Kiinalaisilla oiva tapa hoitaa terroristeja

Lentokoneen kaappausyritys päättyi kaappaajien osalta huonosti.

Daily Mailin mukaan kiinalaisen Tianjin Airlines -lentoyhtiön lennolla oli käydä huonosti, kun kaksi miestä yritti oletettavasti kaapata koko koneen.

Kaksi miestä olivat osa kuusihenkistä porukkaa ja iältään 20- ja 36-vuotiaita. BBC:n mukaan väitetyt kaappaajat olivat kansalaisuudeltaan uiguureja, ja he olivat kotoisin Xingjiangin provinssista.

Matkustajat ja lentohenkilökunta kuitenkin hakkasivat kaksi miestä kuoliaaksi.

101 matkustajaa oli mukana lennolla, joka lähti lentoon lounais-Xinjiangin Hetianista. Kiinalaisen Global Newsin saamien viranomaistietojen mukaan vain minuutteja nousun jälkeen kolme miestä edestä ja kolme takaa nousivat ylös ja ilmoittivat suunnitelmansa pelokkaille matkustajille.

Kertomuksen mukaan miehet rikkoivat parin alumiinisia kainalosauvoja ja käytti niiden palasia hyökätäkseen kohti matkustajia. Samaan aikaan he yrittivät päästä sisään lentokoneen ohjaamoon.

Heidät kuitenkin kampitettiin poliisin ja matkustajien voimalla. Miehet sidottiin vöillä ennen kuin lentokone palasi kentälle turvallisesti 22 minuuttia myöhemmin.

Useita matkustajia ja lentohenkilökunnan jäseniä loukkaantui nujakassa. Oletetut kaapparit toimitettiin sairaalaan, jossa kaksi heistä myöhemmin kuoli.

Paikallisen hallituksen edustajan mukaan miehet olivat myös salakuljettaneet lennolle mahdollisesti räjähteitä, jotka ovat yhä poliisin testeissä.

BBC:n mukaan World Uighur Congressin tiedottaja Dilxat Raxit epäilee suuresti kiinalaisviranomaisten kertomusta tapahtuneesta. Uutistoimisto AP:lle antamansa lausunnon mukaan kyseessä on vain Kiinan viranomaisten tarkoitus mustamaalata uiguurivähemmistöä. Raxitin mukaan tappelun syynä ei ollut lentokoneen kaappausyritys, vaan oikeasti kinaa käytiin istuinpaikasta. Joka tapauksessa tapaus päättyi kahden kuolemaan.




Linda Arponen "IS 2.7.2012

Noi sitä pitää kohdella terroristeja.Myös samalla tavalla maahan hyökkääviä sionistisaatanoita.
273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Jos suomessa olisi 1,4miljardia ihmistä niin luulet kai miten heitän silloin ohjailtasiin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mätkivät hengiltä kirjoitti:

Lentokoneen kaappausyritys päättyi kaappaajien osalta huonosti.

Daily Mailin mukaan kiinalaisen Tianjin Airlines -lentoyhtiön lennolla oli käydä huonosti, kun kaksi miestä yritti oletettavasti kaapata koko koneen.

Kaksi miestä olivat osa kuusihenkistä porukkaa ja iältään 20- ja 36-vuotiaita. BBC:n mukaan väitetyt kaappaajat olivat kansalaisuudeltaan uiguureja, ja he olivat kotoisin Xingjiangin provinssista.

Matkustajat ja lentohenkilökunta kuitenkin hakkasivat kaksi miestä kuoliaaksi.

101 matkustajaa oli mukana lennolla, joka lähti lentoon lounais-Xinjiangin Hetianista. Kiinalaisen Global Newsin saamien viranomaistietojen mukaan vain minuutteja nousun jälkeen kolme miestä edestä ja kolme takaa nousivat ylös ja ilmoittivat suunnitelmansa pelokkaille matkustajille.

Kertomuksen mukaan miehet rikkoivat parin alumiinisia kainalosauvoja ja käytti niiden palasia hyökätäkseen kohti matkustajia. Samaan aikaan he yrittivät päästä sisään lentokoneen ohjaamoon.

Heidät kuitenkin kampitettiin poliisin ja matkustajien voimalla. Miehet sidottiin vöillä ennen kuin lentokone palasi kentälle turvallisesti 22 minuuttia myöhemmin.

Useita matkustajia ja lentohenkilökunnan jäseniä loukkaantui nujakassa. Oletetut kaapparit toimitettiin sairaalaan, jossa kaksi heistä myöhemmin kuoli.

Paikallisen hallituksen edustajan mukaan miehet olivat myös salakuljettaneet lennolle mahdollisesti räjähteitä, jotka ovat yhä poliisin testeissä.

BBC:n mukaan World Uighur Congressin tiedottaja Dilxat Raxit epäilee suuresti kiinalaisviranomaisten kertomusta tapahtuneesta. Uutistoimisto AP:lle antamansa lausunnon mukaan kyseessä on vain Kiinan viranomaisten tarkoitus mustamaalata uiguurivähemmistöä. Raxitin mukaan tappelun syynä ei ollut lentokoneen kaappausyritys, vaan oikeasti kinaa käytiin istuinpaikasta. Joka tapauksessa tapaus päättyi kahden kuolemaan.




Linda Arponen "IS 2.7.2012

Noi sitä pitää kohdella terroristeja.Myös samalla tavalla maahan hyökkääviä sionistisaatanoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu