Eikai vaan Katainen valehdellut Suurelle Valiokunnalle?
Lainaus: ”Suomen ja Hollanin pääministerit eivät selvästikään ole kuunnelleet riittävän tarkasti. He ovat sanoneet kotimaassaan eri asioita kuin Brysselissä”, sanoi sosialistiryhmän johtaja Hannes Swoboda. (http://www.kauppalehti.fi/etusivu/espanjalaisministeri suomi ei voi torpata apupakettia/201207208141)
Valehteleeko Katainen tahallaan vai tarkoituksella?
2
64
Vastaukset
- näin taas
Näin ennenkin!
Mieleen tulee erityisemmin haeskelematta kysymys:
- Saattaisiko olla rinnastettavissa toisaalta uskonnollinen uskovaisuus, mikä ei voi edes kuvitella asettavansa uskonkappaleita epäilyksenalaisiksi ja toisaalta mm. meidän pääministerimme ja hänen kumppaneittensa edustama euroraha- ja EU-uskovaisuus, mikä ei voi edes kuvitella asettavansa eurodogmejaan epäilyksenalaisiksi?
Tuoreimpana näyttönä asetelmasta on komissaari Olli Rehnin kielto olla laatimatta euroraha-alueesta eroamiseen liittyviä suunnitelmia. Suomen euroraha- ja EU-uskovaiskonklaavi muistuttaa hämmästyttävällä tavalla Vatikaanin harjoittamaa dogmien noudattamista eli jos niitä ei noudata, joutuu kadotukseen. Brysselin käsikassarana on myös oma inkvisitionsa, jonka yksi uutteroija vaikuttaa olevan komissaari Rehn.
Ainoa käytännön menetelmä lienee nostaa meillä Suomessa valtaan voimat, jotka kykenevät ajattelemaan rationaalisti ja harjoittamaan Suomen ja kansakunnan etujen mukaista politiikkaa. Kokoomuksen kohdalla on tehtävissä diagnoosi: "Toivottoman patologinen tapaus".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2291670- 1861581
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441174Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad46881- 14740
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30731Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21730- 36701
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .21668Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627