaikka tietoisesti miettiä enemmän niitä huonoja puolia suhteessanne, joita ilmeisesti olivat liika mustasukkaisuus, tyttö ei ajatellut sinun tunteitasi flirtailessaan miehille ja puhumattomuus riitatilanteissa. Flirttailu on sallittua parisuhteessa, mutta pitää kuitenkin huomioida toisen tunteet, ettei se mene liiallisuuksiin.

Äänestä

Ihastumiset ja rakastumiset ovat kaikessa ihanuudessaan voimakkaita tunteita. Sen tunteen kun kokee, ei halua sitä tunnetta menettää eikä silloin tätä ihastumisen ja rakkauden kohdettakaan. Rakkauden menetys on tunteista tuskaisin. Mutta tosiasia vaan on, että ihmiselämään nämäkin tunteet kuuluvat. Onnellinen se, joka löytää elämänsä kumppanin ensirakkaudestaan ja elää elämänsä loppuun saakka onnellisena tämän kanssa. Taitaa olla vaan niin harvinaista, että totta vain saduissa.. :)

Kun ikää on vasta 16 vuotta. Ehdit ihastua ja rakastua, olla ihastuksen ja rakkauden kohteena vielä monta kertaa. Sydän särkyneenä sitä on vaan vaikea uskoa.

Ei sinulla ole muuta vaihtoehtoa kuin tietoisesti kääntää katse tulevaisuuteen ja miettiä, että on joku sinua varten jossain. Tämä tyttö se ei ollut, joten päästä irti vaikka tekeekin kipeetä. Ei helpotu, jos et anna itsellesi ja hänelle anteeksi ja aloita uutta vaihetta rakkauselämässäsi. Voit menettää monta ihanaa ihastumista jos tuhlaat aikaasi entisen pohdiskeluun. Ehkä et pääse tuosta tunteesta ennenkuin löydät uuden. Mutta et voi löytää uutta, jos entinen on vielä sydämessä ja mielessä.

Jokainen meistä kokee rakastumisia elämänsä varrella ja siihen kuuluu mahdolliset rakkauden menetykset. Silloin kun on rakastunut on tunne varmasti aito ja vilpitön. Mutta varsinkin nuorella iällä on normaalia, että tunteet tulevat ja menevät. Ei niin haluta heti ensimmäiseen kiintyä ja vakiintua vaan sitä haluaa kokea ja kokeilla. Se on tavallaan inhimillistä kasvamista aikuisuuteen ja parisuhteessa elämiseen.

Äläkä missään nimessä myrkytä mieltäsi pohdiskelemalla entisen tyttöystäväsi puuhia. Sitten, kun itse löydät uuden ihastuksen, tuskin silloin enää jaksat entisiä miettiä.

Tarinasi perusteella saa kuvan että oliko tämä tyttö hieman lapsellinen vielä eikä ymmärtänyt loukkaavasi sinua. Siksi mökötystä ja jääräpäisyyttä. Toisaalta mustasukkaisuus turhasta on aina väärin toista kohtaan.

Olen ihan varma että löydät uuden ihastuksen.. nyt vaan annat sille tilaa.. :)

Äänestä

Kyllä sillä omalla asentoitumisella voi vaikuttaa erosta yli pääsemiseen. Täällä eletään vain kerran, miksi itkeä loppuelämänsä sellaisen ihmisen perään jolle ei riittänyt? En sano, että väkisin pitää ruveta olemaan jonkun ei niin kiinnostavan ihmisen kanssa, mutta tiedän paljon eronneita jotka ovat myöhemmin löytäneetkin yhtä hyvän ellei paremman rakkauden. Uuden suhteen alussakin on ollut vielä tunteita exää kohtaan, mutta ovatkin sitten rakastuneet täysin uuteen kumppaniinsa. Jos joku haluaa tuhlata elämänsä itkemällä vain sen menetetyn rakkauden perään, tehköön niin. Nimimerkki mie vaan, sanoikin hyviä vinkkejä; tapaile ystäviäsi, liiku ja urheile. Missään nimessä älä jää yksin surkuttelemaan.

Äänestä
  • "Äläkä missään nimessä myrkytä mieltäsi pohdiskelemalla entisen tyttöystäväsi puuhia. Sitten, kun itse löydät uuden ihastuksen, tuskin silloin enää jaksat entisiä miettiä."

    En tarkoittanut, että täytyy myrkyttää mieltään, mutta kannattaa ajatella ettei hän ollutkaan täydellinen , jollaiseksi moni sydämensä särkenyt exänsä ajattelee.

    Äänestä

Olen sitä mieltä, että sinun kannattaisi katkaista välit ex-tyttöystävääsi ja hänen poikaystävään, vaikka he olisivat sinun hyviä ystäviä, mutta unohdat heidät helpommin jos et nää heitä. Sen jälkeen, jos vain olet valmis, voit hankkia uusia ystäviä esim. netistä. Monet tytöt ovat hyviä kuuntelemaan ja auttamaan ystäviään, ilman takaa-ajatuksia. Itsekkin haluan auttaa hädässä olevia, koska se tuo molemmille hyvän tunteen.
Eli minun neuvot:
- Katkaise välit ex:sään.
- Etsi uusia ystäviä ja uskalla avautua.
- Hanki harrastus jossa saat ajatukset muualle, on turha jäädä sängyn nurkkaan yksinään.
- Usko elämään, kyllä se vielä sinullekkin hymyilee. :)

Äänestä

Kiitos teille, jotka olette jo vastanneet. Saitte minulle oikein hymyn suulle ja olo tuntuu paremmalta.

Mietin tässä vain sitä, että jos entinen tyttöystäväni otti heti itselleen uuden, rakastiko hän minua oikeasti? Tai jos rakasti, niin rakastiko hän niin paljon, kuin olisi voinut? Hän on joskus minulle sanonut aika typerästi, että jos joku kertoo tunteistaan sinulle, sinun on reagoitava siihen (jos ymmärsin oikein), niin positiivisella tavalla. Eihän se näin mene.

Pelkään, että hän ei koskaan oikeasti rakastanut minua, koska hän ei itse tehnyt alotteita. Jouduin aina itse sanomaan hänelle, että "rakastan sinua", jonka jälkeen hän sanoo rakastaneensa minua. Yli puolen vuoden kestäneen suhteen aikana hän sanoi vain muutaman kerran rakastaneensa minua ja nekin olivat riidan tai jonkin muun tilanteen johdosta.

Olen omasta mielestäni todella hyvä poikaystäväksi ja sen osoitinkin tässä suhteessa. Jostain ihmeen syystä hän silti jätti minut ja en usko, että hän edelleenkään tietää, mitä menetti.

Jotenkin aavistin eron tulevan, kuukausipäivinä yleensä teimme tilapäivityksen, jossa ilmaisimme ollemme yhdessä tietyn ajan. Aluksi hän jätti nimeni pois ja lopulta hän lupasi merkkaavansa kuukausipäivän, mutta tätä ei koskaan tapahtunut.

Tällä nykyisellä poikaystävällä ja entisellä tyttöystävälläni näytti olevan jonkinlaista kipinää jo ennemminkin, hän mielummin esimerkiksi soitti hänelle, kun minulle. Jouduin olemaan liian monta kertaa mustasukkainen. Se ei ymmärtääkseni ole normaalia parisuhteessa - silloin jokin mättää.

Jos näin hyvä poikaystävä jätetään, niin onko kyse siitä, että tyttö kokee toisen olevan parempi? Eli olisin hänen mielestään huonompi poikaystävä?

PS: Kyse ei ole mistään itserakkaudesta, vaan siitä, mitä oikea ja toimiva parisuhde vaatii - omistan ainakin suurimman osan näistä ominaisuuksista.

Äänestä
  • vedättäjä kusettaja narsisti ja et kestä, että joku on sinua parempi. Onneksi tyttö pääsi sinusta eroon. Luultavasti olet keski-ikäinen varattu huijari ja lopulta tyttö pääsi jyvälle toimistasi. En muuta sano ja virka, että kaikkia kusipäitä tähän maailmaan mahtuukin.

    Äänestä

Anteeksi nyt vain, mutta tekstisi oli loukkaava minua kohtaan. En ole missään vaiheessa tietääkseni puhunut omista tekemisistäni, mitä nyt lopussa sanoin tavanneeni tätä tyttöä, mutta sinulla ei ole minkäänlaista oikeutta ruveta haukkumaan minua, koska sinä et edes minua tunne.

Satun olemaan 16-vuotias poika, joka kaipasi vastauksia ongelmiini ja ASIALLISTA KRITIIKKIÄ, kuten aloitusviestin ensimmäisessä kappaleessa sanottiin. Sanoin myös, että trollit voisivat jättää kommentoimatta.

Täällä oli todella hyvää ja laadukasta keskustelua aiheesta ja minä oikeasti koin oloni paremmaksi. Toivottavasti vastauksia tulee vielä, vaikka tämänhetkisetkin vastaukset ovat olleet kovasti avuksi.

Äänestä

Voi tietysti olla, että tyttö ei ehkä välittänyt sinusta samalla tavalla kun sinä hänestä, mutta en tiedä. Maailmasta löytyy paljon sellaisia tyttöjä jotka vain hakemalla hakevat poikaystävää, vain ollakseen jonkun kanssa. Tytöt pitävät läheisyydestä ja kaipaavat sitä hyvin usein. Ehkä tyttö otti sinut läheisyyden kaipuusta tai ulkokuoren vuoksi ja kun hän löysi parempaa hän jätti sinut. Tämä on varmasti vaikeaa kuulla, mutta totuus on että sellaisia jotkut tytöt vain ovat, eivätkä he siitä mihinkään muutu, vaikka niin luulisi.
Vaikutat hyvinhyvin mukavalta pojalta ja on mahtavaa miten pystyt netissä kertomaan tuntemattomille tunteistasi ja elämästäsi. On hyvin surullista että sinua on (minun mielestä) huijattu suhteeseen ehkä vain ulkokuoren tai läheisyyden kaipuun vuoksi. :(

Jaksele, minä tässä seurailen tätä keskustelua! :)

Äänestä
  • Mukavaa, että sinä jaksat olla minun tukenani, vaikka olemme tuntemattomia toisillemme. Itsellänikin on tapana auttaa ihmisiä parhaani mukaan ja minulle tulee siitä todella hyvä olo, koska koen onnistuneeni edes jossakin.

    En kuitenkaan usko, että en ikinä pääsisi tästä erosta yli, päinvastoin. Tulevaisuus vaikuttaa todella hyvältä tänä päivänä ja sain tänään jopa selvennystä asioihin. Voin jo paremmin ja uskon, että tuolla jossakin on joku, joka on minulle se oikea.

    Tuntuu jotenkin silti ikävältä ajatella, että ensirakkaus ei ollutkaan mikään paras kokemus. Koin olevani lelu, joka pystyttiin heittämään pois tuosta vain. Epäilenkin, että oliko oikeita tunteita olemassakaan. Jouduin aina itse tekemään aloitteet ja parisuhde hieman kärsi siitä, että jouduin olemaan mustasukkainen, jonka takia en esimerkiksi uskaltanut edetä parisuhteessa.

    Syy siihen, miksi koen kirjoittamisen nettiin parempana vaihtoehtona on se, että minun mielestäni tunteista on helpompi kirjoittaa, kuin puhua kasvotusten. Satun kuitenkin olemaan ujo ja jos jotakin huolta pitäisi sanoa ääneen, niin menisin useimmiten lukkoon.

    Äänestä

En ymmärrä miten joku voi saada tästä narsistisen etc. kuvan?
Hyvä vaan, että pojalla on hyvä kuva edelleen itsestään kaiken tuollaisen jälkeen. Ja muutenkin, jos tollaiselle linjalle lähdetään niin kaikkihan täällä voi olla kaikkea muuta kuin väittää.
Mutta takaisin asiaan: Tuosta päätellen tyttö ei ole välittänyt sinusta, ainakaan niihin aikoihin asti, kun sait olla ensimmäisen kerran mustasukkainen. Tyttö ei ole järkevä, jos hän tahtoo tietoisesti tehdä kumppaninsa mustasukkaiseksi. Itse olen ollut nuorempana juuri sellainen, että olin parisuhteessa, mutta silti flirttailin muille juuri siksi, että toinen tuli mustasukkaiseksi. Olin sillon paljonpaljon nuorempi, tyhmempi, ala-asteikäinen, mutta nyt viisastunut virheistäni. Siitä tulikin mieleeni, että minkä ikäinen tämä tyttö on (ei ole pakko sanoa)? Voi vaan olla, että hän on liian nuori ymmärtämään joitain asioita, jonka takia tekee tällaista, siihen olen päätynyt omasta käytöksestänikin.

Kai sinulla on sentään ystäviä? Tai edes yksi, jolle puhua? Ystävyys on tärkeintä tuossa iässä, ja aidot ystävät ovat siellä sinulle aina valmiina. Puhu heille, keskustele heidän kanssaan muustakin kuin tuosta. Muiden asioiden puhuminen tuo sinulle myös muuta ajateltavaa. Ja tosiaan urheile, harrasta ja vietä rentoa aikaa! Onhan nyt kesä!

Ps. Ei minulla muuta kuin jaksele, kyllä se siitä. Kaikki ihmiset kokevat sydänten särkymisiä, mutta mikä ei tapa niin vahvistaa. Ainakin myöhemmin aikuisiässä olet vahvempi ja valmiimpi vastoinkäymisiin.

Äänestä
  • Ikää en voi sanoa, koska kunnioitan toisten yksityisyyttä ja siksi kirjoitin kaiken anonyymisti. Pahoittelen.

    Minulla on paljon ystäviä, jotka välittävät minusta. Heidän mielestään huolehdin liikaa heistä, enkä pidä huolta itsestäni. Toisten auttaminen saa minut edes hetkeksi onnelliseksi.

    Toki olen onnellinen, kun minulla on perhe sekä ystäviä, mutta silti minun sydämestäni puuttuu jotakin. Tuntuu ihan kuin osa minusta olisi eron tullessa kuollut pois.

    Ystävistä vielä sen verran, että he ovat ihan eri paikkakunnilta, kun minä. Itse asun pääkaupunkiseudulla ja ystävät asuvat vähintäänkin 50 kilometrin päässä. Se koituu hieman ongelmaksi. Olisi kiva saada uusi ystävä myös läheltä. Tai jos ei läheltä, niin ainakin uusi ystävä, täällä on sen verran fiksua porukkaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Fiksu_poika kirjoitti:

Hei vain. Olen ensimmäistä kertaa kirjoittamassa tälle keskustelualueelle, tosin ilman "virallista" nimimerkkiä. Toivon, että saan järkeviä vastauksia tähän ongelmaan. Asiallinen kritiikki hyväksytään toki, mutta toivoisin, että trollit jättäisivät kommentoimatta. Kirjoitan anonyymisti, ettei kukaan tässä koko tarinassa oleva ihminen loukkaannu.

Olen 16-vuotias poika, ikäluokkaani fiksumpaa porukkaa. Olen aikuistunut ja todella hyväsydäminen ihminen, jolla on särkynyt sydän. Monet ihmiset pitävät minua rehellisenä ja luotettavana ja niin sanottuna "unelmaystävänä". He eivät haluaisi luopua minusta koskaan mistään hinnasta.

Itse asiaan. Olin ollut koko elämäni sinkku, kunnes tapasin erään mukavanoloisen tytön Internetissä viime keväänä. Tutustuimme ja juttelimme niitä näitä ja lopulta pääsimmekin jo siihen vaiheeseen, kun kysyimme toistemme Facebook-tilejä sekä puhelinnumeroita. Toki annoin kyseiselle tytölle Facebook-tilini sekä puhelinnumeron, koska halusin lähestyä kyseistä tyttöä.

Sitten alkoikin kesäloma ja 8. luokka oltiin saatu päätökseen. Ihastuin lopulta tähän tyttöön ja pitelin tunteitani sisällä muutaman päivän ajan. Lopulta 14.6.2011 kerroin hänelle tunteistani. Hän oli itsekin ihastunut minuun, jonka jälkeen olin onneni kukkuloilla, sillä saisin kokea ensirakkauteni.

Parisuhde menestyi oikein hyvin, kunnes tuli mustasukkaisuuden tunne. Hänellä oli kova tapa flirttailla toisten poikien kanssa, en tiedä tekikö hän sitä tietoisesti vai epätietoisesti, mutta joka tapauksessa se tuntui pahalta ja kerroin pahasta olostani. Hän ymmärsi, mutta samalla vähän nauroi asialle. Loukkaannuin hieman, mutta en antanut sen lannistaa minua.

Parisuhteen aikana riidat ovat olleet omituisia, sillä entinen tyttöystäväni sattuu olemaan melko jääräpää ja hän loukkaantuu, jos epäilen häntä jostakin. Riidat hän mökötti ja ei puhunut minulle, joten puhuminen riitatilanteissa ei ollut vaihtoehto.

Suhde tuntui kaatuvan, sillä sydämet jäivät pois keskusteluista hänen osaltaan ja "rakastan sinua"-tekstiäkään ei näkynyt. Aloin epäillä pahinta ja se tapahtui...

Parisuhde kesti 8 kuukautta ja 8 päivää, kunnes hän jättää minut keskiyöllä tekstiviestillä. Hän ilmoittaa olevansa ihastunut toiseen. Tämä musersi minut täysin. Siitä lähtien tähän päivään saakka olen ollut masentunut ja en ole muuta pystynyt ajattelemaan, kuin häntä. Hän oli minulle todella tärkeä. Rakastin häntä täydestä sydämestäni, mutta ilmeisesti olin väärässä toisen osapuolen tunteiden suhteen.

Nykyään hänellä on uusi poikaystävä, joka sattuu olemaan eräs melko hyvä ystäväni. Hän on ollut siellä yötäkin ja he tapailevat useammin, kuin hän tapasi minua meidän välisen suhteen aikana. Olen todella mustasukkainen ja mietin jokaikinen sekunti, että mitä he oikein tekevät. Olen vain hieman ihmeissäni, että miksi hän ei ollut minusta noin paljon kiinnostunut.

Tapailemme nykyään ystävämielessä, mutta se toisaalta tekee henkisesti kipeää. Toisaalta hänestä luopuminenkin tekee henkisesti kipeää ja en tiedä mitä tekisin. Hän edelleen tuntuu välittävän minusta ja hänellä on tapana lähestyä minua fyysisellä tavalla tapaamisilla, mutta kosketusta ei ole, muuta kuin halailua. Mitään muuta ihmeellisempää ei tapahdukkaan. Tapaamiset saavat minut väliaikaisesti iloiseksi, mutta lopulta tuntuu, että maailma kaatuu niskaan.

Onko täällä kenellekään ideoita, miten pääsisin tämän kaiken yli? Minua ahdistaa joka päivä ja en pääse siitä tunteesta eroon, ahdistusta on kestänyt tammikuun 20. päivästä tähän päivään saakka ja helpotusta ei ole tullut.

PS: Pyytäisin anteeksi viestini huonoa järjestystä ja mahdollisia virheellisiä kappalejakoja sekä koko tarinan sekavuutta, sillä en tiennyt, mitä kirjoittaisin, joten annoin käden vain tehdä työn niin sanotusti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu